perjantai 2. lokakuuta 2015

Syksyinen viikonloppu Orbiitilla

Naamakirjassa oli ilmoitus muutamasta vapaasta paikasta maineikkaalle sukellustukialukselle, eli Orbiitille. Kun Markollekin kävi moinen reissu, niin siitä vaan ilmoittautumaan mukaan. Reissun kohteista ei ollut muuta hajua kuin, että kaikille yritetään löytää hyviä kohteita. Osallistujatkin olivat tuiki tuntemattomia...

Perjantai-aamuna kello herätti viideltä töihin ja töiden jälkeen kerkesinkin olla melkein tunnin kotona ennen kuin lähdimme kohti Orbiitin kotilaituria Sompasaaressa. Sompasaaren rakennustyöt aiheuttivat pientä tarvetta kiertelylle, mutta päästiin kuitenkin ajoissa pelipaikoille. Pikainen vilkaisu laivalle kiinnitti huomion takkiliiveihin ja sinkkupulloihin. Missä ihmeessä olivat kaikki tuplat ja staget...? Tämähän oli kuin paluu ensimmäiseen Orbiitin reissuun likimain kymmenen vuotta sitten, jolloin itsekin sukelsin sinkkupullon ja märkkärin kanssa. Mukavia sukelluksia nekin olivat, ei sen puoleen!

Varusteet saatiin laivaan nopeasti, kiitos kanssasukeltajien ihan automaattisesti muodostaman ketjun. Kun kaikki kamppeet olivat kannella, lähdin etsimään itselleni punkkaa. Oma suosikkipaikkani, keulan hyvinvarusteltu yksiö, olikin vapaana, joten iippokassi punkalle ja takaisin kannelle järjestelemään omaisuus yhteen nippuun. Bailoutit paikoilleen käytävän varrelle, mopo penkin alle, rebe ja varustelaatikko sopivan lähelle veteenmenokohtaa. Aluspuku kannen alle ja kuivis valmiiksi, loput tavarat olivatkin enemmän tai vähemmän varalla ja ne oli siis parempi pitää syrjemmällä.

Hylkypuisto sattui sopivasti matkan varrelle, joten päästiin perjantai-iltanakin jo sukeltamaan. Menimme Markon kanssa ensimmäisinä veteen, laskeuduimme pohjalle GA:n perän puolelta ja lähdimme kiertämään narureittiä hitaasti ajaen. Näkkärit eivät olleet kovin mairittelevat, mutta huonompaakin olen nähnyt (valitettavan monesti). Ensimmäisen kierroksen jälkeen poltteli jo halu ajaa kovempaa, joten toinen kierros paineltiin sitten ns. nasta laudassa. Kolmatta lenkkiä emme enää lähteneet ajamaan, vaan risteilimme hylyn päällä ja reunoilla ennen paluuta nousuköydelle. Sukellusaikaa kertyi 37 minuuttia.

Merellä oli hieno keli, yölläkin.
Sukelluksen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Porkkalaa kauniissa kuutamossa. Ankkuroiduimme Stor Träskön eteläpuolelle, ja taisin olla aika lailla etujoukoissa nukkumaan mentäessä. Aamuvuoro alkoi tuntumaan... Aamulla nousin vasta kun olimme jo liikkeellä ja kippari kertoi kohteena olevan Klaus Oldendorffin, mikäli suoja-alueluvat löytyy. Oma nimi on jossain luvassa, mutta eihän niitä lupanumeroita kukaan ulkoa muista. Etsin ryhmänjohtajan ja kysyin lupaa Klasulle, mutta eipä sattunut semmoista olemaan... Kohteeksi muuttui sitten Sundsborg.

Sundsborgille emme ottaneet ajopelejä mukaan, ja ihan hyvä, sillä näkyvyydet olivat Sundsborgille ominaiset, eli aika huonot. Keulassa oli taas kirkkainta ja pohjalla läpinäkymätön maito. Aloitimme pistämällä kelan kiinni nousuköyteen, joka sijaitsi keulasta lukien ensimmäisen ruuman aukon peräkulmassa. Siitä lähdimme kohti keulaa, kävimme vähän penettämässä keulapakassa (löytyi mm. pari risaa lautasta) jonka jälkeen käytiin kiertämässä keula ja katsomassa kaikki kolme ankkuria. Keulasta palattiin nousuköydelle ja uiskenneltiin leppoisaa tahtia laivan keskiosia pitkin perään, ihasteltiin ruoria ja laskeuduttiin perästä peräsintä seuraillen kunnes 60 metrin kelasta loppui naru. Siitä takaisin nousuköydelle ja laivan oikealle partaalle, johon jätin kelan ja lähdimme kiertämään hylkyä myötäpäivään. Lenkin jälkeen lähdettiin pintaan. Sukellusaikaa tuli muutamaa minuuttia vaille 1½ tuntia.

Päivän kaksi seuraavaa sukellusta skippasimme Markon kanssa yksissä tuumin, kohteina olivat viljalaivan hylky sekä Alko. Viljalaivalla kiskaisin kuitenkin Loitokarin arkivaatteiden päälle, heitin selkään pelkän selkälevyn ja lähdin mopon kanssa tarjoamaan hinauspalveluja hylylle ja sieltä pois. Kyyti kelpasi kaikille! :) Vaikka merivesi olikin lämmintä, niin ilman oikeaa aluspukua alkoi jo vähän viluttaakin. Tällä kohteella taisin tarjota lamppunikin lainaan, vaikka ei siitä sitten hylyn mataluuden vuoksi ollutkaan oikein iloa.

