perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kuivapuku on iloinen asia...

Kohta suunta kohti Hämeenlinnan uimahallia ja kuivapukukurssin allasharjoitteita! Kurssi piti järjestää parille peruskurssilaiselle, jotka haluavat aloittaa sukeltamisen alusta lähtien kuivapuvuilla (viisas valinta muuten). Pitänee vetää allastreenit tuplakympeillä, kun isommissa on helikkaa sen verran ettei viitti ihan altaalla tuhlata...

7. päivä olisi tarkoitus suunnata Suomenlahdelle tekemään (toivottavasti) viimeiset kurssisukellukset, niin saa sitten taputeltua koko tech1-kokonaisuuden pakettiin. Toukokuussa ei sitten olekaan vielä muuta sovittua kuin Orbiitin reissu kuun lopussa, kesäkuussa jatketaan siitä sujuvasti Saarenmaalle. Ja kesäkuun 18. päivä olisi tarkoitus lähteä Jut', Feldtmann:lle, jonne yritin viimeksi viime syksynä: silloin aikeeni estettiin flunssan ja Merivartioston saumattomalla yhteistyöllä.

Hämeenlinnan sukeltajissa laskettiin heliumin hintaa, eipä haittaa ollenkaan. :) Nyt vaan pitäisi kahmia lisää kokemusta syvistä sukelluksista ja tietysti harjoitella lisää ihan perusjuttuja kuten poijun ampumista ja dekokannujen kanssa pelaamista. No, kai tässä jokusen dyykin vielä kerkeää tehdä ennen jäiden tuloa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Video Wilhelm Heidkampilta

No niin, tässä on ensimmäinen videon tekele Narvikin sukellusreissulta:

Norway, Narvik: Z21 Wilhelm Heidkamp from Ville Tuovinen on Vimeo.


Video on kuvattu ihan peruspokkarilla, Fujin F31fd:llä ilman erillisiä kuvausvaloja. Näkyvyys oli Narvikissa heikko, mikä tulee kyllä ilmi videoltakin. Editoinnin tein OpenShot Video Editorilla. Ensimmäiseksi tekemäkseni videoksi olen tähän ihan tyytyväinen, toki paljon on vielä opeteltavaakin.

Vimeo

Reissukertomus löytyy kokonaisuudessaan sukellusblogi Osapaineesta.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Wilhelm Heidkamp

Ensimmäinen hylky jolle sukelsin Narvikissa oli Z21 Wilhelm Heidkamp. HMS Hardyn torpedoima alus upposi Narvikin satama-altaaseen, josta se siirrettiin 60-luvulla pois haittaamasta satamaliikennettä. Hylyn koko perä puuttuu, jäljellä on vain sekalainen rojukasa ja huomattavan paljon kiviä kannen päällä. Alus makaa kölillään, joten siitä saa selkeän kokonaiskuvan melko helposti.

Ensimmäisellä sukelluksella otin hylyltä videota, jota nyt olen editoinut. Käyttämäni OpenShot Video Editor kaatui eilen yllättäen ja hukkasi vähintäänkin vartin verran hierottua leikkaustyötä. Sen jälkeen olenkin tallennellut projektia vähän väliä. Laskeskelin viime yönä, että Wilhelm Heidkampilta valitsin käytettäväksi materiaaliksi noin vartin verran videota, josta valmiiseen versioon kelpuutin reilut 5 minuuttia. Nyt on ensimmäinen versio aika lailla valmis, vielä muutamia leikkausten siirtymäkohtia pitää viilata ja kokeilla laittaa vähän tekstiäkin. Muuten julkaisisinkin protoversion jo nyt, mutta täytyy pyytää lupaa ajattelemani taustamusiikin käyttöön.

Tämän jälkeen taidan alkaa nikkaroimaan videota sukelluksesta Dornierierille.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Narvik, kahdeksas päivä

Viimeinen täysi vuorokausi Narvikissa ja maha alkoi möyrimään kolmen aikaan yöllä. Turkkilaisen burgerintekijän pääsiäiskepponen, ei muuten naurattanut. Aamulla selvisi, että Timollakin oli samanlaisia oireita. Onneksi ainakin minulla tauti meni suht' nopeasti ohi. No, olo oli kuitenkin niin flunssainen, ettei ollut hinku pinnan alle, taaskaan. Odoteltiin Markoa jo aamusta, mutta miestä ei kuulunut.

Käytiin pääsiäisajelulla Narvikin keskustassa, jossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Kierreltiin sataman uskomattoman epäsiistejä teitä ja saatiin poliisiauto peräämme. Sheriffeillä ei tuntunut kuitenkaan olevan mitään asiaa, kun eivät pysäyttäneet meitä. Jossain vaiheessa Markokin soitteli, oli vasta Torniossa tulossa. Markolla oli lipsahtanut yhdet pienet tirsat muutaman tunnin mittaisiksi ja matkaa oli vielä rutosti jäljellä. Yritin ehdottaa Markolle, ettei ole mitään järkeä tulla Narvikiin, koska me lähdetään seuraavana aamuna kotiin. No, iso mies saa tehdä niin kuin haluaa, ja Marko halusi tulla Narvikiin.

