perjantai 28. lokakuuta 2011

Tiedonsiirto-ongelma ratkaisuineen

Jyrängön reissun jälkeen en onnistunut siirtämään sukelluksia pöytätietsikalle sukellustietokoneesta. Normaalisti kuvioni menevät niin, että kytken tiedonsiirtotilassa olevan Vytecin kiinni tietsikkaan Suunnon omalla USB-kaapelilla, jonka jälkeen lokiohjelma lataa uudet sukellukset. Tällä kertaa homma pysähtyi siihen, kun sukellustietokonetta ei löytynytkään. Eipä tuo nyt ihan uutta ole, Suunnon koneet kun eivät ole niitä kaikkein luotetuimpia tuon tiedonsiirron suhteen. Joskus on liittimet liian likaiset tai lokikirjaohjelman tiedonsiirtoasetuksissa on väärä nopeus, milloin mitäkin. Liittimien puhdistukseen voi muuten käyttää ihan tavallista pyyhekumia, sillä saa helposti kontaktit puhtaaksi jos ovat päässeet pinttymään. No, tällä kertaa ei auttanut Suunnon sovittimen heiluttelu, uudet käynnistykset ja muut vastaavat normikikat joita atk-vehkeiden kanssa tavataan tehdä. Kun sama tilanne jatkui läppärilläkin kokeiltaessa, oli aika tunnustaa jotain olevan pielessä: joko kaapeli tai Vytec oli viallinen. Epäilykset kohdistuivat kaapeliin, jonka säilytys oli juuri sellaista kuin näin suurpiirteiseltä kaverilta voi odottaakin. Koska sukelluksia kuitenkin pysyy koneen muistissa aika paljon, ei korjaustouhuilla ollut niin kiire. Päätin odottaa ja kokeilla vielä jollain toisella koneella, että vika on varmasti kaapelissa. "Kiukunlähteen" reissun jälkeen Jukan kone saikin toimia testikappaleena. Testi osoitti, että vika on kaapelissa, joten vaihtoehtoja oli kaksi; joko hankkia uusi kaapeli tai korjata vanha.

Valmistauduin vaativaan kaapelinkorjaustehtävään puhaltelemalla muutamassa vuodessa kertyneet pölyt ja hämähäkinseitit Welleristä sekä etsimällä tinan imusukkaa ja kolvin pieniä kärkiä - turhaan. Onneksi sentään tinarulla löytyi siitä kolvin vierestä. Imusukkaakin olin pyöritellyt parin viime kuukauden sisällä jossain, mutta ei sitä vaan löytynyt... On varmaan samassa paikassa kuin yleismittarikin. Kun osa tarvikkeista oli siis löytynyt, oli aika avata kaapelin sukellustietokoneeseen tuleva pää. Pari ruuvia auki ja jo ensivilkaisulla selvisi vikakin: yksi johdin oli katkennut juotoksen juuresta. Helppo homma noin periaatteessa, mutta olihan tuossa tekemistä ilman imusukkaa tai imuria. Onneksi piirilevyllä oli rutkasti tyhjää tilaa, sillä tuolla Wellerin leveällä kärjellä olisi muutoin ollut takuulla tuhoava vaikutus. Aikani kun ähersin piirilevyn kimpussa, niin sain sen piuhankin kiinni. Jotenkin se tuntui helpommalta kun aikoinaan opiskeli RTV-mekaanikoksi. Ei muuta kuin kotelo kiinni ja testaamaan kaapelin toimivuus: taas toimii.

Tämä oli nyt varmasti sellainen työ, että olisi pitänyt jättää sen tekeminen valtuutetulle Suunto-huollolle. Olisikohan tullut halvemmaksi ostaa uusi kaapeli vai korjauttaa vanha? Onneksi sai ehjättyä edes tuon, ettei kaikkea tarvitse heittää roskiin kun vähän hajoaa. Ja tämän kanssa ei ole niin nuukaa, jos sattuu oma korjaus pettämään kesken käytön - elämää ylläpitävien laitteiden kohdalla kun tilanne on vähän toinen.