Valmistautumassa sukellukseen viljalaivan hylylle.
Keli oli koko lauantaipäivän todella kesäinen, tosin päivän mittaan noussut tuuli pakotti pitämään päällä pitkiä vaatteita. Kohteet olivat kuitenkin suojaisissa paikoissa, joten tuulesta ei ollut mainittavaa haittaa. Iltakin oli lämmin, ainakin ajankohdan huomioon ottaen. Jäimme yöksi ankkuriin Alkon viereen, Stor Träskön pohjoispulelle. Ilta kului leppoisasti pääosin messissä, jossa oli sapuskan lisäksi tarjolla mm. punaviiniä ja hirvilimua. Tutustuin voitokkaasti myös Lupaus-nimiseen korttipeliin, jota olisi voinut pelata pidempäänkin. Illalla jotkut hurjapäät kävivät vielä uimassa, itse toimin tähystäjänä varmistamassa turvallista paluuta laivaan.


Vieraita Orbiitilla lauantaina.
Sunnuntaina ajoimme Linjatauluhylylle, joka on siis Storträskön länsipuolella. Otimme taas skootterit mukaan ja kerkesimmekin sukeltaa molemmilla hylyn osilla ja ajella rinnettä ristiin rastiin. Näkyvyys huononi noin 26 metrin alapuolella paljon, joten pääasiassa ajelimme 20-25 metrin tienoilla. Yksi hyväkuntoinen patenttiankkurikin sieltä löytyi, mutta sitäkään ei nostettu. Linjatauluhylyllä viihdyimme vajaan tunnin.

Reissun viimeiseksi kohteeksi päätyi Edmund, jossa sukelsin Sannan kanssa Markon jäädessä laivalle. Edmundilla näkkärit olivat kohtalaiset, mutta itse hylky on mennyt surkean huonoon kuntoon. Onneksi kerkesin sukeltaa siellä sen ollessa vielä suht' tuore hylkylöytö. Täälläkin oli pohja samean sakan peitossa, joten sukellus keskittyi kannen yläpuolelle. Sanna sai liidata sukelluksen, koska sinkkupullo & märkäpuku rajoittavat sukellusaikaa huomattavasti verrattuna rebeen ja näissä oloissa jopa turhankin lämpimään kuivapukuun. Edmundilta noustuamme totesin tämän olleen selkeästi lyhimmän sukelluksen koko reissulla ja itse asiassa reilusti yli vuoteen. Ihan kivaa kuitenkin oli, sehän on tärkeintä.

Kaiken kaikkiaan kohteet olivat hiukan pettymys, mutta porukan mukaanhan sitä pitää kohteet valita. Ja vaikka kohteet eivät odotuksia kohdanneetkaan, oli reissu silti mukava ja kivaa oli. Lähtisin uudestaankin, tosin ottaisin kyllä myös sinkkukamat mukaan... :)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Esittelyssä Northern Light Scuban sukellusskootteri

Kohteena oleva sukellusmopo edustaa kotimaista näkemystä sukellusskoottereista ja esittelyssä oleva malli on pitkän tuotekehittelyn toimiva protoversio. Pidemmittä alustuksitta itse asiaan.

Tuorein hankintani, NLS:n sukellusskootteri.
Pituutta mopolla on 87 cm, runkoputken halkaisija on vajaat 21 cm ja potkuritunnelin halkaisija leveimmästä kohtaa on noin 36 cm (kahvan kohdalta noin 45 cm). Painoa alumiinirunkoisella kulkupelillä on ajokunnossa himpun vajaat 26 kg (tuotantomallista tullee jokusia kiloja kevyempi). Moottoriksi valittu voimanpesä on tuttu tapaus niin Cudasta kuin Magnuksestakin, akkuna toimii luonnollisesti NLS:n omaa tuotantoa oleva 50 voltin ja 1280 wattitunnin paketti. Esittelyssä oleva skootteri on koeponnistettu 16 baariin.


Ohjauselektroniikka on piilotettu mustaan koteloon, josta löytyy liittimet ohjelmapäivityksiä varten. Kytkettäessä skootterin akku moottoriin, kuuluu mopon "aivoista" hetken aikaa elektronista piippailua, sen jälkeen ohjauselektroniikka ei muistuttele olemassaolostaan.

Tehonsäätö tapahtuu kierrettävällä kaasukahvalla, yksi vääntö vaihtaa isommalle ja kaksi vääntöä pienemmälle, eli päinvastoin kuin esim. Cudassa. Vaihteisto on räätälöitävissä toiveiden mukaan niin vaihteiden lukumäärän kuin tehoportaiden suhteenkin. Tällä hetkellä vaihteita on 5 ja jokainen pykälä edustaa 20 % maksimitehosta (siis 1-vaihde on 20 % maksimista ja 5-vaihde 100 %). Vaihteiston lisäksi löytyy myös säädettävä potkuri, joten nopeusasettelun suhteen valinnan varaa riittää enemmän kuin hyvin.

Lähikuva kaasukahvasta. Vasemmalla näkyvä kirkas ruuvi on varmistin ja "kaasukahva" on tuo uritettu osa.

