torstai 29. joulukuuta 2011

Lumeton joulukuu

Joulukuu on ihan kohta taputeltu ja viime kerran olen sukeltanut ihan kuun alussa, Haverissa. Merellä on tuullut melkein päivittäin joko kovaa tai erittäin kovaa, eli sinne ei ole ollut asiaa. Kiva juttu kuitenkin, että se on vielä sula! Joulunalusviikolla sain kaiken muun lisäksi flunssan, joka on tietysti tehokkaasti estänyt pinnan alaiset seikkailut. Ylihuomenna, eli ensi lauantaina olisi tarkoitus kuitenkin tempaista ja lähteä tekemään vielä vuoden viimeinen dyykki. Vuoden vaihtumista en voi kuitenkaan pinnan alla ottaa vastaan, sillä näillä näkymin yö menee rahti ajellessa tuolla Tampereen suunnilla.

Merisää ja aaltoennuste näyttivät tänään sellaisia ennusteita, että lauantaina suuntaamme aamusta Porvooseen. Kuinka lähelle rannikkoa jäämme riippuu tietysti kelistä. Huomenna olisi tarkoitus lyödä kohde lukkoon, että voi illalla käydä tekemässä sopivat kaasut.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Pohjasta pintaan

Kuten mediassa on kerrottukin, nousi Kolmilammin pyöräkuormaaja pintaan viime perjantaina. Nosto-operaatiossa oli varsin mittava organisaatio Puolustusvoimista lähtien. Kolmilammin tanssilavan alueella näytti jopa ahtaalta, kun paikalla oli kolme kaivinkonetta, puskutraktori, lavetti ja pienempää kalustoa sekalainen määrä.


Saapuessani paikalle oli työmaa-alue jo suljettu uteliailta ulkopuolisilta, joten tyydyin kiertelemään alueen laitamilla muiden paikalle etsiytyneiden avoin. Työkoneita oli paikalla runsaasti ja vedessäkin kellui iso nostosäkki. Nostosäkin funktio ei minulle selvinnyt, kaipa silläkin joku tehtävänsä oli kun se sinne oli laitettu. Torstaiaamuna alkanut operaatio kohtasi ensimmäisen takaisku puskutraktorin starttimoottorin hajottua. Hommaan tuli siis useiden tuntien katkos moottoriremontin takia, joten ei muuta kuin lämmittelemään Riihimäen uimahallille. Hallilla tulikin räpisteltyä kilometrin verran ja saunottua luihin asti päässyt kylmyys pois. Kotona tehtiin Jamie Oliverin herkkulihapullia spaghetin kera ja maukasta rucola-fetasalaattia. Ruuan jälkeen olikin mukava hurauttaa katselemaan mitä jännää lammella tapahtuu...

Alkuillasta kasin starttiongelmat olivat historiaa ja keltainen möhkö heräsi ärjyen pimeässä. Sankka valkoinen savu lähes peitti työmaa-alueen metsässä hommaa pällistelevien ihmisten silmistä, mutta koneen lämmettyä savukin hälveni. Lammessa kelluvalle ponttoonilautalle sijoitetulla pikkukaivurilla kävi välillä ukkeleita veneellä ja rannassa isoja työkoneita liikuteltiin edestakaisin. No, jossain vaiheessa ukkojen pyörintä alkoi olla aika tylsän näköistä, ja kun muutosta ei ollut näkyvillä suuntasin kohti kotia. Tällä kertaa ei ollut kylmä, kun olin ottanut aamusta oppia ja sonnustautunut talvitamineisiin. Olisikohan kello ollut hiukan yli kahdeksan kun lähdin menemään, nostourakka oli jatkunut kahteen asti yöllä. Lopulta nostokettingin katkeaminen oli viheltänyt pelin poikki siltä erää.

Työmaanäkymää pimeästä metsästä.

Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja tällä kertaa hiippailin katsomaan lammen työmaata eri puolelta lampea. Tämän päätöksen taustalla vaikutti Kolmilammin tietä vartioimaan joutuneiden varusmiesten nihkeys päästää minua pelipaikoille ilman kunnon asiaa. Eihän siinä mitään, pojat tekivät kai juuri niin kuin oli käskettykin. Joka tapauksessa olin taas lammen rannalla ja itse asiassa paljon paremmat näköalat tarjoavassa paikassa kuin edellisenä päivänä. Tunnin verran jaksoin katsella ihan eilisen kaltaista pyörintää, ennen kuin lähdin taas reippailemaan metsän läpi kohti luotettavaa maastohenkilöautoani. Jotensakin tuntui mukavammalta istua kotona takkatulen ääressä talven ensimmäisen lumimyräkän painaessa päälle kuin käkkiä lammen rannalla odottaen milloin pyöräkuormaaja nousisi. Ja olisihan sitä saanut odottaakin, sillä pinnalle se saatiin vasta noin neljän aikoihin iltapäivällä.

Kyllä kuvaus päivänvalossa vuosia vanhalla digipokkarilla on helpompaa ja ennen kaikkea palkitsevampaa!

Eiköhän uponneen pyöräkuormaajan juttu ole käsitelty ainakin Osapaineen osalta. Seuraavaksi pitäisi saada juttua mieluiten joltain sukellusreissulta ja mieluiten kuvien kanssa!

Tuolla vielä Aamupostin juttu pyöräkoneen nostosta.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sunnuntaisukellus Haverissa

Pitkin kesää on ollut puhetta sukeltamisesta Haverissa ja viime sunnuntaina sitten oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Ryhmämme kokoontui seuran tallille yhdeksän korvilla, jossa sekoittelin vielä miksiä omiin pulloihin. Tallilta lähdimme kohti Haverin vanhaa rauta- ja kultakaivosta yhdellä autolla. Perillä kävimme Kultacasinolla täyttämässä terveysselvityslomakkeet, jollaisia Haverissa vaaditaan vuosittain. Siitä siirryimme montun laidalle, jossa piti vielä näyttää sukelluskortteja sukellusvanhimmalle. Oli muuten ensimmäinen kerta Suomessa kun joku pyysi sukellustapahtumassa kortteja nähtäväkseen! Korttien suhteen minulla kävi hyvä tuuri, sillä olin ottanut aamulla autostani "korttivihkon" mukaan uusien korttien lisäämistä varten. Normaalisti en siis kuljettele kortteja mukanani, mutta nyt ne löytyivät.

Lämpötila oli hiukan nollan alapuolella ja tuulikin henkäili sen verran, että aluspuvun pukemiseen ei tuhraantunut yhtään ylimääräistä aikaa. Sukellussuunnitelmat kirjoiteltiin ylös, varusteet päälle ja pikku hiljaa päästiin veteenkin noukkimaan naruissa roikkuvat kainalopullot mukaan. Kun kuplatarkastukset ja muut pintakuviot oli hoideltu alta pois, uimme pinnalla muutamia kymmeniä metrejä alaspäin meneville tikkaille. Näitä tikapuita seuraillen lähdimme alaspäin.

Vesi oli mukavan kirkasta, kunnes noin neljän-, viidentoista metrin kohdalla alkoi maitomainen sakkakerros. Tuo kerros ulottui noin kolmeenkymppiin, jonka jälkeen vesi taas kirkastui. Tikapuita seuraillessa mielessä kävi monta kertaa, että kaivoksen ollessa kuivilla nuo tikkaat ovat olleet melko huima viritys. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa ennen kuin lähtisin kipuamaan moisia kymmenien metrien matkaa! Tutkimme kappaleen verran montun laitoja sovitulla maksimisyvyydellä ennen kuin käänsimme sukelluksen. Palasimme takaisin tikapuille ja vaikka pohja-aikaa olisi ollut vielä jokusia minuutteja käytössä, lähdimme kuitenkin hissukseen nousemaan takaisin pintaa kohden. Näin jälkeen päin ajatellen olisimme voineet tutkia monttua pidemmällekin ja etsiytyä pikku hiljaa tikkaille nousun aikana. Nyt jäimme lähes paikoillemme kuudessa metrissä, minkä takia ainakin itselleni tuli jo muutamia vilunväristyksiä.

Haveri oli mukava paikka sukeltaa, vettä löytyy riittävästi ja paikka kestää useammankin sukelluksen alkamatta tuntua liian tutulta. Itselleni tuo ensimmäinen dyykki oli vasta pintaraapaisu, jonka perusteella en voi sanoa tietäväni kaivoslammesta muuta kuin tikapuut. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, toivottavasti monttu tulee tutummaksi talven mittaan!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Sukellus pyöräkuormaajalle

Marko vastaavanlaisen Caterpillar 980G -pyöräkuormaajan vierellä.
Kuva Vesa Rantanen.

Aamusta käytiin tekemässä sukellus Kolmilammessa olevalle Caterpillarille. Oltiin paikalla jo kahdeksan aikaan, kun aamu oli vasta valkenemassa. Rannasta menee pienet kiviportaat lampeen, näiltä portailta se konekin oli veteen ajanut. Ennen veteen menoa kuski oli onnistunut rikkomaan vielä rannalla olleen kojun katoksenkin, liekö peruuttanut siihen vauhtia hakiessaan. Kiviportaisiin oli kiinnitetty ohjausköysi, joka johti suoraan pyöräkuormaajalle. Sen verran pimeää aamulla oli, että ensi alkuun oranssi köysikin jäi huomaamatta. Ensimmäisenä kohteelle mennyt Vesa meni kuitenkin ohjausköyttä pitkin Markon naruttaessa rannalta. Vesa kävi ampumassa pyöräkuormaajalta poijun, koska alkuperäinen suunnitelma oli, että menemme pintauintina poijulle ja siitä alas. Loppujen lopuksi sukelsimme Markon kanssa kuitenkin ohjausnarua pitkin, jolloin saatiin jonkinlainen käsitys rannan profiilista. Ennen lähtöämme Vesa esitti ehdotuksen, että vain toinen tutkii paikat ja toinen pysyy nousuköyden tuntumassa huonon näkyvyyden takia.

Vesan sukellusvarusteet Kolmelammin rannalla.
Kuva Vesa Rantanen.

Kohteella minä jäin takakaiteelle johon ohjausköysi oli sidottu ja kiinnitin mukana tuomani varsinaisen poijuköyden kaiteeseen. Marko lähti katsomaan vetopisteiden sijainnit ja niiden käyttömahdollisuudet nostoyrityksessä. Näkyvyys oli huono, mittareita pystyi kuitenkin lukemaan lampun valossa. Ympäristön tutkiminen piti kuitenkin tehdä pääosin käsin hapuilemalla, takakaiteelta ei erottanut esimerkiksi ohjaamoa ollenkaan (alla olevasta kuvasta voi hahmottaa etäisyyksiä kaiteen ja ohjaamon välillä).

Ohjaus- ja poijuköydet oli sidottu oikeanpuoleiseen takakaiteeseen. Kaiteelta ei näkynyt esim. ohjaamoa ollenkaan.
Kuva Vesa Rantanen.

Sen verran tuli kuitenkin ohjaamon ympärilläkin katseltua, että löysin toisen takavalon ja rekisterikilven (rekkari taisi olla 234-VBC). Rekisterikilvestä siis sai selvää, kerralla se ei kuitenkaan erottunut. Vasemman puoleinen ovi oli auki, mutta koppiin en lähtenyt sukeltamaan. Sukelluksen lopuksi irrotin vielä Vesan poijun jo kelasin sen pois.

Ihan hauska sukellus, huolimatta huonosta näkyvyydesta ja pahasta hajusta vedessä. Oli muuten eka kerta kun haistoin ympäröivän veden sukelluksen aikana... Pyöräkuormaajan nosto-operaatioon on tarkoitus ryhtyä näillä näkymin ensi viikolla. Nostosta huolehtii Maarakennus M. Laivola Oy. Jos vain olen maisemissa noston aikana, niin yritän saada jotain kuvamateriaalia tapahtumasta tännekin.

Huomenna aamulla lähdemme Markon kanssa tekemään sukelluksen Haveriin, jossa on toivottavasti vähän paremmat näkkärit ja puhtaampi vesi. Haveri onkin ihan uusi paikka minulle, joten enköhän siitäkin jotain kirjoittele.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kadonneen pyöräkuormaajan arvoitus

Viime maanantain ja tiistain välisenä yönä joku nutipää oli käynyt varkaissa tuossa suht lähellä, saaliiksi oli lähtenyt yksi kappale Caterpillar 980G -pyöräkuormaajia. Syy, miksi sitten kerron siitä sukellusaiheisessa blogissa on, että sen jälkeen kun pyöräkuormaajalla oli rusikoitu sorakuopalla ollut rekan perävaunu rusinaksi, oli Caterpillar ajettu Ryttylän Kolmilampeen.

Kolmilammin lavan vanha portti ei ollut kestänyt noin 30 tonnin pyöräkuormaajaa.

Kolmilammen lava, jonka rannasta Caterpillar oli lampeen ajettu.

