keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Asiaa sukellusvaloista

Tämänkin kertaisen aiheeseen sain kimmokkeen tuolla Facebookin Vesipäiden  kesken käydyistä keskusteluista. Tämä lamppuasia tuntuu olevan vuosi toisensa jälkeen ns. kuuma, kun tunnelmavaloihin tympääntyneet sukeltajat alkavat harkitsemaan tehokkaamman valaisimen ostoa. Kanisterivalaisimeen siirtyminen onkin iso askel monelle sukeltajalle, onhan kyseessä varsin kallis investointi. Itsekin vatvoin kannuvalon ostamista pitkään ja hartaasti, mutta kertakirpaisun jälkeen en ole ostostani katunut.

Sukeltaminen Suomessa on, julkisuudessa sitkeästi elävistä väitteistä huolimatta, antoisaa. Kylmät ja usein pimeät vedet vaativat tietysti varusteilta enemmän kuin etelän lämpöisissä vesissä sukeltavilta, mutta sehän on aivan luonnollista. Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia varusteita. Omalla kohdalla isoin sukellusmukavuuteen vaikuttanut hankinta on ollut kuivapuku, hyvänä kakkosena tuleekin kunnollisen valaisimen hankinta.

Sukellusvalaisimet voidaan jakaa monella eri tapaa, mm virtalähteen sijainnin, polttimon tyypin tai lampun valmistajan mukaan. Virtalähteenä käytetään yleisesti joko akkuja tai paristoja, jotka on sijoitettu joko samaan koteloon valopään kanssa tai erilliseen akkukoteloon. Selvennyksen vuksi mainittakoon, että yleensä paristoja tarvitaan valaisimeen useita, kun taas akkumalleissa on yksittäinen akkupaketti. polttimo, jolla valoa tuotetaan, on toinen tapa jaotella sukellusvalaisimia. Äkkiä mieleen tulevat ledit, halogeenit, hehkulamput ja hidit. Näistä hehkulamput ja halogeenit edustavat jo enemmän historiaa, kun taas ledit ja hidit nykypäivää. Ledien ja hidien eroista lisää myöhemmin. Lampun valmistajalla en niinkään tarkoittanut eri merkkejä, vaan onko kyseessä kaupallinen vai omin pikku kätösin (DIY) valmistettu tuikutin. Jos taidot riittävät, niin mikään ei tietenkään estä valaisimen värkkäilyä itse, kuitenkin useimmiten helpommalla selviää turvautumalla kaupallisiin tuotteisiin.

Kun puhutaan oikeasti tehokkaista valoista, joiden avulla voidaan kommunikoinnin ja mittareiden tarkistamisen lisäksi valaista ympäristöä, jätetään suosiolla pois valaisimet joiden virtalähde on sijoitettu valopään kanssa samaan pakettiin. Jäljelle jäävät siis ns. kanisterivalaisimet, joissa akku on sijoitettu erilliseen koteloon. Samoin rajataan pois historialliset halogeenit ja hehkulamput ja keskitytään valaisimiin, jotka on toteutettu hid- tai ledtekniikalla. Näin yksinkertaisilla toimenpiteillä on saatu rajattua markkinoilla olevista lukemattomista lamppumalleista suurin osa pois, jonka jälkeen alkaakin varsinainen valinnan vaikeus. Koska jokainen painottaa itselleen tärkeitä seikkoja ja myös mieltymykset vaihtelevat, en edes yritä tehdä tässä valintaa kenenkään puolesta. Alla kuitenkin seikkoja, joita kannattaa miettiä valaisinta hankkiessa ja eri lamppuja vertaillessa:
  • Hankintahinta
  • Valokeilan leveys
  • Akkukapasiteetti
  • Valaisimen käyttövarmuus
  • Huollon nopeus ja luotettavuus
  • Varapolttimoiden saatavuus ja hinta (HID)
Hid ja led ovat aika lailla samalla viivalla tehojen suhteen. Hidin vahvuutena on helpommin säädettävä valokeilan leveys, heikkoutena (sanan varsinaisessa merkityksessä) huomattavasti pienempi iskujen kestävyys ja polttimon lyhyempi elinkaari muutenkin. Harvoinhan sitä lampuilla mitään hakataan, mutta vahinko ei tule kello kaulassa. Hidien varapolttimot ovat sitten aika suolaisen hintaisia...