Harri perheineen lähti kotimatkalle ja meilläkin oli havaittavissa jo turnausväsymystä, kun vain puolet ryhmästä oli sukelluskuntoisia. Oltaisiin lähdetty kotimatkalle jo samantien, mutta kun se Marko oli tulossa... Aikaa tuhlattiin mökissä makoilemalla ja Markon saavuttua Jarkko lähti Markon pariksi Romanbylle Timon toimiessa venemiehenä. Illan lopuksi Marko ja Jarkko kävivät vielä Rombaksbotnin kalliorappusilla. Jarkko yritti surmata ison kampelan, mutta kampela onnistui pakenemaan puoli päätä irti leikattuna. Lisäksi Jarkko pelkäsi puhkovansa Loitokarin hansikkaan kampelan ”ammottavan suun hampaisiin”. Oli siitä joku videokin olemassa.

Narvikin reissukertomus on luettavissa kokonaisuudessaan sukellusblogissani.

Narvik, seitsemäs päivä

Torstaina lähdimme sukeltamaan Rombaksbotnin vuonossa olevalle lentoveneelle, Dornier DO-26 Seeadlerille. Veimme veneen trailerille lähes perille asti, laskimme sen veteen läheltä jotain sähkölaitoista, jossa oli hiekkapohjainen ramppi Ranta oli vaan niin matala, että jouduimme odottamaan nousuvettä tunnin verran. Otin pikku torkut autossa, Weezle päällä oli kuin olisi makuupussissa ollut.

Dornier löytyi melko helposti, rannassa oli kaksi isompaa poijua ja yksi kirkas ½-litran pullo narun päässä. Viistokaiulla saatiin pullon kohdalta jonkinlaista kuvaa mahdollisesta kohteesta, joten ankkuroimme ribin siihen. Pullolta menikin naru suoraan koneelle, ja täällä olikin reissut parhaat näkkärit. Lentokone makaa hiekkapohjaisessa, melko jyrkässä rinteessä nokka alarinteeseen oikein päin, toinen siipi on taittunut ylösalaisin koneen päälle rungon suuntaisesti. Ttoinen siipi on muutaman metrin päässä koneen oikealla puolella, ponttooni pintaa kohden. Maksimisyvyys on noin 25 metriä. Rungon ja siipien kolosissa oli ihan mukavasti kaloja, turska oli aniut jonka tiesin nimeltä. Ohjaamo on sen verran avoin, että sen läpi oli helppo sukeltaa, ja rungon sisäpuolella oli paikka paikoin nähtävissä ohjausvaijereita tai vastaavia. Kaiken kaikkiaan kiva kohde.

Jarkko ja Harri sukelsivat toisen sukelluksen Rombaksbotnin seinämällä (-97 m), jossa Jarkko testasi GoPro-kameraa kiinnitettynä atraimen varteen. Kolmesta kympistä Jarkko piikitti yhden puna-ahvenen isosta parvesta, joka oli näkynyt kaikuluotaimellakin.

Narvik, kuudes päivä

Keskiviikko (oli menneet päivätkin sekaisin tuossa aiemmin) meni jotensakin vaisusti, aamupäivä kului mökillä. Olo oli sen verran tukkoinen, etten lähtenyt ollenkaan veteen. Olin kuitenkin venemiehenä, kun muut kävivät Wilhelm Heidkampilla. Keli oli lähes tyyni ja aurinkokin pilkisteli, mutta merellä lisävillapaita oli tarpeen. Pystynäkyvyyttä oli reilusti, ankkuriliinaa näkyi metritolkulla. Kohteella näkyvyys oli kuitenkin ollut aika olematon, Norjan kohteeksi siis. Illalla menin aikaisin nukkumaan, taisi olla pikkuisen lämpöäkin.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Narvik, viides päivä

Aamu oli siitä poikkeuksellinen, ettei ulkona tuullut tai satanut, vaan oli tyyntä ja aurinkoista. Aamukuvioihin tuli siis normaalien toimien lisäksi kierros camping-alueella ja valokuvaus. Maisemat olivat komeat, kun ne pääsi näkemään. Aiemmin näkyvyyden kun on vienyt joko sumu tai lumi-, vesi- tai räntäsade.

Tällä kertaa sukellusryhmämme jakaantui minun ja Velin lähtiessä tekemään sukellus hävittäjille ja Jarkon, Timon ja Harrin suunnatessa kohti Rombaksbotnia kalastussukellukselle. Päivi lähti mukaan veneeseen, niin saimme tehtyä sukelluksen sääntöjen mukaisesti vene miehitettynä.

