torstai 27. syyskuuta 2012

Lämmin ajatus talven edellä

Syyskuussa vietettiin meidän perheessä kesälomaa ja pääteemana oli Turkin matka. Viikko vierähti Finnmatkojen lapsiperheille suosittelemassa Pascha Bayssä nopeasti, päivät kuluivat pääasiassa rantavedessä ja uima-altaalla. Oli siellä rannassa jonkinlainen telttakatoskin jossa mainostettiin erilaisia vesiurheilulajeja, mm. sukellusta, mutta en tuntenut minkäänlaista poltetta päästä sukeltamaan. Lomasukeltajiksi minua ei siis juuri kannata luonnehtia... Mutta sen verran täytyy vielä palata tuohon hotelliin, että jos olet suunnittelemassa lasten kanssa lähtöä Turkin aurinkorannoille, niin Pascha Bay on todella hyvä valinta!

Loppulomallakaan ei tullut sukellettua yhtään, mutta nyt kun loma on lusittu niin pinnan allekin pitäisi taas päästä. Lisäpoltetta (toivottavasti ei sanan varsinaisessa merkityksessä) asiaan tuo uusimman varustekokonaisuuden testaus, joka onkin aiheena tämänkertaisessa kirjoituksessa. Kyseessä on lämpöliivi ja sen vaatiman sähköläpiviennin asennus pukuun.

Lämpöliivin valmistaja on Kubi UK ja läpivienti on toteutettu Scubamafian valmistamalla palikalla. Läpiviennissä on käytetty E/O-cord -liittimellä varustettua kaapelia, joten liittäminen ja irrottaminen onnistuvat tarvittaessa vaikka pinnan allakin. Puvun sisäpuolella liittimet ovat samanlaiset kuin akussakin olevat.

Läpiviennin sijoitin kuivapuvun oikeaan lahkeeseen hiukan taskun alalpuolelle. Yritin mallata paikan niin, että pukua pinnalla käytettäessä läpivienti jäisi hiukan jalan sivuun eikä olisi näin alttiina mekaanisille rasituksille. Esimerkkeinä könyäminen vedestä rantakivikossa (mitä en kyllä juurikaan harrasta), Truffen sisäänkäynnissä mönkiminen tai kumiveneeseen nousu vedestä. Läpiviennin ulkopuolelle jäävä kaapeli on pujotettu reisitaskun pohjassa olevasta purjerankaalla vahvistetusta reiästä, jolloin kaapelin voi pitää taskussa kun se ei ole kytkettynä akkuun. Läpivientikappaleen asennus on yhtä simppeli kuin p-valvenkin, eli pukuun tehdään reikä, läpivientikappaleen laippaan levitetään ohut kerros liimaa ja kierreosa työnnetään reiästä. Tämän jälkeen puvun sisäpuolelta kierretään mutteri kiinni, jolloin puku jää mutterin ja läpiviennin runko-osan väliin. Mutterin ansiosta liimaus ei vaadi mitään erillistä puristusta tai painoa onnistuakseen.

Lämpöliiviin asensin siis liittimen, joka sopii suoraan akkuun. Näin voin käyttää liiviä myös vaikkapa pelkän aluspuvunkin kanssa kytkemällä lampun akun suoraan liiviin. Ominaisuus, joka tulee varmasti tarpeeseen kylmään vuodenaikaan. Liittimien asennuskaan ei kovin kummoisia taitoja vaadi, periaatteessa johdon päät voisi kiinnittää ihan puristamallakin. Itse varmistin liitokset juottamalla, niin ei tarvitse ainakaan niiden takia kärvistellä kylmässä.

Ensi viikolla olisi tarkoitus viedä lampun valopää kannen vaihtoon, jolloin akkukotelossa on kaksi lähtöä katkaisijoineen: kiinteä kytkentä valolle ja E/O-cord lämpöliiville tai vaikkapa kuvausvalolle. Rahatilanteen mahdollistaessa täytyy vielä päivittää akkukin isompaan, ettei paloaika lopu kesken. Nykyisellä paloaika on reilut 4 tuntia pelkän valon kanssa ja noin puolet siitä jos valon rinnalla käytetään koko ajan lämpöliiviä.