Vanha totuus "halvalla ei saa hyvää" pätee myös tässä asiassa. Kaveripiirissäni on muutamia jotka ovat hankkineet Puolassa tehtyjä Light for me -valaisimia. Osalla lamput ovat toimineet hyvin ja käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Osalla kuitenkin puolanihmeet ovat hajonneet, mikä sinällään ei ole mahdotonta kalliimmillakaan merkeillä, mutta sitten onkin alkanut kestämään. Paras (tai pahin) huoltoreissu kesti 4 kuukautta, toisin sanoen kolmanneksen vuodesta! Oman tuikuttimen olen joutunut toimittamaan huoltoon kaksi kertaa (kerran akun kaapeleiden takia ja kerran laturin takia). Kaapeliongelma hoitui sillä aikaa kun kävin sekoittelemassa kaasuja ja laturin kanssa taisi mennä seuraavaan päivään kun ei ollut niin kiireellisestä tapauksesta kyse...

Oma lukunsa ovat sitten nämä kiinalaiset lamput, joita saa jopa alle satasella. Usein Snorkkeli.netissä olen törmännyt ajatukseen, jossa epäluotettava kiinalaislamppu hankitaan alkuun päävaloksi, ja mahdollisen paremman päävalon hankkimisen jälkeen kiinanihme siirrettäisiin varavaloksi. Tällaisen ajattelun logiikka ei kerta kaikkiaan kestä lähempää tarkastelua: eikö varavalon tulisi olla niin luotettava, ettei sen syttymisvarmuuteen saisi vaikuttaa ovatko Mars ja Jupiter konjugaatiossa tai miten kahvinporot sattuivat asettumaan suodatinpussissa? Pinnan alla laitteiden tekniset vaatimukset kasvavat ja kun puhutaan varajärjestelmistä, niin vaatimuksien tulisi olla vielä kovemmat!

Jos nyt jäi polttelemaan sukellusvalaisimen päivittäminen, niin kotimaisten valmistajien Scubamafian ja Northern Light Scuban tuotteista löytyy varmasti oikeanlainen ratkaisu. :)

perjantai 26. lokakuuta 2012

Mikä on hylkyrosvousta?

Edellinen kirjoitukseni aiheutti sen verran vilkasta keskustelua Dyykkiremmi Vesipäiden Facebook-sivulla, että ajattelin jatkaa aiheesta lisää.

Jos aika käy pitkäksi, niin voi tutkia mitä Suomen laki kertoo hylyistä, sekä niiden ja niiden kuljettaman lastin omistusoikeuksista. Itselläni ei ole vielä niin tylsää ollut, mutta nyrkkisääntönä hylyn lasteineen omistaa aina joku. Yli 100-vuotiaiden kohteiden kohdalla omistajana on valtio (Museovirasto / Puolustusvoimat) ja alle 100-vuotiaiden omistajana uppoamishetkellä omistajana toiminut taho, ellei alusta ja/tai lastia ole uppoamisen jälkeen myyty edelleen. Hylkytavaran nostoa ei siis ole kategorisesti kielletty, mutta nostotapauksissa tähän täytyy olla lupa omistajalta. Periaatteessa kaikki pohjalla oleva romukin on siis jonkun omistamaa eikä sitä saisi ilman lupaa nostaa. Käytäntö on tietysti toinen, esimerkkinä vaikka rantojen siivouksissa nostetut fillarit.