Keli oli tyyni, joten matka taittui ripeästi Päivin ajaessa. Kohdekin löytyi helposti, olimme tallentaneet sijainnin plotterille ja laittamamme poijukin (½ litran kirkas muovipullo) löytyi laskuveden ansiosta. Ankkuroimme veneen poijun viereen ja laskeuduimme poijunarua seuraten Z21 Wilhelm Heidkampille. Ennalta sovitun mukaan Veli laittoi pikkureelin kiinni ja lähdimme etsimään oikealla puolella olevaa Z22 Anton Schmittiä. Huonon näkyvyyden ansiosta kela tuli todella tarpeeseen, mutta lopulta hylky löytyi. Anton Schmitt on kaatunut oikealle kyljelleen ja sen perä on täysin tuhoutunut.Sukelsimme pohjan tuntumassa kohti keulaa tutkien hylyn onkaloita lampuilla. Pohjassa oli yllättävän paljon harmaita kankaanriekaleita sekä muutamia kenkiä. Kannelta erottuivat selkeästi tykkitornin kehä sekä ankkuripeli ja -kettinki keulassa. Takaisinpäin uimme pinnemmassa, kannen vasenta laitaa seuraillen. Päästyämme takaisin Wilhelm Heidkampille Veli tiputti veneemme ankkurin pois hylyn kannelta, jonka jälkeen nousimme ankkurliinaa seuraten veneelle. Viiden metrin paikkeilla olin tyhjentänyt kaikki kaasut niin puvusta kuin liivistäkin, jolloin pysyin juuri ja juuri sopivassa syvyydessä. Tuplakymppien kanssa painoa saisi olla näköjään kilo tai kaksi enemmän Atlantilla sukellettaessa. Pinnalla treenattiin viistokaiun käyttöä, paikka paikoin tuli jopa oikein hienoja kuvia hylyistä. Viistokaiun käyttö vaatii kuitenkin vielä hiukkasen lisää harjoittelua, jotta sen ominaisuuksista pääsee paremmin kartalle.

Sukellusten välillä latasin kuvia Picasaan. Pinnan alta ei tällä reissulla juuri kuvia lödy, sillä olen kuavnnut enemmän videota. Saa nähdä milloin saan tehtyä niistä jotain julkaisukelpoista.

Päivän toisen sukelluksen teimme illalla Rombaksbotnin vuonossa, jo tutuksi tulleella paikalla. Tällä kertaa kävimme hiukan kauempana, koska Jarkko ja Timo kertoivat löytäneensä sieltä kalliorappuset. Löysimmekin portaittain laskeutuvat kallioseinämät ja kävimme katsomassa ne neljään kymppiin asti. Sieltä löytyikin pohjalta uninen kampela, jota Veli patisteli liikkeelle. Koska kampelaa kummempia nähtävyyksiä ei tuolta löytynyt, lähdimme hissukseen nousemaan takaisin päin. Seurailimme rappusia enemmän vuonon suuta kohti, jossa ne jatkuivatkin paljon korkeammalle kohti pintaa. Keräsin kotiinviemisiksi simpukankuoria mukana olleeseen keräilykassiin. Kuoria olikin koko ranta täynnä, niitä oli aivan uskomattoman paljon. Pinnan tuntumassa, viiden kuuden metrin paikkeilla sain taas tehdä puvustani vakuumipakkauksen pysyäkseni pohjalla. Annoimme vuorovesivirran viedä meitä hiljalleen kohti vuonon perukoita samalla dekoillen. Pintautumisen jälkeen totesimme, että samaan suuntaan olisi voinut mennä vieläkin, nyt jouduimme uimaan pinnalla jonkin matkaa. Rannalla huomasin keruukassini puuttuvan, joten ei muuta kuin takaisin etsimään. Olin melko varma paikasta jossa se oli irronnut ja siellähän se kassi liehui pohjassa kiveen takertuneena. Kiinnitysnarun merimiessolmu oli auennut, koska en ollut polttanut narun päitä. Onneksi ei ollut tuon isompi asia kyseessä, koska irtoaminen johtui ihan omasta viitseliäisyyden puuttesta, tiesinhän että noin voi käydä.

Illalla katsoimme loppuun edellisenä iltana kesken jääneen Kauhean kankkusen, jonka jälkeen painuimme nukkumaan.

Narvik, neljäs päivä

Neljäs päivä Narvikissa, eli tiistai. Aamunpuuron jälkeen lähdettiin melko nopeasti sukeltamaan, kohteeksi oltiin jo edellisenä iltana valittu Neuenfels. Tuuli oli taas vastainen ja räntää tuli taivaan täydeltä. Onneksi satama-altaassa oli hyvä keli, kohde oli sopivan suojaisassa paikassa ja virtaustakaan ei ollut.

Neuenfels on suurin satama-altaassa olevista hylyistä, pituutta on 143 metriä ja leveyttä 18 m. Kiinnityimme poijuun, joka johti perään. Lähdimme sukeltamaan vastapäivään kohti keulaa pysytellen kannen tasalla. Sukelsimme jonkinlaisen pienen verstaan läpi konehuoneeseen, jonka katto on romahtanut. Verstaassa oli nähtävillä pieni työpöytä ja ruuvipenkki, sekä tiloissa majaillut rapu. Konehuoneessa kiertelimme massiivista pääkonetta ensin päältäpäin ja sen jälkeen kerrosta alempana. Konehuoneen perän puoleisella seinällä oli näkyvillä erilaisia kytkin- ja sulaketauluja, tosin kaikki irtonainen oli niistä viety. Veli ajoi ison parven pikkukaloja nurkkaan, josta niitä oli kohtuullisen hyvä kuvata, jonkinlaista videota niistä sainkin. Konehuoneesta jatkoimme taas kohti keulaa, matkalla kävimme sukeltamassa ruumatiloissa, joissa ensimmäisessä kerroksessa näkyvyys oli kohtuullinen, mutta toisessa kerroksessa leijui niin sankka ruostesumu, ettei näkyvyyttä ollut nimeksikään. Keulassa sukelsimme vielä hyttitilojen läpi ja kävimme katsomassa keulan muotoja pohjalta käsin. Keulasta uimme perään, jolloin aluksen pituus todella selveni. Nousimme poijuköyttä suoraan veneelle ja totesimme toisen porukan vielä olevan sukeltamassa. Hetken aikaa veneessä oltuamme toinenkin ryhmä nousi ylös, tosin hylyn keulalta, ja ilman pintapoijua. Kävimme hakemassa ryhmän kyytiin ja lähdimme kohti satamaa.

