sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Merikauden avaus

Viime lauantaina pääsin avaamaan merikauden omalta osaltani, pitkän odotuksen jälkeen. Kohteiksi valikoituivat jo entuudestaan tutut Sundsborg ja Juktenskobben, tukialuksena toimi Loitokarin komea alumiinivene. Suomenojalta päästiin lähtemään jo hyvissä ajoin mitä parhaimmassa kelissä.

Suomenojan venesatama
Kevätaamu Suomenojalla.
Veneen suunnittelussa on ajateltu erityisesti sukeltajia.
Sundsborgin poijuna toimiva keltainen kanisteri oli selvinnyt talvesta ja tukevaan poijuköyteen oli helppo kiinnittyä. Lähdimme Markon kanssa ensimmäisinä veteen, koska suunniteltu sukellusaikamme oli joukon pisin. Laskeutuminen sujui hyvin, sillä pääsin menemään ihan normaalia vauhtia kohti pimeyttä. Paineet tasaantuivat korvissa ilman ylimääräistä ponnistelua, kiitos Nasonexin ja Duactin...

Poijuköysi meni perään, joten luontevinta oli aloittaa tsekkaamalla perän vararuori ja peräsin. Tämän jälkeen lähdimme kiertämään laivan kantta vastapäivään ja kävimme keulassa katsomassa laivan varsinaiset patenttiankkurit sekä kannella olevan vara-ankkurin. Keulasta palasimme toista sivua kohti perää, jossa kävimme tutkimassa hiukan kannen alapuolista maisemaa. Koska aikaa oli vielä jäljellä, suoritimme myös toisen penetraation keskilaivaan. Täältä löytyi jonkinlainen metallinen, rengasmainen häkkyrä, jota arvelen jonkinlaiseksi lampunvarjostimeksi tai -telineeksi. Systeemiä oli koristeltukin jonkin verran, mutta jo näin vuorokauden kuluttua tarkemmat yksityiskohdat ovat haalistuneet mielestä. Luonnollisesti jätettiin tuo kapine paikoilleen myös muiden hämmästeltäväksi.

Pintautuminen sujui ilman mitään merkittävää, viimeinen pari ohitti meidät yhdeksän metrin paikkeilla matkallaan alas. Himpun verran meinasi tulla vilu paikoillaan ollessa, mutta sellaistahan se on näissä kylmissä vesissä sukeltaessa.

Sukellustukialus
AluDevil 27
Pinta-aikaa vietimme läheisessä saaressa, jossa kävimme syömässä eväät. Eväiden syönnin jälkeen etsin rantakalliolta suojaisan paikan johon tuuli ei puhaltanut ja vietin siestaa. Aika helposti siihen auringon ja Weezlen lämpöön olisi voinut vaikka nukahtaakin, mutta sukellusreissu jatkui pian kohti Juktenskobbenia.

Evästauolla.
Juktenskobbenillakin menimme Markon kanssa etujoukoiksi etsimään kohdetta. Olimme molemmat sukeltaneet hylyllä kerran, itse vuonna 2011. Mielikuvat eivät siis olleet ihan kristallinkirkkaat, mutta niin vain onnistuimme paikantamaan hylyn. Tuo olikin oikeastaan tämän sukelluksen ainoa valopilkkua, sillä muuten homma ei mennyt ihan putkeen.

Hiukan ennen oikean paikan löytymistä totesin pukukaasun loppuneen. Onneksi olimme jo melkein oikeassa syvyydessä, joten jonkin aikaa annoin puvun vaan kiristyä. Kun puutavaraa sitten löytyi, oli pakko suhauttaa bailout-pullosta hiukan kaasua pukuun. Vakuumipakatun elintarvikkeen olotila hälveni, mutta kaasussa oleva helium antoi muistutuksen erinomaisesta lämmönjohtokyvystään. Onneski tämä olisi lyhyempi sukellus, eikä helikkaa tarvitsisi enää lisätä pukuun.