Ennakkotiedot kertovat, että työkone makaisi noin 15 metrin syvyydessä lähes kokonaan mutaan uponneena. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Maansiirto-Markon kanssa katsomaan miltä tilanne näyttää ja mitenkä haastavaa kone olisi saada ylös pilaamasta uimavesiä. Sukelluskohteenahan tuollainen olisi hieno, mutta lampi on sukeltamista ajatellen turhan tummavetinen... Joskus olen tien toisella puolella olleessa lammessa käynyt sukeltamassa ja oli mieliin painuva "sukellus pimeyteen". Se oli kuitenkin vielä tunnelmavalon aikaa, toivottavasti huomenna olisi tilanne toinen. Tarkoitus on poijuttaa pyöräkuormaaja, tutkia kuinka syvälle mutaan se on uponnut, paljonko paikalla on vettä ja kuinka haastellinen tehtävä olisi saada varppeja kiinni vetopisteisiin. Lisäksi tutkimme pohjan laadun koneelta rantaan sekä pohjaprofiilin hinausta silmällä pitäen.

Pelastuslaitos oli rajannut uppoamisalueen, joka on lähes lammen keskellä. Lehtijutun mukaan rantaan on matkaa noin 50 m.

Ihmetystä herättää, kuinka kone on saatu ajettua noin kauas rannasta. Onhan tuolla maavaraakin noin 85 senttiä, mutta kuitenkin. Kovaa sen on pitänyt mennä ja arveltiin, että kauha saattaisi olla laitettu sopivaan asentoon "kannattelemaan" ajoneuvoa vedessä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Tietoa pintaan! Uutta meriarkeologiaa Itämerellä

Eilen järjestetty seminaari keräsi ajankohdastaan huolimatta melko ison joukon merihistoriasta ja -arkeologiasta kiinnostuneita ihmisiä Helsingin yliopistolle. Seminaarin pitopaikkana toiminut suuri juhlasali tarjosi todellakin juhlavat puitteet tapahtumalle ja salin suuri koko piti tilan riittävän ilmavana koko seminaarin ajan.

Tapahtuma oli jaettu neljään osaan niin, että aamupäivän kaksi ensimmäistä osiota olivat suomenkielisiä ja iltapäivän esitelmät pidettiin englanniksi. Aamupäivän esitelmien aiheet käsittelivät Vrouw Mariaa, meriarkeologian tilaa nykypäivänä, Hossan järviarkeologista inventointia, Porin Kallolahdella ollutta hylkyä joka jäi satamalaajennuksen jalkoihin sekä vedenalaisen Suomenlinnan näyttelyä. Iltapäivällä vuorossa oli kaksi esitelmää Nord Stream -kaasuputkihankkeesta, Juha Flinkmanin esitelmä Badewannesta ja heidän tuotoksistaan sekä ruotsalaiset esitelmät HUMA-projektista ja 130 metrin syvyyteen uponneesta 1600-luvun aavelaivasta. Kaiken kaikkiaan tilaisuus kesti noin kello 17 asti.

Seminaarin aikana tuli moneen kertaan esiin seikka, että Nord Stream on sponsoroinut merihistorian opetusta voimakkaasti, ja netistä löytyikin tieto tuen olevan tänä vuonna 10.000 euroa. Tilaisuudessa puhuneet Nord Streamin Simon Bonnell ja Museoviraston Stefan Wessman valottivat kaasuputkihankkeen aikana merenpohjasta tehtyjä löytöjä sekä Nord Streamin lähestymistapaa vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Lisäksi tarjolla oli Nord Streamin esitteitä ainakin meriputken rakentamisesta, ympäristön tarkkailusta Itämerellä sekä uponneiden räjähteiden raivaamisesta.

Sekä Göran Ankarlilja että Ola Oskarsson esitelmöivät kumpikin aiheista, joista muistin esitelmien aikana lukeneeni ennenkin. Vuonna 1566 riehunut myrsky upotti ainakin 15 tanskalaista laivaa Visbyn edustalla kesken Pohjoismaisen seitsenvuotisen sodan. Näiden laivojen etsinnöistä ja löydöistä kertoi Ankarlilja päättäen esityksensä kutkuttavasti kysymyksillä Marsista (siis ruotsalaisesta sotalaivasta). Oskarsson puolestaan kertoi hollantilaisesta kauppalaivasta, joka on uponnut 130 metrin syvyyteen. Tämä laiva oli löytynyt, kun ryhmä oli etsinyt neuvostoliittolaisten kylmän sodan aikana alasampumaa DC-3:sta. Tuosta lentokoneen etsinnästä on muuten ihan mielenkiintoinen artikkeli kirjassa Hylkysukeltajat Itämerellä.

Juha Flinkman valotti Badewannen syntyhistoriaa ja sen tarkoitusta ja tulevaa tuotantoa. Netistä pikaisella etsimisellä löytyi oheinen filminpätkä Youtubesta:
Tämäkin traileri antaa lupauksen odotettavissa olevasta laatudokkarista, jonka ilmestymistä voi jäädä odottelemaan mielenkiinnolla!

Esitelmät Vedenalaisesta Suomenlinnasta kertovasta näyttelystä, Hossan järviarkeologisesta inventoinnista sekä Porin Kallolahden hylystä olivat myös mielenkiintoisia, vaikka eivät aivan ydinalueella olekaan näin hylkysukeltajan kannalta.

Vrouw Marian tilaa ja tulevaisuutta käsitellyt esitelmäkokonaisuus herätti osin ristiriitaisia ajatuksiakin, mm. kohteen vaikeapääsyisyyden suhteen. Ilman muuta kyseessä oli kuitenkin hyvin kiinnostava aihe, joka aiheutti myös jonkin verran keskusteluakin. Ajatusta Vrouw Marian nostosta ja näytteille panosta ei ole kuopattu, vaan se on edelleenkin mahdollisuuksien listalla. Heitettiinpä esille ajatus eräänlaisesta akvaariosta, jossa ihmiset voisivat katsella "meren pohjassa" lepäävää hylkyä kuivalta maalta käsin! Esitelmien aikana mainostettiin myös jonkin verran Vrouw Maria veden alla -blogia, joka minullakin on tuossa seurattavien blogien listassa.

Tietoa pintaan! -seminaari oli ehdottomasti käymisen arvoinen tilaisuus! On selvää, että tällaisille olisi enemmänkin tilausta, nytkin kävijämäärää verotti varmasti tapahtuman sijoittuminen "työpäivän" aikaan. Seuraavaa vastaavanlainen tapahtuma lienee helmikuussa Venemessuilla järjestettävä hylkyseminaari, jonne tällä hetkellä on vielä sata ja yksi (101) lippua jäljellä. Ei muuta kuin äkkiä varaamaan!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Puuttuva punainen lanka

Viime viikonloppuna oli tarkoitus lähteä sukeltamaan Suomenlahdelle, Kalbådagrundille. Kaikki näytti hyvältä vielä perjantaina, kun sääkin olisi ollut erinomainen. Harmittava takaisku tuli, kun sukelluskaveri ilmoitti työesteestä. No, viikonlopun reissu peruuntui, mutta sellaista se vaan välillä on. Nyt pitäisi käydä tyhjentelemässä tuplia jollain dyykillä, että saisi tilaa trimiksille. Tarkoitus olisi siis vielä käydä vähän ulompana merellä, jos se vain kelien puolesta on mahdollista. Kai sitä voisi vaikka käydä jollain pienemmälläkin hylkyreissulla, esim. Chrysantilla.

Näin maanantai-illan ratoksi voi muuten vaikka katsella esimakua tulevasta Hangon evakuoinnista kertovasta dokumentista "Evacuation of Hanko". Suhosen Jannen tiimeineen kuvaaman videon traileri löytyy mm. Vimeosta. Pituutta trailerilla on hiukan reilut 5 minuuttia ja ainakin minulla odotukset tulevasta ovat korkealla tuon jälkeen.

Ensi perjantaina on Hesassa meriarkeologian seminaari Uutta tietoa pintaan. Lippuja näytti olevan vielä tarjolla lähes 70 ja tapahtumahan on ilmainen. Ajankohtahan osuu harmillisesti päiväsaikaan, jolloin moni kiinnostunut on varmaankin töissä. Jos perjaintaille ei ole muutakaan puuhaa, niin ei muuta kuin kuulemaan valistuksen sanaa!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Jokaisessa meissä asuu pieni luolaihminen

Löysin sisäisen luolaihmiseni taannoisella Ojamon reissullani, eikä paluuta entiseen ollut. Ojamo-portaalia on tullut lueskeltua, erityisesti luokitusosiota ja sitä myöten kypsyi päätös sopivan kurssin käymisestä. Kysyin Klasulta kurssia, mutta sopivasti samaan aikaan seurakaveri ilmoittikin järjestävänsä cavernin ja intro to caven talven / kevään aikana. Harkitsin vielä pitkään ja tarkasti (eli yön yli) ennen kuin ilmoitin Janille, että mukana ollaan. Cavern on tarkoitus käydä maalis- tai huhtikuussa Kaatialassa ja intro 2 cave vedetään sitten toukokuussa Ranskassa, Lotin alueella. Nyt alkaa epätoivoinen rahan hamstraus kurssin toteuttamisen mahdollistamiseksi. Onneksi tuo maksuhomma jakaantuu pieniin palasiin, ei siis pitäisi muodostua esteeksi. Lomistakaan ei ole mitään hajua miten ne ensi vuonna ovat, kaipa ne jotenkin saadaan järjesteltyä...

Ensi lauantaina olisi tarkoitus lähteä pitkästä aikaa merelle, kun Markollakin on taas vapaapäivä. Kohteesta ei ole mitään hajua, riippuu aika paljon kelistä. Ainakin tällä hetkellä aaltoennuste näyttää lauantaille erinomaisen tyyntä keliä, mutta tilannehan saattaa toki muuttua.

Tyynestä kelistä tuli mieleeni aamuinen käynti Lappohjassa: Ajaessani Tammisaaren ohi oli meri aivan pläkä ja Karjaan puoleisessa päässä siltaa niin maa kuin merikin oli sankan usvan peitossa. Sumu hälveni kuitenkin todella nopeasti, sillä jo sillan toisessa päässä sumua ei ollut yhtään ja näkyvyys merelle oli erinomainen. Kun palasin takaisin Lappohjasta, tilanne oli ennallaan, vaikka olinkin arvellut sumun hälvenevän siihen mennessä toiseltakin rannalta. Mikä lie mahtoi aiheuttaa moisen sääilmiön?

torstai 3. marraskuuta 2011

Ojamolla

Viime lauantaina oli Dyykkiremmi Vesipäiden sukelluspäivä Ojamolla, Lohjalla. Keymasterina toimi Klaus Berghem ja osallistujia taisi olla parisenkymmentä. Syksyinen sääkin suosi auringon paistaessa, joten mikäpä kaivoslammen reunalla oli viettää pinta-aikaa hyvässä seurassa. Harmi vaan, että itse lammessa näkyväisyys oli todella huono.


Ensimmäisen sukelluksen tein Jarkon kanssa ja tavoitteena oli mennä Kiinanmuuria seuraillen Tonttuluolalle, sieltä käydä katsomassa kalterit ja sinistä putkea seuraillen vastarannalle ja sitä kautta takaisin. Ei siis muuta kuin veteen ja suunnitelmaa toteuttamaan! Laiturilta kappaleen matkaan päästyämme selvisi, että näkkärit ovat surkeat muuallakin kuin vain laiturin nokassa. Onneksi oli laini jota seurata, muutoin olisi voinut mennä ihan kuupoiluksi koko sukellus, olihan tämä kuitenkin ensimmäinen kerta Ojamolla. Narua seuraten siis päädyimme Kiinanmuurille, jota pitkin etenimme aina sinne Tonttuluolalle asti. Joku muukin oli valitettavasti jo käynyt siellä, sillä paikka oli siltattu niin, että näkyväisyys tippui 10-20 senttiin. Vähän aikaa mietin mitä teen, ohjeiden mukaan yhden lainin piti viedä alaspäin sinne kaltereille. Harmi vaan, etten ollut pannut merkille mihin kahden muun narun piti mennä... Lyhyet tunnustelut jokaista lainia pitkin eivät paljastaneet kirkkaampaa vettä, joten päädyin nousemaan seinämää ylöspäin ja pikku hiljaa takaisin samaa reittiä kuin oltiin tultukin. Paluumatkalla Kiinanmuurin päällä harmitti huono näkkäri: ainakaan itse en juurikaan nauti nähtävyyksien "katselusta" lähes nollanäkkärissä.

Pinta-aikaa vietettiin nuotion ääressä makkaraa paistaen ja jutellen. Jarkko lähti kesken reissun, jotkut isot synttärikemut odottivat. Miehellä oli niin kiire, ettei muistanut ottaa edes räpylöitä ja maskia mukaan...