Sukellusten välillä päätimme lähteä tutustumaan sotamuseoon. Ajelimme keskustaan ja Veli kävi kyselemässä visaisia satamatoimistossa. Sieltä kurvailimme sotamuseon lähelle parkkiin ja kävelimme museolle, joka olikin vielä avoinna kokonaisen vartin verran. Emme siis lähteneet poistamaan kulttuurin nälkää, vaan lähdimme etsimään ruokakauppaa. Marketin parkkipaikalla autosta kuului pihinää ja syylliseksi paljastui vuotava rengas; lasinsiru törrötti kumissa vielä pystyssä. Päätimme käydä ruokaostoksilla ensin ja lähteä etsimään rengaspajaa sen jälkeen. Kyseinen etsintäreissu kiersikin Narvikin rantoja ja päättyi lopulta lähes ruokakaupan vierssä olleen huoltamon pihaan, jossa jouduimme vaihtamaan renkaan itse – liike kun oli suljettu klo 15.30.

Päivän toinen sukellus suunnaattiin jälleen Neuenfelsille, joka kestää kyllä useammankin sukelluksen alkamatta tuntumaan liian tutulta. Aloitimme sukelluksen käymällä katsomassa massiivisia potkureita sekä peräsintä. Sieltä nousimme kannelle ja tiputimme Velin kanssa takaisin aluksen sisälle ensimmäisestä ruumasta etsimään varapotkuria, joka pitäisi löytyä sieltä. Varapotkuria ei löytynyt, mutta pohjalla möllötti iso turska, jota kuvasimme antaumuksella. Turska juroi kolossaan eikä lähtenyt mihinkään, mikä luonnollisesti auttoi tehtävässä. Sukelsimme ruumaa pitkin poikin ja jatkoimme jo tutumpaan konehuoneeseen. Tällä kertaa nuohosimme hiukan alempana ja kävimme kurkkimassa pidemmälle huoltokäytävillä. Leviävä ruostepilvi pakotti kuitenkin jatkamaan matkaa parempiin näkyvyyksiin. Kannella oli melkoinen vuorovesivirtaus, joka oli alkanut sukelluksen aikana. Aloitimme paluumatkan kohti perää sukeltaen matkalla jo tutuksi tulleen käytävän läpi, muuten pysyimme kannella. Nousuköysi löytyi pitkältä tuntuneen uintimatkan jälkeen ja nousu sujuikin ilman erityisempiä mainintoja. Sukellukselta sain tuotua hienon merisiilin kuoren, tällä kertaa ehjänä, edellinen yritys päättyi kuoren murskaantumiseen nousun alussa.

Mökillä laitoimme varusteet kuivumaan ja katselimme missä sitä oli tullut sukellettua. Illan päätteeksi katsoimme vielä leffaa (Kauhea kankkunen), mutta uni vei voiton ennen kuin elokuva oli loppunut.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Narvik, kolmas päivä

Päivä alkoi sunnuntaille sopivan rauhallisesti, heräsin hiljaisessa mökissä ja makoilin punkassa hetken aikaa suomatta varsinaisesti ajatustakaan ylös nousemiselle. Laitettiin aamupalaa (puuroa hillolla + ruisleipää) ja alettiin miettimään päivän sukelluskuvioita: uusi sukellus Stråssalle, koska 5-henkisestä ryhmästä vain kaksi teki eilen siellä kunnon sukelluksen.

Mökillä rakenneltiin kompressorille katos valkeasta kevytpeitteestä, entisen telttakatoksen rippeistä ja laininarusta. Uuden kevytkatoksen alla pulloja oli huomattavasti mukavampaa täyttää kuin sankassa räntäsateessa, mutta ikävä tulee ihan oikeaa telttakatosta.

Ai niin, Uwatecin bottomtimer oli flodannut(!) eilen, ihmettelin kun se näytti aamulla ihan omia lukemiaan ja näytön segmentit olivat välillä pimeinä ja välillä ei. Tarkempi tutkimus osoitti, että näytön kohdalla, kotelon sisäpuolella liikkui selkeitä kuplia. Haraldin kirous lepää yllämme vahvana, ei meinaan ollut ensimmäinen takaisku tällä reissulla. Eilen dekokannun regu alkoi puhaltamaan kuivilla, Veli paikallisti vian nopeasti liian korkeaan välipaineeseen. Huoltosarjakin oli mukana, mutta milläs teet happipuhtaan huollon norjalaisen lomakylän mökissä.