Tällaisia askarteluja tällä kertaa, huomenna olisi tarkoitus käydä tutustumassa Ojamoon. Palannen aiheeseen tuonnempana.

torstai 27. lokakuuta 2011

Sukellus Kiikunlähteeseen

Pieni, taimenrikas ja kirkasvetinen lampi idyllisessä maalaismaisemassa - siinäpä lyhyt kuvaus Kiikunlähteestä. Hiekkatie menee ihan lammen vierestä, joten autolla pääsee ihan kohteen viereen (kovin monelle autolle ei tosin tilaa löydy). Itse veteenmeno onnistui helposti rannasta, josta pääsi kahlaamaan nopeasti syvenevään veteen. Ei siellä syvää tosin ollut missään kohtaan, veteenmenopaikallakin taisi maksimit olla noin 1½ metriä.

Kiikunlähde Hollolassa, matala pää.

Lammessa on selkeästi kaksi erillistä osaa, ainakin sukeltajan kannalta: syvä ja matala pää. Syvässä päässäkin tuo syvyys on hyvin suhteellista, vettä kun löytyy maksimissaan noin 4 metriä. Matalaa riitti huomattavasti enemmän, syvyys vaihteli metrin ja kahden välillä. Matalassa päässä pohja oli sammalta muistuttavien vesikasvien peitossa ja uteliaat taimenet tulivat tutkimaan sukeltajia jo veteenmenopaikalta. Taimenia olikin paljon ja ne tykkäsivät seurata sukeltajan takana turvallisen etäisyyden päästä. Lähestyttäessä syvempää päätä oli lammen pohjassa kaatuneita puita, jotka olivat suorastaan kuvauksellisia. Varsinkin rantapenkereiden tuntumassa maisemat olivat välillä jopa akvaariomaisia.

Maisema muuttui syvän ja matalan rajalla todella nopeasti: yhden puun ylittämisen jälkeen pohja laskeutui eräänlaiseksi kanjoniksi, jonka pohjalla oli puhdasta, hienoa hiekkaa. Kanjonin toisella reunalla oli isoja, kaatuneita puita, joiden juurakoissa ja oksistoissa taimenet välillä lymyilivät. Kanjonia riitti muutamia metrejä, jonka jälkeen kanjoni laajeni kuopaksi, jonka pohjaa koristivat useat eri lähteet. Hieno hiekka oli jatkuvassa, kuplivassa liikkeessä lähteistä työntyvän veden ansiosta. Erinomaisen hienon näköistä, en ollut ennen nähnytkään noin voimakasta lähdetoimintaa pinnan alta käsin! Kuopan reunat nousivat jyrkästi ja täällä tunne akvaariosta oli vieläkin voimakkaampi kuin aiemmin matalalla. Tarkennuksena sanottakoon, että pidin tuota siis ehdottomasti positiivisena tuntemuksena. :) Veden lämpötila oli muuten tasaisesti 5 astetta syvyydestä riippumatta, johtui varmaan juuri tuosta aktiivisesta lähde-esiintymästä. Lähteiden luona oli myös vedenottoputki, joten varoimme silttaamista erityisesti putken lähellä. Paluumatkalla tosin selvisi (tosin ei suinkaan näköhavainnon avulla), että kuopassa oli toinenkin vedenottoputki.