Ojamon kaivoslampi

Toisen sukelluksen tein Susanin ja Vesan kanssa, tällä kertaa Vesa sai johtaa tiimiä. En tiedä missä käytiin, jonkun tunnelin suuaukolla kuitenkin. Surkea näkyväisyys muuttui kuin taikaiskusta kristallinkirkkaaksi vedeksi, kun tuli katto pään päälle. Ja voi veljet, mikä sukeltajamagneetti sinne kaivoskuiluihin on kätketty! Harmi vaan, ettei luokitukset antaneet mennä sinne kiven sisään. Ojamollahan pitää olla ns. Ojamoluokitukset, ennen kuin pääsee sukeltamaan omatoimisesti kaivostunneleihin. Pieni, lähes piilotettu luolasukelluskipinä alkoi kuitenkin hehkumaan ihan jo pelkästä käynnistä siellä tunnelin suulla. Saas nähdä milloin joutuu lähtemään Introductory Cave Diver -kurssille... Käytävän suulta ryhmämme teki vielä kierroksen "jossain", Vesa tai Susan varmaan osaisivat kertoa tarkemmin. Huono näkkäri ei juuri kannustanut tutkimaan paikkoja ja seurailinkin mukana ihan turistina, mutta niin vain päästiin ihan samaan paikkaan kuin lähtiessäkin. Tältä sukellukselta palatessa tuntemukset Ojamoa kohtaan olivat aivan eri luokkaa kuin ensimmäisen dyykin jälkeen!

Sukellusten jälkeen käytiin vielä Lohjan keskustassa olevalla SSO:lla syömässä burgerit. Olin ajatellut käyväni kotimatkalla syömässä Veli Kebabilla Lohjan asemalla, mutta päätin sitten tutustua tähän "Ojamonkävijöiden" perinnepaikkaan. Ruuan puolesta Veli Kebab olisi vienyt voiton, mutta SSO:lla seura oli parempaa. :)

Ojamo on kohde, johon kannattaa tutustua. Sukeltaminen Ojamolla tapahtuu johdetusti, omin päin sinne ei saa lähteä sooloilemaan. Lisätietoja sukellusmahdollisuuksista ja toiminnasta Ojamolla yleensäkin löytyy Ojamo-portaalista.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hylkysukellus 2012 Wreck Diving

Kuluvana vuonna missasin töiden takia Hylkyseminaarin, onneksi ensi vuonna sellainen järjestetään taas. Hylkysukellus 2012 Wreck Diving -seminaari järjestetään jälleen Venemessujen yhteydessä Helsingissä, 11. helmikuuta 2012. Tähänkin tapahtumaan kannattaa rekisteröityä etukäteen, jos haluaa varmistaa paikkansa (nyt oli jäljellä 244 tikettiä). Rekisteröityminen hoituu täältä. Varsinaista ohjelmaa en ole vielä nähnyt, ennakkotiedot kertovat ohjelmasta seuraavaa:

On aika ja tarve tehdä katsaus hylkysukeltamiseen vuosi hylkyrekisterin julkistamisen jälkeen.

Mitä on tapahtunut hylkyjen kunnon suhteen? Millä hylyillä on sukellettu ja millä tavalla? Onko uusia hylkyjä löytynyt - mistä? Mitä tarttis tehdä?

Ohjelma täyttä asiaa ja uskomattomia kuvia ja videoita. Julistenäyttely, jossa huikeimmat hylkysukellusprojektit esittäytyvät.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Uutta tietoa pintaan -seminaari

18. päivä marraskuuta järjestetään Helsingissä Uutta tietoa pintaan -seminaari. Seminaariin on vapaa pääsy, mutta tapahtumaan tulee rekisteröityä ennakkoon, koska paikkoja on vain rajoitetusti (tätä kirjoittaessa näytti olevan 20 paikkaa jäljellä). Rekisteröityminen onnistuu täältä.

Järjestäjänä toimii Helsingin yliopiston merihistorian opintokokonaisuus ja ohjelmassa on mm. ajankohtaista tietoa suomalaisen meriarkeologian tutkimuksista sekä Itämeren uusista hylkylöydöistä.

Tässä vielä tapahtuman tarkempi ohjelma:

9.00
Tutkijat Sallamaria Tikkanen, Riikka Alvik, Rami Kokko, Vrouw Maria -hanke: Vrouw Maria veden alla

9.40
Intendentti Maija Matikka, Museovirasto: Meriarkeologia tänään

10.00
Kahvitauko

10.30
Tutkija Eveliina Salo, Museovirasto: Hossan järviarkeologinen inventointi

10.50
Tutkija Riikka Tevali, Museovirasto: Hylky kuivalla maalla: Porin Kallonlahden hylky

11.10
Tutkija Minna Leino, Museovirasto: Vedenalainen Suomenlinna, inventoinnista näyttelyksi

11.30
Dr Juha Flinkman, Badewanne Oy: Wrecks on film - International interest on Baltic Sea wrecks

12.00
Lounastauko

13.00
Survey Manager, Task Force Manager Finland, Simon Bonnell, Nord Stream AG: Overview to Nord Stream's seabed studies along the Baltic Sea Pipeline route

13.40
Senior research officer Stefan Wessman, National Board of Antiquities: Nord Stream - Protecting UCH during the planning and construction of a natural gas pipeline

14.20
Keskustelua

15.00
Kahvitauko

15.30
Göran Ankarlilja, AquaArkeologen Sweden: The horrible night in 1566 and the loss of the Danish-Lübeck fleet. - Maritime archaeological investigations of an almost vanished fleet.

16.00
Ola Oskarsson, Marin Mätteknik Sweden: Ghostship, an intact 17th century Dutch merchantman found in the Baltic Sea. - Non intrusive archaelogy at 130 m waterdepth.

16.30
Keskustelua

Lisätietoa tapahtumasta löytyy Snorkkeli.netistä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Tiedonsiirto-ongelma ratkaisuineen

Jyrängön reissun jälkeen en onnistunut siirtämään sukelluksia pöytätietsikalle sukellustietokoneesta. Normaalisti kuvioni menevät niin, että kytken tiedonsiirtotilassa olevan Vytecin kiinni tietsikkaan Suunnon omalla USB-kaapelilla, jonka jälkeen lokiohjelma lataa uudet sukellukset. Tällä kertaa homma pysähtyi siihen, kun sukellustietokonetta ei löytynytkään. Eipä tuo nyt ihan uutta ole, Suunnon koneet kun eivät ole niitä kaikkein luotetuimpia tuon tiedonsiirron suhteen. Joskus on liittimet liian likaiset tai lokikirjaohjelman tiedonsiirtoasetuksissa on väärä nopeus, milloin mitäkin. Liittimien puhdistukseen voi muuten käyttää ihan tavallista pyyhekumia, sillä saa helposti kontaktit puhtaaksi jos ovat päässeet pinttymään. No, tällä kertaa ei auttanut Suunnon sovittimen heiluttelu, uudet käynnistykset ja muut vastaavat normikikat joita atk-vehkeiden kanssa tavataan tehdä. Kun sama tilanne jatkui läppärilläkin kokeiltaessa, oli aika tunnustaa jotain olevan pielessä: joko kaapeli tai Vytec oli viallinen. Epäilykset kohdistuivat kaapeliin, jonka säilytys oli juuri sellaista kuin näin suurpiirteiseltä kaverilta voi odottaakin. Koska sukelluksia kuitenkin pysyy koneen muistissa aika paljon, ei korjaustouhuilla ollut niin kiire. Päätin odottaa ja kokeilla vielä jollain toisella koneella, että vika on varmasti kaapelissa. "Kiukunlähteen" reissun jälkeen Jukan kone saikin toimia testikappaleena. Testi osoitti, että vika on kaapelissa, joten vaihtoehtoja oli kaksi; joko hankkia uusi kaapeli tai korjata vanha.

Valmistauduin vaativaan kaapelinkorjaustehtävään puhaltelemalla muutamassa vuodessa kertyneet pölyt ja hämähäkinseitit Welleristä sekä etsimällä tinan imusukkaa ja kolvin pieniä kärkiä - turhaan. Onneksi sentään tinarulla löytyi siitä kolvin vierestä. Imusukkaakin olin pyöritellyt parin viime kuukauden sisällä jossain, mutta ei sitä vaan löytynyt... On varmaan samassa paikassa kuin yleismittarikin. Kun osa tarvikkeista oli siis löytynyt, oli aika avata kaapelin sukellustietokoneeseen tuleva pää. Pari ruuvia auki ja jo ensivilkaisulla selvisi vikakin: yksi johdin oli katkennut juotoksen juuresta. Helppo homma noin periaatteessa, mutta olihan tuossa tekemistä ilman imusukkaa tai imuria. Onneksi piirilevyllä oli rutkasti tyhjää tilaa, sillä tuolla Wellerin leveällä kärjellä olisi muutoin ollut takuulla tuhoava vaikutus. Aikani kun ähersin piirilevyn kimpussa, niin sain sen piuhankin kiinni. Jotenkin se tuntui helpommalta kun aikoinaan opiskeli RTV-mekaanikoksi. Ei muuta kuin kotelo kiinni ja testaamaan kaapelin toimivuus: taas toimii.

Tämä oli nyt varmasti sellainen työ, että olisi pitänyt jättää sen tekeminen valtuutetulle Suunto-huollolle. Olisikohan tullut halvemmaksi ostaa uusi kaapeli vai korjauttaa vanha? Onneksi sai ehjättyä edes tuon, ettei kaikkea tarvitse heittää roskiin kun vähän hajoaa. Ja tämän kanssa ei ole niin nuukaa, jos sattuu oma korjaus pettämään kesken käytön - elämää ylläpitävien laitteiden kohdalla kun tilanne on vähän toinen.

Tällaisia askarteluja tällä kertaa, huomenna olisi tarkoitus käydä tutustumassa Ojamoon. Palannen aiheeseen tuonnempana.

torstai 27. lokakuuta 2011

Sukellus Kiikunlähteeseen

Pieni, taimenrikas ja kirkasvetinen lampi idyllisessä maalaismaisemassa - siinäpä lyhyt kuvaus Kiikunlähteestä. Hiekkatie menee ihan lammen vierestä, joten autolla pääsee ihan kohteen viereen (kovin monelle autolle ei tosin tilaa löydy). Itse veteenmeno onnistui helposti rannasta, josta pääsi kahlaamaan nopeasti syvenevään veteen. Ei siellä syvää tosin ollut missään kohtaan, veteenmenopaikallakin taisi maksimit olla noin 1½ metriä.

Kiikunlähde Hollolassa, matala pää.

Lammessa on selkeästi kaksi erillistä osaa, ainakin sukeltajan kannalta: syvä ja matala pää. Syvässä päässäkin tuo syvyys on hyvin suhteellista, vettä kun löytyy maksimissaan noin 4 metriä. Matalaa riitti huomattavasti enemmän, syvyys vaihteli metrin ja kahden välillä. Matalassa päässä pohja oli sammalta muistuttavien vesikasvien peitossa ja uteliaat taimenet tulivat tutkimaan sukeltajia jo veteenmenopaikalta. Taimenia olikin paljon ja ne tykkäsivät seurata sukeltajan takana turvallisen etäisyyden päästä. Lähestyttäessä syvempää päätä oli lammen pohjassa kaatuneita puita, jotka olivat suorastaan kuvauksellisia. Varsinkin rantapenkereiden tuntumassa maisemat olivat välillä jopa akvaariomaisia.

Maisema muuttui syvän ja matalan rajalla todella nopeasti: yhden puun ylittämisen jälkeen pohja laskeutui eräänlaiseksi kanjoniksi, jonka pohjalla oli puhdasta, hienoa hiekkaa. Kanjonin toisella reunalla oli isoja, kaatuneita puita, joiden juurakoissa ja oksistoissa taimenet välillä lymyilivät. Kanjonia riitti muutamia metrejä, jonka jälkeen kanjoni laajeni kuopaksi, jonka pohjaa koristivat useat eri lähteet. Hieno hiekka oli jatkuvassa, kuplivassa liikkeessä lähteistä työntyvän veden ansiosta. Erinomaisen hienon näköistä, en ollut ennen nähnytkään noin voimakasta lähdetoimintaa pinnan alta käsin! Kuopan reunat nousivat jyrkästi ja täällä tunne akvaariosta oli vieläkin voimakkaampi kuin aiemmin matalalla. Tarkennuksena sanottakoon, että pidin tuota siis ehdottomasti positiivisena tuntemuksena. :) Veden lämpötila oli muuten tasaisesti 5 astetta syvyydestä riippumatta, johtui varmaan juuri tuosta aktiivisesta lähde-esiintymästä. Lähteiden luona oli myös vedenottoputki, joten varoimme silttaamista erityisesti putken lähellä. Paluumatkalla tosin selvisi (tosin ei suinkaan näköhavainnon avulla), että kuopassa oli toinenkin vedenottoputki.

