maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mansesta maailman merille

Loppuviikko menikin niin sukelluspainotteisesti, että vasta tänään sain ryhdistäydyttyä ja aloitettua tämän lupaamani seminaariraportin. Perjantaina käytiin tekemässä Heinolassa virtasukellus päiväsaikaan, ilta meni Hämeenlinnassa peruskurssin allasharjoituksissa. Lauantaina oli aiheena oleva seminaari, josta menin suoraan Riihimäelle peruskurssin allasharjoituksiin ja sunnuntai menikin käytännössä kokonaan tuolla Hangon suunnalla. Sukellusreissuista sitten myöhemmin, nyt siis seminaarin ruodintaan...

Tapahtuma oli siis osa Tampereen urheilusukeltajien 40-vuotisjuhlaa ja pitopaikkanana oli Tampere-talo. Tilaisuuden ensimmäisenä puhujana toimi Alex Nieminen, joka kertoi millainen paikka on Palau. Tosin ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä hän käsitteli merien suojelua ryydittäen esitystä aika julmienkin kuvien avulla. Niistä päällimäisenä jäi mieleeni Sea Shepherdin kuva, jossa vene kelluu verestä kirkkaanpunaisessa vedessä jonkin teurastuksen päätteeksi... Palaun suhteen Alex keskittyi enenmmän pinnan yläpuoliseen toimintaan, saariston kauniisiin maisemiin ja siellä tarjolla oleviin aktiviteetteihin. Kuvia esityksessä oli paljon, mahtui joukkoon joku videokin. Oikeastaan vasta esityksen viimeiset 10 minuuttia käsittelivät sukeltamista Palaulla, jossa sukellusolosuhteisiin virta kuuluu olennaisena osana. Pinnan alta voi esityksen perusteella odottaa löytävänsä kristallinkirkkaan veden lisäksi huomattavan paljon erilaisia kaloja pikkusinteistä aina haiparviin asti, sekä tietenkin korallia. Oma lukunsa on sitten hankalan matkan takana oleva Jellyfish lake, jossa on meduusoja todella paljon. Järvessä ei asu ollenkaan niiden vihollisia, joten niiden polttava myrkky on aikojen saatossa laimentunut ihmiselle vaarattoman miedoksi. Alexin esitelmän perusteella Palau vaikuttaisi olevan varsin varteenotettava kohde, mikäli tykkää biosukelluksista joilla näkee kaloja ja koralleja.

Naisellinen näkemys sisälsi myös shoppailun...

Seuraavana vuorossa oli Mia Pietikäinen, joka kertoi millaista on lomailla ja sukeltaa Meksikossa. Esitys alkoi vauhdikkaalla videolla Meksikosta, ihan pinnan päältä kuvattua tavaraa siis. Miankin esityksessä pääpaino oli lomailulla, jossa oman osansa saivat niin turvallisuus, ruokailu, shoppailu kuin yöelämäkin. Mia painotti useaan otteeseen Meksikon olevan otollinen perhekohde, vaikka perheessä olisi ainoastaan yksi sukeltaja. Itseäni tuollainen tieto lämmittää, sillä onhan sitä kotona helpompi saada lupa sukellusreissuun, jos muukin perhe voi lähteä lomailemaan samalla kertaa.

Sukelluspuolelta Mia kertoi cenoteista, joissa moni suomalainenkin sukeltaja on hankkinut luolakoulutusta. Cenotet ovat Meksikossa suosittuja vapaa-ajankohteita, joissa viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin. Tarjolla on luolasukeltamisen lisäksi kuivaluolailua ja jopa kokonaisia seikkailupuistoja, jotka ovat rakennettu cenoteiden yhteyteen. Varoituksen sanana sopii mainita, että tuolla sukellettaessa koulutuksen merkitys korostuu, sillä cenotet ovat hyvin sokkeloisia ja eksymisen riski on todellinen. Tässä taannoin Meksikossa oli hukkunut kolme sukeltajaa, jotka olivat eksyneet viimeiseksi jäänellä reissullaan. Loppuun Mia näytti vielä sidemount-videon, joka oli kuvattu Meksikossa: vesi oli kirkasta ja luolastot näyttivät todella houkuttelevilta!

