tiistai 9. joulukuuta 2014

Uimahalli + tukkoinen nenä

Kävin eilen pitkästä aikaa hallilla uimassa (2 km rintauintia) ja yllätys yllätys, nenä meni tukkoon jo samana iltana. Tänään nokka on ollut vielä pahemmin tukossa, välillä ei ilma kulje nenän kautta ollenkaan. Itse asiassa osasin odottaakin tämmöistä, sillä sama homma on käynyt ennenkin, siinä yksi syy miksi tuo uinti ei ole oikein ollut aktiiviharrasteiden listalla.

Mitään käsitystä tukkoisuuden syystä minulla ei ole. Rintauintini ei ole ihan tyylipuhdasta, kun menen maskin ja snorkkelin kanssa, mutta vettäkään ei sitten klyyvariin kovinkaan kummoisesti mene.Onko sinulla ideaa mistä uimahallikäynnin jälkeinen tukkoisuus voi johtua? Tai vielä parempaa, kuinka siitä voisi päästä eroon? Tänään otin jopa Duactinkin, vaikka en ollut edes menossa dyykkaamaan...

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Königin Luise & hylkypuisto

Märän kiven sijaan pääsin katsomaan vaihteeksi hylkyjä käydessäni Königin Luisella ja hylkypuistossa syyskuun loppupuolella. Molemmissa olin käynyt aiemminkin, kerran kumpaisessakin paikassa. GA:lla käynnistä olikin kerennyt vierähtämään jo reilut 8 vuotta.

Keli oli hyvä, matkalla Königin Luiselle oli jonkin verran vastaista maininkia, mutta terävää aaltoa ei onneksi ollut. Aurinko paistaa killitti ja veneessä oli mukavan lämmintä. Perille päästyämme totesimme, että Könäri oli kaiken lisäksi poijutettukin! Homma siis helpottui tuntuvasti, joten pian päästiinkin jo sukellustouhuihin. Pintavesi noin kuuteen metriin asti oli lämmintä ja tietenkin sakeaa. Pari meduusaakin huomasin, ja nytkin nämä kotimaiset hyytelökummitukset saivat hyvälle tuulelle. Kuuden metrin alapuolella vesi kirkastui ja sekä pysty-, että vaakanäkyvyyttä oli metritolkulla. Ilman muuta kiintopistettä kuin alapuolella oleva pari ja edessä oleva köysi on vaikea sanoa tarkempaa, mutta kirkasta siellä oli! Hykertelin jo mielessäni kuinka upeaa olisi tutkia hylkyä näissä olosuhteissa, kunnes noin 35 metrin kohdalla näkyvyys kutistui tuollaiseksi tutuksi "käsivarren mitaksi".

Poijuköysi loppui noin 44 metrin syvyydellä jonnekin laivan keulaan oikealle puolelle. Alkuun en tietenkään tiennyt poijuköyden sijaintia hylyllä ja pieni kierros ei paljoa tuonut asiaan muutosta. Trooliverkkoa näkyi, sekä eri kulmissa meneviä ruosteisia metallipintoja. Koska näkkärit olivat noin surkeat, halusin pysyä nousuköyden sijainnista selvillä, joten johdattelin sukelluksen melko pian takaisin nousuköyden lähettyville. Siitä painuimme laivan oikeaa kylkeä alas, jossa olikin onneksi kirkkaampaa vettä. Täällä rungon muoto paljasti, että olimme melko lailla keulassa. Pohjan tuntumassa uimme aivan keulaan, josta nousimme taas sakkaan laivan vasemmalle puolen. Siellä satuimme onnekkaasti keulassa olevalle vaakunalle, jota en muistanut ollenkaan. Vaakunan yläpuolelta nousimme keulakannelle ja uimme ankkuripelin ylitse minun etsiskellessä keulan tykkiä. Onneksi tykki löytyi, sillä nähtävyydet jäivät vaakunaan, ankkuripeliin ja tykkiin.

Tykiltä suuntasin kohti nousuköyttä, jonka löytymistä helpotti suunnattomasti alas tulevien sukeltajien valot, vaikka eivät nekään kovin kaukaa näkyneet. Ennen nousua laitoin vielä kelan kiinni poijuköyteen ja kävimme tekemässä pari pientä päämäärätöntä lenkkiä. Nousu sujui ilman kommelluksia ja vesi oli lämmintä. Sukellusaikaa tuli tasan 70 minuuttia.

Pinnalla keli oli tyyntynyt, mitä nyt keikuimme välillä kaukaa ohittavien Tallinnan lauttojen aikaansaamissa aalloissa. Kun viimeinen pari oli päässyt veneeseen, niin suuntasimme kohti hylkypuistoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, edelliskerrasta oli kulunut reilut 8 vuotta. Tuolloin sukelsin sinkkupullon ja märkäpuvun kanssa. Pullo löytyy vieläkin, puvun myin jo vuosia sitten. Edelliskerralla hylystä jäi melko hatara käsitys, koska näkkärit olivat aika huonot ja lamppunakin oli UK:n pattereilla toimiva "tunnelmavalo". Nyt vesi oli upean kirkasta ja luonnonvaloakin tuli ihan riittämiin.

Sukelsimme hylyllä menevän opastetun kierroksen melkoista haipakkaa, sillä ykkösellä oli reissussa ainoastaan yhdet tuplat ja suurin osa niiden sisältämästä kaasusta oli kulunut Könärillä. Nousimme kiinnityspoijua ylös ja tottahan minun piti rapsutella kettinkiä matkan varrella nähdäkseni onko lenkeissä syöpymiä. Kuudessa metrissä pienen pieni simpukka kosti tunkeiluni ja leikkasi kuivahanskan peukalonjuuresta auki. Onneksi ei ollut dekoja, joten käsi pysyi lähes tulkoon kuivana, kun pintaan asti jaksoi puristaa kättä nyrkissä.

Pinnalla totesin arvioni reissusta menneen ihan päälaelleen: Königin Luise oli pettymys ja GA puolestaan iloinen yllätys. Vähän harmitti kun hylkypuistossa jäi dyykki niin lyhyeksi, mutta sellaistahan se välillä on. Näin joulukuussa voi jo todeta, että GA:n sukellus jäi tämän vuoden viimeiseksi venesukellukseksi merellä, ainakin päätös oli näkkäreidensä puolesta onnistunut.