Kuopasta päästyämme lähdimme parini kanssa uimaan takaisin toiseen päähän. Jossain vaiheessa kaverini osoitti jotain ja vähän aikaa yritin etsiä mitä kaveri oikein tarkoitti. Mieleen hiipi ajatus, josko aiemmin näkemämme joutsenet olisivat olleet siinä lähellä ja ajattelin kurkistaa pinnalta näkyisikö isoja siivekkäitä jossain lähellä. Ei näkynyt, mutta vihainen mummo veneessä näkyi! Fiilikset laskivat nopeasti heti mummon avattua suunsa ja päätin suoda parillenikin mahdollisuuden päästä kuulemaan viisauden sanoja ja kävin nykimässä pari kertaa räpylästä peukuttaen sukelluksen. Pinnalla kaverin tervehdykseen mummeli vastasi perisuomalaisen hyväntuulisesti tivaamalla kenen luvalla olemme sukeltamassa lammessa. Mahdollisimman neutraalisti ja rauhallisesti totesin, että sukellustoiminta rinnastetaan uimiseen ja on siten sallittua joka miehen oikeudella aika laajalti. Ei kelvannut tämä selitys vaan meidän olisi kuulema pitänyt tietää, että kaksi taloa ottaa vettä tuolta montusta. Jäi epäselväksi olisiko pitänyt osata katsoa kristallipallosta vai mistä, kun ei rannalla ollut mitään kieltoon viittaavaakaan ja lammen matalassa päässä olleelta talolta traktorillaan pöristellyt mieskin oli vain moikannut meille hyväntahtoisesti. Se kyllä tuli selväksi, että muori oli ottanut rekisterinumerot ylös ja lupasi "ilmoittaa kuntaan" meistä. Olihan se mummon huoli vedenottoputken tukkeutumisesta ymmärrettävää, varsinkin kun pinnalla kellui hirmuinen vesikasvipilvi matalassa vedessä möyrimisen tuloksena. En viitsinyt alkaa kertomaan, ettei siellä pohjalla ole mitään roskia ja tarjouduin käymään tarkistamassa ne venttiilit ja puhdistamassa ne mahdollisista roskista. Hyvä ettei tullut airosta sen takia... Siinä vaiheessa kun mummo veneessä päätteli meidän olevan kerrostaloasujia (mikä muuten ei omalta kohdaltani pidä edes paikkaansa) ja alkoi epäilemään käsityskykyämme ja varmaan selväjärkisyyttäkin ihan noin yleisesti, päätin poistua pinnan alle. Onneksi mummo luovutti ja palasi rantaan. Paluumatka rantaan meni huomattavan huonoissa fiiliksissä ja kun vilukin alkoi hyräytellä, niin nousin pinnalle ja uin loppumatkan pinnalla Michelin-ukkona puku kaasua täynnä.

Sukellukselle tuli mittaa hiukan vajaa tunti, vaikea sanoa varmasti kun mittarit ja koneet lakkasivat välillä laskemasta sukellusaikaa liian matalan syvyyden takia. Kamoja autoon pakatessa sukeltamaan lähtiessä ohiajanut pappakin tuli traktorillaan takaisin, eikä vieläkään kipannut päällemme kirousten tulvaa lammessa sukeltamisen takia.

Kuivista pois heittäessäni huomasin, että huolimattomuus kaulamansetin takia oli kostautunut ja pukuun oli tihkunut vettä mansetista. Ilmankos alkoikin paleltaa! Kuivahupullahan tuosta mansettiriesasta päästäisiin, mutta huppu on edelleen hankintalistalla. Tilaushalukkuutta rajoittaa hinta, sillä asennettuna Loitokarin huppu kustantaakin lähes 500 euroa. No, sehän sattuu vain köyhään...

Yhteenvetona voin todeta, että lampi olisi tutustumisen arvoinen paikka. Erityisesti syvän päänsä osalta tarjolla olisi hienoja maisemia jotka hakkaavat Melkun "tarjonnan" sata-nolla, mutta lammen rannalla asuvan mummon rauhan takia sukeltamista kohteella lienee syytä harkita pariinkiin kertaan. Sääli.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kiikunlähteelle huomenissa

Olisi tarkoitus lähteä huomenna tutustumaan Kiikunlähteeseen. Paikka on matala ja kirkasvetinen lampi, jossa on kuulemani mukaan kuvaukselliset olosuhteet: kasvillisuutta pohja täynnänsä, lähteitä ja taimenparvia. Lähdetoiminnan takia vesi on suht' viileää, tosin sitähän se on Suomessa syvemmällä aina.

Tuossa vielä linkki Pasi Laineen videoon Taimenia, Hollola.


Iso-Melkuttimen veteenmenopaikka vastarannalta nähtynä. Oranssi täppä on portaiden luona oleva ambulanssi.

Tuli sunnuntaina käytyä Melkulla kastelemassa pukua ja keli oli aika tyyni kuten kuvastakin näkyy. Rappuset ja varustetasanne saivat kaikilta paikallaolijoilta kehuja ja autoja oli tungokseen asti. Vesi oli raikasta, näkkärit ei kuitenkaan ihan parhaat mahdolliset.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Jyränköä tuplaten

Sunnuntain ohjelman muodostui kahdesta sukelluksesta Jyrängöllä, Heinolassa. Nelihenkinen sukellusryhmämme saatiin kasaan Heinolassa Teboililla, josta suuntasimme kohti Casinon rantaa. Jätimme yhden auton Casinolle ja siirryimme lähtöpaikalle Kumpeli Span rantaan. Tukevalla laiturilla on hyvä koroke jonka päältä laitepaketti on helppo pukea, ja veteen pääsee näppärästi hyppäämällä suoraan laiturilta. Jo laiturin luona oli sen verran virtausta, että helpointa oli pitää laiturista kiinni viimeistäkin sukeltajaa odotellessa.

Kun kaikki sukeltajat olivat vedessä, kerrattiin vielä suunnitelma: suurinpiirteisellä kompassisuunnalla kohti väylämerkkiä viitisen minuuttia, jonka jälkeen enemmän tai vähemmän virran mukana Casinon rantaa kohden. Jarkko piti perää kameran kanssa, Markus hoiti suunnistamisen. Minun ja Jukan tehtäväksi jäi siis vain nauttia sukelluksesta. Alun sukellus poikkivirtaan oli tapahtumaköyhää: tasaista hiekkapohjaa jota rikkoivat vesikasvit syvyyden ollessa noin 2½ metriä. Kun sukellus kääntyi sitten virran suuntaiseksi pystyi nauttimaan helposta etenemisestä syvyyden pikku hiljaa lisääntyessä. Markus piti yllä hiukan kovempaa tahtia mihin olen tottunut, välillä joutui jopa spurttaamaan edellämenijöiden pitämiseksi näköpiirissä.

Varsinaiset sukellusmaisemat avautuivat vasta kun pääsimme syvemmälle. Tasainen pohja vaihtui rikkonaisempaan, jossa vuorottelevat niin savi- kuin hiekkaseinämät ja laajat louhikot. Väliin virta vei sukeltajia vähän turhankin kovaa, joissain paikoissa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Tässä vaiheessa viimeistään osoittautui, ettei kuvaajaa kannata laittaa viimeiseksi: kuvauksellisten paikkojen kohdalla jonomuodostelma pyrki venymään, kun Jarkko pysähtyi tai hidasti vauhtiaan ja etupää jatkoi matkaansa. Kertaakaan ryhmä ei kuitenkaan hajonnut, vaikka näkyväisyys ei ollutkaan mitenkään mairitteleva. Jarkon sijainti näkyi hyvin lamppujen loimottaessa tummassa vedessä ja muilla valaistuksesta huolehtivat Scubamafian 6-lediset kanisterilamput. Hyvien valojen merkitys korostuu mm. juuri tuollaisten huonompien näkkäreiden aikaan, varsinkin kun meidän tapauksessamme melko voimakas virta vielä vaikeutti ryhmän kasassa pysymistä. Jyrkänteiden ja isojen kivien katveessa oli rauhallista, kun virta ei vienyt minnekään. Ehkä hauskimpia virran muovaamia kohtia olivat saviseinämät, joihin vesi oli kuluttanut pieniä "luolia". Jotkut luolat olivat rapujen asuttamia, useimmat olivat kuitenkin tyhjillään. Sukelluksen loppupuolella pohjassa olevasta rojusta pystyi hyvin päättelemään, että lähestyimme Casinon rantaa. Tyhjiä pulloja olisi vaikka kuinka, kun vain joku keräisi ne pois. Jonkinlainen aware-tapahtuma Jyrängöllä olisi varmaan paikallaan.

Rantaan päästyämme heitimme kamat pois ja muut lähtivät hakemaan autoja minun jäädessä vahtimaan varusteita. Kun autot oli haettu ja sukellusroippeet lastattu toista sukellusta varten, päätimme viettää pinta-aikaa läheisessä ravintolassa nimeltä Kettu ja kana. Ruokalistalta löytyi sivullinen erilaisia kanaherkkuja ja sen verran maistuvaa sapuskaa tuolta sai, että uskonpa jatkossakin Jyrängön sukellusreissuilla tuolla käyväni.

Toinen sukellus noudatteli samaa lähtöpaikan kuin pääpiirteisen reitinkin osilta, ainoastaan ryhmän järjestys kääntyi vastakkaiseksi Jarkon mennessä keulille kameran kanssa. Myös vauhti hidastui jonkin verran. Maisemat olivat hyvin pitkälti samoja, tällä kertaa osuimme sytytinlaatikoille, jotka muistin jo aiemmilta käynneiltä. Ensimmäistä laatikkoa Jarkko ei saanut kuvattua, mutta toisella sain jo Jarkon huomion käännettyä niin, että laatikkokin tuli ikuistettua jälkipolville. Muutaman metrin päässä laatikolta oli taas saviseinämä luolineen: tällä kertaa luolat olivat isompia ja yhdessä jurotti aikamoinen matikka. Kala oli kuitenkin epäluuloinen kirkkaiden valojen suhteen ja pysyi onkalossaan, kunnes kyllästyi ja singahti ulos ja suoraan Jarkon naamalle. Kuulema tuli sekin tallennettua! Toivottavasti saan pienen videoleikkeen tuosta tänne Osapaineeseen. Loppumatkalla näin vielä pienehkön hauen, joka oli suvantopaikassa kivien välissä. Rapuja näkyi tällä sukelluksella enemmän, johtui ehkä siitä kun menimme hiukan syvemmälle ja enemmän lohkareisessa maastossa kuin aiemmalla sukelluksella. Aivan sukelluksen lopuksi oli pakko viittoa Markus viemään meidät pois, koska pohja tasottui noin kuuden metrin paikkeilla piirteettömäksi tasangoksi. Jouduimmekin uimaan taas poikkivirtaan, joka oli huomattavan puhalluttava kokemus. Kun pohjassa alkoi tulla vastaan rojua ja virta sen kuin vahvistui, tuli mieleen että kyseessä saattoi olla sillalta heitettyä tavaraa ja meidän harhaantuneen liian pitkälle alajuoksulle. Sillaltahan alkaa huomattavasti kovempi myllytys virran painuessa kapeampaan ja jyrkempään uomaan. Onneksi nousimme pintaan kuitenkin aivan Casinon rannasta, sukellusaikaa tuli tällä kertaa tasasn tunti.

Molemmat sukellukset olivat hienoja. Ensimmäinen palautti vanhoja muistikuvia, jolloin toinen sukellus oli helpompi suorittaa tutummassa ympäristössä. Molemmat dyykit suoritettiin samoilla tuplilla (2x12/232) ja kaasua jäi minullakin reilut 50 bar vaikka taisinkin tällä kertaa olla se isoin kuluttaja. Suosittelen tutustumaan Jyränköön, jos täällä suunnilla sattuu liikkumaan eikä kohde ole jo ennestään tuttu.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Jyrängölle mars!

Se olis huomenna sitten edessä dyykki tai pari Jyrängöllä. Reilu vuosi onkin vierähtänyt edelliskerrasta, ainakin näin ulkomuistista heitettynä. Odotuksissa on ainakin hienoja, virtaavan veden rakentamia pohjan muotoja, propsinippuja, kiviä ja rapuja. Saattaahan siellä osua vastaan joku tyhjä pullokin... Jarkon kuvauskalustokin lähtee mukaan, joten valoakin pitäisi olla mukavasti tarjolla päävalojen lisäksi. Virtauksista, näkkäreistä ja muusta ei tietysti ole tietoakaan, mutta huomennahan se selviää. Naputtelen taas jonkinlaista reissukertomusta, kunhan tuolta on kotiuduttu ja aikaa löytyy.

Joskus ei muuten tartte mennä Jyrängöllä edes veteen, kun löytää sukelluskamaa; esimerkkinä toimikoon vaikka viime vuonna rannalta löyynyt bailout-pullo, joka tosin löysi oikean omistajansa nopeasti. :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Maanantai-ilta Melkulla

Keväällä, tarkemmin sanoen toukokuun viimeinen päivä, lupasin käyväni Melkulla seuraavan kerran sinkkupaketilla ja kameralla varustautuneena. Sunnuntai-iltana Jarkko mainitsi lähtevänsä maanantaina testaamaan uusia kuvausvaloja Melkulle ja ajattelin lunastaa tuon oman lupaukseni. Ei muuta kuin maanantaina sinkkupaketti kuntoon ja auto pakaten. Siinä sivussa vääntelin yksinkertaiset tuet sinkkupullolle, ettei pullo heilu donitsin keskellä sivusuunnassa. Pakettia kasatessa vaihdoin myös painemittarin letkun ihkauuteen, vähän sopivamman mittaiseen. Ensimmäistä kertaa paineistaessani systeemin tuli letkun liittimen juureen tuollainen pikkusormenpään kokoinen patti pihinän säestyksellä... Tarpeetonta lienee sanoakin, että vaihdoin letkun takaisin vanhaan ennen Melkulle lähtöä.