Ennen Antti Apusen esitystä oli lounastauko. Keittolounas kuului seminaarilipun hintaan ja kyllähän kanasoppa maukasta olikin. Lounaan jälkeen kävin vielä pikaisesti tutustumassa Taursun järjestämään juhlanäyttelyyn, jossa oli aistittavissa historian siipien havinaa. Täytyy todeta, että kyllä ennen on menty aika hiuksia nostattavilla vehkeillä... ;)

Antin puheenvuoron teemana oli Sukellus pimeyteen -kirjan tekoprosessi. Esitelmän aikana Antti näytti valokuvia, jotka valottivat hyvin sitä tosiasiaa, etteivät kirjan valokuvat ole syntyneet ihan sattumalta vaan ovat edellyttäneet niin hyvää suunnittelua kuin kovaa sukeltamistakin. Joskus suunnitelmat ovat toteutuneet jopa liiankin hyvin, kuten Antin kertomus mutavyöryn kuvaamisestakin hyvin osoitti. Esityksen lopuksi Antti näytti vielä maistiaisia Hangon evakuonnista kertovasta dokumentista. Antin esitystä oli miellyttävä seurata, sillä kaikesta näki että mies on puhunut yleisön edessä ennenkin ja ote oli sekä varma että sopivan humoristinen.

Antti Apunen

Flinkmanin Juha Badewannesta paneutui aiheeseen, miksi Itämerellä ja Suomenlahdella on niin paljon hyvin säilyneitä hylkyjä kuin niitä on. Esityksen aikana ei jäänyt epäselväksi, että äänessä oli mies joka tiesi mistä puhui. Itämeren olosuhteita lähdettiin penkomaan ympäristöolosuhteiden kautta, jonka jälkeen luotiin pikainen katsaus laivojen uppoamisen syihin: niin myrskyihin kuin sotiin. Badewannen dokumentistakin oli luonnollisesti puhetta, kesän aikana sen pitäisi tulla National Geographicsilta ulos, kotimaisilta kanavilta sitä ei päästä aivan niin pian näkemään. Juhan innostunut ja innostava kerronta sai ainakin minulta jakamattoman huomion, sillä onhan hyvää puhujaa kiva kuunnella. Kun aihe on näin äärettömän kiinnostava ja sana hallussa kuten Juhalla, niin vaikeata olisi esitystä saada floppaamaan. Esityksen loppupuolella nähtiin vielä Badewannen tuottamaa videomateriaalia, joten kun tauko alkoi, olivat fiilikset korkealla.

Juha Flinkman

Valitettavasti jouduin lähtemään tauon jälkeen Riihimäen suuntaan, sillä peruskurssin allasharjoitukset odottivat. Kuulematta jäi siis Rixan esitelmä Haverista, sekä Juhani Valannon esitelmä Näsijärven historiasta. Seminaari oli ehdottomasti hintansa arvoinen ja uskon muunkin yleisön olleen kanssani samaa mieltä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Seminaaria pukkaa

Ilmottauduin juuri äsken ensi viikolla järjestettävään Tampereen urheilusukeltajien juhlaseminaariin, joka kulkee nimellä Mansesta Maailman Merille. Juhlaseminaari siksi, että samalla seura juhlistaa 40-vuotista taivaltaan. Seminaarin tarkempi päivä on 28.4. ja tapahtumapaikkana Tampere-talo. Mielelläni olisin osallistunut myös järjestettävään iltajuhlaankin, mutta olen lupautunut peruskurssin allastreeneihin Riihimäelle... Seuran nettisivuilta löytyy lisää tietoa niin tapahtuman ohjelmasta, puhujista kuin iltajuhlan ruokalistakin.

Esitelmöitsijöinä nähdään tunnettuja nimiä: Alex Nieminen, Mia Pietikäinen, Janne Suhonen, Antti Apunen, Juha Flinkman, Riku Kumpu sekä  Juhani Valanto. Ohjelman mukaan on odotettavissa taas tiivistä asiaa sukeltamisen tiimoilta.