Jätetään tuollainen saivartelu ja siirrytään ihan oikeaan hylkysukeltamiseen. Oletetaan, että sukeltaja löytää jonkin vähäarvoisen esineen etsiessään hylkyä sukeltamalla, löytämättä kuitenkaan itse hylkyä. Toimiiko sukeltaja moraalisesti väärin, jos hän tuo tuollaisen yksittäisen esineen pinnalle? Vähäarvoisella esineellä ajattelen esim. jotain plokia, pulloa, lautasta tms. Yksinäinen esine jossain hylyn lähettyvillä voi tietysti antaa jotain lisäarvoa hylyn mahdollisen tutkimuksen kannalta (suurinpiirteinen uppoamisajankohta, irtotavaran ajelehtimisen suunta jne), mutta se edellyttää tuon esineen löytämistä. Mitä kauempana hylystä ollaan, sen epätodennäköisemmäksi juuri samaan kohtaan osuvan sukeltajan saapuminen käy. Lisäksi pohjalla voi olla pinnalta tipahtanut / tiputettu esine, jolloin se ei edes liity koko hylkyyn. Harvinaistako? Itse olen löytänyt mm. Klaus Oldendorffin läheltä Uwatecin pohja-aikamittarin sekä siihen kiinnitetyn leikkurin. Tuskinpa Klasulla oli tuollaisia uppoamishetkellä. Toin muuten nuo löydökset pintaan...

Varsinaisella hylyllä sukellettaessa irtain tavara on juuri sitä mitä sukeltaja todennäköisesti haluaakin siellä nähdä. Ikkunaventtiilit ikkunoineen, komentosillan varusteet, tuki tavalliset astiat ja tyhjät pullot, köydet, plokit, ruorit, ankkurit... Hienoja pinnan alla, aika ankeita nostettuina. Edmund on surkea esimerkki kuinka venyvä käsite moraali on: alkukesästä kuulin, että ruoria koossa pitävät messinkilaatatkin oli ruuvattu irti! Viime vuonna kerroin täällä huomanneeni ison, ruman kannun hävinneen samalta hylyltä, puhumattakaan muista tyhjistä pulloista. Kaikki siis melko isoja kohteita, joiden huomaaminen ei kovin kummoista vaadi. Hyi hyi! Mitä jos sattuisit huomaamaan hylyn vierellä pohjasta pilkistävän korun, tai sedimentin peittämän kolikon kannelta? Ottaisitko vai jättäisitkö? Toiveajattelua, että kerran löytynyt tuon kaltainen kohde pysyisi kohteella edes yhtä kesää!

Lain mukaanhan tässä ei ole mitään epäselvää, entäpä sukeltajan moraalin kannalta?

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Hylkyrosvoista

Viime kesänä puhuttiin paljon hylkyrosvoista ja asiaa käsiteltiin monissa eri tilanteissa useammankin puhujan toimesta. Moinen toimintahan on todella paheksuttavaa, koska onhan paljon mukavampaa sukeltaa kohteella jossa on runsaasti irtaimistoa ihailtavana.

Taisi olla viime sunnuntaina kun kuulin, että Muninilta on varastettu molemmat laivakellot. Taas yksi kohde, jolla en kerennyt käymään, ennen kuin joku mätäpaise kävi pilaamassa sen! Kuinkahan tämä rosvoiluaalto saataisiin loppumaan? Hyvät ideat ovat tarpeen, Museovirastokin kaipaisi niitä...

Itselleni tuli mieleen ajatus jonkinlaisesta rahastosta tai säätiöstä, joka jakaisi tuntuvia vihjepalkkioita tällaisissa tilanteissa. Totta kai vihjeen pitäisi olla "ratkaiseva", että palkkio napsahtaisi. Ja palkkion tietysti sellainen, että se houkuttelisi käräyttämään kaverin... Rahoitushan moisella puulaakilla olisi ongelmana, mutta onhan näitä kaikenlaisia rahankeruukampanjoita ollut niin Itämeren kuin Vrouw Mariankin hyväksi. Jos joku saa tästä ahaa-elämyksen, niin ei muuta kuin vapaasti kehittelemään vaan ideaa!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Sukeltamista kaivoksissa

Viimeisestä blogipäivityksestä on taas vierähtänyt aikaa noin 2 ja puoli viikkoa. Piti oikein tarkistaa, olisin hattuvakiona tarjonnut reilua viikkoa edellisestä päivityksestä... Kiirettä on pitänyt niin töissä kuin sukellusrintamallakin, joten ainakin lämpöliivin sähköläpivienti on tullut testattua useampaankiin otteeseen.