Sateen piiskatessa tuulilasia kurvailin viisnelosta kohti Räyskälää ja muistelin kaiholla edellisen päivän auringonpaistetta. Asfaltin muuttuessa soraksi sai vauhdin tiputtaa aivan mateluksi vesilätäköiden takia. Olin melkoisen varma, ettei rannassa ainakaan autopaikoista ole pulaa kelin ollessa niinkin kostea ja kas kummaa, tyhjä parkkipaikkahan siellä odotti. Sammutin auton ja heti perään Jarkon auton valot alkoivatkin jo näkyä: nappiajoitus siis! Iltakin hämärsi nopeasti, eli ylimääräistä valoa ei ainakaan olisi haittaamassa Jarkon lampputestiä.

Varusteita kasattaessa todettiin ScubaMatin puuhaaman varustetasanteen ja portaiden erinomaisuus: hienoa, että omalta alueelta löytyy ihmisiä, joilla on sekä halua että kykyä tehdä pyyteentöntä työtä harrastajien eteen!

Portaita alas kavutessa tuntui ettei sinkkupaketti paina mitään. Mietin vielä portailla, etten viitsi lähteä hakemaan painovyötäkään Jarkon autosta (jonne se oli jäänyt edellisenä iltana), vaan vedän sukelluksen ihan teräspullon omalla painolla ilman lyijyä. Menihän se niinkin, mutta kivaa se ei ollut puku ja liivi tyhjänä. Kaloja oli ihan kivasti koko sukelluksen ajan, pääasiassa olimme aika matalassa vedessä missä kalojakin oli enemmän. Isoja, sellaisia pari- kolmesataa grammaisia ahvenia oli useita, pienempiä affenia oli koko ajan näkyvillä. Särkikin kävi jossain vaiheessa kimaltelemassa lähes valon rajoilla. Sukelluksen aikana näin ainoastaan yhden ravun, enkä yhtään haukia. Tosin en tuolta kohtaa haukia olisi oikeastaan lähtenyt etsimäänkään. Jarkon 50-wattiset hidit olivat vaikuttava näky, erityisesti valojen ollessa juuri pinnan alla ja katsojen ollessa pinnalla! Vielä en ole nähnyt millaista videota valoilla sai, mutta varmaankin aika hyvin onnistuneita pätkiä on luvassa.

Sukelluksen jälkeen varusteet pysyivät puhtaina kun ei tarvinnut könytä pitkin maita ja mantuja, tästäkin kiitos Matille näin julkisesti. Autoa pakatessa ajattelin, että kyllä tuolla Iso-Melkuttimella voi vielä syksyn mittaan käydä toistekin, kun tuo sinkkupakettikin on olemassa. Ja mieluiten vielä pimeän aikaan, kun kaloja on liikkeellä - pelkkää mutaa ei viitsi edelleenkään lähteä katselemaan. Perheenkin voisi ottaa mukaan syksyiseen iltaan laavulle nuotion loimuun...

tiistai 11. lokakuuta 2011

Kalbådagrundilla

Sunnuntaina pääsin töistä oletettua aiemmin kotiin, joten kerkesin nukkumaan viitisen tuntia ennen lähtöä. Nukkumaan mennessä käväisi mielessä, että tuo ylimääräinen uni tulee tarpeeseen, ja niinhän se tulikin. Herättyäni olo oli kuitenkin pirteä, vaikka olisihan se uni maistunut pidempäänkin. Onneksi olin pakannut varusteet jo valmiiksi, joten ei tarvinnut muuta kuin nakata kamppeet autoon ja suunnata kohti Emäsaloa.

Viimeistään kaunis syksyinen päivä sai hyvälle tuulelle ja veneen lastaus sujui jouheasti viileästä tuulesta huolimatta. Koska matkaa oli aika reilusti, päätimme laittaa kuivapuvut päälle jo rannassa. Kuivapuku ei olisi ollut tarpeen ainakaan roiskeiden takia, sillä aallokkoa ei ollut käytännössä ollenkaan. Ulompana tuli loivaa maininkia, joka ei haitannut ajoa ja plaanissa matka taittui suht' ripeästi. Sen verran kylmää jo oli, että puku piti olla päällä, koska ajoviima puhalsi muutoin aluspuvun läpi.

Kohteella ajoimme koordinaattien mukaan niin tarkkaan kuin pystyimme ja tiputimme hylkyshotin. Ajatuksena oli, että naaraamme hylyn kevyellä punnuksella ja ankkuroidumme sitten tuulen yläpuolelle. Näin teimmekin, tosin tuulen suuntaa oli vaikea arvioida koska tuulta ei kerta kaikkiaan ollut, ainoastaan mainingit keinuttivat venettä. Ankkuroiduimme siis niin, että mainingit painaisivat meidät poijulle, mutta toisin kävi: pintavirtaus siirsi meidät kauas kohteesta, mutta päätimme ajaa tuon välin moottorilla kun ensimmäinen pari olisi valmis. Näin tehtiinkin ja a-lippu nostettiin merkiksi, että vedessä on sukeltajia. Harvoin merellä on niin tyyntä, että lippu roikkuu aivan velttona. Kyllä kelpasi istuskella ponttoonilla keskellä Suomenlahtea lokakuisen auringon lämmittäessä!

Kalbådan majakka.

Kun lopulta pääsimme itsekin hylylle, osoittautui se melkoisen hienoksi kaksimastoiseksi purjelaivaksi, joka on todennäköisesti uponnut 1700-luvun lopussa. Aluksella on ollut lastinaan uskoakseni hamppua tai pellavaa, asiantuntemus ei riitä sen kummempaan määrittelyyn. Laivakello puuttui ja laivakellon telinekin oli kaatunut taaksepäin. Oikein päin olevan hylyn keulan molemmin puolin löytyvät isot ankkurit, mittailin silmämääräisesti toisen ankkurin tukkia ja eiköhän sen pituus asetu jonnekin  neljän, viiden metrin välille. Massiivinen ankkuripeli sijaitsee juuri laivakellon telineen etupuolella. Kansilaudoitus on kärsinyt jonkin verran, molemmat mastot ovat jäljellä, ainakin jonkinmittaiset tyngät. Kannella näkyi plokeja ja jokusia savi- sekä posliiniastioita, perästä löytyi myös ainakin rikkonainen, vihreä pullo sekä puukahvainen lapio tms (en nähnyt kuin kahvan ja pätkän vartta). Peräsin on myös paikoillaan.

Hieno ja selvästi kohtuullisen vähän sukellettu kohde, jonne pitää yrittää vielä toisenkin kerran syksyn mittaan!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kalbådagrundille sunnuntaina

Merisää ja aaltoennuste lupaavat sunnuntaiksi nättiä keliä, joten veneen keula suunnataan silloin kohti Kalbådagrundia. Tavoitteena olisi päästä katsomaan minulle entuudestaan tuntemattoman purjelaivan hylkyä, joka on kuulemani mukaan varsin hyvässä kunnossa (ankkurit ja mastot tallella jne). Toivottovasti tämän päiväinen myrsky ei ole pilannut näkyvyyksiä tai aiheuttanut voimakkaita virtauksia. Jos keli onkin ennusteista huolimatta huono, niin sitten täytyy tyytyä johonkin lähempään varakohteeseen.

Kävin eilen sekoittelemassa sopivat kaasut sukellukselle, samalla reissulla kävin hakemassa tallille pari pulloa happea ja yhden heliumlekan. Kaasupoolin alennuksillakin nuo kustansivat reilut kolmesataa euroa, hapen osuus tuosta oli jotain vajaat 60 euroa. Ei ole helikka halpaa...

Eipä tässä muuta kuin pakkaamaan varusteet jo valmiiksi, kun huomenna on työnantajan järjestämää muuta ohjelmaa. Toivottavasti reissun jälkeen on positiivisia kommentteja kerrottavana!

torstai 29. syyskuuta 2011

Kopsuon lahti

Eilen kävin tekemässä iltadyykin Vesivehmaan lähistöllä olevalle Kopsuolle. Ennakkotietojen mukaan kohteena oli kallioseinämä, joka ulottui aika tarkasti 40 metrin syvyyteen asti käytännössä pystysuorana. Veteen pääsi tyylikkäästi mökkilaiturilta, kunhan oli ensin kavunnut jyrkän mäen alas. Laiturilta tuli uintimatkaa parisensataa metriä kallion juurelle, josta lähdimme sukeltamaan kohteen hyvin tuntevan kaverin opastamana. Pienten paineentasausvaikeuksien jälkeen pääsimme aloittamaan varsinaisen sukelluksen kallion kuvetta pitkin.

Vesi oli ruskean keltaista, mutta niinhän se on Päijänteellä yleensäkin. Mittareiden lukemiseen piti käyttää valoa käytännössä heti pinnan alle päästyä, niin tehokkaasti tuo vesi söi valon. Parin hukkaaminen olisi ollut todella helppoa, valotkaan eivät näkyneet muutamia metrejä kauempaa, silloinkin niillä piti osoittaa lähes toista kohti. Sakkaa ei kuitenkaan hirveästi ollut, välillä oli jopa suhteellisen kirkkaitakin kohtia, että ei se nyt aivan onneton näkkäri ollut... Kallioseinämä olisi ollut varmasti hieno, jos sen olisi vaan nähnyt paremmin. Nyt kun siitä näki vain pienen rippusen kerrallaan, hävisi jylhyyden vaikutelma samalla. Onneksi sukelluksen aikana näkyi ahvenia (pari isompaakin), hauki, made ja paljon rapuja. Neljässä kympissä oli  (todennäköisesti) jonkun sukeltajan vanha suosikkilelu näytillä, tiedä sitten oliko vanha viety pohjalle kun oli tullut uusi hankittua...

Ilman paluumatkan runsasta rapuasutusta olisi sukelluksesta jäänyt paljon huonompi vaikutelma, onneksi ravut jaksoivat ilahduttaa läsnäolollaan. Näkkärit olivat kuulema kohteelle poikkeuksellisen kehnot ja sain jo kutsun tulla käymään joskus uudemman kerran, jos sattuisi näkyvyys olemaan silloin parempi. Olisihan tuo ihan kiva paikka nähdä enemmänkin. Millainen lie sitten talvella, ehkä sen voisi selvittää tulevalla jääsukelluskaudella.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sisävesiä ja kirjaostoksia

Tänään ajattelin käydä pitkästä aikaa sukeltamassa sisävesissäkin ja suunnata Kopsuon lahdelle, Vesivehmaan lähelle. Paikka on minulle entuudestaan tuntematon, mutta kuulema sieltä pitäisi löytyä kalliojyrkännettä noin neljäänkymppiin asti. Tällä kertaa ajatuksena on tehdä lähes suoranoususukellus ilman dekokannuja tai muita hilavitkuttimia. Kaasunakin on pelkkää nitikkaa (ean28) ilman heliumterästyksiä. Tosin jos olisin tiennyt pulloja täyttäessäni seuraavan sukelluksen kohteen olisin kyllä vähän helluakin voinut pulloihin lirauttaa. Jos korvat toimii ilman ongelmia, niin Kopsuolta lähdettäneen vielä käymään Pulkkilanharjulla vetämässä matala fiilistelysukellus sinkkukamoilla. Karisalmella tulikin käytyä alkuvuodesta, silloin kun salmi oli vapautunut jäiden kahleista, mutta selkävedet olivat vielä jäässä.

Kävin eilen hakemassa Suomalaisesta Sukellus pimeyteen -kirjan, kun oli niin houkuttelevasti hinnoiteltu. Hintalapussa oli 7,95 euroa, en nyt katsonut vieläkö siitä höylättiin 20 prosenttia pois. Muutenkin Suomalaisen alessa on muutamia ihan hyviä sukelluskirjoja, mm. Jack Jacksonin "Hylyt - Maailman kiinnostavimmat sukelluskohteet", kannattaa käydä katsomassa jos kirjahyllyyn haluaa sukellusaiheista täytettä...

maanantai 26. syyskuuta 2011

Retki kasuunihylylle ja Edmundille

Eilen sukellustukialus Deeptech teki reissun Helsingin edustalla olevalle kasuunihylylle ja paluumatkalla Porkkalan Merikylään käväistiin vielä Edmundilla. Keli oli aivan upea, meri oli lähes tyyni ja aurinkokin jaksoi paistaa syksystä huolimatta lämpimästi. Hienosta säästä huolimatta reissun parasta antia tarjoili kuitenkin kasuunihylky.

Kasuunihylky on hyvin säilynyt hylky, joka on uponnut joskus 1700-luvun loppupuolella tai aivan 1800-luvun alussa noin 60 metrin syvyyteen. Pituutta hylyllä on karvan verran vajaat 30 metriä ja leveyttä hiukan reilut 6 metriä. Runko on ehjä ja kannella oli irtainta esineistöä enemmän kuin millään aiemmin käymälläni hylyllä. Vähintäänkin 200 vuotta paikoillaan maanneet plokit, köydet, kattilat ja tykit loivat todellakin tunnelman aikakapselista. Kannelta tykkejä löytyy kuusi kappaletta, kolme molemmin puolin ja kaikki ulkona tykkiporteista. Partasuisen miehen keulakuva on romahtanut pohjaan ja on osin puutavaran peitossa. Ehkäpä komein yksityiskohta eli laivakello oli kesän aikana irronnut paikoiltaan ja nostettu tämän kuun aikana Merivartioston toimesta. Oli hauska tunne tunnistaa samoja kohteita, mitä Badewannen kuvaajat olivat ikuistaneet aiemmin. Samoin hylystä tehtyjen piirrosten ansiosta sukellus oli helppo suunnitella jo pinnalla: "Haluaisin nähdä ainakin tuon, tuon ja tuon kohdan. Sen jälkeen voitaisiin mennä tuonne ja..."