Luonnollisesti kirjoittelen tänne taas jonkinlaisen tiivistelmän, mitä seminaarissa tapahtui.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Rantasukellus Porkkalasta

Maanantai oli pyhäpäivä, mutta lähdin silti aamulla anivarhain töihin. Kello oli soimassa jo kolmelta, joten kerkesi ihastelemaan vielä komeaa kuutamoakin työmatkalla. Onneksi aikaisesta aloituksesta seuraa melko usein myös se, että pääsee kotiin jo aamupäivällä. Niin oli maanantainakin. Koska väsymys ei painanut, ehdotin kotiväelle yhdistettyä eväs- ja sukellusretkeä Porkkalaan, jossa Vesipäiden oli tarkoitus tehdä rantasukellus luotsiasemalta. Varsinkin tytär oli ajatuksesta innoissaan, joten nokka kohti kohti Porkkalaa!


Merikylästäkin saa jo veneen vesille!

Lähdettiin liikkeelle jo hyvissä ajoin, koska tarkoitus oli ulkoillakin ennen sukellusta. Ensin käytiin kurkkaamassa miltä näytti Merikylässä ja sulaahan siellä oli. Laituripaikoilla oli vielä jäätä, mutta veneramppi oli jo aivan sula ja parhaillaan käytössäkin. Merikylästähän ei ole enää kuin pikku matka luotsiasemalle, jonne menimmekin seuraavaksi. Olin käynyt täällä vain kerran aiemmin autolla, silloin ei jalkauduttu ollenkaan. Autoja oli tällä kertaa parkkiksella paljon, hieno ilma oli selvästi houkutellut ihmisiä ulos sankoin joukoin. Lähdimme katselemaan millainen paikka on kyseessä ja kohta löytyi nuotiopaikkakin, jolta nousi vielä savua. Harmi vaan, että puita oli jäljellä kokonaista kaksi oksaista kalikkaa... Ei saatu siitä makkaranpaistoa aikaiseksi, kun tykkään käristää makkarat hiilloksella ja kahdella klapilla hyvän hiilloksen saaminen on vähintäänkin haasteellista. Onneksi rantakalliot tarjoavat muutakin virikettä kuin nuotiolla istumisen, joten kävelimme rannalla ja katselimme hulppeita maisemia.


Maisemia luotsiasemalta.

Kävin rannassa katselemassa mahdollista veteenmenopaikkaa, mutta en sellaista löytänyt. Jäin siis odottelemaan muun porukan tuloa, joilla olisi enemmän paikallistuntemusta. Kävi ilmi, että olin etsinyt ihan oikeasta paikasta, aallokko oli vain niin kova ettei rannalta ollut asiaa veteen. Hetken neuvonpidon jälkeen päätettiin ajaa keittokatokselle, tai ainakin katsoa minne asti autolla pääsisi. Eihän sinnekään päässyt perille asti, joten käyttöön toinen varakohde, eli Vetokannas. Pakko oli suostua kun tänne asti olin tullut sukeltamaan, vaikka "Vetokannas" ja "hieno sukellus" ovatkin omissa kirjoissani hyvin lähelle toisensa pois sulkevia asioita.


Näkymää Vetokannakselta etelään.