Kuopasta päästyämme lähdimme parini kanssa uimaan takaisin toiseen päähän. Jossain vaiheessa kaverini osoitti jotain ja vähän aikaa yritin etsiä mitä kaveri oikein tarkoitti. Mieleen hiipi ajatus, josko aiemmin näkemämme joutsenet olisivat olleet siinä lähellä ja ajattelin kurkistaa pinnalta näkyisikö isoja siivekkäitä jossain lähellä. Ei näkynyt, mutta vihainen mummo veneessä näkyi! Fiilikset laskivat nopeasti heti mummon avattua suunsa ja päätin suoda parillenikin mahdollisuuden päästä kuulemaan viisauden sanoja ja kävin nykimässä pari kertaa räpylästä peukuttaen sukelluksen. Pinnalla kaverin tervehdykseen mummeli vastasi perisuomalaisen hyväntuulisesti tivaamalla kenen luvalla olemme sukeltamassa lammessa. Mahdollisimman neutraalisti ja rauhallisesti totesin, että sukellustoiminta rinnastetaan uimiseen ja on siten sallittua joka miehen oikeudella aika laajalti. Ei kelvannut tämä selitys vaan meidän olisi kuulema pitänyt tietää, että kaksi taloa ottaa vettä tuolta montusta. Jäi epäselväksi olisiko pitänyt osata katsoa kristallipallosta vai mistä, kun ei rannalla ollut mitään kieltoon viittaavaakaan ja lammen matalassa päässä olleelta talolta traktorillaan pöristellyt mieskin oli vain moikannut meille hyväntahtoisesti. Se kyllä tuli selväksi, että muori oli ottanut rekisterinumerot ylös ja lupasi "ilmoittaa kuntaan" meistä. Olihan se mummon huoli vedenottoputken tukkeutumisesta ymmärrettävää, varsinkin kun pinnalla kellui hirmuinen vesikasvipilvi matalassa vedessä möyrimisen tuloksena. En viitsinyt alkaa kertomaan, ettei siellä pohjalla ole mitään roskia ja tarjouduin käymään tarkistamassa ne venttiilit ja puhdistamassa ne mahdollisista roskista. Hyvä ettei tullut airosta sen takia... Siinä vaiheessa kun mummo veneessä päätteli meidän olevan kerrostaloasujia (mikä muuten ei omalta kohdaltani pidä edes paikkaansa) ja alkoi epäilemään käsityskykyämme ja varmaan selväjärkisyyttäkin ihan noin yleisesti, päätin poistua pinnan alle. Onneksi mummo luovutti ja palasi rantaan. Paluumatka rantaan meni huomattavan huonoissa fiiliksissä ja kun vilukin alkoi hyräytellä, niin nousin pinnalle ja uin loppumatkan pinnalla Michelin-ukkona puku kaasua täynnä.

Sukellukselle tuli mittaa hiukan vajaa tunti, vaikea sanoa varmasti kun mittarit ja koneet lakkasivat välillä laskemasta sukellusaikaa liian matalan syvyyden takia. Kamoja autoon pakatessa sukeltamaan lähtiessä ohiajanut pappakin tuli traktorillaan takaisin, eikä vieläkään kipannut päällemme kirousten tulvaa lammessa sukeltamisen takia.

Kuivista pois heittäessäni huomasin, että huolimattomuus kaulamansetin takia oli kostautunut ja pukuun oli tihkunut vettä mansetista. Ilmankos alkoikin paleltaa! Kuivahupullahan tuosta mansettiriesasta päästäisiin, mutta huppu on edelleen hankintalistalla. Tilaushalukkuutta rajoittaa hinta, sillä asennettuna Loitokarin huppu kustantaakin lähes 500 euroa. No, sehän sattuu vain köyhään...

Yhteenvetona voin todeta, että lampi olisi tutustumisen arvoinen paikka. Erityisesti syvän päänsä osalta tarjolla olisi hienoja maisemia jotka hakkaavat Melkun "tarjonnan" sata-nolla, mutta lammen rannalla asuvan mummon rauhan takia sukeltamista kohteella lienee syytä harkita pariinkiin kertaan. Sääli.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kiikunlähteelle huomenissa

Olisi tarkoitus lähteä huomenna tutustumaan Kiikunlähteeseen. Paikka on matala ja kirkasvetinen lampi, jossa on kuulemani mukaan kuvaukselliset olosuhteet: kasvillisuutta pohja täynnänsä, lähteitä ja taimenparvia. Lähdetoiminnan takia vesi on suht' viileää, tosin sitähän se on Suomessa syvemmällä aina.

Tuossa vielä linkki Pasi Laineen videoon Taimenia, Hollola.


Iso-Melkuttimen veteenmenopaikka vastarannalta nähtynä. Oranssi täppä on portaiden luona oleva ambulanssi.

