tiistai 30. huhtikuuta 2013

Melkulla

Lumet ovat jo sulaneet lähes kokonaan ja järvien jäätkin ovat koht'sillään enää menneen talven muistoja. On siis tullut talviloman aika! Nyt kun aikaakin taas on, pääsin sukeltamaankin. Viikonloput ovat olleet tässä kuussa todella työpainotteisia, vain kahdesti pääsin sukeltamaan "oikeasti". Allasolosuhteissa tehtyjä kurssisukelluksia en tähän laske.

Sunnuntaina saatiin peruskurssin allasharjoitukset loppuun, viimeiset harjoitukset tehtiin Veikkolassa Sukellus-Areenalla. Kyseessä oli minulle ensimmäinen käyntikerta kyseisessä paikassa, ja tykkäsin kyllä. Paikka tarjoaa hyvät mahdollisuudet perustaitojen treenaamiseen ja henkilökuntakin oli iloista ja palvelualtista. Uskon, että Riihimäeltä tullaan jatkossakin käymään Areenalla kurssien yhteydessä.

Ihan helpolla en itseäni saa kammettua Iso-Melkuttimelle sukeltamaan, mutta eilen oli siihenkin halua. Kävin Topin ja Teemun kanssa tekemässä vajaan tunnin mittaisen lenkin raikkaassa ja suht' kirkkaassa vedessä. Päivä oli aurinkoinen, mutta ei kovin lämmin kylmän tuulen takia. Järvi oli viellä jäässä, mutta en usko noiden jäiden kestävän montaa päivää.

Melkulle oli vedetty kiinteä opasnaru veteenmenopaikan edustalta kivipakalle. Kai se naru on siellä ollut jo aika pitkään, itse kävin Melkulla viimeksi 11. heinäkuuta viime vuonna jolloin sitä ei vielä ollut. Käytiin siis kivipakalla ja hiukan kauempana kelaa vetäen, jonka jälkeen palasimme takaisin päin ja kävimme kuuden metrin lavalla. Lavan alla möllötti iso made ja ympäristössä oli mukava ahvenparvi. Lavalta kävimme vielä tekemässä käännöksen renkailla, joista toisen läpi sukelsin. Onnittelin itseäni kuinka sulavasti menin renkaasta bailoutin kanssa edes koskematta siihen, mutta hiukan ennen aikaisesti. Tottahan olin jäänyt renkaaseen kiinni, vieläpä räpylän kantajousesta. Onneksi tiimi kykeni naurultaan minut vielä irroittamaan, jotta päästiin jatkamaan.

 Opasnarua seuraillen kohti portaita.
Kuva: Teemu Virtanen

Lavalla.
Kuva: Teemu Virtanen

Kaiken kaikkiaan oikein kiva sukellus. Rantamatalassa oli muutakin nähtävää kuin Predator ja sopivasta fiiliksestä piti huolen uuden laitteen kanssa seurustelu. Eilen oli vielä puhetta, että sunnuntaina kenties uudelleen, toivottavasti silloin olisi ainakin kaksi JJ:tä paikalla.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Miekat auroiksi, eli lyijyn valua

Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä päiväreissulle Kaatialan kirkkaisiin vesiin ja vähän on pitänyt tehdä valmistelujakin reissua varten. Vanha v-paino tuplapaketista on hyödytön JJ:n suhteen, sillä v-painohan tulee tuplapullojen väliin. JJ:ssä on painoja varten puolestaan kaksi putkea, jotka sijaitsevat rungon molemmin puolin ja joiden korkit toimivat itseasiassa kantokahvan kiinnikkeinä. Näihin tuubeihin menee sisään mukavasti 28 millinen putki, joten sellaiseen on helppo valaa itse sopivat painot.

Työntömitta kourassa kiertelin tallissa ja mietin mihin olen jemmannut kaiken metalliromun, putket mukaanlukien. Pihan puolella on yksi kaapillinen puuhastelumateriaalia, mutta ulkosijoituksen haittapuolena on, että talvisaikaan joutuu heiluttelemaan lapiota kotvan aikaa ennen kuin kaapin oven saa auki. Matkalla kohti kyseistä kaappia silmäilin romulavalle menossa olevaa kuormaa ja mittailin yhden pyörän rungonkin ennen kuin huomasin vanhan vesikiertoisen kylpyhuoneen pyyhekuivaimen. Siinäpä olikin juuri sopivan paksuista putkea, ainoastaan hiukan liian lyhyinä pätkinä. Eipä mitään, tehdään vaikka neljä erillistä painoa jos tarve niin vaatii!