Onneksi oli sinkkupaketti mukana, sillä kävelymatkaa tuli sen verran, puhumattakaan lopussa odottaneesta laskeutumisesta rantakalliolta veden rajaan. Istuimme hetken aikaa rantakivillä tasailemassa hengitystä ja lähdimme sitten kahlaamaan veteen. Aallokko oli täälläkin ihan tarpeeksi voimakasta, kun sukeltajapolo joutui kamppailemaan niljaisilla kivillä päästäkseen syvemmälle. Totesinkin, että näiden rantadyykkien jälkeen osaa kummasti arvostaa veneestä sukeltamista! Itse sukellus oli suorastaan tylsä lähes loppuun saakka: tasaista hiekkapohjaa ja huono näkyväisyys. Sukelsin kolmikon viimeisenä ja pari kertaa olisin voinut jäädä tutkimaan levymäisiä, mahdollisia hylyn pirstaleita mutta jouduin jatkamaan muiden mukana. Sukelluksen loppupuolella, itse asiassa noin 28 minuutin kohdalla osuimme moottoriveneen jäänteille. Hylky lepäsi noin 4-5 metrin syvyydessä ja se oli pahoin hajonnut ja hautautunut lähes kokonaan hiekkaan. Kuitenkin se oli hylky - ja mikä parasta, odottamaton löytö! Pyörimme veneenraadon ympärillä kuutisen minuuttia ennen kuin nousimme pintaan ja uimme rantaan. Enää ei enää odottanutkaan kuin kamojen raijaaminen takaisin autoille.

Autoilla juttelimme pitkät tovit niitä ja näitä ja kun olin saanut vaatteet vaihdettua (Suurkiitos Susanille joka kävi hakemassa vaimoltani auton avaimet) lähdin etsimään makkaranpaistossa olevaa perhettäni. Kertakäyttögrillin hiilet olivatkin jo palaneet, joten tulin viime hetkillä saadakseni makkarat vielä lämpöisinä. Taisi ollakin päivän eka lämmin ruoka, joten aika nopeasti olin tehnyt grilliherkuista selvää. Kotimatka sujui hyvin, likennettäkään ei ollut paljoa. Kotona en kovin kummoisia temppuja tehnyt, ennen kuin menin nukkumaan. Laitoin kellon soimaan viideltä ja taisin olla unessa jo ennen kuin pää osui tyynyyn. No, ei sukellusreissu harmittanut edes seuraavana päivänä, vaikka aamulla vähän väsyttikin. ;)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Sunnuntaisukellus Haveriin

Alunperin oli tarkoitus, että olisin mennyt viettämään pääsiäistä perheen kanssa tuonne kotipuoleen, mutta suunnitelmat muuttuvat ja niin kävi tällekin. Eli pääsiäinen menisi kotosalla ja vapaatakin oikein neljä päivää. Vaikka mieli tekikin sukeltamaan (Vesipäilläkin olisi ollut Kaatialassa pääsiäisleiri), niin ajattelin rauhoittaa tämän viikonlopun perheelle ja käydä dyykkaamassa ainoastaan yhtenä päivänä.

Loppuviikosta kun alettiin miettimään minne mentäisiin, oli meri ihan ykköskohteena. Olihan korviini jo kantautunut pikkulintujen laulua siitä, että Merikylästä saisi jo veneen vesille. Harmi vaan, että vielä torstaina sekä merisää, että aaltoennuste näyttivät epämiellyttävän kovia lukuja (tuuli 10 -12 m/s ja merkitsevä aallonkorkeus kahden metrin molemmin puolin). Jotain muuta täytyi siis keksiä, ja mieluiten jotain muuta kuin Heinolaa. Mielessä kävi jo päivävisiitti Kaatialaan, sunnuntaille lupailtiin vielä hienoja kelejä. Onneksi järjestyi hyvä kohde lähempääkin, nimittäin Haverin vanha kultakaivos.

Haverin kaivoslammella.

Joten ei muuta kuin lauantaina miksiä tankkeihin ja sunnuntaiaamusta kohti Haveria. Rixa oli kerennyt meitä ennen paikalle avaamaan portin sekä avannon. Tällä kertaa avannosta ei näkynytkään muutaman metrin syvyydessä olevaa kalliotasannetta, vaan saven väristä vettä. Näkyvyys oli luokkaa 20, kenties jopa 30 senttiä. Vähän mielessä kävi jo ajatus Kaatialan dimangeista näkkäreistä, mutta täällä sitä oltiin joten... Kevätauringon porottaessa oli kiva vaihtaa kamppeet kun ei palellut ollenkaan. Tehtiin plänit ja laittauduttiin sukellusvalmiiksi ja avantoon. Marko sananmukaisesti loikkasi avantoon ja kuinkas kävikään: pinnalla ollut silttipuuro oli hävinnyt ja kalliotasanne näkyi taas! Erikoinen ilmiö, mutta kiva se on joskus näinkin päin yllättyä.

