keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tonnikala hevosvuorella Ruotsissa

Pääsiäinen meni siis sukeltamisen merkeissä, kohteena oli Äventyrsgruvan Tuna Hästbergissä, Ruotsissa. Matkaan lähdettiin toinen päivä Tallinkilla Turusta, jossa reissun eri autokunnat kokoontuivat yhteen. Aamulla ajettiin yksittäisajona pelipaikoille, matkaa Tukholmasta Tuna Hestbergiin on noin 300 kilometriä.

Majoituimme vanhassa koulurakennuksessa, jonka varustetaso käsittää mm. keittiön ja pienehkön saunan. Sänkypaikkoja on varsin rajoitetusti, suurin osa joutuu nukkumaan patjoilla (löytyy paikan päältä) lattialla.

Majoituspaikkamme oli vanha koulurakennus. Päädyssä olevan katoksesesta päästään saunatiloihin.

Kaivoksen sisäänkäynti sijaitsee koulun vieressä olevan kukkulan huipulla, ajomatkaa tulee pari-kolme kilometriä. Varusteita ei tarvitse roudata edes takaisin, vaan ne voidaan jättää kaivokseen tapahtuman ajaksi. Kaivoksessa on lämmin huone, jossa voi viettää pinta-aikaa ja tästä tilasta löytyy myös mikro ruuan lämmittämiseen, vedenkeitin ja vastaavia tykötarpeita. Kaasutäytöt hoituvat näppärästi ihan vedenrajaan ulottuvien täyttöletkujen avulla, tarjolla on linja varastosäilöstä sekä kompressorilta. Pankissa oli jotain nitroksia, oliskohan ollut EAN32:sta (ei jäänyt seos mieleen kun käytin ainoastaan kerran pukukaasun täyttöön). Lisäksi tarjolla oli happea, trimiksiä ja argonia.

Kaluston siirtoa autoista alas vietäväksi.

Varusteiden kuljetus on tehty helpoksi, sillä maan pinnalta kamppeet kuskataan hissillä kiskokuilua pitkin maan uumeniin, josta muutamilla nokkakärryillä ne siirretään sukellusalueelle. Sukellusalueelta vedessä tarvittava kalusto voidaan laskea sähkökäyttöisillä vinssillä laiturille, kevyempiä varusteita varten oli myös köysitalja, joka on himpun verran nopeampi käyttää. Kaivoskäytävässä ei ole valaistusta, minkä lisäksi se on paikoin matala jopa tällaisen 170 senttisen sukeltajan mielestä. Tämän takia kypärä otsalampulla on erittäin mainio päähine kaivoksessa. Omaa kypärää ei ole tarvis ostaa, sillä niitäkin löytyy lainattaksi.

Kaivoskäytävässä hissiltä sukellusalueelle ei ole valaistusta ja kattokin on paikoin matalalla.
Laiturin vasemmalla puolen näkyvä pullorimpsu on kuudessa metrissä.

Kaivoskäytäviä risteilee maan uumenissa paljon, joku puhui noin neljästä kymmenestä kilometristä. Suurin osa on veden alla, mutta myös lähes kuivin jaloinkin pääsee katselemaan maisemia. Laiturilta lähtee kolme opasnarua, joista yksi, matala reitti, kiertää luolastossa, joka on nimetty Indyksi. Indyyn on rakennettu vedenalainen valaistus, joka on mahdollista laittaa päälle hissitasanteen läheltä ennen sukellusta. Täytyy sanoa, että aika hieno ratkaisu, tarkastelipa sitä sitten kuivaluolaillen tahi sukeltaen!

Indyssä pääsee kiertelemään sekä pinnan alla että päällä. Valaistuksena VA-valojen lisäksi kannuvalaisin.
Indy valaistuna.
Toinenkin kuva Indystä, josta näkee kuinka kirkasta vesi oli.

Omat sukellukset rajoittuivat pääosin 34-tasolle, yhdellä sukelluksella teimme lenkin myös Abysin kautta. 34-tasollakin on niin paljon sukellettavaa, että kyllä siellä helposti tekee useammankin dyykin paikkojen tulematta liian tutuksi.

Näkymä laiturille. Tunaan on tulossa uusi laituri, joka on huomattavasti nykyistä isompi: mitoitettu 20:lle sukeltajalle, jokaiselle oma paikka kaasuntäyttö- ja latauspisteillä varustettuna.

Sukellusjärjestelyt noudattelivat samankaltaista tapaa kuin Ojamollakin, eli taululle merkattiin sukellusryhmät, pääpiirteittäinen sukellusreitti ja maksimiaika. Pinnalla oli koko ajan miehitys, eli kaikki eivät pääse / joudu sukeltamaan yhtä aikaa.

Kuudessa metrissä on metallitanko jonka lenkkeihin voi jättää dekohapet roikkumaan. Yleensä kutosesta löytyy aina seuraa, varsinkin kun kaivoksessa on isompi porukka sukeltamassa. Neljässä metrissä on "habitaatti", eli ilmatasku joka on varustettu melko pitkällä penkillä. Sukellustietokoneessa pitää viimeinen stoppi olla asetettu kolmeen metriin, muuten kone herjaa missatuista dekoista.

Missatuista dekoista puheen ollen, Suunnon uusi EON Steel edustaa tässä tapauksessa todella noloa suunnittelua: jos syystä tai toisesta et tee koneen käskemää pysähdystä, menee EON Steel error-tilaan! Kun kone on suunniteltu tekniikkasukelluskäyttöön, ei voi olla hyväksyttävää, että se ei osaa laskea uutta profiilia vaan alkaa mököttämään.Esim. Predatorissa näytössä lukee missed decostop jonka sukeltaja joutuu kuittaamaan, jonka jälkeen kone näyttää seuraavan stopin syvyyden ja ajan.

JJ-CCR oli edustettuna aika vahvasti, se oli käytössä noin 70 prosentilla sukeltajista.

Päivän sukellustoiminnan loputtua oli vuorossa tiukka rypistys, nimittäin pendaus-rappusten nousu. Hissitasanteelta maan päälle on 382 askelmaa (laskin pariinkin otteeseen, kun suoritin rappusissa sooloiluja), korkeuser lienee jossain 75-80 metrin hujakoilla. Kyseisissä rappusissa kuulema järjestetään oikein kilpailujakin ja paras aika taisi olla jotain minuutti ja neljäkymmentä sekuntia (saa korjata jos löytyy tarkempi aika), itselläni nousuun kului parhaimmillaan vajaat 6 minuuttia ilman huilitaukoja.

Vasemmalla nykyiset portaat, oikealla kaivoksen vanhat rappuset ja keskellä tavaroiden kuljetukseen käytettävän hissin kiskot.

Tapahtuman lopuksi pistettiin paikat porukalla kuntoon koululla ja lastattiin autot kotimatkaa varten. Kun siivoushommat tehdään porukalla, niin ei siinä pitkään tarvinnut kituuttaa ja suomalaiset ovat seuraavallakin kerralla tervetulleita sukeltamaan Tunaan.


LT-volkkariin pakattiin suurin osa kuuden sukeltajan kamoista, osa bailout-pulloista meni toisella autolla.

Peten sivuilta löytyy vielä 4 kuvaa pinnan alta kyseiseltä reissulta.

Jos reissu Tunaan kiinnostaa, niin Suomesta tapahtumia sinne järjestävät Sami Paakkarinen ja Jani Santala. Ottamalla yhteyttä kyseisiin herroihin homma lähtee liikkeelle.