Esiteltävässä mallissa on noin 10 senttiä pidempi runkoputki mitä varsinaisissa myyntiin tulevissa malleissa ja "hukkaputken" johdosta lisääntynyt noste on kompensoitu noin neljällä kilolla lyijyä. Samoin E/O-liittimellä toteutettu sähköjen ulosotto ajovalolle on toteutettu pyynnöstäni eikä sitä löydy vakiomallista. Läpivienti sijaitsee peräkartiossa ja ulostuleva jännite on 12 V, muuntajana toimii Mascotin Type 8862, joka lienee aika perusvalinta tämmöisissä sovelluksissa.

Mopon sisukalut ylhäältä alaspäin: akku, muuntaja, virtaliittimet, ohjauselektroniikka ja moottori. Etualalla näkyvä "antenni" on E/O-liittimet suojatulppa.

Akulta tulee 3 johtoa joiden erivärisiin (musta, punainen ja valkea) liittimiin kytketään joko mopon moottori (punainen ja musta) tai akkulaturi (punainen ja valkea). Laturi on tukevan oloinen, alumiinikuorinen ja tuulettimella varustettu malli, jonka maksimilatausvirta on 6 amppeeria. Laturista löytyy oma sulake ja virtakytkin.

6 A:n laturi.
NLS:n kaiffareilla on jatkokehitysideoita jo valmiina, joiden jalostaminen alkaa kun tuotantoversiot ovat saatavilla. Yksi mielenkiintoinen ajatus oli erilaisten tehoprofiileiden käyttö, joitavoitaisiin valita sukelluksen aikana. Tällöin esim. hinaustilanteessa voitaisiin valita profiili, joka tarjoaisi parhaan nopeuden ja akunkeston suhteen.

Kaiken kaikkiaan NLS:n sukellusskootteri vaikuttaa hyvin mietityltä ja toteutetulta tuotteelta. Lisätietoja myyntiin tulevista mopoista, aikatauluista yms. voi kysellä Cemo Timucinilta.

maanantai 31. elokuuta 2015

Kuivaa sukeltamista

Eilen pääsin kokeilemaan uutta Loitokaria Ojamolla, joten on aika pistää lupaamiani kokemuksia jakoon. Edellinen pukuni on siis Diveriten 905, joten vertaan Loitsikkaa kyseiseen hyvin palvelleeseen pukuun.

Pukeutuessa ensimmäinen selkeä ero on saappaissa, jotka Loitokarissa ovat mallia "lötteröt kumisaappaat" ja 905:ssa istuvat neopreenisaappaat. Saappaissa neppari vetää mielestäni pidemmän korren jämäkämmän tuntemuksensa ja eristävyytensä takia. Eilen minulla oli vain normaalit villasukat, kun ohuita alussukkia ei ollut mukana. Seuraavalle dyykille laitan kahdet villasukat ja mahdollisesti huopapohjalliset, jotka toivottavasti jämäköittävät saapasta. Ramppia pitkin veteen mennessäni huomasin kumisaappaan pohjan olevan huomattavasti liukkaampi kuin neopreenijalkineissa.

Seuraava iso ero entiseen ovat nykyiset 3-sormiset, kiinteät hanskat. Pukeutuminen oli helppoa, mutta kumihanskoissa sormet tuntuivat, jos ei aivan HK:n sinisiltä, niin vähintäänkin grillibalkkaneilta. Mielenkiinnolla odottelin kuinka boltsnappien yms. klippailu sujuisi vedessä.

Suurimpana erona oli tietenkin kuivahuppu, joka on kerta kaikkiaan hyvä. Diveritessa minulla on neopreeninen kaulamansetti, jota ei tarvitse talkita ja joka muutenkin on helppokäyttöinen, mutta kyllä tuo kuivahuppu on ihan yliveto mansetittomuudessaan ja helppoudessaan. Huppu vaimentaa luonnollisesti ääniä, mutta ennen käyttämäni märkähuppu + irtohuppu vaimensi vielä enemmän, joten yllätyis positiivisesti tuonkin suhteen.

Kumipuku on nahkea ja sukelluslaitteen hihnat tuppaavat takertelemaan puettaessa. Tosin JJ:n jalusta mahdollistaa hihnastoon pujottautumisen, joten takerteluakaan ei esiintynyt. Fiilikset paranivat siis koko ajan...

Vedessä, elementissä johon sukelluspuku on tarkoitettu, eroja ei ollutkaan enää niin paljoa. Entinen kahden hupun yhdistelmä ei ole päästänyt hupun sisälle vettä niin, että sen tulemisen olisi huomannut, joten dramaattista eroa kuivahuppuun ei syntynyt. Kolmisormihanskojen käyttökelpoisuus vedessä on huomattavasti parempi kuin kuivalla maalla "räpyläefektin" takia. Räpyläefektilla tarkoitan sitä, että levitettäessä sormia niiden väliin jäävä kumi litistyi paineen vaikutuksesta mahdollistaen yllättävänkin hyvän näppäryyden. Aiemmin odottamani klippailut sujuivat siis helposti. Toki hiukan joutui miettimään miten hommat kannattaa tehdä, kun opitut tavat eivät enää suoraan toimineetkaan. Ehkä suurin ero (sukeltaessa) entiseen oli puvussa olevan kaasun virtaaminen ulos hupun aukosta ylöspäin katsoessa. Noustessa oikeastaan aika kiva ominaisuus, näin yhden sukelluksen kokemuksella.

No, mitäs vielä...? Kumipuku puhkeaa ehkä helpommin kuin trilaminaatti, mutta reikien etsiminen on helppoa samoin kuin paikkaaminenkin. Puku kuivuu ulkopuolelta nopeasti sukelluksen jälkeen ja pysyy notkeana pakkasellakin (vrt. märkä nylon jäätyy tönköksi).