Venematka Stråssalle sujui nopeasti lähes tyynessä kelissä. Kohteella olimme nousuveden aikaan ja virtausta ei ollut käytännössä ollenkaan. Menimme poijuköyttä alas ja lähdimme kohti perää. Sukelsimme muutaman myrskykäytävän läpi, kävimme kurkistelemassa vähän ruuman puolella ja jonkinlaisessa konehuoneessa perän lähellä. Ymmärryksen mukaan kyseessä oli jotain apukoneita, pääkone lienee alempana. Konehuoneelta tultuamme kävimme katsomassa potkuriakseleita ja peräsintä. Nousimme hylyn vasenta kylkeä ylös, jollon perässä oli havaittavissa jo selkeä virtaus keulaan päin. Aivan pohjalla virtausta ei tuntunut. Sukelsimme taas myrskykäytävien läpi ja kävimme keulapiikissä katsomassa ankkuripeliä. Siitä olikin sitten jo aika nousta ylös.

Illalla elämä mökillä oli melko väsähtänyttä, täyteltiin pulloja ja lastattiin auto valmiiksi, syötiin, nukuttiin parin tunnin tirsat ja katsottiin illalla Sanctum (aika syvältä muuten). Ja kuten perinteistä, uni otti omakseen melkein saman tien kun pää osui tyynyyn.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Narvik, toinen päivä

Aamu alkoi ripeällä liikuntapainotteisella suorituksella, kun myrskytuuli paiskasi pihalla olleen telttakatoksen rinnettä alas. Katoksen mukana menivät sinne kuivumaan ripustetut kuivapuvut, liivit ja muut tykötarpeet. Onni onnettomuudessa, ettei telttakatos rikkonut alempana olleen mökin ikkunaa. Kalustotappioita ei tullut katoksen lisäksi muita, mutta säilytysratkaisut piti miettiä uudelleen.

Myrskytuuli vähän vesitti sukellushalukkuutta, joten mökillä säätäessä meni tuhottoman kauan. Lopulta lähdettiin katsomaan autolla miltä keli näyttää satamavuonon suojanpuolella ja kuinka kaukana poijutetut hylyt ovat rannasta. Poijuja oli runsaasti, mutta ne olivat niin kaukana rannasta, että kohteet olivat selvästi sukellettavissa vain veneestä. Hylkykartta oli taas jäänyt mökille, joten päätettiin vielä käydä mökillä hakemassa kartta ja katsoa jotain kalastuskohdetta. Lähdettiin ajelemaan toista vuonoa, josta pitäisi löytyä mm. Dornier 26.

Rantakohde, jossa kamojen kantomatkakin oli lyhyt, löytyi sitkeällä etsinnällä. Ei muuta kuin kamat päälle ja tekemään rantadyykki. Hiekkapohjalla oli reilusti simpukan kuoria, pari rapuakin nähtiin. Virtaus vei hiljalleen vuonon suulle päin, joten fyysisesti sukellus oli helppo. Jarkko ja Timo toivat omalta sukellukseltaan kolme kampelaa.

Pinta-aikaa vietettiin mökillä reilusti, laitettiin ruokaa jne. Seuraavalle sukellukselle lähdettiin vasta illalla, kohteeksi valikoitui Stråssa. Menomatka oli melko kostea miehekkäästä vasta-aallokosta ja raesateesta johtuen. Satama-altaassa Viistokaiku toimi jälleen hienosti ja varmisti, että poijun alla todellakin on hylky. Pari poijua käytiin katsomassa, mutta niiden alla oli ainoastaan tasaista pohjaa. Sukellusvarusteet päälle ja Velin kanssa poijuköyttä alas. Hylky löytyi noin 13,5 metrin syvyydestä, mutta painemittarin o-rengas korkkasi muutaman minuutin sukelluksen jälkeen. Paluu pinnalle, minä veneeseen ja Veli pääsi jatkamaan vielä Jarkon kanssa sukelluksen loppuun. Paluumatka oli huomattavasti vähemmän kuoppaista kuin mennessä.

Taaskaan ei ollut nukahtamisvaikeuksia, kun punkkaan lopulta pääsi.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Narvik, ensimmäinen päivä

Reilun 1200 kilometrin matka meni loppujen lopuksi paremmin mitä kuvittelinkaan. Osan matkaa sain jopa nukutuksi, vaikka selkähän siinä kipeytyi. Takapenkillä oli sen verran kylmä, että Weezle päällä oli hyvä olla. Ruotsin rajalta Norjan puolelle tultaessa oli melkoisia lumikinoksia tien varrella. Muutaman tielle näkyvän mökin vieressä lumikinokset ylsivät räystäisiin asti. Narvikissa lunta ei kuitenkaan ollut ja rinteeltä aukeni upeat näkymät.

Narvikissa kurvasimme ensimmäiseksi Narvik Campingin pihaan ja totesimme, ettei henkilökuntaa ole paikalla. Siispä kohti turisti-infoa (ei auki) ja satamatoimistoa (ei sopivaa henkilöä paikalla). Tässä vaiheessa Jarkon kahvintuska oli niin kova, että kävimme nauttimassa hiukan aamupalaa Statoililla. Sieltä suuntasimme taas satamatoimistoon sukellusluvan hakuun. Ennen kuin lupa oli voimassa, piti Timon käydä maksamassa 100 NOK, eikä sekään onnistunut kuin vasta kolmannessa pankissa. Sukellusluvan saannin jälkeen oli vuorossa turisti-info, josta suuntasimme vihdoinkin majoitukseen. Tyhjensimme autosta tavaroita mökille, jonka jälkeen veimme veneen vesille ja kävimme tekemässä ensimmäisen sukelluksen (Wilhelm Heidkamp ja Anton Schmitt).