Hain tallista putkileikkurin ja aloin leikkaamaan kupariputkea. Terä puri hyvin, ja olin jo saanut putken lähes poikki, kun leikkuuterä yllättäen murtui. Onneksi sain rimpuiltua putken poikki risalla terälläkin, oikeastaan katkaisin myös seuraavankin putken epäkelvolla työkalulla. Valitsin leikkuukohdat siten, että sain putkien päätylaipoista valmiit pohjat valuhommia ajatellen. Jälki ei enää ollut niin kaunista, mutta sainpahan ainakin putkenpätkät sisään kuivumaan. Sisällä lyhentelin putket rautasahalla saman mittaisiksi ja tein niille yksinkertaisen puutelineen valua ajatellen.

Seuraavaksi aloin etsimään vanhaa valuastiaa, mutta olin varmaan jo heittänyt sen menemään. Lyijyähän voi sulattaa melkein millaisessa metallikipossa tahansa, mutta silmiin sattui pilkahdus vanhasta messinkisestä Sievert-puhalluslampusta, joka palveli enää varaosatarpeita. Siitä sainkin hyvän sulatusastian pienellä rautasahan käytöllä.

Näin oli tullut aika alkaa virittelemään vanhaa uskollista MSR Dragonfly -monipolttoainekeitintä, jolla lyijyn saa sulamaan nopeasti. Pumppasin polttoainepulloon painetta ja avasin pumpun venttiiliä aloittaakseni polttimen esilämmityksen, mutta havaitsin venttiilin juuressa polttoainevuodon. Käväisin hakemassa tallista varaosasarjan ja avasin pumpun venttiilin. Kaksi alkuperäistä o-rengasta, molemmat kovia, hauraita, osin jopa murtuneita ja turhankin selvästi vaihdon tarpeessa. Helppo juttu, mutta varaosapussukan o-renkaat eivät olleet sopivan kokoisia! Btw, Varuste.netistä näyttäisi saavan expedition-huoltosarjaa, mutta tuohon hintaan (reilut 50 eur) en o-renkaita ole valmis ostamaan.

Kevät on jo sen verran pitkällä, että olemme avanneet jo grillikauden. Siinähän minulla oli siis vaihtoehtoinen paikka sulattaa lyijyä. Virittelin sulatusastiani eli upokkaan kaasupolttimen päälle ja heitin muutaman .45 luodin koemielessä astiaan. Luodit sulivat lähes saman tien, joten heittelin uusia perään. Oli minulla isompiakin lyijykimpaleita, mutta en ollut viitsinyt pieniä niitä ja se olisi ollut välttämätöntä sulatuksen onnistumisen kannalta. Onneksi luoteja riitti ja samahan se loppuviimeksi on valaako niistä painoja vai ampuuko ne penkkaan... Lyijyn sulaessa virittelin valutelineen putkineen valmiiksi ja sen jälkeen ei ollutkaan enää kuin sulan lyijyn kaataminen putkiin. Homma onnistui hienosti ja lyijyäkin riitti.

Kun tangot olivat jäähtyneet, aloin sovittelemaan tuubeja Jesseen. Eihän ne nahtuneet, kun olivat romukasassa saaneet kipeätä ja eivät olleet aivan suoria. Aikani toista viilailtuani sain sen sujahtamaan paikoilleen kohtuu kivuttomasti, mutta toisen painon viimeistelyn jätin seuraavalle päivälle. Alkuun jaksoin sitäkin viilailla, mutta sitten otin pikkurälläkän hiomalaikalla ja sillähän homma alkoi sujumaan. Pinnan kromaus oli tietysti kärsinyt jo viilaksesta, mutta laikalla sainkin esiin nätin kuparipinnan ja niinpä tarjosin laikkakäsittelyn vielä jo valmiillekin putkelle. Eihän ne sieltä paikoiltaan mihinkään näy ja lakatakin pitäisi jos haluaisi säilyttää kiillon, mutta silti oli kiva tehdä noin.