Mikähän siinäkin muuten on, että Merivartiosto saa nostaa ankkureita, potkureita ja näköjään vaikka laivakellojakin "yhteisen hyvän" nimissä, mutta "tavalliselta kuolevaiselta" se on ankarasti kielletty? Loppuviimeksi sillä ei ole hylyllä sukeltavan henkilön kannalta väliä ovatko puuttuvat esineet nostettu yksityisen vai viranomaisen toimenpitein, lopputuloshan on ihan sama: hylyltä puuttuu tavaraa.

Museoviraston rekisteriportaalissa on lisää tietoa kasuunihylystä ja alun toistakymmentä kuvaakin.

Pikkuhiljaa sukeltajaryhmät palasivat tukialukselle ja viimeisiä odotellessa vartiolaiva Merikarhu tuli norkoilemaan muutaman sadan metrin päähän. Kiltisti laiva kuitenkin pysytteli kauepana A-lipulla merkitystä aluksestamme, eikä se osoittanut suurempaa mielenkiintoa kohteelta poistuessammekaan. Tasaisessa kelissä suuntasimme kohti Porkkalaa ja pienen mietinnän jälkeen kohteeksi valikoitui Edmund. Edmundista olen kirjoittanut aiemminkin, joten tarkempi kuvaus saa nyt jäädä.

Tällä kertaa pyörimme enemmän pohjan tuntumassa tutkien niin kaatuneita mastoja rusteineen kuin pohjalla lojuvia naakelipenkkejä ja kauniisti kaiverrettuja puuosiakin. Perästä nousimme kannelle ruorin luokse ja siitä jatkoimme suurin piirtein kannen tasalla kohti keulaa. Keulassa kävimme katsomassa aina yhtä komean ankkuripelin lisäksi ankkurit (keltainen poiju oli muuten kiinnitetty kannella olevaan ankkuriin) ja ranapalkit. Pohjalle tippunutta vasemman puoleista ranapalkkia en kuitenkaan tällä sukelluksella onnistunut löytämään. Vaikka Edmund tuttu hylky onkin, tarjoaa sekin aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Harmi vaan, että tuoltakin on jo aika paljon irtainta esineistöä hävinnyt.

Muutamia viikkoja takaperin minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Orbiitille kuluneeksi viikonlopuksi, mutta erinäisten vastoinkäymisten takia en reissuun sitten päässytkään. Sunnuntai-iltana joku sarkastisesti kysyikin, että harmittaako, kun Orbiitin reissun sijasta tein vain reissun kasuunille ja Edmundille. Ei harmita, sillä sukellus kasuunihylylle oli jotain uskomattoman ja fantastisen välimaastosta, kenties parhain sukellus jonka olen tähän asti tehnyt!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kasuunihylylle huomenna

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväinen Porkkalan reissu vesittyi huonon sään takia. Reissun peruuntumisen kuitenkin kestää, kun huomiseksi on luvattu Suomenlahdelle todella hyvää keliä ja pääsin kuin pääsinkin vielä lähtemään Kasuunihylylle! Reissu toteutetaan Kapasen Arin Deeptechillä ja paluumatkalla käydään vielä Juktenskobbenilla tai vastaavalla.

Pientä järjestelyä tarvittiin, että ei tarvinnut laskea matalammalle suunniteltuja kaasuja harakoille. Eli sekä selkäpullot että stage sain lainaan ja vastaavasti omat selkäkannut päätyivät kaverin haltuun toisen dyykin ajaksi. Olis toi EAN32 vähän turhan jäykkää kaasua Kasuunille... Eipä tässä enää muu auta kuin lähteä tallille sekoittelemaan sopivat miksit huomiseksi.

Toivottavasti on huomenna näkkärit kohdillaan, odotukset ovat ainakin korkealla!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Porkkalaan

Lyhyen loman voikin aloittaa mukavasti lähtemällä huomenna parille dyykille Porkkalaan. Jos kelit vain sallivat, olen ajatellut käydä ensin Edmundilla katsomassa onko irtainta tavaraa enää ollenkaan jäljellä. Viimeksi kävin Edmundilla heinäkuun alussa ja silloinkin joku oli varastanut perässä olleen suurehkon ruukun.

Edmundilta jatkettaneen kohti Juktenskobbenia, jossa olen käynyt tätä ennen ainoastaan kerran. Tietysti yksikin kerta antaa jo paremmat lähtökohdat sukelluksen suunnitteluun, vaikka hylystä en mitään piirroksia tehnytkään.

Sunnuntaina olisi ollut mahdollisuus lähteä Kasuunihylylle, joka on ollutkin käyntilistalla siitä asti kun sen Museoviraston rekisteriportaalista bongasin. Harmi vaan, että elämän realiteetit estivät sunnuntain reissun omalta kohdaltani. Viime sunnuntain Hesarissa ollut juttu sai aikaan kyllä melkoisen sapetuksen; kaikkia eivät näy samat käyttäytymissäännöt koskevan sukelluksillakaan! Onhan esimerkiksi satoja vuosia vanha pullo toki komea koriste-esine, mutta olisi sen voinut jättää sinne hylylle ilahduttamaan muitakin.

Vanhoista tavaroista puheen ollen, en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä yhtään sukellusta vanhoille ankkuripaikoille, joita listasin viime talvena Kuninkaallisesta merikartastosta. No, onhan tässä vielä aikaa ennen jäiden tuloa ja vedet sen kun kirkastuu. Sekin hyvä puoli noissa ankkuripaikoissa on, että ne ovat aika hyvin suojassa huonolta keliltä.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kuivaa...

Pitäisi päästä sukeltamaan, mutta työt tahtoo haitata harrastuksia. Tähän jaksoon tuleekin tehtyä ylitöitä ainakin 40 tuntia, kun tuli ylimääräisenä puuhana lähijunakoulutusta. Tosin kun katsoin äsken merisäätä, niin ei ainakaan merelle kovin kummoisia mahdollisuuksia olisikaan lähteä, vaikka aika antaisikin myöten: huomisesta aamusta alkaen Suomenlahdella puhaltaa aika reippaasti, minimit näyttää ennusteen mukaan olevan 11 m/s. Onneksi voi tehdä sisävesisukelluksia, jos keli merellä on liian kova.

Sitten viimeisimmän Sundsborgin yrityksen jälkeen sukellustouhut ovat käsittäneet ainoastaan oheistoimintoja, kuten Snorkkeli.netin ja seuran foorumin seuraamista sekä Wreck Diving Magazinen lukemista. Pullotkin ovat vajaana tuolla tallissa, voisin vaikka käydä tänään tuuppaamassa lekat täyteen. Olisi sitten valmiina seuraavaalle reissulle... Josko sitä veteen vaikka pääsisi syysmyrskystä huolimatta.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Internet tietolähteenä

Netistä on kätevää hakea tietoa, vaikkapa nyt hylyistä. Itsekin etsin tietoja pääasiassa internetistä, vaikka kirjahyllystä jonkin verran löytyykin myös sukelluskirjallisuutta (mm. jonkinlainen klassikkoteos Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä).

Hakiessani tietoja kotimaisilla vesillä olevista hylyistä katson ensimmäiseksi mitä hylyt.net ja Museoviraston rekisteriportaali kertovat. Jos kyseessä on kauppalaiva, niin vilkaisen myös Suomen kauppalaivastotietokannan tarjonnan. Näiltä kolmelta sivustolta saa useimmiten perustiedot, joiden mukaan voi sitten lähteä tarkentamaan kuvaa. Googletuksen jälkeen kannattaa paneutua niihin tuloksiin sen verran huolella, että voi olla edes suurin piirtein varma tietojen paikkansapitävyydestä. Esimerkiksi äsken etsin tietoja saksalaisesta miinalaiva Königin Luisesta, joka upposi Helsingin edustalle toisen maailmansodan melskeissä.

Hakusanaksi laitoin Königin Luise ja tein kuvahaun. Jätin aatelisten kuvat rauhaan ja kliksauttelin sopivan näköiset laivakuvat auki. Onneksi kuvia ei ollut ihan hireän montaa, joten jaksoin availla kaikki kiinnostavat...

Königin Luisesta löytyi kolmea erilaista versiota, joten aloin tutkimaan mikä mahtaa olla oikea. Helpoiten nuo eri versiot erotti savupiipuista: yhdessä on vain yksi piippu ja kahdessa muussa on kaksi piippua. Kaksipiippuisista piippujen välinen etäisyys toisistaan sekä etäisyydet mastoihin olivat selkeästi erilaisia. Pikainen paneutuminen mittoihin paljastikin, että Königin Luise, joka myöhemmin kulki nimellä Omar ja sen jälkeen Edison, oli pituudeltaan lähes 170 metriä ja päätti maallisen vaelluksensa vuonna 1935 Italiassa. Tuota alustyyppiä kutsuttiin ymmärtääkseni Barbarossa-luokaksi, joka pikaisesti silmäiltynä oli omiaan aiheuttamaan sekaannusta, osallistuihan tuo Helsingin edustalle uponnut Königin Luise operaatio Barbarossaan. Joka tapauksessa tuon Barbarossa-luokkaan kuuluneen Königin Luisen saattoi ruksia yli liian pitkänä ja "oikeaa" Königin Luisea aiemmin romutettuna.

Toinen kaksipiippuinen Königin Luise onkin jo kinkkisempi tapaus, koska vertaamalla tuon laivan kuvia yksipiippuiseen Königin Luiseen kuvissa on todella vähän isoja eroja. Wrecksite.eu kertoo Königin Luisen uponneen meritaistelun seurauksena vuonna 5.8.1914. Helsingin edustalle uponnut Königin Luise taas upposi 25.9.1941 ajettuaan venäläisten laskemaan miinaan. Mielenkiintoisen sekavaksi asian tekee se, että myös tämän ensimmäisessä maailmansodassa uponneen Königin Luisen kerrotaan olleen HAPAG-yhtiön rakennuttama matkustajalaiva, joka myöhemmin muunnettiin miinalaivaksi - aivan samoin kuin tämä Hesan edustalla oleva Könärikin. Wrecksiten ja Wikipedian kuvat olivat muuten yksi ja sama, vaikka kertovatkin eri laivoista (tukee mielipidettäni Wikipedian luotettavuudesta).

Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä -kirjassa on sivulla 172 piirroskuva Königin Luisesta. Sama kuva, tosin pienempänä ja peilikuvana, on myös Hylyt.netissä. Tässä kuvassa laivassa on ainoastaan yksi savupiippu, kuten useissa aikalaispostikorteissakin (kortti 1, kortta 2, kortti 3), joissa alus esiintyy vielä rauhanajan väreissä.

Pelkän nimen perusteella haettuna löytyi siis kolme eri laivaa, jotka pikaisella silmäilyllä olivat hyvin samanlaisia, mutta tarkempi tutkiminen paljasti tukun eroja - samoin kuin yhtenäväisyyksiäkin. internetin haittapuolena on, että riittävän uskottavanoloinen sivusto voi levittää väärää tietoa. Näiden väärien tietojen pohjalta tehdään lisää kertomuksia, jotka tukevat toinen toisiaan ja vahvistavat väärän tiedon "oikeellisuutta". Esimerkkinä vaikkapa nuo kaksi Königin Luisea eri maailmansodista, joista kertovissa artikkeleissa on kuitenkin saman laivan kuva: jomman kumman on oltava väärässä. Saa nähdä, jos tähän Königin Luisen tapaukseen jaksaisi joskus syventyä ihan kunnollakin!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Königin Luisella

Eilinen päivä tarjosi mahdollisuuden toteuttaa suunnitelmissa ollut sukellus Königin Luisen hylylle Helsingin edustalla. Laskimme veneen vesille ja lastasimme sen Koivusaaren satamassa. Tavaraa oli sen verran paljon viidellä sukeltajalla mukana, että päätimme laittaa puvut päälle jo rannassa. Lauantai oli lämmin päivä ja Weezle Extreme+ päällä takasi, ettei kylmä päässyt tulemaan missään vaiheessa...

Koivusaaren satamassa.

Vene lastattuna.

Menomatkalla aallokko oli suht' korkeaa ja matkanteko kuoppaista. Lopulta pääsimme kohteelle, joka ei tietenkään ollut poijutettuna. Ei muuta kuin viistokaiku päälle ja etsimään ja kyllähän se hylky sieltä melko pian löytyikin.

Königin Luise ja haamukaiku.