Näkyvyys oli huonompi kuin olin odottanut, mutta ihan ok kuitenkin. Viime keväänä Parkilla oli suurin piirtein samaa luokkaa. Sukelsimme Velin kanssa ankkuriköyttä alas ja vedimme lainin hylylle, joka häämötti vähän matkan päässä tummana möhkäleenä. Lähdimme kiertämään hylkyä vastapäivään ja kurkistelimme repeämistä ja ikkunaventtileistä sisälle hylkyyn. Otin videota vajaan tunnin sukelluksen aikana reilut parikymmentä minuuttia, saa nähdä milloin saan editoitua siitä julkaisukelpoista pätkää. Kävimme kääntymässä perässä, jonka jälkeen jatkoimme hylyn oikeaa kylkeä takaisin keulaa kohti. Näin pari rapua (yhden aika ison ja yhden ihan pienen), sekä toisen hylyn (Anton Schmidt). Z22:n ankkurikettinki oli heivattu komentosillan yli, josta se painui komentosillan laitaa alas. Aika paksua ketjua olivat sakemannit käyttäneet... Keula oli komea, vaikka en sitä alhaalta kerennytkään kuvaamaan. Ensi kerralla sitten. Hylyn peräosa on aivan räjähtänyt, siellä ei tulevaisuudessa aikaa kannata tuhlata. Timo ja Jarkko sukelsivat toisella hylyllä, koska ankkuri ei ollut pitänyt kunnolla ja oli tarttunut loppujen lopuksi ko. hylkyyn. Velin kanssa harjoittelimme sen aikaa viistokaiun käyttöä.

Majoituksessa siirsimme sukellusvarusteet pihalle pystyttämäämme telttakatokseen, joka oli erinomainen varuste. Saimme kuivapuvut, kompurat ja muut varusteet näppärästi suojaan sateelta, ja kamatkin oli helppo laittaa järjestykseen katoksen alla.

Illalla ei unta tarvinnut paljoa houkutella, vaikka mökissä oli jopa tukalan kuuma ja suihkusta ei tullut kuin jääkylmää vettä. Kaiken kaikkiaan tämä oli erinomainen tapa viettää ensimmäinen päivä Norjassa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Karisalmella

Viime hetken viilauksia, joopa joo... Sukelluskamat on taas ihan levällään, maanantaina kävin peruskurssin allasharjoituksissa ja eilen illalla Markon kanssa Karisalmella. Nyt on kamat kuivumassa mikä missäkin, sekä ylä- että alakerrassa. Onneksi on vielä päivä aikaa pakata kaikki uudelleen.

Lähdettiin eilen Karisalmelle tekemään iltasukellus, kun ei näitä avovesiä juuri lähempääkään vielä löydy. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi komeasti ja keli oli niin keväinen kuin vain toivoa saattaa. Karisalmella laitettiin varusteet kasaan (Markolla oli pulloina hillittömät 2x20) ja hypättiin veteen. Tehtiin s-drill ja ylimalkainen suunnitelma reitistä, otettiin kompassisuunnat ja lähdettiin sukeltamaan.

Näkyvyys oli hyvä, mutta pimeäähän siellä oli, niin kuin aina. Kahdeksan metriä on aika tarkka raja, sen jälkeen lamppu on lähes välttämätön. Edettiin rauhallista tahtia ja löydettiin ihan sattumalta pohjalla oleva laini, jota sitten lähdettiin seuraamaan. Jotain kynttilän- ja joulukuusenjalkaa siellä näytti olevan, samaten kuin jonkinlainen alien-nukkekin. Joulukuusenjalan lähellä pohjalla köllötteli yksi made, joka ei onneksi pahoittanut mieltään kirkkaista valoista. Jotain mutuja tai muita pikkukaloja oli liikkeellä muutamia.

Noin yhdestätoista metristä ammuin poijun harjoituksen vuoksi ja kyllähän tuo talven jälkeen oli ihan paikallaankin, harjoittelu nimittäin. Poijun yläpää ei meinannut kiertyä auki, kun oli muutaman kuukauden saanut olla rullattuna. Ei siinä nyt isompia ongelmia ollut, oli vain sellainen räpeltelyn tuntu itsellä. Pintautumisen jälkeen todettiin, että kyllä vesi voikin olla kylmää jäidenlähdön aikaan! Mikähän siinä on, että ihan ensimmäisillä avovesikerroilla vesi tuntuu paljon kylmemmältä kuin talvella, jäiden alla?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Viimeiset viilaukset

Huomenna on töihin liittyvän määräaikaistarkastuksen lekurivaihe. Ajattelin pyytää lääkäriltä Duact-reseptiä, ihan varmuuden vuoksi. Ennen en ole moista troppia kokeillut, mutta nykyään on ollut vähän sellaista tukkoisuutta havaittavissa sukelluksillakin, joten kokeillaan tokenisiko tuolla.