Yleisvaikutelma Loitokarin kuivapuvusta oli ehdottomasti positiivinen. Itse asiassa oli mahtavan hienoa, kun sukelluksen jälkeen ei tarvinnut kuivata aluspukua! :) Ei Loitokari mikään überpuku ole, mutta tarjoaa omien mittojen mukaisen puvun ja varmaankin markkinoiden parhaan kuivahupun. Uskallan väittää, etten heittänyt rahoja Kankkulan kaivoon, vaan sain hyvän sukelluspuvun vuosiksi eteenpäin.

perjantai 28. elokuuta 2015

Peukuttamisesta

Dyykkiremmi Vesipäissä käytiin keskustelua peukuttamisesta, erityisesti tapahtuman järjestän toimesta tapahtuvasta. Vesa poisti suurimman osan kommenteista, jotta varsinainen aihe ei hukkuisi, mutta aihe oli kuitenkin selvästi kiinnostava.

Itse pyrin ilmoittamaan osallistumisestani vasta kun olen varma, että pääsen ihan oikeasti mukaan. Jos järjestän jonkun tapahtuman, niin silloin luotettavuus korostuu entisestään. On kai päivänselvää, että muita harmittaa, jos on ilmoittautunut tapahtumaan ja mahdollisesti skipannut jonkun muun ja loppupeleissä ei pääsekään sukeltamaan tapahtuman järjestäjän vetäytyessäkin leikistä.

Luonnollisesti on hyviäkin syitä peruuttaa tapahtuma. Esimerkkinä vaikkapa merelle suuntautuva hylkyreissu, kun merisää on liian kova. Korkkina aalloilla pomppivassa veneessä ei ole ensinnäkään hauska olla, toisekseen liian huono keli vaarantaa jo turvallisuudenkin. Itse sukeltamiseenhan keli ei niinkään vaikuta, mutta pintatoiminnassa huono keli tuo omat vaaratekijänsä. Toisena hyvänä syynä on tietysti sairastuminen, harrastuksen kuitenkin olisi tarkoitus olla mukavaa eikä pakkopullaa.

Joillekin huono sää (esim. sade tai pakkanen) on riittävä syy peukuttaa tapahtuma, tämäkin on tietysti henkilökohtainen valinta. Jos tapahtuman järjestävä taho ei halua lähteä huonolla kelillä dyykkaamaan, olisi syytä ilmoittaa asia riittävän selkeästi, että muut voivat asiaan varautua ja tehdä osallistumispäätöksensä sen mukaan.

Itse sukelluksellahan peukuttaminen eli sukelluksen keskeyttäminen on ok, eikä huonoa syytä olekaan. Jos vaan alka tuntumaan siltä, että haluaa pintaan, on se parempi ilmoittaa suoraan eikä sukeltaa sitkeästi kaverin mukana. Myöhemmin tilanne saattaa eskaloitua syystä tai toisesta ja silloin voi tulla kakkaa tuulettimeen ihan oikeastikin. Onneksi nämä peukuttamistapaukset ymmärretään yleensä hyvin ja suhtautuminen niihin on hyvää. Tuttujen kavereiden kesken pieni kettuilu jälkeenpäin voi kuulua asiaan, mutta itse en ainakaan tuntemattomille viitsi alkaa soittamaan suutani.

Jokainen saa siis tehdä tyylillään, mutta ei pidä ihmetellä jos muut eivät olekaan samaa mieltä.

torstai 27. elokuuta 2015

Hylkypuisto aukeaa taas

Kronprins Gustav Adolfilla sijaitseva hylkypuisto avautuu taas 1.9. Museoviraston kukkaron nyörit ovat pysyneet tiukalla, onneksi puiston ylläpidossa riensi auttamaan Sea Safety Scandinavia. Myös Helsingin kaupungin liikuntavirasto auttaa toiminnassa omalla panoksellaan. Hienoa toimintaa!

Tuolla voisi taas käydä jollain syyssukelluksella, viime vuonna siellä oli aivan tajuttoman hyvät näkkärit.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Loitsikka kotiutui

Kävin tänään hakemassa uuden kuivapukuni Hyvinkäältä kotiin ja nyt se odottelee tuoreelle kumille haisevana, talkittuna ja vetskari vahattuna pääsemistä koesukellukselle. Puvusta puuttuu vielä p-valve ja sähköläpivienti, mutta niiden asentaminenhan ei kovin kummoinen temppu ole. Loitsikkaan meinasin laittaa sähköille läpiviennin Northern Light Scuban mallistosta löytyvällä täyttöventtiiliin liitettävällä palikalla, helpotusventtiiliksi kelpaa luotettavaksi osoittautunut DTD:n malli Scubamafialta.

Sukelluspuku Loitokari sijaitsee siis Hyvinkäällä ja valmistaa perinteisiä kumipukuja kuivahupulla, enemmän tietoa löytyy firman hiukan vanhanaikaisilta kotisivuilta. Mitat voi ottaa itsekin, mutta varmemman tuloksen saa kun menee paikan päälle mitattavaksi. Silloin onnistuu myös eri huppumallien, saappaiden ja hanskojen koesovitus. Itse otin pukuun lisävarusteiksi kolmisormihanskat, isot taskut (2 kpl) ja vahvikepalan haaroihin mopoilua silmällä pitäen. Tilauksesta meni himpun päälle 3 viikkoa puvun noutoon, tähän vaikutti tilausajankohta heti Loitokarien kesäloman loppumisen jälkeen.