Tuli sunnuntaina käytyä Melkulla kastelemassa pukua ja keli oli aika tyyni kuten kuvastakin näkyy. Rappuset ja varustetasanne saivat kaikilta paikallaolijoilta kehuja ja autoja oli tungokseen asti. Vesi oli raikasta, näkkärit ei kuitenkaan ihan parhaat mahdolliset.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Jyränköä tuplaten

Sunnuntain ohjelman muodostui kahdesta sukelluksesta Jyrängöllä, Heinolassa. Nelihenkinen sukellusryhmämme saatiin kasaan Heinolassa Teboililla, josta suuntasimme kohti Casinon rantaa. Jätimme yhden auton Casinolle ja siirryimme lähtöpaikalle Kumpeli Span rantaan. Tukevalla laiturilla on hyvä koroke jonka päältä laitepaketti on helppo pukea, ja veteen pääsee näppärästi hyppäämällä suoraan laiturilta. Jo laiturin luona oli sen verran virtausta, että helpointa oli pitää laiturista kiinni viimeistäkin sukeltajaa odotellessa.

Kun kaikki sukeltajat olivat vedessä, kerrattiin vielä suunnitelma: suurinpiirteisellä kompassisuunnalla kohti väylämerkkiä viitisen minuuttia, jonka jälkeen enemmän tai vähemmän virran mukana Casinon rantaa kohden. Jarkko piti perää kameran kanssa, Markus hoiti suunnistamisen. Minun ja Jukan tehtäväksi jäi siis vain nauttia sukelluksesta. Alun sukellus poikkivirtaan oli tapahtumaköyhää: tasaista hiekkapohjaa jota rikkoivat vesikasvit syvyyden ollessa noin 2½ metriä. Kun sukellus kääntyi sitten virran suuntaiseksi pystyi nauttimaan helposta etenemisestä syvyyden pikku hiljaa lisääntyessä. Markus piti yllä hiukan kovempaa tahtia mihin olen tottunut, välillä joutui jopa spurttaamaan edellämenijöiden pitämiseksi näköpiirissä.

Varsinaiset sukellusmaisemat avautuivat vasta kun pääsimme syvemmälle. Tasainen pohja vaihtui rikkonaisempaan, jossa vuorottelevat niin savi- kuin hiekkaseinämät ja laajat louhikot. Väliin virta vei sukeltajia vähän turhankin kovaa, joissain paikoissa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Tässä vaiheessa viimeistään osoittautui, ettei kuvaajaa kannata laittaa viimeiseksi: kuvauksellisten paikkojen kohdalla jonomuodostelma pyrki venymään, kun Jarkko pysähtyi tai hidasti vauhtiaan ja etupää jatkoi matkaansa. Kertaakaan ryhmä ei kuitenkaan hajonnut, vaikka näkyväisyys ei ollutkaan mitenkään mairitteleva. Jarkon sijainti näkyi hyvin lamppujen loimottaessa tummassa vedessä ja muilla valaistuksesta huolehtivat Scubamafian 6-lediset kanisterilamput. Hyvien valojen merkitys korostuu mm. juuri tuollaisten huonompien näkkäreiden aikaan, varsinkin kun meidän tapauksessamme melko voimakas virta vielä vaikeutti ryhmän kasassa pysymistä. Jyrkänteiden ja isojen kivien katveessa oli rauhallista, kun virta ei vienyt minnekään. Ehkä hauskimpia virran muovaamia kohtia olivat saviseinämät, joihin vesi oli kuluttanut pieniä "luolia". Jotkut luolat olivat rapujen asuttamia, useimmat olivat kuitenkin tyhjillään. Sukelluksen loppupuolella pohjassa olevasta rojusta pystyi hyvin päättelemään, että lähestyimme Casinon rantaa. Tyhjiä pulloja olisi vaikka kuinka, kun vain joku keräisi ne pois. Jonkinlainen aware-tapahtuma Jyrängöllä olisi varmaan paikallaan.

Rantaan päästyämme heitimme kamat pois ja muut lähtivät hakemaan autoja minun jäädessä vahtimaan varusteita. Kun autot oli haettu ja sukellusroippeet lastattu toista sukellusta varten, päätimme viettää pinta-aikaa läheisessä ravintolassa nimeltä Kettu ja kana. Ruokalistalta löytyi sivullinen erilaisia kanaherkkuja ja sen verran maistuvaa sapuskaa tuolta sai, että uskonpa jatkossakin Jyrängön sukellusreissuilla tuolla käyväni.