Päiväsaikaan ajattelin pistäytyä Hämeenlinnassa seuran tallilla ja vilkaista happipullojen tilan. Jos siellä vielä on tyhjä pullo, niin kierittelen sen autoon ja käyn hakemassa täyden lekan tilalle. Joka tapauksessa tavoitteena on, että saan laitettua riittävästi puhdasta happea dekokannuun, niin voi sitten topata sen ihan paineilmalla. Viime kerrallahan happea ei ollut tarpeeksi, ja olisi pitänyt topata 40-prosenttisella nitroksilla - eikä ollut edes filtteriä. Jätin sitten hommat vähän kesken.

Muutamat villasukat ja parit alushanskat vielä sukellusvarustekassiin, niin alkaa olla Norjan reissun sukelluskamat reilassa. Kaikki muu onkin sitten ihan levällään... Tänään tultiin vanhempien luota, mutta onneksi on muutama päivä aikaa raapia vähän vällyjä mukaan.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Matkakuumetta pukkaa

Norjan reissun lähtijämäärä sitten puolittui. Kiva päätös näin lähellä matkan alkua... Tietysti tuskinpa kukaan ilosta kiljuen peruuttaa omaa reissuaankaan! Eipä tuo silti oikeastaan vaikuta muuhun kuin veneen polttoainekulujen jakaantumiseen, kun nyt on vähemmän maksajia. Toinen mökki jää tyhjilleen, joten se varmaan luovutetaan pois. Silloin ei kuluja tulisi majoituksenkaan suhteen juuri laskettua enempää. Positiivisia puolia reissaajamäärän puoliintumisessa ovat ainakin 100% hapen parempi riittävyys ja väljemmät olosuhteet veneessä.

Sukellusroippeet on nyt huollettu ja niiltä osin valmiina matkaan. Taidan ottaa mukaan sinkkusetinkin, niin voi käydä tekemässä pikkusukelluksia kevyellä varustuksella. Ja tuleehan siinä samalla mukaan varajärjestelmä, jos sattuu joku isompi laiterikko tai muu vastaava.

Sukellustietokoneen paristonvaihto sujui kuin tanssi ja ainakin ämpärissä suoritetun kuplatarkastuksen perusteella taisi jäädä tiiviiksikin. Todella nopeasti tuo vanha paristo lopulta kyykkäsi, sillä ensimmäiselle sukellukselle se näytti yhden palkin vajetta maksimivarauksesta ja seuraavalle sitten jo paristohälytystä. Viileähköllä lämpötilalla oli tietysti osuutta asiaan. Ennen paristonvaihtoa tein ihan huvikseni alkutestauksen, niin varaustilaksi näytti silloin täyttä (lämpimässä).

Kun nyt vaan menisi aika nopeasti, niin pääsisi jo sinne "hylkysukeltajien Norjan Eldoradoon", kuten X-Ray Magazinessa (5/2005) paikkaa nimitettiin!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Sentin venytystä ja webcamia

Vaihteeksi jotain halpaakin, nimittäin o-renkaat ja paristot. Kävin muistilapun kanssa Konepaja Mankisella ja ostin pari o-rengasta Apeksin annostimien matalapaineletkuihin ja yhden Vytec DS:ään. Kokonaiskulut kipusivat o-renkailla kolmeen euroon. Vytecin paristo olikin jo kalliimpi hankinta, koska Itellakin työnsi ahneet näppinsä mukaan: toimituskulujen kanssa paristo maksoi 3,4 euroa, hankintapaikkana Digitarvike.fi. Vertailun vuoksi mainittakoon Varuste.netin Suunto paristonvaihtosarja (o-rengas ja paristo), joka toimituskulujen kanssa olisi kustantanut 15,8 euroa - katteet kohdillaan! Suuressa säästöhuumassa pariston olisi voinut tietysti tilata Dealextremestä, näytti olevan vajaa puolitoista dollaria. Toimitusaika on kyllä turhan pitkä kun sukellustietokone herjaa pariston olevan finaalissa...

Taas on se aika vuodesta jolloin tulee katseltua webcam-kuvaa Hangosta. Kohta on Itäsatama vapaa ja saa laskettua sieltä kumpparin vesille! Tänä vuonna taitaa mennä tosin Suomenlahden avovesiin pääsy toukokuun puolelle, tai ainakin ihan tämän kuun loppuun. Ensi viikonloppuna en pääse sukeltamaan muiden menojen takia ja sen jälkeen lähdetäänkin sinne Norjaan. No, hyvää kannattaa odottaa, eikä Norjan kohteetkaan saa suuta mutruun. :) Toivottavasti ensi työjaksolle sattuu hyvin viikonloppuvapaita, arkena kun on niin vaikeaa saada reissukaveria.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kadonnut kamera

Viikko sitten Kaatialan reissulla katosi kamera. Oli varmaan tippunut ABC:n penkille ruokailun aikana. Onneksi kuvat olivat jo siirretty tietsikalle ja korttikin oli irti kamerasta. Eli nyt on laturi, VA-kotelo ja XD-kortti, mutta ei kameraa. Eikä noita vanhoja Fujin F31fd-malleja enää mistään saa...