Käyttökokemuksista lisää kunhan niitä nyt tulee.

Vanha 905 pääsee viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään varapukuna ja mahdollisien lämpöisten vesien reissujen kevyempänä sukellusasuna (jos ei sitten pärjää ohuella märkkärillä).

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Melkkua ja hankintoja

Törkeän pitkä aika on vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mutta eipä ole tullut oikeastaan sukellettuakaan! Töissä meni monta kolmen viikon jaksoa niin, että kolmesta viikonlopusta olin kahtena töissä. Tähän kun lisätään vielä saamattomuus puvun korjauksen suhteen, niin asiahan on jo taputeltu.

Tuli tuossa kesäkuussa käytyä sentään Melkulla Riihimäen urheilusukeltajien järjestämässä yösukellustapahtumassa. Poikkeuksellisesti sukelsin silloin avoimella kierrolla, ollen kuitenkin uskollinen viime aikoina omalla kohdallani valitettasti yleistyneelle semidry-tekniikalle. Tapahtumassa oli mukana myös Scubamafia, jonka tuotteita halukkailla oli mahdollisuus kokeilla oikeassa käyttöympäristössään. Myytävien tuotteiden lisäksi paikalla oli myös grilli ja telttasauna osallistujien vapaassa käytössä. Ilta vierähti itse asiassa aamuyön puolelle Velin kanssa turistessa, mutta mikäs kiire perhereissussa oli. Seuraavana päivänä käytiin vielä perheen kanssa kiertämässä Iso-Melkutin Hämeen Ilvesreittiä pitkin.

Ojamolla kävin viikonloppuna, silloin testattavana oli NLS:n mopo ja pukuna toimi Markolta lainassa ollut Ursuitin Heavylight Rescue. Heavylight oli pikkaisen liian iso, joten kiven sisässä jalkaisin sukellettu lenkki hiersi oikeaan kantapäähän ison vesikellon. Himppasen liian iso puku oli epämukava erityisesti saappaisiin pakkaavan ilman takia, eikä vuotavat hanska (oikea) tai hihaventtiili asiaa ainakaan auttanut... Moponkin kanssa oli hiukan ongelmia potkurin suhteen, mutta niiden syy menee pääosin allekirjoittaneen piikkiin. Muuten NLS:n kulkupeli osoittautui hyväksi ja kovakulkuiseksi laitteeksi. Itse asiassa tykästyin mopoon sen verran, että tehtiin Cemon kanssa siitä kaupat. Syvällisempää artikkelia on siis luvassa!

Kuivapukuasiakin pitää laittaa kondikseen, ja nyt näyttää olevan Loitokarin aika. Tai olisi, jos putiikki ei olisi kiinni... Elokuun alussa on kuitenkin tarkoitus pistää tilaukseen 'kumista varmuutta'.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Testaamassa mopoilua ja hanskoja

Tuli tuossa taannoin kokeiltua millaista se mopoilu veden alla on. Skootterina oli Jorkan ystävällisesti lainaama Cuda 650 ja testisukellus tapahtui Montolassa (sukelluskiellon uhmaamista vai fiktiota, se jääköön arvoitukseksi).

Nopeasti tuli havaittua, että erillinen ajovalo helpottaisi kummasti, kun välillä tuo paineentasaus ottaa meikäläisellä oman aikansa ja silloin vasemmassa kädessä oleva valo osoittaa ihan jonnekin muualle kuin seurattavaan lainiin. Ratkaisu oli tietenkin helppo: vauhti pois siksi aikaa että sai korvat toimimaan ja sitten taas eteenpäin. Myös alkuun hyvältä tuntunutta narun pituutta jouduin säätämään sukelluksen aikana lyhyemmäksi, jonka jälkeen homma luonnistui vieläkin mukavammin.

Kiven sisässä mopoiluun joutui keskittymään sen verran, että maisemien katselu jäi aika vähälle. Tämä korjaantunee harjoituksen myötä, kun hommaan pääsee paremmin sisään. Varsinaisen kaivosseikkailun jälkeen, eli dekoissa, pääsikin sitten kokeilemaan paremmin temppuilua. Vaihtaminen ylöspäin alkoi sujumaam suht' helposti ja sittenhän vauhtia piisasikin niin paljon, että naama oli messingillä koko ajan. Enpä muista dekoilun koskaan sujuneen yhtä nopean tuntuisesti, tunti meni melkein huomaamatta.

Kotimatkalla huomasin jännittäneeni sen verran ajamista, että oikeaa kättä jomotti ikävästi. Kerkesin jo miettimään, tuliko tästä ensimmäinen bendaus, mutta aamulla kolotus loisti poissaolollaan. Lisää harjoitusta vaan!

Samalla sukelluksella tuli testattua myös kiinteiden hanskojen toimivuutta ja vaihtoon meni. Käyttämäni kontaktiliima ei tarttunut mansettivainaiden lateksiin kunnolla, sen verran kuitenkin ettei vettä tullut sisään. Pikaisesti tehty liimaus oli ollut kohtalokkaan huono myös kohdistuksen osalta, vaikka merkkasinkin oikean pituuden hanskoihin. Versio kakkosen liimaukseen täytyy panostaa enemmän, mm. mansetin rippeet olen nyt repinyt puvusta ja alkuviikosta voisi olla sopiva aika liimata hanskat uudelleen, tällä kertaa Blackwitchillä. Kerkesin jo tekemään liimaustestejä, joten liima ainakin on sopivaa. Vaikka mansettirenkaisiin olen kerennyt noin yhdeksän vuoden aikana tottua niin, ettei niistä ole sanottavammin haittaa ollut varusteita pukiessa / riisuessa, niin kyllä kiinteät hanskat olivat ihan eri luokkaa.