Pinnan alla tempaistiin valvedrillit sun muut kuviot ja lähdettiin kohti syvyyksiä. Silttikerros oli noussut sitten viime kerrasta ja oli nyt hiukan parinkympin alapuolella. Kerros ei ollut kovin paksu, mutta sitäkin maitomaisempi, mutta sen alapuolella oli taas kirkasta vettä. Sukellettiin tikapuita alaspäin ja lähdettiin sovittu maksimisyvyys saavutettuamme kurkistelemaan tikkaista oikealle (eli veteenmenopaikan suuntaan). Jylhää kiviseinämää riitti joka suuntaan ja fiilikset olivat rauhalliset. Kumma miten sitä tuolla syvyyksissä tulee ihan omanlaisensa fiilis. Kääntömerkki ja siitä paluu tikkaille ja nousu kolmenkympin huitteilla olevalle opasnarulle oli seuraava ohjelmanumero. Kaikki meni hyvin ja lähdettiin seurailemaan lainia tikkailta myötäpäivään. Kurkisteltiin vähän uskottavuusluolaan ja jatkettiin matkaa eteenpäin. Pahimmassa sakkapilvessä mentäessä seurailin lainia tarkkaan, sillä näkyvyys oli surkea. Kappaleen matkaa mentyämme tilanne parani ja pääsimme taas kirkkaaseen veteen. Näytin Markolle merkin kääntymisestä, sillä plänin nousuaika lähestyi. Ajallaan olimmekin tikkailla ja jatkoimme nousua. Dekoissa ei ollut ihmeemmin tekemistä, lämpimänä pysyäksemme uitiin kuudessa metrissä menevää lainia kaivoslammen poikki ja takaisin. Siihen saikin upotettua dekoiluun tarvitun ajan ja päästiin pintautumaan hyvän dyykin jälkeen.

Rixa viimeisissä dekoissa.

Pinnalla pakkailtiin kamat autoon, vaihdettiin vaatteet ja jäätiin odottelemaan Veliä ja Rixaa. Jeesailtiin kamoja autoille ja juteltiin mukavia. Mielessä kävi kuinka puhuttiin peruskurssilaisille sukeltamisen oleva yhteisöllinen harrastus ja tämä oli taas yksi hyvä esimerkki siitä. Vaikka itse sukellustapahtuman aikana tuolla veden alla ollaan aika yksin omien ajatusten kanssa, liittyy toimintaan paljon muutakin. Kun autot oli lopulta pakattu, lähdimme St1:lle syömään ja siitä sitten kotia kohden.

Kerta kaikkiaan hieno päivä, jota ei pilannut edes huominen aikainen herätys... ;)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sukeltamista, teoriaa ja koirankakkaa

Viikko on vierähtänyt taas todella nopeasti! Näin keväiseen aikaan energiaa tuntuu riittävän vaikka mihin, totuus kyllä yleensä muistuttaa itsestään väsymyksen merkeissä ennemmin tai myöhemmin. Tälläkin viikolla on tullut sukellettua niin teorian syvyyksiin kuin ihan oikeisiin vesiinkin.

Tiistaina käytiin tekemässä iltadyykki Heinolassa, perinteinen veto Kumpelin rannasta Casinon rantaan. Tällä sukelluksella näin mm. yhden melko kookkaan mateen, joka lymyili kivien välissä sekä kolme laatikkoa sytyttimiä tai mitä ne nyt ovatkaan (kyseiset laatikot nähneet kyllä tietänevät mistä on kyse). Lisäksi mukaan lähti heti Kumpelin laiturin luota pohjasta löytynyt alligaattorilelu, nyt alligaattori odottelee erään pohjassa kulkevan opasnarun päässä olevalla tukilla varomatonta sukeltajaa.