Katselin jo uutta kameraa sukellustouhuihin, tarjontaa on vähän turhankin paljon. Onneksi olen perehtynyt aiheeseen jo hiukan, sillä olen vajaan vuoden ajan haikaillut Olympuksen E-PL1 -pikkujärkkäriä. VA-kotelon (PT-EP03) kanssa paketin saa noin tuhannella eurolla. Kai se on halpa järkkäriksi, mutta iso kasa rahaa se on silti. Voisi tuolla rahalla vaikka käydä CCR-kurssin, tai käyttää johonkin muuhun hyödylliseen. Tuolla kameralla saisi kuitenkin ymmärtääkseni ihan kelpo videokuvaakin, joka on kuitenkin aika mukava ominaisuus pinnan alla. Jos en muutakaan keksi, niin varmaan tuon ostan kun on mahdollista. Näillä näkymin realistinen aikataulu lienee jossain heinäkuun paikkeilla lomarahojen turvin.

Pikaisesti googlettelin suosittuja kameroita, Canonin EOS500D olisi suht' edullinen vajaan viidensadan euron hinnallaan, mutta Ikeliten kotelosta saa pulittaa jo lähes kolme kertaa saman summan. Niin paljoa en kameraa kaipaa mukaan sukellusreissulle, ainakaan tässä vaiheessa. Eihän sitä tiedä, jos jostain saisi rahaa yli omien tarpeiden.

Katkera paikka menettää VA-kamera käytännössä juuri ennen Norjan reissua! Samaten taidan olla ihan pintakuvauksen varassa toukokuun Orbiitin hylkyristeilyllä sekä kesäkuun alun Saarenmaan reissulla. Yhteinen nimittäjä näille reissuille on, että jokaisella on tarkoitus mennä sukeltamaan hylyille, kuvattavaa siis riittäisi. Saarenmaalla lisäksi olisi kenties mahdollista kuvata hylkeitäkin, siis niiden joilla on kamera.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Ykslampi

Tänään kävin vilkaisemassa Ryttylän Ykslammen rannassa jäätilannetta ja siellähän oli sukeltajien tekemä avanto. Ainakin se näytti ihan sellaiselta, oli hyvät ohjauslinjat ja kaikki jaksettu lapioida. Vasta avannon nähtyäni muistin, että Juha kysyikin viimeksi hallilla, olinko ollut Ykslammella tekemässä avantoa. Harmi kun en sattunut ajamaan ohi kun olivat olleet avantohommissa, olisin käynyt jututtamassa... Ei tällä kylällä niin paljon sukeltajia ole, että päät yhtään kolkkaisi. Olishan se kiva jos olis sukellusseuraa tästä ihan läheltäkin.


Näytä suurempi kartta

Huhujen mukaan Ykslammessa on joku kuplavolkkarikin. Ainahan niitä tarinoita on mitä on milloinkin veden alle vajonnut, mutta paikkana tuo on juuri sellainen johon voisi vanha jääauton romu "unohtua" keväällä. Mielessä kävi jo, että pitäisi pyytää kunnalta lupa ja käydä kaiuttamassa lampi seuran kumpparilla. Olisihan se vähän suuruudenhullua touhua viedä iso Valiant sinne, lammella kun ei mittaa ole juuri sataa metriä enempää. Pari vetoa kun ajaisi edestakaisin, niin tietäisi ainakin pohjanmuodot sen jälkeen. Sukelluksellisesti en tuosta Yksäristä jaksa niin innostua, voisihan sieltä käydä jotain katsomassakin. Olisi ainakin lähikohde, matkaa tulee kotoa varmaan kilometrin verran.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Varustehuoltoa

Pitkästä aikaa on vapaa viikonloppu, jolloin ei ole tarkoitus sukeltaa tai kouluttaa. Nyt on hyvää aikaa laittaa kuivapukuun mansettirenkaat kunnolla paikoilleen, järjestellä releet hyllyyn ja tehdä käyttöhuoltoa (vetskareiden vahaus, mansettien talkitseminen yms). Illemmalla voisi käydä lurauttamassa pulloihin kaasua, että on valmis seuraavaan "koitokseen", mikä se sitten onkaan.

Ostin viime syksynä Scubastoresta Apeksin regusetin, kun halvalla sai: DS4, ATX40 ja ATX50, hintaa oli jotain 250 euroa. Käytännössähän tuo tuli hallikäyttöä varten, samaten mahdollisille etelän sukelluksille. Syksyn kouluttajakurssilla otin ensimmäisen kerran regusetin käyttöön ja vara-annostajan juuresta tuli kuplaa ihan solkenaan. Hallioloissa siitä kun ei niin haittaa ole, en jaksanut / muistanut asiaan paneutua. Nyt jaksoin aktivoitua tutkailemaan asiaa ja päätin tarkistaa letkun o-renkaan. Ei muuta kuin letku irti ja tsekkaamaan o-rengas: löytyi sieltä noin viiden millin pätkä siitä renkaasta, ihmekös kun vuoti. Välittömästi tarvittavien ostoslistalla on nyt Apeksin II-vaiheen varaosasarja ja Vytec DS:n paristo.

Päivän linkkivinkkinä olkoon Frogkick.de, sieltä löytyy melko kattava valikoima manuaaleja näihin hommiin. Ja linkkivinkin jälkeen vielä varoituksen sana: älä tee jos et osaa, nämä ovat elämää ylläpitäviä laitteita! Itse olen opetellut happihuoltamaan omat Apeksini NAUI:n Mixed Gas Blender and O2 Service Tech -kurssilla.