Sähköläpiviennin asennus siis onnistui hyvin, vesi on pysynyt edelleenkin poissa puvun sisältä. Kovin hirmuisiin syvyyksiin en ole vielä asennuksen jälkeen mennyt (max. 36 m), mutta eipä se tilanne enää asennuksen vedenpitävyyden osalta siitä mihinkään muutu. Akkukotelon kansi on vielä vanha, joten pinnan alla on pitänyt tyytyä vielä kylmään lämpöliiviin, pinnalla lämmöt on saanut onneksi päälle kun on kytkenyt akun suoraan liiviin.

Ojamolla on pintavesi vielä lämmintä, taisi olla 10 tai 11 astetta viime torstai-iltana. Syvemmällä mennään perinteisen raikkaisiin lukemiin, eli neljään asteeseen. Näkyväisyydet ovat kuudessa metrissä parantuneet syyskuun alusta, mutta sadevedet ovat huonontaneet näkyväisyyksiä syvemmällä. Kolmenkympin alapuolella on kyllä sitten ihan kristallia, samoin Mesikämmenluolassa.

Kaunis syyspäivä Ojamolla 11.11.2012.


Olen tehnyt viisi viimeisintä sukellustani Ojamolla ja huomenna on tarkoitus katkaista Ojamo-putki käymällä Haverissa. Haverissa ei näkkärit kuulema ole olleet kovin kummoisia, mutta huomennahan se selviää. Kohta pitäisi lähteä Riihimäelle sekoittelemaan kaasuja, vähän on vielä sopivat miksit mietinnässä. Enköhän kuitenkin jotain keksi, ettei tartte udg:lla mennä. Ne jotka eivät tunnista lyhennettä, niin kyseessähän on paineilman lempinimi, joka tulee sanoista universal diving gas.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lämpöliivi ja sähköläpivienti, kuvat

No niin, eihän tämä niin helposti käynytkään. Epänormaalit työajat pitivät tehokkaasti huolen siitä, että blogipäivitys ei ollut ensimmäisenä mielessä kotona ollessa. Kun lopulta sain tehtyä ryhtiliikkeen ja aloin siirtää kuvia puhelimesta koneelle, tulikin uusi viivytys matkaan. Nimittäin jostain syystä usb-portit eivät toimineet. Loppujen lopuksi vika poistui kun käynnistin tietokoneen uudelleen, mutta eihän näitä nyt huvikseen sammutella...

Pidemmittä selittelyittä kuitenkin lupaamani kuvat selittävine teksteineen:

Kubi UK -lämpöliivi. Piuhan päähän olen jo asentanut sähköliittimen.

Scubamafian sähköläpivienti ja E/O-cord -kaapeli.

Läpivientiä varten pukuun piti nakertaa luonnollisestikin reikä. Ennen saksiin tarttumista mallailin oikeaa paikkaa muutamankin kerran.

Liittimen sisuskalut juotin kiinni kaapeleihin, jonka jälkeen puristin liitokset kiinni. Lopuksi kontaktinasta työnnetään muoviseen runko-osaan niin, että se kiinnittyy paikoilleen.

Vulkanoituvaa teippiä ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta kun sattui olemaan rulla sopivasti käden ulottuvilla, niin kiersin sitä muutaman kierroksen.


Sähköläpivienti asennettuna. Kun johtoa ei käytetä, pysyy se siististi taskussa poissa tieltä.