Loppujen lopuksi sain juuri sopivat mittaiset tuubipainot ja mikä parasta, käytännön hintaa noille ei tullut mitään. Vielä täytyy valaa selkälevyn uraan sopiva p-paino, siitä projektista voisin yrittää ottaa jotain kuviakin.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Dark side

Reilu vuosi sitten painiskelin rebekuumeen kourissa. Koneen valinta otti oman aikansa, mutta itselleni tärkeät speksit kutistivat valikoimaa, kunnes jäljelle jäi JJ-CCR. Viime vuoden loppupuolella vakituisin sukellusparini osti Inspiration Visionin, joten pakkohan sitä oli itsekin ryhdistäytyä ja siirtyä sanoista tekoihin. Joulun alla aloin etsimään käytettyä konetta, mutta sehän ei ollutkaan niin helppoa kuin luulisi!

Nyt tallissa nököttää oma JJ-CCR, pullot tosin ovat vielä tulossa kotiin maailmalta. Kurssikin on käyty ja hyväksytysti läpäisty, vielä kun pääsisi vesiinkin uuden koneen kanssa.

Etupuolesta ei valitettavasti ole vielä julkaisukelpoista kuvaa, mutta tuommoisen laitteen siis hankin.

Kurssin kävin Sveitsissä, vaikka hyvää koulutusta olisi ollut tarjolla Suomessakin. Kouluttajanani toimi Jari Toivonen, joka on pitkänlinjan sukeltaja ja rebemies. Päädyin lähtemään Sveitsiin, koska en ole mikään talvisukelluksen ylin ystävä ja tarjolla oli mahdollisuus tehdä kurssi hiukan lämpimämmissä oloissa järkevään hintaan. Keli oli Zürichissa todella huono oikeastaan koko reissun ajan, kuuteen päivään mahtui ainoastaan yksi poutapäivä. Muutoin tuli vettä tai lunta, samaan aikaan Suomessa nautittiin pääsiäisen aurikoisista keleistä. Näkyvyydetkin olivat aika huonot, mutta silti minulla oli kivaa reissussa ja tykkäsin ympäristöstä. Erityiskiitokset minun täytyy antaa Jarille ja Katjalle herkullisesta raclette-illallisesta, kyseinen ilta oli parasta pinta-aikaa Sveitsissä!

Kurssi oli IART:n level 1 sisältäen teoriaa muistaakseni 10 tuntia ja kuusi sukellusta (yhteiskestoltaan vähintään 300 minuuttia), sekä tietenkin paljon itse laitteen käpistelyä. Sukellukset koostuivat pääosin erilaisista rebeen liittyvistä harjoitteista, ohessa tasapainotuksen hallintakin kehittyi alun käsipohjaa uimisesta joksikin, jota pystyin itse jo ajattelemaan välttäväksi sukeltamiseksi. Paljon on kuitenkin vielä matkaa siihen, että saavutan rebreatherilla samanlaisen helppouden tunteen  tasapainotuksen suhteen kuin OC-kamoilla sukeltaessani. Harjoituksissa selkeänä painopisteenä olivat koneen manuaaliajo (siis hapen halutun osapaineen ylläpito manuaalisesti) niin kontrollerin kuin pelkän HUD:n kanssa, diluenttihuuhtelun teko sekä bailout-pullon käyttö. Viimeinen sukellus oli enemmänkin "pelkkä sukellus" kuin harjoitusdyykki, olihan tuohonkin jotain harjoitteita ympätty. Jossain vaiheessa tehtiin teoriakoekin, jonka selvitin liehuvin lipuin. Tosin koetta tehdessäni en ollut yhtään niin varma kuinka hyvin se menee...

Kaiken kaikkiaan rebekurssista jäi hyvät fiilikset ja ehkä se auttoi myös asennoitumaan laitesukelluksen peruskurssin oppilaan rooliinkin uudella tapaa kun joutui itse opettelemaan uudelleen kuinka sukelletaan.