Ankkuroitumista varten etsimme hylyn ihan perinteisellä kaikuluotaimella, jolla syvyyden äkillinen muutos oli helppo havaita. Tämä vaikutti korkeassa aallokossa käyttökelpoisemmalta tavalta kuin viistokaiutus.

Königin Luise on suoraan alapuolella ja näkyy hyvin vasemmalla puolen perinteisessa kaikuluotainnäytössä.

Könärihän on katkennut kahtia niin, että peräosa makaa ylösalaisin ja keula on oikein päin noin 90 asteen kulmassa perään nähden. Alus on vanha kylpylälaiva, joka toisessa maailmansodassa päätyi Kriegsmarinelle pakko-otettuna ja muutettiin miinalaivaksi.

Jani, Marko ja Veli menivät ensimmäisessä ryhmässä ja minä jäin odottelemaan Elmerin kanssa vuoroa. Ensimmäisen ryhmän palattua kuulimme, että ankkuriliina menee suoraan potkureille. Sieltä Jani oli vetänyt lainin keulan reelinkiin, ankkuripelin viereen.

Lasketuminen meni hyvin, eihän tuossa alasmenossa juuri muuta olekaan kuin mahdolliset paineentasausongelmat. Potkurit olivat hiukan pienemmät kuin oli kuvitellut, mutta ihan miehekkäät rupellit kuitenkin. Syvyyttä potkureilla oli hiukan päälle 39 metriä. Seurasimme lainia kohti keulaa, josta löytyikin massiivinen ankkuripeli ankkureineen. Sen jälkeen kävimme ihastelemassa vielä keulatykkiä (syvyys noin 39 metriä), jonka tähtäyslaitteistot ovat vielä hyvässä kunnossa. Sen verran tuota uintimatkaa on perästä keulalle (peräosalla on mittaa noin 55 metriä), että emme kerenneet käydä katsomassa komentosiltaa tai toisen puolen ankkuriakaan, vaan jouduimme lähtemään takaisin perään. Hyvä olikin, että jäi muutama minuutti ylimääräistä ennen sovittua nousuaikaa, sillä laini vastusteli Elmerin irroituspyrkimyksiä ansiokkaasti. Rauhallisella työskentelyllä naru kuitenkin saatiin irti ja pääsimme aloittamaan nousun. Tarkoitus oli, että olisimme lopuksi siirtäneet veneen ankkuria, joka oli mennyt kölin ja potkuriakselin välistä. Valitettavasti aika ei tähän riittänyt vaan jouduimme jättämään ankkurin sinne minne se oli sattunut tippumaan.

Dekot sujuivat hyvin, pientä virtausta oli havaittavissa kuudessa metrissä. Onneksi vain sen verran, että joutui hiukan uimaan pysyäkseen paikoillaan. Kokonaissukellusajaksi tuli 75 minuuttia ja maksimisyvyydeksi reilut 45 metriä. Veneeseen päästyämme Jani ja Marko uurastivat ankkurin kimpussa Velin koettaessa avittaa ajamalla. Lopulta jouduimme jättämään ankkurin liinoineen sinne, sidoimme tietysti köyden päähän poijun merkiksi.

Kaiken kaikkiaan sukellus oli hieno, vaikka näkyvyys olikin pikkuinen pettymys. Kalustotappioitakin tuli, onneksi ei sattunut omalle kohdalle. Kyllä tuollainen stage laittaa harmittamaan, kun menee pohjaan omia aikojaan... Kyllä Königin Luisella menee käymään vielä toisellakin kertaa, jos ei muuta niin hakemaan tuo ankkuri takaisin. :) Tietysti kiinnostaa se komentosiltakin ja perän kävelytasanteetkin jäivät nyt katsomatta.

tiistai 23. elokuuta 2011

Räjähdys Sukelluskeskuksessa Helsingissä

Onnettomuudet sen kuin jatkuvat, tällä kertaa onneksi vältyttiin kuolonuhreilta. Helsinkiläisessä sukellusliikkeessä tapahtui tänään räjähdys, joka todennäköisesti sattui seoskaasua valmistettaessa. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijainneen liikkeen kuusi ikkunaa olivat kaikki särkyneet paineaallon voimasta, mutta liikkeessä olleelle toiselle henkilölle ei ollut tullut ainakaan vakavia vammoja.

Iltalehden artikkeli aiheesta.

No niin, nyt (klo 22.40) on tullut lisää (korjattua) tietoa koskien erityisesti tuota happisäiliön räjähtämistä: "Säiliötäytön yhteydessä tapahtui kompressorissa voimakas leimahdus.
Leimahduksen aiheuttama paineaalto rikkoi liikkeen ikkunat.
...Timo, joka oli tapahtumahetkellä kompressorihuoneessa sai palovammoja lähinnä käsivarsiinsa.
Vammoja hoidetaan tällä hetkellä sairaalassa, mutta Timo voi tilanteeseen nähden hyvin ja lähettää terveisensä.
Myymälän puolella ei sattunut juurikaan aineellisia vahinkoja, rikkoutuneita ikkunoita lukuunottamatta.
Helsingin Sukelluskeskus aukeaa keskiviikkona normaalisti ja myös kurssit jatkuvat normaalisti.

Onnettomuuden tutkinta on kesken, mutta se tiedetään jo nyt että onnettomuus EI johtunut ilma- tai happisäiliön räjähtämisestä kuten joissain tiedotusvälineissä on väitetty.
"

Tämä toimii varmaan jonkin aikaa gas blender -kursseilla varoittavana esimerkkinä puhtaan hapen käsittelyssä tarvittavasta huolellisuudesta. Usein ollaan kaveriporukassa ihmetelty, ettei näitä happionnettomuuksia satu enemmän esim. metalliteollisuuden puolella, jossa käsitellään hitsaushappea. Vai onko joku nähnyt kuinka duunari ennen hapen kanssa työskentelyä vaihtaa rasvaiset haalarit ja hanskat "happipuhtaisiin" varusteisiin, saati että muistaa availla happilekan venttiilin hitaasti jne...?

Pikainen googlettelu johti minut lukemaan MuroBBS:ssä käytyä keskustelua Sukelluskeskuksen räjähdyksestä. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka "asiantuntevia" kommentteja ihmiset laittavat aivan olemattomilla tiedoilla, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa väite, jonka mukaan "happi on sama kuin ilma." Ei ole ihme, että sukeltajien kuvitellaan nykyäänkin käyttävän happipulloja, tuollainen "tieto" kun tuppaa kelpaamaan toisille ihan totena. Viimeksi tänään eräs mies puhui minulle happipullosta, kun näki minulla pullon paikkaria. No, sellaista se on ja siihenkin kai tottuu.

maanantai 22. elokuuta 2011

Sukeltaja menehtyi Porkkalassa

Iltalehti uutisoi tänään sukeltajan menehtyneen Kirkkonummella sattuneessa sukellusonnettomuudessa. Ikävä uutinen, ja tämä olijo kolmas kuolemaan johtanut sukellusonnettomuus Suomessa tälle kesälle. Todellakin synkkä kesä tältä osin!

Olisi hyödyllistä saada tietää mitkä ovat näiden onnettomuuksien taustat, ettei tarvitsisi turvautua ainoastaan lehdistön antamiin tietoihin, joihin en ainakaan itse jaksa suhtautua kovin luottavaisesti. Jos lajia harrastamaton, tai vielä pahempaa, tuntematon kirjoittaa siitä, tekstiin voi helposti tulla merkittäviäkin asiavirheitä. Ja kun oikeaa tietoa ei ole tarjolla, alkavat ihmiset helposti arvailla tapahtumien kulkua. Sinänsä ymmärrettävää, mutta ei kuitenkaan välttämättä hyväksyttävää toimintaa.

perjantai 19. elokuuta 2011

Kuivapuvun hanskoista

Tässä taannoin minulta kysyttiin mielipidettä kuivapuvun hanskoista ja päädyin pohtimaan asiaa - jälleen kerran. Koska tuo hanska-asia on yksi iäisyyskysymys sukelluspiireissä, niin ajattelin naputella tännekin omia mietteitä aiheesta, jos niistä vaikka olisi jolle kulle lukijalle hyötyä.

Kuivapuvun kanssahan voidaan käyttää joko kuiva- tai märkähanskoja. Kuivahanskat voivat olla kiinteät, eli niitä ei voida irrottaa puvusta, tai sitten erilaisilla mansettirenkailla varustettuja irtohanskoja. Itselläni on tuollaiset Vikingin valmistamat mansettirenkaat bajonettikiinnityksellä. Jokaisessa tyypissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Märkähansikkaat ovat kaikkein yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu. Kuivapuvun tiiviydestä huolehtivat tällöin rannemansetit, hansikas ainoastaan suojaa käsiä ja tarjoaa kohtuullisen lämmittävyyden. Lämminveriset sukeltajat voivat käyttää tällaisia neopreenihanskoja kylmissäkin vesissä, itse en moista lähtisi kokeilemaan. Märkähanskojen etuja ovat niiden suhteellisen edullinen hankintahinta ja se, että ennen sukellusta sukeltaja voi pitää sormensa paljaana "viimeiseen asti". Toisin sanoen sorminäppäryyttä vaativat tehtävät on helpompi hoitaa, kun sormet ovat paljaana. Edullisia haskoja voi pitää pakissa varalla vaikka muutamatkin, jolloin sukellukset eivät kaadu hanskojen rikkoontumiseen tai katoamiseen.

Kiinteät kuivahanskat ovat, kuten nimikin jo sanoo, kiinteä osa pukua. Tällaisessa puvussa ei ole rannemansetteja, koska hansikkaiden ja puvun välistä saumaa ei ole tarkoitettu avattavaksi. Tämä onkin mielestäni kyseisen hansikastyypin suurin etu: yksi vuotokohta vähemmän puvussa. Toinen etu on se, etteivät hansikkaat voi unohtua kotiin, jos puvun on muistanut ottaa mukaan. Huonona puolena kiinteillä kuivahanskoilla on se, että sukeltaja menettää osan sorminäppäryydestään pukuun pukeutumisen jälkeen, esimerkkinä olkoon vaikkapa alentajan o-renkaan paikalleen laitto. Onnistuu kyllä hanskat kädessäkin, mutta ilman hanskoja se on kuitenkin helpompaa. Myös rikkoutuneen hanskan korjaaminen kenttäoloissa korostuu, kun hanskaa ei voi vaihtaa ehjään. Yleisin rikkoontumistapa lienee jonkinlainen pisto tai pieni viilto, jonka kkorjaaminen on onneksi suht' helppoa.

Viimeisimpänä ovat mansettirenkaalliset kuivahanskat, jotka näin näppituntumalla ovat yleisimmin kuivapuvuissa käytetty ratkaisu Suomessa. Näissä hanskoissa tekninen toteutustapa vaihtelee valmistajien ja mallien mukaan, mutta perusperiaate on sama. Hanska voidaan irroittaa puvusta, mutta sukelluksen aikana hanskan ja puvun liitoskohta on vesitiivis. Etuina tällä ratkaisulla on tuo arvostamani sorminäppäryyden sailyttäminen puvun pukemisen jälkeenkin ja vaurioituneen hanskan helppo tai helpohko vaihto ehjään. Hanskoina olen itse käyttänyt Motonetistä ostamiani sinisiä kumihanskoja, jotka maksavat noin vitosen pari. Hanskatyypin huonona puolena sen sijaan on jälleen yksi vuotava saumakohta lisää. Mansettirenkaat myös haittaavat jonkinverran toimintaa pinnalla, erityisesti laitetta puettaessa tai riisuttaessa. Itse olen leikannut puvuistani mansetit pois, jolloin kaasun kulkeutuminen muualta puvusta hanskoihin helpottuu ja sormien pysyminen lämpimänä on todennäköisempää. Mahdollisessa hanskan rikkoontumisessa pinnan alla kastuu tietysti koko puku, mutta olen pitänyt tätä riskiä pienempänä pahana kuin käsien palelemista.

Mansettirenkaallisissa hanskoissa puvun hihaan kiinnitetään yksi rengas ja hanskaan toinen rengas. Nämä muodostavat yhdessä vesitiiviin liitoksen, joka on toteutettu yleensä joko bajonettikiinnityksellä tai kierteillä. Jonkinverran on tullut vastaan myös kiinni painettaviakin ratkaisuja. Renkaiden kiinnitys hoituu yleisimmin niin, että joko rannemansetin kumi tai hanskan materiaali (riippuen laitetaanko rengasta hanskaan vai hihaan) puristetaan varsinaisen renkaan ja lukkorenkaan väliin. Tämä ei vaadi liimoja ja erikoisia työvälineitä ja on tehtävissä myös karuissa kenttäolosuhteissakin. Mansettirenkaallisten hanskojen lisäksi markkinoilla on myös renkaattomia kuivahanskoja, jossa hanskassa itsessään on mansetti, joka hoitaa tiivistyksen varsinaista rannemasettia vasten. Renkaiden puuttumista lukuun ottamatta tämä hansikatyyppi toimii käytännössä samoin kuin mansettirenkaallinenkin hanska.

