maanantai 22. syyskuuta 2014

Kansallisarkistossa

Viime kertainen sukellukseni Haveriin jätti jälkeensä halun tutustua kaivokseen entistä paremmin. Mielessä kummitteli kuva Haverin kaivoskartasta, joka olisi kasattu seinälle samaan tapaan kuin Ojamollakin. Ja koska kyseessä on ollut noinkin iso kaivos, niin varmasti siitä on tehty kartatkin. Ja jos kartat on tehty, niin ne löytyvät tietysti Arkistolaitoksesta.

Koska en edelleenkään ole oikein sinut arkistojen etsimisen kanssa, jouduin vilkaisemaan joskus kirjoittamaani artikkelia Ojamon kaivoskartoista saadakseni pikaisesti palautettua mieleen kuinka homma toimi. Astia-palvelusta löytyi Haverista kaksi kaivoskarttaa "Karta över Haveri gruva belägen inom Viljakkala socken..." ja "Karta över Haveri gruva, Oy Vuoksenniska Ab."

Tilatakseni aineistoa minun piti rekisteröityä palveluun ja tunnistautuminen sitä varten hoidettiin pankkitunnuksilla. Sen jälkeen piti rekisteröitymislomakkeeseen täyttää vähän lisätietoja (osoitetta, puhelinnumeroa yms.) ja valita salasana. Salasanan tulee sisältää vähintään 8 merkkiä, se ei saa löytyä sanakirjasta ja siinä tulee sekä isoja ja pieniä kirjaimia. Numeroitakin saatettiin vaatia, en nyt muista varmaksi. Joka tapauksessa valitsemani salasanani täytti ehdot helposti, mutta itsepäisesti Astian ketkale ilmoitti salasanani olevan liian yksinkertaisen. Lopulta, yritettyäni useita eri salasanoja,  taivuin tappiooni ja lähestyin Arkistolaitosta palautelomakkeella ilmoittaen ongelmasta,  toimimattomista linkeistä ja tiedustellen onnistuuko aineiston tilaus kyseisellä lomakkeella. Seuraavana päivänä sain vastauksen viestiini, ja homma oli sitä myöten kunnossa.

Kansallisarkistossa kysyin neuvonnasta toimintaohjeita ja lähdin kohti tutkijasalia. Siellä olevassa asiakirjalaatikossa odotti yksi iso paperiin kääritty nippu karttoja sekä yksi ISO mustiin nahkakansiin järjestelty karttakokoelma.Siirryin saaliini kanssa vapaaseen pöytään ja aloin ensin katselemaan kirjaa. Kartat olivat 40-luvulta, käsin tehtyjä, mutta eivät sellaisia mitä etsin. Paperiin kääritty nippu paljastui läpinäkyviksi kartoiksi 60-luvulta ja sieltähän löytyikin jo paljon mielenkiintoisempia läystäkkeitä! Valkkasin mieleiseni ja menin tiedustelemaan kopiointimahdollisuuksia. Toimistossa sain kuulla, että kopiot otetaan yleensä vasta klo 15 jälkeen, mutta vähän aikaa juteltuani toimiston rouva sanoi tekevänsä poikkeuksen ja sain kopiot saman tien mukaani. Näin jälkiviisaana minun olisi kannattanut ottaa skannaukset muistitikulle ja teetättää kuvat jossain liikkeessä, josta olisin saanut ne originaalien kokoisina. Nyt kartat on skaalattu A3-kokoon, jolloin mittakaava ei tietenkään enää pidä paikkaansa.

Oikopolkuna kaivoskarttojen etsimiseen:
Kaikki kaivoskartat löytää Astia-verkkopalvelusta klikkaamalla ensin "aineiston haku ja tilaaminen" ja avautuvalta hakusivulta hakunappulan vierestä löytyvää "Lisää hakuvaihtoehtoja". "Aineiston sarja"-hakukenttään kirjoitetaan "kaivoskartat" ja haluttaessa voi kohtaan "Arkistonmuodostaja johon haku kohdistuu" laittaa "Kauppa- ja teollisuusministeriö". Liukusäätimestä voi rajata vuosia johon haku kohdistuu.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Haverissa käymässä

Viikonlopun aikana tuli käytyä taas Haverissa, jossa oli parikin tapahtumaa yhtä aikaa. Keli oli alkusyksyisen hieno, aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma. Montun reunalta katsoessa vesi oli kirkasta, mikä sai tietenkin epäilemään sakan painuneen vaan alemmaksi. Kolmen metrin syvyydessä olevat kolikot erotti vaivatta pinnalta, rappusten vierestä katsottaessa.
Vesi oli kirkasta, mutta kuvaaja ei onnistunut sitä ikuistamaan...