Kuvat lämpöliiviprojektista pyrin laittamaan lähipäivinä omana artikkelina, kunhan pääsen kotiin purkamaan kuvat kotikoneelle ja katsomaan mitä kehtaa julkaista. Samoin testituloksista lupaan kertoa, kunhan olen päässyt testaamaan lämpöliiviä todellisissa oloissa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Ojamolla ja Riksussa

Viime lauantain hylkyseikkailun jälkeen suunnattiin Tomin ja Juden kanssa kohti Ojamoa Lohjalla. Odotuksissa oli kirkkaammat ja tyynemmät vedet ja näiden suhteen ei tarvinnutkaan pettyä. Mukaan varattiin grillatavaksi makkaraa, tarkoitus kun oli tehdä kaksi dyykkiä. Ennakkotietojen mukaan sakkaraja kulki parissa kympissä.

Ensimmäisellä sukelluksella keskityttiin Tonttuluolan tutkimiseen ja reelin käyttöön. Mentiin 35-poijulta alas ja siitä kaltereille. Kaltereilta noustiin Tonttuluolalle menevälle opasnarulle ja mentiin luolaan "taaemmasta" sisäänkäynnistä. Sukellettiin luolassa rauhallisesti käyden lopuksi katsomassa yksinäinen pisto. Näkyväisyys oli katon alla hyvä ja sellaisena se pysyikin koko ajan. Tonttuluolasta lähdettäessä käytiin tutkintoluolan suulla, josta noustiin sukelluskellolle. Kellolta tehtiin lenkki fiskarille ja sieltä risteyspuun kautta kuuteen metriin. Kiinanmuurin kohdalla vesi oli aivan puuroa, käytännössä välillä mentiin 0-näkyväisyydessä. Sukelluksen loppuvaiheessa aurinkokin tuli esiin, vaikutus näkyi avopuolella todella hyvin. Piti oikein tarkistaa olan yli, tuliko joku kuvausvalojen kanssa taakse...

Pintautumisen jälkeenkin aurinko jaksoi paistaa, joten saatiin grillailtua makkaraa hyvästä syyskelistä nauttien. Grillin ympäristössä oli muuten jotain pieniä, sinimustia koppakuoriaisia aivan mustanaan. Mieleen tulivat Indiana Jonesin pillerinpyörittäjät, Suomen ankaran ilmaston vuoksi vain kitukasvuisiksi jääneinä. Pari kertaa noita koppiksia sai poistaa aluspuvulta mönkimästä, tiedä sitten olisivatko halunneet sukeltamaankin mukaan.

Toisen sukelluksen aloitimme jo dekopuulta, josta menimme K4:ään käyden katsomassa 2x2:n suuta. K4:ltä jatkoimme harjanteen yli K3:een kalliota seuraillen ja kuopan toista harjannetta pitkin kanjoniin. Kävimme kiertämässä veneen keulan kautta ja palasimme kanjonia pitkin harjanteen päässä olevalle kallioseinälle, josta nousimme taas kutosen lainille. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun olin ykkösenä tuolla laiturin puoleisessa päässä ja olihan se hieno fiilis kun pystyi vetämään sukelluksen kuten se oli suunniteltukin.

Olin tyytyväinen molempiin sukelluksiin, erityisen hienolta tuntui huomata kuinka Ojamon avopuoli alkaa olla jo hanskassa. Kunhan saan tuon luokitussukelluksen hoidettua, niin kyllä tuolla Ojamolla tulee varmasti käytyä talven aikaan melko säännöllisesti ja parempien näkkäreiden aikaan avopuolen kokonaiskuvakin hahmottunee vielä lisää.