Keskiviikkona oli Riihimäen urheilusukeltajien peruskurssin viimeinen teoriakerta, oppitunnit sujuivat hyvin, kiitos vielä J-P:lle ja Matille avusta. Seuraavana taitaakin olla Riksun kurssilaisilla ensimmäinen allaskerta. Hämeenlinnan peruskurssille en kerkeä vetämään ensimmäistäkään teoriatuntia, toivottavasti edes jollekin allaskerralle onnistun pääsemään mukaan.

Lauantaina käytiin tekemässä vaihteen vuksi Heinolassa pari sukellusta, tosin Jukalla hajosi puvun vetskari lopullisesti ekan sukelluksen jälkeen. Ensimmäinen sukellus meni totutun kaavan mukaan Kumpelista Casinolle, eli ei mainittavia sattumuksia. Yhden vanhan pullon haalin pohjasta mukaan, joka pinnalla aiheuttikin hilpeyttä. Nimittäin laitoin pullon reisitaskuun ja luonnollisesti pinnalla en sitä heti muistanut. Istahdin muutamaa tuntia aiemmin sataneelle vitivalkoiselle hangelle ja kun olin päässyt eroon varusteistani ja noussut takaisin ylös, näytti hanki aivan kuin olisin istunut suoraan kunnon pökäleen päälle. Ei muuta kuin istumaan keskelle nietosta ja hinkkaamaan pukua puhtaaksi jätöksistä ja kas kummaa, taas oli hanki aivan ruskeana... Kaverit nauroivat kippurassa ja minä päätin mennä veteen hinkkaamaan kikkareet pois puvusta, kun muistin kaiken pahan alun ja juuren, taskussa olevan pullon. Huh, pökäleuhka ei siis ollutkaan todellinen, mutta päätin kuitenkin käydä pesemässä pohjaliejut pois pukua rumentamasta. :) Ensimmäiselle sukellukselle tuli mittaa ainoastaan 28 minuuttia, eikä tälläkään kertaa menty juuri virtauksia kovempaa missään. Melkoinen eri viime vuotisiin sukelluksiin samoilla paikoilla, kun sukellusaikaa tuli samalla matkalle noin tunti!

Toinen sukellus tehtiin sillan kupeessa olevalta laiturilta (kaivolaituri tms) alas Tommolan uimarannalle. Sillan alla oli virtaus reipasta ja tulipa löydettyä melkoinen akanvirtakin. Olisiko tuo ollut sitten kuuluisa pesukone, sillä kyllä se aika hyvät linkoukset antoi ennen kuin päästiin siitä pois. Fillareita kyseisessä montussa oli iso läjä, voimakkaassa virtauksessa ovat varmaan tulleet tuohon asti ja tippuneet siinä rauhallisempaan paikkaan. Railakkaan virtasukellusvaiheen loppupuolella olin ajatumassa parini päälle ja onnistuin nippa nappa väistämään hänet. Sen verran läheltä kuitenkin menin Markoa, että hänen räpylänsä kiskaisi oman annostajani suusta. Tottakai tuollainen täysin varoittamatta tullut tilanne vähän yllätti, mutta hyvin tuostakin selvittiin, kiitos koulutuksen suoman rutiinin vara-annostajaan siirtymisessä. Loppupätkällä saatiin sukeltaa niin myötä- kuin vastavitaan ja luonnollisesti tehdä sivuttaissiirtymiä virran suhteen. Oikean nousupaikan kertovat vesi- tai viemäriputketkin löytyivät ja niitä seuraillen päästiin juuri sinne minne pitikin. Mahtava dyykki tämäkin, ei voinut moitttia!

Kotona Suunnon usb-kaapeli on taas kiukutellut ja sukellusten siirto koneelta PC:lle on epäonnistunut. Ohjelma ilmoittaa ettei tietokonetta löydy, tarttee varmaan avata taas tuo kaapeli ja katsoa ensiksi piuhojen juotokset. Jos vika ei siitä paljastu, niin sitten pitää etsiä jostain lainaan sopiva, ehjäksi tiedetty kaapeli ja katsoa temppuileeko Suunto silläkin. Sama vika on siis toistunut sekä pöytäkoneessa että läppärilläkin.