Sukeltaessa vesi ei vaikuttanut enää niin kirkkaalta. Haverissa monesti esiintyvä tiukka sakkakerros puuttui, sillä partikkelia oli jo kuudesta metristä lähtien lisääntyen tasaisesti kohti pariakymppiä. Tikapuilla oli 20-35 metrin välillä huonoin näkkäri, sen alapuolella alkoi kirkastumaan. Tuo varsinainen sakkakerros on ollut monesti pahempikin, ainakin sukelluksen aikana jäi moinen fiilis. Voihan olla, että terävän rajan puuttuminenkin vaikutti asiaan. Tunneleissa, paikasta riippuen, olikin sitten kirkkaampaa. Tosin kyllä sitä sakkaa sinnekin jo painuu, mutta eiköhän se talveksi sitten selkene.

Sen verran mukavaa tuolla oli taas dyykata, että Predatoriin tuli sukellusaikaa hiukan reippaat 2½ tuntia. Aika paljonhan tuosta tuli vietettyä valitettavasti dekoillessa, mutta lusittavahan nekin on. Onneksi pintavesi oli vielä lämmintä, joten ei päässyt kylmä tulemaan. Syvyyksistä nousevien kuplien mukana tuli kylmää vettä, tällaiseen kohtaan kuudessa metrissä uidessa eron huomasi selvästi.
Sukellustoimintaa kaivoslammella.
Haverissa kuulema järjestetään sukelluspaikalle talkootkin tässä kuun lopulla. Itse meinasin mennä, mutta työvuoroja katsoessa sain heittää hyvästit moiselle: kolmesta seuraavasta viikonlopusta kaksi kuluu rattoisasti kiskoja kiillotellen. Saahan siitä tietysti pelimerkkejä harrastamiseenkin, joten ei pidä valittaa.

torstai 4. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa Melkulla

Kävin tänään Melkulla, pitkästä aikaa. En ole ihan varma oliko toinen vai kolmas kerta tänä vuonna, mutta ei noita kertoja ole tälle vuodelle millään kolmea enempää siunaantunut.

Minnan kanssa mentiin kivipakalle, käytiin katsomassa Selviytyjä-Jarkon Tonttua, tultiin takaisin kivipakalle ja käytiin jossain syvänteessä. Ahneena halusin käydä molempien opasnarujen päissä, se sovittiin kyllä jo pinnalla. Syvänteeseen johtava line oli oikeastaan koko dyykin parasta osuutta näkkärin hävitessä lähes nollaan ja kun dyykkaamiseen sai vähän meininkiä... ;) Parissa kympissä oikea korva alkoi taas kiukuttelemaan eikä meinannut tasata painetta alaspäin mennessä. Onneksi pääsin korvan kanssa yhteisymmärrykseen ja sukellus jatkui suunnitelmien mukaan.

Syvänteestä palattiin kivipakalle josta suunnattiin kuudessa metrissä olevalle lavalle. Siellä tsiigailtiin ahvenia, rapua ja muita vesieläviä, käytiin sukeltamassa vanteet läpi ja pikku hiljaa palattiin takaisin lähtöpaikkaan. Aikaa meni aika tarkkaan tunti, minuutin tai pari yli. Lämpötilat oli tuttua kerrostunutta Melkkua, eli pinnalla (0-8 m) lämpimämpää kuin ilma, ja syvyyksissä raikkaat 5 astetta.

Dyykin jälkeen käytiin grillailemassa, mikä oli taas kerran aika hienoa. :) Kuvia en vaivautunut ottamaan, kun Melkulta on ihan tuskassa pintakuvia ja iPhone ei taivu oikeasti pinnan alla kuvaamiseen. Alkusyksyinen Melkutin on kuitenkin kaunista katseltavaa niin pinnan alla kuin päälläkin!