Alushanskarintamallakin oli uusia tuulia, sillä dyykillä oli käytössä ensimmäistä kertaa bespoke-hanskat alpakanvillasta. Nämä tilasin äidiltäni jo aikapäiviä sitten, mutta edellisten kuivahanskojen kanssa ne olivat liian tiukat. Alpakanvillahan on törkeän lämmintä, olen antanut itseni ymmärtää vain vikunian ja qiviutin olevan lämpimämpiä. Sormet pysyivät lämpiminä koko sukelluksen ajan, joka on näin kylmien vesien aikaan ihan ennen kuulumatonta minulla. Nyt minulle on tulossa myös alpakkasukat, vaikka varpaiden kanssa ei lämpimyysongelmia ole juurikaan ollut.

Yhteenvetona lyhyesti: voin suositella mopoilun kokeilemista (se on mukavaa), kiinteitä hanskoja (ne on helpot) ja alpakanvillaa (se on lämmintä).

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tonnikala hevosvuorella Ruotsissa

Pääsiäinen meni siis sukeltamisen merkeissä, kohteena oli Äventyrsgruvan Tuna Hästbergissä, Ruotsissa. Matkaan lähdettiin toinen päivä Tallinkilla Turusta, jossa reissun eri autokunnat kokoontuivat yhteen. Aamulla ajettiin yksittäisajona pelipaikoille, matkaa Tukholmasta Tuna Hestbergiin on noin 300 kilometriä.

Majoituimme vanhassa koulurakennuksessa, jonka varustetaso käsittää mm. keittiön ja pienehkön saunan. Sänkypaikkoja on varsin rajoitetusti, suurin osa joutuu nukkumaan patjoilla (löytyy paikan päältä) lattialla.

Majoituspaikkamme oli vanha koulurakennus. Päädyssä olevan katoksesesta päästään saunatiloihin.

Kaivoksen sisäänkäynti sijaitsee koulun vieressä olevan kukkulan huipulla, ajomatkaa tulee pari-kolme kilometriä. Varusteita ei tarvitse roudata edes takaisin, vaan ne voidaan jättää kaivokseen tapahtuman ajaksi. Kaivoksessa on lämmin huone, jossa voi viettää pinta-aikaa ja tästä tilasta löytyy myös mikro ruuan lämmittämiseen, vedenkeitin ja vastaavia tykötarpeita. Kaasutäytöt hoituvat näppärästi ihan vedenrajaan ulottuvien täyttöletkujen avulla, tarjolla on linja varastosäilöstä sekä kompressorilta. Pankissa oli jotain nitroksia, oliskohan ollut EAN32:sta (ei jäänyt seos mieleen kun käytin ainoastaan kerran pukukaasun täyttöön). Lisäksi tarjolla oli happea, trimiksiä ja argonia.

Kaluston siirtoa autoista alas vietäväksi.

Varusteiden kuljetus on tehty helpoksi, sillä maan pinnalta kamppeet kuskataan hissillä kiskokuilua pitkin maan uumeniin, josta muutamilla nokkakärryillä ne siirretään sukellusalueelle. Sukellusalueelta vedessä tarvittava kalusto voidaan laskea sähkökäyttöisillä vinssillä laiturille, kevyempiä varusteita varten oli myös köysitalja, joka on himpun verran nopeampi käyttää. Kaivoskäytävässä ei ole valaistusta, minkä lisäksi se on paikoin matala jopa tällaisen 170 senttisen sukeltajan mielestä. Tämän takia kypärä otsalampulla on erittäin mainio päähine kaivoksessa. Omaa kypärää ei ole tarvis ostaa, sillä niitäkin löytyy lainattaksi.

Kaivoskäytävässä hissiltä sukellusalueelle ei ole valaistusta ja kattokin on paikoin matalalla.
Laiturin vasemmalla puolen näkyvä pullorimpsu on kuudessa metrissä.

Kaivoskäytäviä risteilee maan uumenissa paljon, joku puhui noin neljästä kymmenestä kilometristä. Suurin osa on veden alla, mutta myös lähes kuivin jaloinkin pääsee katselemaan maisemia. Laiturilta lähtee kolme opasnarua, joista yksi, matala reitti, kiertää luolastossa, joka on nimetty Indyksi. Indyyn on rakennettu vedenalainen valaistus, joka on mahdollista laittaa päälle hissitasanteen läheltä ennen sukellusta. Täytyy sanoa, että aika hieno ratkaisu, tarkastelipa sitä sitten kuivaluolaillen tahi sukeltaen!

Indyssä pääsee kiertelemään sekä pinnan alla että päällä. Valaistuksena VA-valojen lisäksi kannuvalaisin.
Indy valaistuna.
Toinenkin kuva Indystä, josta näkee kuinka kirkasta vesi oli.

Omat sukellukset rajoittuivat pääosin 34-tasolle, yhdellä sukelluksella teimme lenkin myös Abysin kautta. 34-tasollakin on niin paljon sukellettavaa, että kyllä siellä helposti tekee useammankin dyykin paikkojen tulematta liian tutuksi.