Olimme pinnalla sopineet, että merkkaamme paikan poijulla, jonka sitten viimeinen pari tuo mukanaan. Kaivoin reisitaskusta 1,8 metrisen poijun, joka näkyy merelläkin mukavasti. Jotenkin poijun ampuminen tuntui hankalalta, lamppu oli olevinaan tiellä ja nostekin tuntui muuttuvan koko ajan (mikä oli vain psykologista). Levittelin kuitenkin poijun, tuhautin sinne hiukan kaasua bailoutista ja poijun oiettua kunnolla painoin letkusta vielä hiukan lisänostetta ja päästin poijun singahtamaan kohti pintaa. Naru juoksi nätisti spoolilta, kunnes takerteli hetkisen. Päästin spoolin irti ja nappasin sen kohta takaisin kun kangertelu oli ohi. Naru oli jo lähes lopussa, kun taas alkoi tahmimaan. Tällä kertaa spooli ei jäänytkään siihen käden mitan päähän vaan lähes kolmesta kympistä ammuttu poiju kohosi jo niin nopeasti, että spooli häipyi meren vihreään hämyyn. Markon kaivaessa oman poijunsa sadattelin luuppiini ja ehdotin, että käytetään kelaa, niin ei homma lähde lapasesta, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tällä kertaa homma meni niin kuin oli suunniteltukin ja saatiin hylky merkittyä.

Lähdimme kiertämään hylkykenttää ja näimmekin yhden ankkurin. Hylyllähän on kolme ankkuria, mutta tällä kertaa muut jäivät näkemättä Markon peukuttaessa sukelluksen Inspon intoutuessa piipittämään erikoisen paljon. Etsin poijunarun ja lähdettiin nousemaan kohti pintaa. Pinnalla totesin muistelleeni hylyn sijainnin aivan väärin, mutta nythän tuokin paikka on taas päivitetty muistoihin.

Veneellä viimeinen pari lähti veteen ja minä seurailin hitaasti loittonevaa, ajelehtivaa poijuani. Kun kaikki olivat taas paatissa ja ankkuri oli nostettu, lähdimme poijujahtiin. Onneksi tuollainen suljettu poiju ei tyhjene pinnalla, joten sen kyllä erotti pitkän matkan päästä. Onneksi poiju saatiin veneeseen, joten ei tarvinnut lähteä hankkimaan uutta. Loppumatka kotisatamaan menikin joutuisasti myötätuulessa, joka oli noussut päivän aikana. Saapuessamme satamaan nosturit nostelivat veneitä vesille tasaiseen tahtiin. Näytti siltä, että moni veneilijäkin oli ajatellut avaavansa kauden samana päivänä.

Mainio retki hyvässä seurassa auringon paisteessa, tästä on hyvä jatkaa!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Outo ongelma Predatorin lokissa

Muutama dyykki sittenkohtasin ongelman ladatessani Predatorilta uusia sukelluksia läppärille, nimittäin päivän kahdesta suoritetusta sukelluksesta ainoastaan ensimmäinen siirtyi lokisoftana käyttämääni Diving Logiin. Tähän asti Predatorin ja antiikkiläppärini välinen bluetooth-yhteys on pelannut hyvin, joten tarkastin Predatorin lokista kumpi sukellus oli siirtynyt. Lokistapa puuttuikin kokonaan jälkimmäinen sukellus, ei siis ihme ettei sitä oltu siirretty läppärillekään. Predator kuitenkin laski pinta-aikaa viimeisen sukelluksen lopusta ja alarivin kudossaturaatiograafikin näytti ihan fiksuja arvoja kuluneen pinta-ajan huomioon ottaen. Luonnollisesti itse sukelluksellakin kone oli toiminut moitteettomasti.

