tiistai 26. kesäkuuta 2012

Sukellus ja seuratoiminta

Uusimmassa Sukeltaja-lehdessä Matti Anttila kertoo pääkirjoituksessa, että valtaosa suomalaisten sukeltajien peruskurssikorteista suoritetaan ulkomailla. Lisäksi Matti toteaa, että Sukeltajaliitto on aloittanut kampanjan saadakseen nämä joko kortin tai intron ulkomailla tehneet henkilöt tutustumaan myös kotimaan sukellusseuratoimintaan. Tavoitteena oikein mainio, sillä mitäpä tuossa tutustumisessa kukaan menettäisi?

Itse olen ollut seuratoiminnassa mukana niin rivijäsenenä, kouluttajana kuin johtokunnassakin, joten jonkinlainen kuva toiminnasta on syntynyt omakohtaisista kokemuksista. Suurinta osaa seurojen jäsenistä ei se seuratoiminta kiinnosta, vaan pieni ydinporukka pyörittää seuran hallintoa, taloutta ja muita kulissien takaisia toimintoja. Toisaalta tuntuu, ettei suurinta osaa jäsenistä tunnu kiinnostavan edes sukeltaminenkaan...

Luonnollisesti vakituisimmat sukelluskaverit ovat myös seurakavereita. Jonkin verran tulee kuitenkin sukellettua seurojen ulkopuolelle jääneiden tai jättäytyneiden kanssa. Monesti olen ihmetellyt miksi sukellusseuraan ei liitytä jo pelkästään taloudellisten näkökohtien takia: kaupalliset täytöt kun ovat aivan järkyttävän kalliita! Kenties seuralla on myös tarpeellista kalustoa sukellusreissujen järjestämistä varten. Taloudellisten näkökohtien lisäksi tarjoutuu mahdollisuus löytää hyviä sukelluskavereita. Sitä  seuratoimintaa ei ole pakko tehdä, vaikka olisihan se mukavaa niitä raatajia kohtaan, jos vähän jelpattaisiin... Kukin kuitenkin itse päättää miten paljon haluaa osallistua seuran toimintaan.

Facebookissa toimiva Dyykkiremmi Vesipäät on mielestäni hieno esimerkki innostuneiden harrastajien aktiivisuudesta ja osoittaa, ettei sukellustoiminta välttämättä tarvitse kovin monimutkaista organisaatiota taakseen. Kysehän on Vesipäiden osalla järjestäytymättömästä sukellusporukasta, jolle Facebook tarjoaa hyvän tavan sopia reissuja ja kysellä näkkäreitä, sukelluspareja yms. Reissuja on järjestetty niin Suomenlahdelle, Saaristomerelle kuin sisämaahankin, sekä mm. Norjaan ja Viroon. Tälläkin hetkellä taitaa olla Malesian-reissu suunnitteilla...!

Summasummarum: Sukelsipa sitten seurassa tai seuran ulkopuolella, niin hyvässä seurassa on mukava sukeltaa! :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Itämeri

MTV3:lla pyörähti eilen käyntiin uusi, useita sukeltajia varmasti kiinnostava sarja nimeltä Itämeri. Jos ensimmäinen jakso unohtui katsoa, niin pelko pois, sillä ohjelman voi katsoa myös Katsomostakin. Sarjan päähenkilöinä ovat Heikki Paasonen ja Juha Flinkman.

Kuten Flinkman jo Tampereella kertoikin, ohjelma ei keskity pelkästään sukeltamiseen. Itse en koe tuollaista kuitenkaan ongelmana, sillä onhan Itämeri muutenkin kiinnostava alue. Ensimmäisessä osassa Heikki lähti purjelaivalla kohti Isokaria, jossa päästiin kurkistamaan vähän pinnan allekin. Purjelaivalla kuvatut pätkät saivat vanhan haaveen purjelaivalla reissaamisesta heräämään henkiin... Taas tuli katseltua Suomen purjelaivasäätiön sivuilta mahdollisuuksia osallistua purjehduksiin Karibialla tai vaikka Atlantin yli suuntautuvilla legeillä. Täytyy myöntää, että olin hiukan kade kun toiset pääsevät tekemään tommoista duunia niin kuin Heikki!

Mutta palataanpas takaisin Itämeri-sarjaan... Ohjelma on hienosti tehty, se on hyvällä asialla ja ennen kaikkea se on aidosti mielenkiintoinen ja opettavainenkin. Jään innolla odottamaan mitä seuraavissa jaksoissa on luvassa (ainakin ahtojäiden alla kuvatut sukelluspätkät olivat makeita, kun Roope esitteli niitä Mansesta maailman merille -tapahtumassa).

Loppuun vielä hieno uutinen Venäjältä: Laukaanjokeen ja edelleen Suomenlahteen suuria fosforipäästöjä laskeneen Fosforit-tehtaan toimenpiteet ovat tehonneet ja fosforitaso Laukaanjoesta on pienentynyt 90 prosentilla viime syksystä! Kuitenkin perivenäläiseen tapaan EuroChem, Fosforitin emoyhtiö, kiisti fosforipäästöt heti tuoreeltaan. Lopputulos on kuitenkin tärkeintä, vaikka EuroChemin toiminta tuntuukin oudolta. Tässä vielä linkki Hesarin artikkeliin.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ojamolla

Kävin eilen sukeltamassa Ojamolla. Tavoitteena oli tutustua tuonne avopuolen maisemiin, kun viime syksynä vesi oli niin puuroa kuin olla voi. Ei siellä matalalla näkkäreillä juhlittu nyttenkään, parin kympin jälkeen kyllä kirkastui. Toinen sukelluksen tavoite oli selvittää kuinka pikakorjattu mansetti piti vettä.