Suunnistuksen lisäksi näillä sukelluksilla huomasi kuinka helppoa on sukeltaa yhdessä samoin koulutettujen kavereiden kanssa. Kaikissa eteen tulleissa tilanteissa tiimi noudatti samoja pelisääntöjä, eikä tarvinnut ihmetellä, mitä pari alkoi temppuilemaan.

Päivän päätteeksi täytin vielä liittymiskaavakkeen Riihimäen urheilusukeltajiin.Syy, miksi päätin liittyä, oli hyvin yksinkertainen: hieno täyttöpaikka. Kiinteä kompressori automaattivesityksellä ja pressostaatilla, kaasun analysointi imupuolelta, hyvä valaistus ja muutenkin hyvät tilat täyttöjä varten. Hankintalistalla oleva boosterikaan ei kuulostanut huonolta! Tällaista on Hämeenlinnaan toivottu jo pidempään, mutta jotenkin sen saanti tuntuu olevan tuskainen prosessi.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Riihimäen urheilusukeltajien Intro 2 wreck

Riihimäen urheilusukeltajat järjesti viime lauantaina Intro to wreck -tapahtuman, jonka tavoitteena oli tarjota mahdollisuus tutustua ohjatusti hylkysukeltamiseen. Kohderyhmänä olivat siis sukeltajat, jotka eivät olleet aiemmin sukeltaneet hylyillä, tai olivat sukeltaneet niillä vain vähän. Tukialuksena toimi helsinkiläisen sukellusseura Sukeltajat ry:n m/s Maija ja kohteina olivat alkuperäisen suunnitelman mukaan Coolaroo ja hylkypuisto.

Vielä perjantaina merisää lupasi sukeltamisen kannalta hyvää keliä, mutta lauantaiaamu toi muassaan karun totuuden: tuulta 10-11 m/s suurin piirtein Tallinnan suunnalta. Aaltoennuste povasi merkitseväksi aallonkorkeudeksi metristä kahteen, iltapäivää kohti kiristyen. Suunnitelmia oli siis pakko muuttaa ja uudet kohteet valittiin tukialuksella yhdessä Maijan kipparin kanssa. Päätin, että ensimmäinen kohteemme olisi Ekenäs, joka oli suoja-alueella, suojaisassa paikassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Toiseksi kohteeksi valikoitui Folkkarihylky.

Vallisaaren rantaan päästyämme kohde löytyi ja poijutettiin nopeasti. Varusteiden laiton katkaisi yllättäen miehekäs tömäys rannikkotykin ampuessa saaresta, laukauksen ääni sai hetkeksi jakamattoman huomion koko porukalta. No, toinen laukaus ei enää ollutkaan niin yllättävä ja siihen ne sitten jäivätkin. Porukka jaettiin kahteen osaan, veteen saatiin sekä kokeneempia, että kokemattomampia sukeltajia. Tukialus kierteli poijun lähistöllä ankkuroitumatta ollenkaan. Ensimmäisellä yrityksellä poiju ei osunut aivan hylylle, joten laivalla päätettiin nostaa poijun häkkyrä ylös ja kokeilla paikantaa kohde uudelleen. Tässä vaiheessa molemmat mukanani olleet parit olivat jo nousseet tukialukselle ja itse kelluin yksinäni meressä. Toisella yrityksellä poiju osuikin suoraan hylylle ja päästiin itse asiaan, eli hylkysukeltamiseen.