Toinen sukellus noudatteli samaa lähtöpaikan kuin pääpiirteisen reitinkin osilta, ainoastaan ryhmän järjestys kääntyi vastakkaiseksi Jarkon mennessä keulille kameran kanssa. Myös vauhti hidastui jonkin verran. Maisemat olivat hyvin pitkälti samoja, tällä kertaa osuimme sytytinlaatikoille, jotka muistin jo aiemmilta käynneiltä. Ensimmäistä laatikkoa Jarkko ei saanut kuvattua, mutta toisella sain jo Jarkon huomion käännettyä niin, että laatikkokin tuli ikuistettua jälkipolville. Muutaman metrin päässä laatikolta oli taas saviseinämä luolineen: tällä kertaa luolat olivat isompia ja yhdessä jurotti aikamoinen matikka. Kala oli kuitenkin epäluuloinen kirkkaiden valojen suhteen ja pysyi onkalossaan, kunnes kyllästyi ja singahti ulos ja suoraan Jarkon naamalle. Kuulema tuli sekin tallennettua! Toivottavasti saan pienen videoleikkeen tuosta tänne Osapaineeseen. Loppumatkalla näin vielä pienehkön hauen, joka oli suvantopaikassa kivien välissä. Rapuja näkyi tällä sukelluksella enemmän, johtui ehkä siitä kun menimme hiukan syvemmälle ja enemmän lohkareisessa maastossa kuin aiemmalla sukelluksella. Aivan sukelluksen lopuksi oli pakko viittoa Markus viemään meidät pois, koska pohja tasottui noin kuuden metrin paikkeilla piirteettömäksi tasangoksi. Jouduimmekin uimaan taas poikkivirtaan, joka oli huomattavan puhalluttava kokemus. Kun pohjassa alkoi tulla vastaan rojua ja virta sen kuin vahvistui, tuli mieleen että kyseessä saattoi olla sillalta heitettyä tavaraa ja meidän harhaantuneen liian pitkälle alajuoksulle. Sillaltahan alkaa huomattavasti kovempi myllytys virran painuessa kapeampaan ja jyrkempään uomaan. Onneksi nousimme pintaan kuitenkin aivan Casinon rannasta, sukellusaikaa tuli tällä kertaa tasasn tunti.

Molemmat sukellukset olivat hienoja. Ensimmäinen palautti vanhoja muistikuvia, jolloin toinen sukellus oli helpompi suorittaa tutummassa ympäristössä. Molemmat dyykit suoritettiin samoilla tuplilla (2x12/232) ja kaasua jäi minullakin reilut 50 bar vaikka taisinkin tällä kertaa olla se isoin kuluttaja. Suosittelen tutustumaan Jyränköön, jos täällä suunnilla sattuu liikkumaan eikä kohde ole jo ennestään tuttu.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Jyrängölle mars!

Se olis huomenna sitten edessä dyykki tai pari Jyrängöllä. Reilu vuosi onkin vierähtänyt edelliskerrasta, ainakin näin ulkomuistista heitettynä. Odotuksissa on ainakin hienoja, virtaavan veden rakentamia pohjan muotoja, propsinippuja, kiviä ja rapuja. Saattaahan siellä osua vastaan joku tyhjä pullokin... Jarkon kuvauskalustokin lähtee mukaan, joten valoakin pitäisi olla mukavasti tarjolla päävalojen lisäksi. Virtauksista, näkkäreistä ja muusta ei tietysti ole tietoakaan, mutta huomennahan se selviää. Naputtelen taas jonkinlaista reissukertomusta, kunhan tuolta on kotiuduttu ja aikaa löytyy.

Joskus ei muuten tartte mennä Jyrängöllä edes veteen, kun löytää sukelluskamaa; esimerkkinä toimikoon vaikka viime vuonna rannalta löyynyt bailout-pullo, joka tosin löysi oikean omistajansa nopeasti. :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Maanantai-ilta Melkulla

Keväällä, tarkemmin sanoen toukokuun viimeinen päivä, lupasin käyväni Melkulla seuraavan kerran sinkkupaketilla ja kameralla varustautuneena. Sunnuntai-iltana Jarkko mainitsi lähtevänsä maanantaina testaamaan uusia kuvausvaloja Melkulle ja ajattelin lunastaa tuon oman lupaukseni. Ei muuta kuin maanantaina sinkkupaketti kuntoon ja auto pakaten. Siinä sivussa vääntelin yksinkertaiset tuet sinkkupullolle, ettei pullo heilu donitsin keskellä sivusuunnassa. Pakettia kasatessa vaihdoin myös painemittarin letkun ihkauuteen, vähän sopivamman mittaiseen. Ensimmäistä kertaa paineistaessani systeemin tuli letkun liittimen juureen tuollainen pikkusormenpään kokoinen patti pihinän säestyksellä... Tarpeetonta lienee sanoakin, että vaihdoin letkun takaisin vanhaan ennen Melkulle lähtöä.