Mentiin Heikin kanssa uimalla valkoiselle poijulle ja siitä alas. Kun pohja tuli vastaan, arvoin hetken aikaa minne suuntaan lähtisin. Käytiin tutkintoluolan suulla, siitä palattiin takaisin poijulle ja seurattiin vesiputkea kaltereille. Kaltereilta vesiputkea seuraillen pohjoisrannalle, jossa jonkun aivopierun takia lähdin seurailemaan oikealle menevää opasnarua. Aikamme seurailtiin narua, kunnes käytiin pinnalla katsomassa missä ollaan. No, Meriturvan ja Luksian puoleisessa päädyssä oltiin ja lyhyen neuvonpidon jälkeen päätettiin palata noin kuuteen metriin ja etsiä line jota seurata laituriin. Näin tehtiinkin ja helppohan se oli sitten narua seurailla. Sukellukselle tuli pituutta 63 minuuttia ja maksimisyvyys oli karvan vajaat 37 metriä.

Seuraavan kerran Ojamolla on jo varmasti helpompi sukeltaa, kun on joitain maamerkkejä mistä lähteä etenemään. On se vaan niin eri asia lukea ja kuunnella neuvoja jostain mitä ei ole ennen nähnyt, kuin kuunnella neuvoja kun on jotain mihin ne saa liitettyä mielessään. Ojamon luolaluokituksiin vaaditaan mm. viisi avovesisukellusta kaivoslammessa. Näiden tarkoituksena on juurikin se, että sukeltaja saa avopuolen tuntemusta. Tätä tarvitaan mm. mikäli pintaan nousu on estynyt esim. jääkannen takia.

Kaulamansettikin piti vettä, vaikka olikin korjattu pikaliimalla ja ilmastointiteipillä... Mansetti repesi lauantaina Klaus Oldendorffille tehdyn dyykin jälkeen, jäi sillä reissulla toinen sukellus tekemättä. Repeämä on niskassa ja mansetti repesi koko matkalta aivan liimaukseen asti. En tiedä oliko paikkaus kuinka vettäpitävä, kun irtohupun kanssa varsinaiseen huppuun ei juuri vettä tule. Nyt taitaa olla sopiva hetki sanoa hellät jäähyväiset märkähupulle ja siirtyä kauan haaveilemaani Loitsikan kuivahuppuun...

torstai 7. kesäkuuta 2012

Sukellus- ja perheloma?

Ranskalaisten vesien jälkeen kotimaassa ei olekaan tullut paljon plutailtua. Reilu viikko sitten oli peruskurssin ekat avovedet Melkulla, siellä tuli oltua reippaat 3 tuntia vedessä. Viikonloppuna olisi ollut avovesileiri Kaatialassa, mutta olin töissä ja jouduin skippaamaan harrasteet. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata merelle, kohde on perinteiseen tapaan vielä auki...

Mutta sitten tuohon otsikon aiheeseen! On tullut joskus luvattuta kotona, että seuraava reissu on sitten perheen kanssa toteutettu ja suuntautuu jonnekin lämpimään. Tämmöinen lupaus tuli annettua ennen kuin lähdettiin livarille Punaiselle merelle (tosin se reissu meni Egyptin kansannousun vuoksi mönkään ja suuntautui Narvikiin) ja Ranskassakin tuli käytyä sen jälkeen. Nyt on siis tarpeen lunastaa lupaus, jolloin minun ja kuplattoman tulevaisuuden välistä poistuu paha karikko.

Kohteen valinta ei ole helppo, mielenkiintoisia paikkoja kun olisi vaikka kuinka. Onneksi karsintaa on helppo suorittaa, kun tsekkaa tilin saldon, ottaa huomioon pienen ja  vilkkaan tytön lähes pohjattoman kärsivällisyyden virikkeitä täynnä olevalla lentomatkalla ja pitää mielessä kristallinkirkkaana sen, että kohteessa tulee olla a) lämmintä ja b) hiekkaranta. Ai niin, ja syksyllä pitäis jo päästä... Näillä kriteereillä valikoituivat kohteet aika helposti joko Bulgariaan tai Egyptiin. Bulgaria houkuttelisi myös, mutta se aurinko painaa vaakakupissa aika paljon. Eli Egyptiin ja pelotta päin faaraon kirousta!

Eilen illalla katseltiin hotelleja ja mitä kaikkea sitä nyt matkaa suunniteltaessa nyt katsellaankaan. Finnmatkoilla oli tarjolla vähän kaikenlaisia retkiä ja sieltähän se sitten pomppasi silmille: sukellusretket! Itse olin ajatellut toteuttaa tämän reissun ihan kokonaan perhelomana, matkalaukkuun vähän sukellusvermeitä ja parina, korkeintaan kolmena päivänä dyykkaamaan. Vaimolla oli myös ajatus, että tämä on perheloma - tosin vaimon kuvitelmissa oli, että minä pysyisin "kuivilla" koko reissun.

Saa nyt nähdä miten asia meillä ratkeaa. Jonkin verran meinasin Punaakkerilla sukeltaa, eihän lomasta muuten jäisi mieleen kuin piinava polte pinnan alle. Toisaalta on se keljua, jos tyttö joutuu liian usein odottamaan isiä leikkikaveriksi - silmäterän ehdoilla kun mennään. Onneksi (JO!) neljän vuoden kuluttua voidaan ruveta katselemaan jotain junior scuba diver -juttua...