Vielä illan hämyisinä tunteina istahdin näppiksen ääreen ja kirjoitin vikakuvauksen sekä JJ-CCR ApS:n että Narked at 90:n (Shearwaterin EU service center) edustajille. Narkedilta vastattiin vajaan tunnin kuluessa ja JJ:ltäkin vastaus tuli heti aamusta: "ihan uusi ja outo vika, mailista lähetetty kopio Shearwaterille."

Pari päivää sitten kävin Ojamolla, jossa hiukan jännitti kuinka kone toimii. Hyvinhän se toimi ja sukelluskin näkyi jälkeenpäin lokissa. Predatorin lokinumeroinnissakin näkyy, että yksi sukellus on hävinnyt jonnekin. Tietääkseni käyttäjän toimenpitein ei Predatorista saa yksittäisiä sukelluksia poistettua, joten kyseessä ei oikein voi olla perinteinen VKA (eli vika käyttäjän aivoissa).

Onneksi Predator kuitenkin toimii hyvin ja kyseessä ei kuitenkaan ollut tuon vakavampi tapahtuma. Kuitenkin toimii hyvin muistutuksena siitä, että kaikki nämä sukelluskikottimetkin on loppujen lopuksi ihmisten tekemiä ja vikaantumisen ja / tai häiriöiden riski on aina olemassa.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Huoltohommia

Arkivapailla on taas ollut aikaa puuhastella sukelluskamppeiden kanssa, joten nyt on taas bailout-pulloissa juuri huolletut Apeksin DST:t. Samalla kertaa vaihdoin muihinkin painemittareihin o-renkaita, kun välillä on tullut niistä pientä kuplavanaa sukelluksella. Ja kun huoltokitit olivat valmiiksi levällään työpöydällä, oli helppo samalla tsekata onko kaikkia tarvittavia o-renkaita varalla ja muutenkin tehdä listaa mahdollisista varaosatäydennyksistä.


Alentajien huollon kanssa samaan syssyyn meni pienen happipullon rigauksen uusiminen, nyt senkin saa klipattua alhaalta helposti kiinni JJ:n runkoon. Ennen alahakanen oli pienempi, sen kyllä sai runkoputkeen kiinni juuri ja juuri, mutta veden alla kuivahanskat kädessä on helpompi jos vaadittavat toleranssit eivät ole ihan niin tarkkoja. Rigauksessa aiemmin käyttämäni alunperin valkoinen lippunaru vaihtui samalla tyttäreni väritoiveen mukaisesti pinkiksi nelimilliseksi yleisköydeksi. Ainakin tuo on nyt helpompi tunnistaa kun on pulloja paljon rivissä... :)

Tilasin tässä taannoin mm. SAFT LS 14500 -litiumparistoja Akkulasta. Oli ensimmäinen kerta kun käytin kyseisen lafkan palveluja ja täytyy antaa kiitosta nopealle ja edulliselle toimitukselle. Paristot tulivat kirjeenä jo seuraavana päivänä ja toimituksesta maksoin huimat puolitoista euroa. Saftien hinta oli 3,90 euroa kappaleelta, valitettavasti CR-P2 -paristoja ei ollut vararastossa (4,95 eur / kpl). Jälkimmäisethän sopivat JJ-CCR:n lisäksi esim. Inspirationiin, joka on ymmärtääkseni paljon ahneempi paristoille.

Viimeisimmällä sukellusreissulle onnistuin saamaan reiän vasempaan hanskaan aivan sukelluksen loppupuolella. Vielä en ole ottanut vanhaa hanskaa irti, sillä päätin laittaa tilalle numeroa tai kahta pienemmät sormikkaat. Ongelma on, ettei perusmallin kumihanskoja ole yleensä kaupoissa kuin kokoa 11 tai XXL, kun sopiva koko olisi 9. Hanskan asennushan mansettirenkaaseen ei ole vaikeaa, siinä ei kovin pitkään nokka tuhise.

Muistakaahan sukeltaa turvallisesti!