Sateen piiskatessa tuulilasia kurvailin viisnelosta kohti Räyskälää ja muistelin kaiholla edellisen päivän auringonpaistetta. Asfaltin muuttuessa soraksi sai vauhdin tiputtaa aivan mateluksi vesilätäköiden takia. Olin melkoisen varma, ettei rannassa ainakaan autopaikoista ole pulaa kelin ollessa niinkin kostea ja kas kummaa, tyhjä parkkipaikkahan siellä odotti. Sammutin auton ja heti perään Jarkon auton valot alkoivatkin jo näkyä: nappiajoitus siis! Iltakin hämärsi nopeasti, eli ylimääräistä valoa ei ainakaan olisi haittaamassa Jarkon lampputestiä.

Varusteita kasattaessa todettiin ScubaMatin puuhaaman varustetasanteen ja portaiden erinomaisuus: hienoa, että omalta alueelta löytyy ihmisiä, joilla on sekä halua että kykyä tehdä pyyteentöntä työtä harrastajien eteen!

Portaita alas kavutessa tuntui ettei sinkkupaketti paina mitään. Mietin vielä portailla, etten viitsi lähteä hakemaan painovyötäkään Jarkon autosta (jonne se oli jäänyt edellisenä iltana), vaan vedän sukelluksen ihan teräspullon omalla painolla ilman lyijyä. Menihän se niinkin, mutta kivaa se ei ollut puku ja liivi tyhjänä. Kaloja oli ihan kivasti koko sukelluksen ajan, pääasiassa olimme aika matalassa vedessä missä kalojakin oli enemmän. Isoja, sellaisia pari- kolmesataa grammaisia ahvenia oli useita, pienempiä affenia oli koko ajan näkyvillä. Särkikin kävi jossain vaiheessa kimaltelemassa lähes valon rajoilla. Sukelluksen aikana näin ainoastaan yhden ravun, enkä yhtään haukia. Tosin en tuolta kohtaa haukia olisi oikeastaan lähtenyt etsimäänkään. Jarkon 50-wattiset hidit olivat vaikuttava näky, erityisesti valojen ollessa juuri pinnan alla ja katsojen ollessa pinnalla! Vielä en ole nähnyt millaista videota valoilla sai, mutta varmaankin aika hyvin onnistuneita pätkiä on luvassa.

Sukelluksen jälkeen varusteet pysyivät puhtaina kun ei tarvinnut könytä pitkin maita ja mantuja, tästäkin kiitos Matille näin julkisesti. Autoa pakatessa ajattelin, että kyllä tuolla Iso-Melkuttimella voi vielä syksyn mittaan käydä toistekin, kun tuo sinkkupakettikin on olemassa. Ja mieluiten vielä pimeän aikaan, kun kaloja on liikkeellä - pelkkää mutaa ei viitsi edelleenkään lähteä katselemaan. Perheenkin voisi ottaa mukaan syksyiseen iltaan laavulle nuotion loimuun...

tiistai 11. lokakuuta 2011

Kalbådagrundilla

Sunnuntaina pääsin töistä oletettua aiemmin kotiin, joten kerkesin nukkumaan viitisen tuntia ennen lähtöä. Nukkumaan mennessä käväisi mielessä, että tuo ylimääräinen uni tulee tarpeeseen, ja niinhän se tulikin. Herättyäni olo oli kuitenkin pirteä, vaikka olisihan se uni maistunut pidempäänkin. Onneksi olin pakannut varusteet jo valmiiksi, joten ei tarvinnut muuta kuin nakata kamppeet autoon ja suunnata kohti Emäsaloa.