Jos sukeltaa vain enemmän tai vähemmän lämpimissä vesissä, pärjää melko varmasti märkähanskoilla. Jos sukellukset tapahtuvat kylmässä vedessä ja / tai ne kestävät huomattavan pitkään, kannattaa hankkia kuivahanskat. Tarkempi valinta riippuu ihan omista mieltymyksistä, melkoisella varmuudella kaikkien mallien kanssa kyllä pärjää. Ennen valintaa aloittelijan kannattaa rohkaista mielensä ja kysellä kokeneemmilta sukeltajilta mielipiteitä ja mahdollisuutta kokeilla erilaisia malleja.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Viistokaikuharjoituksia

Käytiin eilen Eiralla ja samalla reissulla piti tietysti harjoitella kaiuttamista. Veneenä oli seuran pienempi rib-vene, jonka ajo-ominaisuudet jäivät todella kauaksi Valiantista. Tosin reissun loppupuolella, tyynessä vedessä veneen pyörittely oli lapsellisen helppoa verrattuna ison Valiantin kääntelyyn. No, joka tapauksessa, Eiralla oli sen verran aallokkoa, ettei viistokaikuominaisuudesta ollut käytännössä mitään hyötyä, ainakaan kun anturi on peräpeilissä kiinni. Kaiutin Eiraa niin myötä-, vasta- kuin sivuaallokossa, mikään ei tuottanut toivottua tulosta. Asetuksia en hirveästi räplännyt, mikä tietysti nyt jälkikäteen harmittaa.

Aallokko aiheutti runsaasti häiriöitä Eiralla.

Eiralta palasimme Lappohjaan, jossa aallokkoa ei ollut kuin nimeksi. Vaikka kuivapuku tuntui lämpimässä auringonpaisteessa aika hiostavalta, halusin kaiuttaa hetken aikaa Antoniollakin.


Viistokaikua tutkivan kipparin aika ei käynyt pitkäksi, mutta sukellusryhmän loppuosa alkoi vaatia pikaista pääsyä maihin ja siitä edelleen kotimatkalle. Eihän siinä muu auttanut kuin ajaaa vielä viimeisen kerran kohteen yli ja kohti ramppia.

Vene on kulkenut tässä suoraan kohteen yli. Alalaidassa näkyvä kaiku on sama laiva ennen veneellä tehtyä u-käännöstä.

Täytyy myöntää, että Eiran surkean tuloksen jälkeen Antonion kuviin oli hyvä lopettaa. Jäi hyvä fiilis, kun sai onnistuneitakin kuvia. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kuva olisi muuttunut Eiralla, jos anturi olisi saatu uitettua edes muutaman metrin syvyyteen pois aallokon aiheuttamasta pahimmasta höykytyksestä. Päätös kalan rakentamisesta vain vahvistui!

perjantai 12. elokuuta 2011

Hanko kutsuu

Huomenna on tarkoitus lähteä Hankoon, ykköskohteena tietysti Eira, jos kelit vain sallivat. Aamupäivälle ainakin luvataan ihan kohtuullista keliä, iltapäivällä aallonkorkeus sitten vaan kasvaa iltaa kohti mentäessä. Jos saisi tehtyä yhden dyykin Eiralla ja toisen sitten jossain vähän suojaisammassa paikassa. Onneksi Hangossakin tuota valinnan varaa riittää. Tällä kertaa joudutaan lähtemään seuran pienemmällä kumpparilla, kun Valiant on seuran ständillä Elomessuilla Hämeenlinnassa. Onneksi saatiin kuitenkin viistokaiku mukaan! Toivottavasti kelit antavat myöten, että saan kunnon vk-kuvaa.

Viistokaiusta puheen ollen, on alkanut poltella sen suhteen parikin hankintaa. Kimin hylkysivustolta bongasin mainion artikkelin kalan rakentamisesta ja tietenkin tuo kiinnostaisi kovasti. Harmi vaan, että Humminbird 1197c SI -viistokaiun anturi maksaa noin 2-3 kertaa sen mitä noihin pienempiin Humppareihin, eli noin 250-300 euroa. Siihen vielä jatkokaapeli päälle... Toinen viistokaikuun suoraan liittyvä hanke olisi DrDepth -ohjelman hankkiminen viistokaikuominaisuudella, joka sekin kustantaisi sen 300 euroa. Poijutuksessa käytettävät satelliitit ovat jo tilauksessa, tosin ei millään kiireellisellä aikataululla. Satelliitit valmistaa Konepaja R. Saarman. Kunhan aika koittaa, kirjoitan niistäkin jonkinlaista esittelyä.

tiistai 9. elokuuta 2011

Myynnissä Ursuitin suihkuverho

Laitetaan nyt myyntiin vanha kuivapukuni, Ursuit Heavylight Cordura FZ. Puku on siis etuvetskarilla varustettu, kuten mallinimen "FZ" kohtakin kertoo (front zipper) ja vetoketju on vaihdettu Ursukilla alkuvuodesta, samalla kertaa pukuun vaihdettiin kaulamansettikin. Operaatio maksoi noin 260 euroa eikä puvulla ole sen jälkeen sukellettu kuin maksimissaan kymmenen kertaa.

Heavylight edestä.

Pukua on paikkailtu liimailemalla ja pahimmat vuodot olenkin saanut kuriin. Jostain haarasaumasta se vuoti vielä maaliskuussa, ennen kuin liimasin haarasaumat melko isolta alalta. Viimeisimmän liimauksen jälkeen en ole puvulla sukeltanut, eli saattaa pitää vettä tai sitten ei. Myyn joka tapauksessa "vuotavana", niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

Heavylight takaa.

Puku on sen verran vanha, ettei siinä ole ollut uutena kuin 1 reisitasku, vasempaan reiteen on liimattu siististi DTD:n tasku (joka on muuten sivumennen sanoen PALJON parempi kuin originaali). Molemmissa taskuissa on narulenkit tavaroiden kiinnittämistä varten.

DTD:n tasku vasemmassa reidessä.

Puvun tiedot yhteenvetona:
-Ursuit Heavylight cordura FZ
-Koko M, saapas 42
-Kaksi reisitaskua (1 kpl orginaali Ursuit ja 1 kpl DTD:n tasku)
-Uusi vetoketju
-Uusi kaulamansetti
-Ei rannemansetteja (uudet rannemansetit tulee mukaan)
-Katu-uskottava ulkonäkö
-Hinta 300 euroa

Puku sijaitsee tällä hetkellä Riihimäen seudulla, Matkahuollolla kulkee kauemmaksikin. Sovittaa voi ennen ostamista, mutta sukeltaa ei (ne puuttuvat rannemansetit). Yhteyden saa vaikka kirjoittamalla viestin tuohon kommenttikenttään tai soittamalla / tekstaamalla 050 - 3498 041.

maanantai 8. elokuuta 2011

Sukellus sameuteen

Sunnuntaina oli tarkoitus käydä joko Alcalla tai Raimo-Ragnarilla, mutta sääennusteet povasivat 7-9 m/s tuulta ja aallonkorkeuttakin parin metrin molemmin puolin. Itse olin jo valmistautunut sukeltamaan suojaisissa lahdissa olevia matalia hylkyjä, mutta sukelluspari ehdotti lauantaina Beatris-hylkyä Iniössä, Turun suunnalla. Lauantai meni töissä, eikä juuri kerennyt sen tarkemmin kohteeseen paneutumaan ennakkoon. Hiukan ennen puoltayötä sitten kotona pääsin kaivelemaan tietoja hylystä ja sen sijainnista. Kuvitelmat lähes hylyn vieressä olevasta venerampista romuttuivat kun katsoin tien Googlen street view:llä. Onneksi venesatama löytyi lähes yhtä läheltä. Pakkasin vielä sukelluskamat autoon valmiiksi ja sitten pääsinkin nukkumaan.

Vajaan viiden tunnin levon jälkeen muistin ottaa latautumassa olleen lampun akunkin matkaan ja nokka kohti Hämeenlinnaa. Hämeenlinnasta lähdettiin Markon autolla matkaan, mukaan otettiin Valiant, vaikka meitä olikin vain kolme sukeltajaa. Ajomatkalla päästiin katselemaan harvinaisen komeita autoja, olihan Forssassa vuosittainen Pick-nick.

Veneramppikin löytyi helposti ja ei muuta kuin vene vesille ja sukellusreleet kyytiin. Laiturilla sitten huomasin alentajien jääneen kotiin ja hetken aikaa näytti että jäänkin pintamieheksi. Onneksi Markolta löytyi autosta myös sinkkusetti, josta kaapattiin minulle regusetti (en muista sukelsinko edes peruskurssilla sanka-alentajalla). Loppujen lopuksi siis päästiin lähtemään matkaan kaikki kolme varustautuneina sukellusta varten. Venematkaa taisi olla jotain 5 km suuntaansa, joten laitettiin jo rannassa puvut päälle.

Kohde löytyi helposti viistokaiulla, vaikka kunnon kuvaa en onnistunutkaan saamaan. Syytän siitä aallokkoa, joka ainakin minun taidoilleni oli liian voimakas. No, hylky kuitenkin löytyi ja se oli pääasia (olisi kyllä kiva joskus harjoitella tuota kaiuttamista ihan tyynelläkin).

Ensimmäinen viistokaikukuva Beatriksesta, tämä on ajettu kohti vasta-aaltoa.


Tämän vedon ajoin muistaakseni sivuaaltoon, joka oli paljon helpompaa.


Perinteisellä kaikuluotaimellakin hylky näkyi näin selkeästi


Itse sukellukset (2 kpl) olivat hyvin samankaltaisia epäonnistumisia. Selkeä harppauskerros oli noin 14 metrissä ja näkyvyys oli parhaimmillaankin melko heikko koko matkan. Pohjalla ankkuri hoiti silttauksen. Mutapohjassa liikkunut ankkuri kettinkeineen loi vaikuttavan maitomaisen sakkakerroksen joka söi näkyvyyden aivan kokonaan. Ei siis ihme, että molemmilla kerroilla ryhmä hajosi ja sukellukset jäivät lyhyiksi. Huonoimmillaan näkyvyys oli nolla, ankkurin liikkeelle saama mutapilvi heijasti valoa niin, että olisi voinut kuvitella sukeltavansa suuressa maitosammiossa... Toisen sukelluksen lopuksi päädyin laivan perässä olevalla hyttirakennelmalle, jossa oli hiukan parempi näkyväisyys. Harmi vaan, että jouduin lopettamaan sukelluksen juuri siihen.

Vaikka sukellukset Beatriksella jäivätkin tulokseltaan laihoiksi, en vielä hylkää kohdetta kokonaan. Kyllä tuokin hylky ansaitsee toisen mahdollisuuden paremmalla kelillä. Lisäksi reissulla tuli tutustuttua Saaristomeren suomiin mahdollisuuksiin, jos keli Porvoo / Porkkala -akselilla ei salli sukeltamista. Loppujen lopuksi Hämeenlinnasta merelle haluttaessa ajomatkaa tulee aina melko lailla. Kustaviin matkaa tuli hiukan reilut 200 km, Pellinkiin, Söderbyhyn matkaa on noin 150 km Ja Merikylään Porkkalaan noin 140 km.

perjantai 5. elokuuta 2011

Kiireet jatkuu

Joo, eipä tässä voi muuta kuin ihmetellä miten nopeasti nuo päivät katoavat!

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä pitkästä aikaa Raimo-Ragnarilla. Lähdettiin merelle Söderbystä, joka oli tuttu paikka jo viime vuodelta. Meri oli lähes pläkä, vain kevyt maininki keinutteli Markon ribbiä. Raimo-Ragnar oli poijutettu, taisi olla ensimmäinen tämän kesän poijutettu hylky näillä kumivenereissuilla.

Styrjon laituri Söderbyssä.

Veneen voi laskea luonnonrampilta veteen.

Näkymä veneväylälle.

Näkyvyys oli huono pinnalta noin 13 metriin asti, josta alaspäin vesi oli selvästi kirkkaampaa. Aivan pohjassa kolmen kympin kieppeillä oli sakkaa. Alkusukelluksella keskittyminen itse hylkyyn hiukan herpaantui, kun vara-annostaja (Apeks ATX40) alkoi hiukan puhaltamaan. Ei mitään ihmeellisiä toimia tarvinnut tehdä, kun oli saanut ensin vian paikallistettua: pulloventtiili kiinni ja hetken päästä taas auki.

Itse hylky tarjosi yllätyksen, koska se tuntui melko pitkään aivan vieraalta laivalta. Loppupuolella sukellusta alkoi tulla tuttujakin paikkoja vastaan, skailetin ympäristöä olisi voinut tutkia vähän tarkemminkin, mutta piti lähteä kohti pintaa. Sukellukselle tuli mittaa tasan 70 minuuttia, josta noin vartti meni dekoissa kuudessa metrissä. Kutosessa oli muuten melkoisen kova virtaus, joka yhdistettynä huonoon näkyvyyteen pakotti keskittymään köyden näkyvissä pitämiseen. Muutamat viimeiset minuutit roikuin köydessä, kun alkoi tympimään koko ajan tapahtuva räpiköinti.

Raimo-Ragnar tarjosi jälleen hienon sukelluksen ja uskallanpa väittää, että se kestää vielä aika monta dyykkiä ennen kuin alkaa käydä turhan tutuksi.