Harmillisesti pitkään jatkuneet kovat tuulet ja lähistön kova laivaliikenne olivat sotkeneet veden perusteellisesti niin, että hiukan kokeneemmatkin hylkydyykkaajat joutuivat toteamaan, ettei hylystä kyllä saanut kokonaisvaikutelmaa ollenkaan. Itse olin sen verran kartalla, että tiesin olleeni keulassa johon poijuköysi meni, sekä komentosillalla, mutta niiden väliseltä osalta onkin vaikeampaa sanoa missä menin. Näkyväisyydestä kertonee jotain sekin, että otin väärän tiimin johtooni ja onnistuimme vielä eksymään jossain vaiheessa toisistamme joksikin aikaa. Onneksi mukanani ollut pari käytti parinarua, jota kyllä itsekin suosittelin pinnalla. Näin jälkikäteen ajateltuna sen käyttö olisi ehkä ollut fiksua myös minulta, mutta toisaalta lähes nollanäkkäreissä kolmiodraaman naruhässäkkä saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Folkkarihylyn suhteen tilanne oli vielä pahempi, sillä nyt ei ollutkaan enää saarta suojaamassa tuulelta. Aallokko oli jo melkoista keikutusta, varsinkin kun kannella odotteli laitepaketti päällä. Hylkysukeltamisen saloihin perehtyvistä ainoastaan yksi päätti lähteä kohteelle meidän kolmen kokeneemman kaverin lisäksi. Folkkarihylky oli poijutettu, joka helpotti hommaa suuresti. Maija ajoi poijun ohi, kun olimme ilmoittaneet olevamme valmiita "pudotukseen".

Menin mereen ensimmäisenä, ehkä noin viiden metrin päähän poijusta. Oltiin sovittu jo aluksella, että painutaan kuuteen metriin ja tehdään kuplatarkastukset jne siellä. Parini pääsi ensimmäisenä poijulle ja lähti sovitusti sukeltamaan siitä. Jude ja Tomi painuivat perään ja minä viimeisenä seurasin Tomin räpylöitä. Tähystin köyttä, mutta en sitä nähnyt. Päätin palata pintaan, mennä poijulle ja sukeltaa suoraan köyttä seuraten Teemun luo. Muuten hyvä suunnitelma, mutta pinnassa en nähnyt koko poijua. Hetken aikaa etsin poijua tai kuplia, kunnes huomasin ison kuplalautan aallon kupeessa noin kolmenkymmenen metrin päässä! Kohteella oli todella voimakas pintavirtaus, joka oli kuljettanut minut nopeasti noin kauas kohteesta. Ei muuta kuin uimaan vastavirtaan välillä aallokossa poijua tai kuplia tähystäen. Kun lopulta huomasin poijun kuplien lisäksi, homma helpottui. Ollessani poijulla huomasin toisen parin jo nousseen pintaan ja tukialuksen siirtyvän poimimaan heitä kyytiin.

Meni kuuteen metriin, jossa Folkkarihylyllä on iso kanisteri mahdollistamassa helpot turvapysähdykset huonossakin kelissä. Teemua ei näkynyt, joten päätin odottaa 5 minuuttia samalla tasaillen hengitystä. Normaalistihan kannattaa puuskuttaa pinnassa kaikessa rauhassa ennen kuin lähtee sukeltamaan, mutta keli ei oikein ollut sovelias moiseen...  Kun 5 minuuttia tuli täyteen, palasin takaisin pintapoijulle. Parini olikin juuri noussut alukselle ja toinen pari oli parhaillaan odottelemassa nousemista. Joku avulias veneilijä oli lähistöllä, liekö tuli katsomaan tarvitaanko apua, vaikka sukeltajalippu liehui selvästi näkösällä. Itse totesin olevani aika pieni musta piste aaltojen seassa, joten päätin parantaa näkyvyyttäni: täytin 1,8 metrisen suljetun poijun pinkeäksi ja lähdin menemään virran ja aallokon mukana kohti tukialusta.

Kotimatkalla kohti satamaa oli pakko harmitella kuinka huono tuuri oli sattunut kelien suhteen. Vaikka hylkysukeltaminen onkin joskus tällaista, ei ensi kosketuksen olisi kuitenkaan tarvinnut olla näin karu. No, kyllä tuostakin porukasta taisi joku jäädä odottelemaan seuraavaa kertaa (itseni lisäksi siis)... Tehtiin Juden ja Tomin kanssa Riihimäellä vielä kaasut seuraavan päivän Ojamon sukelluksille. Ojamon dyykeistä lisää seuraavalla kerralla.