Viimeistään kaunis syksyinen päivä sai hyvälle tuulelle ja veneen lastaus sujui jouheasti viileästä tuulesta huolimatta. Koska matkaa oli aika reilusti, päätimme laittaa kuivapuvut päälle jo rannassa. Kuivapuku ei olisi ollut tarpeen ainakaan roiskeiden takia, sillä aallokkoa ei ollut käytännössä ollenkaan. Ulompana tuli loivaa maininkia, joka ei haitannut ajoa ja plaanissa matka taittui suht' ripeästi. Sen verran kylmää jo oli, että puku piti olla päällä, koska ajoviima puhalsi muutoin aluspuvun läpi.

Kohteella ajoimme koordinaattien mukaan niin tarkkaan kuin pystyimme ja tiputimme hylkyshotin. Ajatuksena oli, että naaraamme hylyn kevyellä punnuksella ja ankkuroidumme sitten tuulen yläpuolelle. Näin teimmekin, tosin tuulen suuntaa oli vaikea arvioida koska tuulta ei kerta kaikkiaan ollut, ainoastaan mainingit keinuttivat venettä. Ankkuroiduimme siis niin, että mainingit painaisivat meidät poijulle, mutta toisin kävi: pintavirtaus siirsi meidät kauas kohteesta, mutta päätimme ajaa tuon välin moottorilla kun ensimmäinen pari olisi valmis. Näin tehtiinkin ja a-lippu nostettiin merkiksi, että vedessä on sukeltajia. Harvoin merellä on niin tyyntä, että lippu roikkuu aivan velttona. Kyllä kelpasi istuskella ponttoonilla keskellä Suomenlahtea lokakuisen auringon lämmittäessä!

Kalbådan majakka.

Kun lopulta pääsimme itsekin hylylle, osoittautui se melkoisen hienoksi kaksimastoiseksi purjelaivaksi, joka on todennäköisesti uponnut 1700-luvun lopussa. Aluksella on ollut lastinaan uskoakseni hamppua tai pellavaa, asiantuntemus ei riitä sen kummempaan määrittelyyn. Laivakello puuttui ja laivakellon telinekin oli kaatunut taaksepäin. Oikein päin olevan hylyn keulan molemmin puolin löytyvät isot ankkurit, mittailin silmämääräisesti toisen ankkurin tukkia ja eiköhän sen pituus asetu jonnekin  neljän, viiden metrin välille. Massiivinen ankkuripeli sijaitsee juuri laivakellon telineen etupuolella. Kansilaudoitus on kärsinyt jonkin verran, molemmat mastot ovat jäljellä, ainakin jonkinmittaiset tyngät. Kannella näkyi plokeja ja jokusia savi- sekä posliiniastioita, perästä löytyi myös ainakin rikkonainen, vihreä pullo sekä puukahvainen lapio tms (en nähnyt kuin kahvan ja pätkän vartta). Peräsin on myös paikoillaan.

Hieno ja selvästi kohtuullisen vähän sukellettu kohde, jonne pitää yrittää vielä toisenkin kerran syksyn mittaan!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kalbådagrundille sunnuntaina

Merisää ja aaltoennuste lupaavat sunnuntaiksi nättiä keliä, joten veneen keula suunnataan silloin kohti Kalbådagrundia. Tavoitteena olisi päästä katsomaan minulle entuudestaan tuntemattoman purjelaivan hylkyä, joka on kuulemani mukaan varsin hyvässä kunnossa (ankkurit ja mastot tallella jne). Toivottovasti tämän päiväinen myrsky ei ole pilannut näkyvyyksiä tai aiheuttanut voimakkaita virtauksia. Jos keli onkin ennusteista huolimatta huono, niin sitten täytyy tyytyä johonkin lähempään varakohteeseen.

Kävin eilen sekoittelemassa sopivat kaasut sukellukselle, samalla reissulla kävin hakemassa tallille pari pulloa happea ja yhden heliumlekan. Kaasupoolin alennuksillakin nuo kustansivat reilut kolmesataa euroa, hapen osuus tuosta oli jotain vajaat 60 euroa. Ei ole helikka halpaa...

Eipä tässä muuta kuin pakkaamaan varusteet jo valmiiksi, kun huomenna on työnantajan järjestämää muuta ohjelmaa. Toivottavasti reissun jälkeen on positiivisia kommentteja kerrottavana!