Näkymä laiturille. Tunaan on tulossa uusi laituri, joka on huomattavasti nykyistä isompi: mitoitettu 20:lle sukeltajalle, jokaiselle oma paikka kaasuntäyttö- ja latauspisteillä varustettuna.

Sukellusjärjestelyt noudattelivat samankaltaista tapaa kuin Ojamollakin, eli taululle merkattiin sukellusryhmät, pääpiirteittäinen sukellusreitti ja maksimiaika. Pinnalla oli koko ajan miehitys, eli kaikki eivät pääse / joudu sukeltamaan yhtä aikaa.

Kuudessa metrissä on metallitanko jonka lenkkeihin voi jättää dekohapet roikkumaan. Yleensä kutosesta löytyy aina seuraa, varsinkin kun kaivoksessa on isompi porukka sukeltamassa. Neljässä metrissä on "habitaatti", eli ilmatasku joka on varustettu melko pitkällä penkillä. Sukellustietokoneessa pitää viimeinen stoppi olla asetettu kolmeen metriin, muuten kone herjaa missatuista dekoista.

Missatuista dekoista puheen ollen, Suunnon uusi EON Steel edustaa tässä tapauksessa todella noloa suunnittelua: jos syystä tai toisesta et tee koneen käskemää pysähdystä, menee EON Steel error-tilaan! Kun kone on suunniteltu tekniikkasukelluskäyttöön, ei voi olla hyväksyttävää, että se ei osaa laskea uutta profiilia vaan alkaa mököttämään.Esim. Predatorissa näytössä lukee missed decostop jonka sukeltaja joutuu kuittaamaan, jonka jälkeen kone näyttää seuraavan stopin syvyyden ja ajan.

JJ-CCR oli edustettuna aika vahvasti, se oli käytössä noin 70 prosentilla sukeltajista.

Päivän sukellustoiminnan loputtua oli vuorossa tiukka rypistys, nimittäin pendaus-rappusten nousu. Hissitasanteelta maan päälle on 382 askelmaa (laskin pariinkin otteeseen, kun suoritin rappusissa sooloiluja), korkeuser lienee jossain 75-80 metrin hujakoilla. Kyseisissä rappusissa kuulema järjestetään oikein kilpailujakin ja paras aika taisi olla jotain minuutti ja neljäkymmentä sekuntia (saa korjata jos löytyy tarkempi aika), itselläni nousuun kului parhaimmillaan vajaat 6 minuuttia ilman huilitaukoja.

Vasemmalla nykyiset portaat, oikealla kaivoksen vanhat rappuset ja keskellä tavaroiden kuljetukseen käytettävän hissin kiskot.

Tapahtuman lopuksi pistettiin paikat porukalla kuntoon koululla ja lastattiin autot kotimatkaa varten. Kun siivoushommat tehdään porukalla, niin ei siinä pitkään tarvinnut kituuttaa ja suomalaiset ovat seuraavallakin kerralla tervetulleita sukeltamaan Tunaan.


LT-volkkariin pakattiin suurin osa kuuden sukeltajan kamoista, osa bailout-pulloista meni toisella autolla.

Peten sivuilta löytyy vielä 4 kuvaa pinnan alta kyseiseltä reissulta.

Jos reissu Tunaan kiinnostaa, niin Suomesta tapahtumia sinne järjestävät Sami Paakkarinen ja Jani Santala. Ottamalla yhteyttä kyseisiin herroihin homma lähtee liikkeelle.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tulevaisuutta

Pääsiäisenä olisi tarkoitus päästä plutaamaan vähän aktiivisemmin, sillä silloin suuntaamme porukalla Tunaan, Ruotsiin. Paljon olen paikasta kuullut, lukenut ja nähnyt kuvia, mutta käymään en ole sinne päässyt. Onneksi nyt hommaan tulee muutos.

Eilen käytiin Ojamolla varsin syksyisessä säässä (satoi vettä ja oli miellyttävän lämmintä). Lampi on jäistä vapaa, mutta vesi on tietysti vielä kylmää, onneksi siellä on habitaatti. Taukoa olikin kerennyt kertyä kokonaiset 41 päivää edellisestä dyykistä, tuolle ajalle mahtui ainoastaan yksi vapaa viikonloppu joka meni sujuvasti hautajaisissa ja peruskurssin / kuivapukukurssin teorioita pitäessä.

Vakituisessa sukellustiimissä on tapahtunut perustavanlaatuisia muutoksia, nimittäin ryhmän kokoonpanoon on ilmestynyt mopo. Ryhmäpaine on siis valtaisa nostaa minunkin varustetasoni samalle tasalle. Olenkin katsellut tässä viimepäivinä VA-skoottereita sillä silmällä, jos kesällä saisi moisen menopelin ostettua. Tällä hetkellä aika vahvana ehdokkaana on espanjalainen Diver Tug. Speksien puolesta tuo vaikuttaa aika muikealta kulkineelta ja litiumakutkaan eivät aiheuta minulle näppyjä, kun en juuri lentsikalla liiku sukellusreissuille.

Yllättävän huonosti tuosta hinaajasta löytyy tietoja, mutta perusjutut on aika hyvin kuitenkin tiedossa. Paloaikaa on mielestäni reippaasti ja huippunopeus on, sanoisinko mairitteleva. Hinta asettunee johonkin neljän, viiden tonnin kantturoille (siis samaa luokkaa sukellusmobiilini kanssa).

