tiistai 25. maaliskuuta 2014

Predatorin firmware-päivitys

Päivitin eilen JJ-CCR:n kontrollerina toimivan Shearwater Predatorin firmwaren uusimpaan, eli versioon V56. Päivitys oli omalla kohdallani ensimmäinen, joten ajattelin kirjoitella jonkinlaista ohjeen tynkää jos joku sattuu miettimään kuinka päivitys hoidetaan.

Sain tiedon uusimmasta firmwaresta Facebookin JJ-CCR -ryhmästä, eli kaikkein virallisimmasta päästä tuo tietolähde ei ole. Virallisuuden sijaan FB-ryhmä tarjosi versiomuutostiedon lisäksi käyttäjien kommentteja siitä kuinka uusi firmware on toiminut. Luin kommentit huolella, koska itseäni ei kiinnosta olla betatestaajana ainakaan elämää ylläpitävien laitteiden kanssa.

Uusi firmware löytyi näppärästi Shearwaterin sivuilta, pitäisi löytyä myös JJ-CCR:n sivuiltakin. Latasin aes-tiedoston pöytäkoneelle ja siirsin saman tien muistitikulle. Sukelluskamat on tuolla tallin puolella, jossa on taloutemme tällä hetkellä ainoa Windows-tietsikka, kunnioitettavan 10 vuoden iän jo ohittanut miniläppäri. Firmwaren päivitys vaatii joko winkkaria tai Macin, joten miniläppäriin oli tyytyminen...Ennen päivityspuuhiin ryhtymistä luin vielä JJ:n manuaalista yksityiskohtaisen kuvauksen homman etenemisestä. Tässä pitää kyllä antaa täydet pisteet tuosta manuaalista, on se sen verran selkeä, helppolukuinen ja yksityiskohtainen. Lisäksi lukaisin myös Shearwaterin sivuilta löytyneen Release Notesin.

Tallissa siirsin tiedoston (Predator_V56.aes) läppärille ja avasin Shearwater Desktopin jolla päivitys hoidetaan. "Update firmware" löytyy samasta "Dive Computer" -pudotusvalikosta kuin lokin siirtämiseen käytettävä "Download Dive Log". Klikkasin siis sitä, etsin oikean tiedoston valmiiksi ja käynnistin Predatorin. Olin jo muuttanut edellisenä päivänä setpointiksi .19, eli happisolenoidi ei naksu turhan päiten ilman hapen osapaineen ollessa tuota suurempi. Sukellusloki oli siis ladattu Predatorista, kuten manuaalikin suositteli, joten siirryin suoraan systen setupiin, josta löytyy kohta "update firmware". Valitsin sen, ja käynnistin päivityksen läppäriltä, jolloin Predator ja läppäri muodostivat bluetooth-yhteyden ja päivitys käynnistyi.

Tuo päivitys on nikkaroitu sen verran fiksusti, että mahdollinen häiriötilanne päivityksen aikana ei lamauta kontrolleria. Päivitystiedosto ladataan erilliseen muistipankkiin ja varsinainen päivitys tehdään vasta kun koko roska on saatu jo ladattua Predatorin uumeniin. Parasta hommassa on se, että se tapahtuu automaattisesti tuosta bluetooth-yhteyden muodostumisesta eteenpäin. Kun homma on valmis, Predator käynnistyy itsestään ja näyttää kaksi ilmoitusta: "TISSUES CLEARED" ja "UPGRADE RESET", jotka molemmat vaativat käyttäjän vahvistuksen. Noiden jälkeen päivitys onkin sitten taputeltu: helppoa kuin heinän teko!

Tarkastin vielä, että kello ja päivämäärä olivat oikein, nehän ovat varmaan ne kaikkein helpoiten (esim. pariston vaihdossa) muuttuvat jutut. Oikein olivat ja kaikki sukellukset olivat vielä lokissa. Ai kun kaikki tietotekniikka toimisi yhtä sulavasti aina...

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Jään alla

Talvi on jo melkein ohi, mutta niin sitä vain joutui painumaan jääpeitteen alle vielä toisenkin kerran kuluvana talvena. Edellinen kertahan oli joulukuussa tuolla Kurikan suunnalla, ja eipä siinä välissä ole tullut muualla käytyä kuin pari kertaa Heinolassa.

Tällä kertaa suuntasin sukellusmobiilin keulan kohti wanhaa tuttua Melkkua. Oman perheen lisäksi autoon tuli vielä pari sukeltajaa, joten ei tarvinnut vielä istua kuin sillit suolassa vaikka JJ:kin oli takapenkin jalkatilassa. Viimeiset tienpätkät Melkulle olivat aika kuoppaista ajettavaa ja koko tieuran levyiset lätäköt olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Onneksi pehmeitä kohtia ei ollut oikeastaan missään ja matka sujuikin kommelluksitta.

Rannassa meitä oli jo odottelemassa ryhmän neljäs jäsen, joten porukka oli kasassa. Alettiin kasailemaan kamppeita pilvisessä, mutta kuivassa säässä. Laitoin tuoreet purut koneeseen ja alkutestejä tehdessäni paikalle alkoi tulla lisää autoja. Muutama dyykkaaja Hesan suunnalta oli lähtenyt kohti Hämeen kirkasvetistä pikkujärveä, onneksi tonnekin mahtuu useampi ryhmä kerrallaan. Oma ipanakin sai samanikäistä leikkiseuraa, joten mikäs sen parempaa!

Melkulla vesi oli kirkasta ja raikasta, oli oikein mukavaa sukeltaa noin hyvissä olosuhteissa. Aloitimme käymällä kuuden metrin lavalla, josta palasimme takaisin avannon edustalle ja lähdimme kohti kivipakkaa. Siellä pohja pölysi välillä oikein reippaasti kelanvetäjän treenatessa narun kieputtelun saloja, mutta onneksi sakka laskeutui suht' nopeasti. Pakalta laskeuduttiin noin 15 metriin, joka oli sovitusti myös maksimisyvyys, josta sitten käännyttiin takaisin.

Paluumatkalla narun kelaaminen ei mennytkään ihan oppikirjan mukaisesti, mutta tilanteesta selvittiin kuitenkin hienosti vaaratilanteet välttäen. Kivipakalta palatessa käytiin katsomassa vielä madeputkea sekä käytiin kiertämässä pohjalla kulkevat kiinteät opasnarut läpi.

Sukellukselle tuli mittaa himpun verran reilu tunti, vesi oli Predatorin mukaan 4 asteista ja vilu ei päässyt tulemaan. Lämpöliivi oli tosin päällä koko ajan, koska joko a) p-valve vuoti tai b) puvussa on reikä, lopputulemana oli kuitenkin märkä aluspuku.

Kuivalle maalle päästyämme oli vuorossa päivän nuotio-osuus vaimon onnistuneesti sytyttämän notskin ääressä. Tarjolla oli niin perinteistä grillimakkaraa, kuin myös lihapiirakoita, nakkeja, kurkkuviipaleita sun muita lihikseen sopivia täytteitä. Aurinkokin yritti välillä kurkistella pilvien lomasta, joten mikäpä siinä oli oleillessa.

Vaikka Melkku ei kuulukaan sukelluskohteissa omaan suosikkilistaani, puoltaa se kummasti paikkaansa hyvän sijaintinsa takia. Lyhyehkö ajomatka ja kaunis ympäristö mahdollistaa helpot koko perheen reissut, joten ehkäpä tuolla kesän aikana tulee käytyä taas useammankin kerran.