keskiviikko 16. tammikuuta 2013

20-tasolla

Oltiin taas eilen Ojamolla sukeltamassa. Tällä kertaa sukelsin yhdessä Richardin kanssa ja päätimme suunnata sukelluksen 20-tasolle, joka oli meille molemmille uusi tuttavuus. Kun tapahtumanjärjeställäkään ei ollut mitään sitä vastaan, niin ei muuta kuin toteuttamaan suunnitelma.

Menomatkalla kävin viemässä habitaatille yhden turvapullon happea, jonka jälkeen seurailimme opasnarua Kiinanmuurin kautta risteyskannolle. Matkan varrella näin muutamia ahvenia jotka olivat Kiinanmuurin päällä sekä Ojamolla hyvin viihtyviä rapuja. Risteyksessä on ankkuroituna iso pumppu, jonka ankkurikettinkiin jätin dekokannun odottamaan paluuta. Kun olin saanut dekopullon kiinnitettyä, alkoi Richard näyttää jotain erilaisia käsimerkkejä. Hetken aikaa meni ennen kuin ymmärsin, että ykkönen on hukannut kelansa. Hätä ei ollut tämän näköinen, sillä olihan minullakin kela mukana, jonka sitten ojensinkin lainaan.

Kaltereilta lähdimme kohti kiskokuilua Richardin vetäessä kelaa. Kun tulimme kiskoille, kiinnitin jo aiemmin taskusta kaivamani spoolin 28-tason opasnaruun ja tein jumpin 20-tason lineen, kuten olimme jo ennakolta sopineet. 20-tason opasnaru tulee 28-tason kattoon, joten kovin pitkää siirtymää ei tarvinnut tehdä.

20-tasolla vesi oli selvästi sakkaisempaa kuin 28-tasolla,jossa oli minun mielestäni erinomaisen kirkasta (joku kyllä moitti tuotakin vähän sameaksi dyykin jälkeen). Näkyväisyyttä oli kuitenkin niin paljon, että 20-tasolla olevat rakennelmat näkyivät hyvin. Oli hieno fiilis sukeltaa vanhoissa puurappusissa ja kuvitella millaista kaivoksessa on ollut silloin kun se on ollut toiminnassa. Katon rajassa kulkeva ruosteinen putki, hämyisesti erottuvat muuratut seinät ja kaivoksen puiset tukirakenteet tarjosivat selkeästi erilaisen sukellusympäristön kuin 28-taso. Kävimme tällä kertaa kääntymässä rappukäytävässä noin 15 metrissä, joskus olisi kiva nousta nuo rappuset aivan ylös asti. Portaikko johtaa kuulema pinnalle asti, mutta ulos asti sieltä ei pääse.

Paluumatka kiven sisästä ulos avopuolelle eteni ilman sen suurempia kommervenkkejä. Kaltereiden ulkopuolella sain kelani takaisin ja aloimme nousta hakemaan dekopulloani. Kohdassa josta rinne taittuu jyrkkään laskuun kohti kaltereita löysi Richard kelansa, joten varustetappioitakaan ei tullut. Risteyskannolta lähdimme uimaan kohti laituria seuraten ns. maisemareittiä, eli veneen ohi kanjonin laitaa seuraillen, kunnes vastaan tulee pohjalla kulkevia vesiputkia. Näitä putkia seuraamalla pääsee pohjoisrannassa kuuden metrin syvyydessä kulkevalle opasnarulle. Itse asiassa edellisen dyykin kohdalla kuljimme samaa reittiä, mutta silloin maisemien ihailu jäi vähemmälle: riesana oli tuolloin puhaltava dekopullon annostaja ja aivan sukelluksen loppupäässä tapahtunut päävalaisimen sammuminen. Tällä kertaa akku oli täynnä, joten saatoin huoleti käyttää valon lisäksi lämpöliiviä. Lämpöliivi tulikin tarpeeseen erityisesti avopuolella, jossa veden lämpö oli laskenut jo hyvin lähelle nollaa. Avopuolen kauttaaltaan kylmä vesi selittyy jo aiemmin mainituilla pumpuilla, jotka kierrättävät montun vettä.

Sukellus oli hieno ja tarkoituksena on, ettei tämä vierailu 20-tasolle ollut ainoa laatuaan.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tie kuplattomaan maailmaan on kivinen...

No niin, vuosi on vaihtunut joten ensin pikainen katsaus mitä tuli viime vuonna tehtyä sukelluksen saralla. Sukellusmäärä jatkoi hienoista nousuaan, kaikkiaan kirjasin sukelluksia 68 kappaletta kuluneelle vuodelle. Keskimäärin dyykit kestivät hiukan alle tunnin, kokonaisajaksi tuli 65 tuntia 39 minuuttia. Lähes kaikki sukellukset tein Suomessa, toukokuussa sukellettiin toki Ranskassa. Vuonna 2012 jäivät hylkysukellukset huomattavasti vähäisemmälle kuin 2011. Osasyynä tähän oli vakituisimman sukelluskaverin hillitön työputki ja tuulinen merisää lähes koko kesän (ainakin siltä se tuntui).

Sitten otsikon mukaiseen tilanteeseen, eli rebekuumeeseen. Ennen joulua aloin etsimään rebreatheriä ihan tosissani ja laitoin ostoilmoituksen Kurttuputkeen. Jo seuraavana päivänä sainkin linkin CCR Explorersissa olevaan myynti-ilmoitukseen ja ei muuta kuin hieromaan kauppoja. Hollantilaismiekkosta joutui patistelemaan pariinkin kertaan sähköpostilla, kun ei oikein tuntunut kaupankäynti kiinnostavan. Ilmoitin aika pian, että hinta on ok ja otan koneen jos päästään molempia tyydyttävään sopimukseen toimituksesta ja maksusta. Toimitustavaksi sovittiin UPS, mutta seuraavaksi tulikin viesti, jonka sisältö oli vapaasti käännettynä ja referoituna: " Myinkin koneen kaverille, sori." Tarpeetonta lienee sanoakaan, että harmitti enemmän kuin vähän.

Nielin tappion karvaan kalkin ja jatkoin etsintää. Kuluvan vuoden ensimmäisen päivän iltana tärppäsi Rebreatherworldissä: italialaisella kouluttajalla oli kaksi kappaletta koulutuskäytössä olleita koneita myynnissä. Taas sähköpostinjakajaa vietiin, kun kyselin vähän lisätietoja. Myyjä kertoi koneiden olevan hyväkuntoisia, mutta muutama muukin oli niistä kiinnostunut, mutta arpoo vielä. Ilmoitin välittömästi, että hinta on ok ja ostan toisen koneen jos sellainen on tarjolla. Parin päivän kuluttua minut tavoitti suru-uutinen, että molemmat koneet menivät jo.

Tällä hetkellä eräs britti(?) on ilmaissut voivansa ehkä luopua omasta koneestaan. Olen kysynyt mm. kuinka monta tuntia laitetta on käytetty ja toivonut jopa jotain kuvaakin kapineesta. Tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea rasti. Paha tässä on tehdä järkevää tarjoustakaan ilman tietoa koneen kunnosta. Sehän on vähän samanlainen juttu kuin myisi autoa kertomatta auton vuosimallia ja ajokilometrejä.

Ehkä tässä vielä kuitenkin käy hyvin ja saan ostettua käytetyn JJ:n ennen kevättä. Huomenna olen joka tapauksessa menossa Ojamolle aloittamaan vuoden sukelluskauden, sekä juhlistamaan samalla viimeistä lomapäivää ennen töiden aloittamista.