Palaan näppäimistön ääreen Ruotsista kotiuduttuani ja tilitän millaista siellä oli sukeltaa ja ehkä jotain muutakin. Mopon suhteen joutuu valitettavasti odottelemaan vähintään heinäkuulle saakka.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Talvi etenee

Tammikuu on sitten vaihtenut jo helmikuuksi. Lauhat, voisi jopa sanoa poikeuksellisen lämpimät kelit sydäntalveksi, rohkaisivat minut kolmelle eri sukellukselle tammikuussa. Olisihan sitä voinut enemmänkin käydä, mutta kun on niin ronkeli... Pari kertaa Ojamolla ja kerta Melkulla; Ojamoa lisää, Melkkua ehkä kesällä sinkkupullon kanssa. Tai sitten Melkuttimelle lähdetään vaan perheen kanssa uimaan ja paistamaan makkaraa.

Useimmiten saan nykyään kaikki tarpeelliset kilut ja kalut mukaan sukellusreissulle, enkä ole joutunut enää lakki kourassa pyytämään almuja paikan päällä. Eilen olisi kuitenkin jäänyt dyykki tekemättä, jos en olisi saanut lainaan pukukaasupulloa. Oma oli kyllä mukana, venttiili teipattuna (merkki täydestä pullosta), mutta tyhjentyneenä. Tässä vielä julkisesti iso kiitos Pekka N:lle.

Sukellus meni luottoparin kanssa hienosti, plänäiltiin haluttu reitti (pystykuilua, kiskoja ja helmiä sopivassa suhteessa) ja sitten toteutettiin suunnitelma. Vauhti pidettiin leppoisana, niin kerkeää katsella paikkoja paremmin. Avossakin oli jo ihan mukavan kirkasta ja kuten kuvasta näkyy, niin jäätäkään ei enää paljoa ole.

Tuulta ja tuiskua Ojamolla 31.1.2015
Dyykin loppupuolella totesin puvun tarvitsevan pientä talvipäivitystä, sillä tyhjennysventtiili lirutteli vettä pukuun joka käyttökerralla. Vasenta hihaa pitkin vesi valui kastellen kuivahanskan väärältä puolelta. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että kuivahanskat ovat aavistuksen liian naftit. Huomenna käyn hakemassa rukkaset Biltemasta, Hong Kongista tai mikä nyt sattuukaan sopivalta kaupalta tuntumaan ja laitan ne ainakin talven ajaksi. Hanskojen vaihtaminen on helppoa, kiitos mansettirenkaiden (mansettirenkaiden käytöstä joskus lisää). Saas nähdä miten pärjään "sormettomana" veden alla!

Ojamolla tehtyjen sukellusten väliin mahtui yksi räpistely Iso-Melkuttimella. Alun perin piti mennä Haveriin, mutta tragikoomisten sattumien kautta jouduimme vaihtamaan kohteen Melkuksi. Pakkasta oli noin 10 astetta, ja nähtävyydet pinnan alla olivat vähissä. Onneksi seura oli hyvää, joten fiilissaldo jäi plussan puolelle. Sukellustouhuissa -10 astetta alkaa olla raja, jossa rupean miettimään viitsinkö lähteä ollenkaan sukeltamaan. Melkun kohdalla tämä raja on vielä matalampi, mutta esim. jääsukelluskurssilla pintaorganisaatiossa olo on jo ihan eri juttu.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vuoden sukelluskauden aloitus ja viime vuoden summailua

Tuli avattua tämän vuoden sukelluskausi vasta viime viikonloppuna. Dyykkikohde oli Ojamo, joka ei mitenkään yllättänyt itseäni, onhan tuo luola- ja kaivossukeltaminen muodostunut aika lailla pääasialliseksi sukellusmuodokseni. Ojamolla koluttiin helmiä oikein huolella, kokonaisajaksi tuli 97 min.

Kauden aloitus venähti, koska joulukuun alussa alkanut nenän tukkoisuus vaivasi kokonaisen kuukauden. Viime vuoden lopetukseksi onnistuin onneksi vetämään tähän asti pisimmän sukellukseni (157 min) ilman, että tukkoisuudesta oli haittaa. Sen jälkeen jouduin kyllä skippaamaan pari hyvää sukellusta, mutta nyt tilanne näyttäisi normalisoituneen. Apuna tukkoisuuden hoitoon käytän Nasonexiä, Duactia ja uutena poppakonstina nenäkannua. Vielä on tietty varhaista puhua kovinkaan mittavien kokemusten pohjalta, mutta tuntuu toimivan tuo kannutus (ei ainakaan pahenna tilannetta).

Viime vuonna luola- ja kaivossukeltaminen tosiaankin oli merkittävässä osassa, sillä kiven sisään vieneitä dyykkejä oli reippaat 62 prosenttia koko vuoden sukelluksistani. Merellä tuli käytyä harvakseltaan: Wellamolla, Königin-Luisella, Coolaroolla, Sundsborgilla, Juktenskobbenilla ja hylkypuistossa. Nämä siis olivat kaikki hylkykohteita. Vuoden kaikki sukellukset tein rebellä ja keskipituus sukelluksilla oli himpun vaille 73 minuuttia.

Hyviä sukelluksia on kiva tehdä ja toivottavasti niin minulla kuin teilläkin on niitä edessä taas tälle vuodelle paljon!