torstai 29. joulukuuta 2011

Lumeton joulukuu

Joulukuu on ihan kohta taputeltu ja viime kerran olen sukeltanut ihan kuun alussa, Haverissa. Merellä on tuullut melkein päivittäin joko kovaa tai erittäin kovaa, eli sinne ei ole ollut asiaa. Kiva juttu kuitenkin, että se on vielä sula! Joulunalusviikolla sain kaiken muun lisäksi flunssan, joka on tietysti tehokkaasti estänyt pinnan alaiset seikkailut. Ylihuomenna, eli ensi lauantaina olisi tarkoitus kuitenkin tempaista ja lähteä tekemään vielä vuoden viimeinen dyykki. Vuoden vaihtumista en voi kuitenkaan pinnan alla ottaa vastaan, sillä näillä näkymin yö menee rahti ajellessa tuolla Tampereen suunnilla.

Merisää ja aaltoennuste näyttivät tänään sellaisia ennusteita, että lauantaina suuntaamme aamusta Porvooseen. Kuinka lähelle rannikkoa jäämme riippuu tietysti kelistä. Huomenna olisi tarkoitus lyödä kohde lukkoon, että voi illalla käydä tekemässä sopivat kaasut.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Pohjasta pintaan

Kuten mediassa on kerrottukin, nousi Kolmilammin pyöräkuormaaja pintaan viime perjantaina. Nosto-operaatiossa oli varsin mittava organisaatio Puolustusvoimista lähtien. Kolmilammin tanssilavan alueella näytti jopa ahtaalta, kun paikalla oli kolme kaivinkonetta, puskutraktori, lavetti ja pienempää kalustoa sekalainen määrä.


Saapuessani paikalle oli työmaa-alue jo suljettu uteliailta ulkopuolisilta, joten tyydyin kiertelemään alueen laitamilla muiden paikalle etsiytyneiden avoin. Työkoneita oli paikalla runsaasti ja vedessäkin kellui iso nostosäkki. Nostosäkin funktio ei minulle selvinnyt, kaipa silläkin joku tehtävänsä oli kun se sinne oli laitettu. Torstaiaamuna alkanut operaatio kohtasi ensimmäisen takaisku puskutraktorin starttimoottorin hajottua. Hommaan tuli siis useiden tuntien katkos moottoriremontin takia, joten ei muuta kuin lämmittelemään Riihimäen uimahallille. Hallilla tulikin räpisteltyä kilometrin verran ja saunottua luihin asti päässyt kylmyys pois. Kotona tehtiin Jamie Oliverin herkkulihapullia spaghetin kera ja maukasta rucola-fetasalaattia. Ruuan jälkeen olikin mukava hurauttaa katselemaan mitä jännää lammella tapahtuu...

Alkuillasta kasin starttiongelmat olivat historiaa ja keltainen möhkö heräsi ärjyen pimeässä. Sankka valkoinen savu lähes peitti työmaa-alueen metsässä hommaa pällistelevien ihmisten silmistä, mutta koneen lämmettyä savukin hälveni. Lammessa kelluvalle ponttoonilautalle sijoitetulla pikkukaivurilla kävi välillä ukkeleita veneellä ja rannassa isoja työkoneita liikuteltiin edestakaisin. No, jossain vaiheessa ukkojen pyörintä alkoi olla aika tylsän näköistä, ja kun muutosta ei ollut näkyvillä suuntasin kohti kotia. Tällä kertaa ei ollut kylmä, kun olin ottanut aamusta oppia ja sonnustautunut talvitamineisiin. Olisikohan kello ollut hiukan yli kahdeksan kun lähdin menemään, nostourakka oli jatkunut kahteen asti yöllä. Lopulta nostokettingin katkeaminen oli viheltänyt pelin poikki siltä erää.

Työmaanäkymää pimeästä metsästä.

Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja tällä kertaa hiippailin katsomaan lammen työmaata eri puolelta lampea. Tämän päätöksen taustalla vaikutti Kolmilammin tietä vartioimaan joutuneiden varusmiesten nihkeys päästää minua pelipaikoille ilman kunnon asiaa. Eihän siinä mitään, pojat tekivät kai juuri niin kuin oli käskettykin. Joka tapauksessa olin taas lammen rannalla ja itse asiassa paljon paremmat näköalat tarjoavassa paikassa kuin edellisenä päivänä. Tunnin verran jaksoin katsella ihan eilisen kaltaista pyörintää, ennen kuin lähdin taas reippailemaan metsän läpi kohti luotettavaa maastohenkilöautoani. Jotensakin tuntui mukavammalta istua kotona takkatulen ääressä talven ensimmäisen lumimyräkän painaessa päälle kuin käkkiä lammen rannalla odottaen milloin pyöräkuormaaja nousisi. Ja olisihan sitä saanut odottaakin, sillä pinnalle se saatiin vasta noin neljän aikoihin iltapäivällä.

Kyllä kuvaus päivänvalossa vuosia vanhalla digipokkarilla on helpompaa ja ennen kaikkea palkitsevampaa!

Eiköhän uponneen pyöräkuormaajan juttu ole käsitelty ainakin Osapaineen osalta. Seuraavaksi pitäisi saada juttua mieluiten joltain sukellusreissulta ja mieluiten kuvien kanssa!

Tuolla vielä Aamupostin juttu pyöräkoneen nostosta.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sunnuntaisukellus Haverissa

Pitkin kesää on ollut puhetta sukeltamisesta Haverissa ja viime sunnuntaina sitten oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Ryhmämme kokoontui seuran tallille yhdeksän korvilla, jossa sekoittelin vielä miksiä omiin pulloihin. Tallilta lähdimme kohti Haverin vanhaa rauta- ja kultakaivosta yhdellä autolla. Perillä kävimme Kultacasinolla täyttämässä terveysselvityslomakkeet, jollaisia Haverissa vaaditaan vuosittain. Siitä siirryimme montun laidalle, jossa piti vielä näyttää sukelluskortteja sukellusvanhimmalle. Oli muuten ensimmäinen kerta Suomessa kun joku pyysi sukellustapahtumassa kortteja nähtäväkseen! Korttien suhteen minulla kävi hyvä tuuri, sillä olin ottanut aamulla autostani "korttivihkon" mukaan uusien korttien lisäämistä varten. Normaalisti en siis kuljettele kortteja mukanani, mutta nyt ne löytyivät.

Lämpötila oli hiukan nollan alapuolella ja tuulikin henkäili sen verran, että aluspuvun pukemiseen ei tuhraantunut yhtään ylimääräistä aikaa. Sukellussuunnitelmat kirjoiteltiin ylös, varusteet päälle ja pikku hiljaa päästiin veteenkin noukkimaan naruissa roikkuvat kainalopullot mukaan. Kun kuplatarkastukset ja muut pintakuviot oli hoideltu alta pois, uimme pinnalla muutamia kymmeniä metrejä alaspäin meneville tikkaille. Näitä tikapuita seuraillen lähdimme alaspäin.

Vesi oli mukavan kirkasta, kunnes noin neljän-, viidentoista metrin kohdalla alkoi maitomainen sakkakerros. Tuo kerros ulottui noin kolmeenkymppiin, jonka jälkeen vesi taas kirkastui. Tikapuita seuraillessa mielessä kävi monta kertaa, että kaivoksen ollessa kuivilla nuo tikkaat ovat olleet melko huima viritys. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa ennen kuin lähtisin kipuamaan moisia kymmenien metrien matkaa! Tutkimme kappaleen verran montun laitoja sovitulla maksimisyvyydellä ennen kuin käänsimme sukelluksen. Palasimme takaisin tikapuille ja vaikka pohja-aikaa olisi ollut vielä jokusia minuutteja käytössä, lähdimme kuitenkin hissukseen nousemaan takaisin pintaa kohden. Näin jälkeen päin ajatellen olisimme voineet tutkia monttua pidemmällekin ja etsiytyä pikku hiljaa tikkaille nousun aikana. Nyt jäimme lähes paikoillemme kuudessa metrissä, minkä takia ainakin itselleni tuli jo muutamia vilunväristyksiä.

Haveri oli mukava paikka sukeltaa, vettä löytyy riittävästi ja paikka kestää useammankin sukelluksen alkamatta tuntua liian tutulta. Itselleni tuo ensimmäinen dyykki oli vasta pintaraapaisu, jonka perusteella en voi sanoa tietäväni kaivoslammesta muuta kuin tikapuut. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, toivottavasti monttu tulee tutummaksi talven mittaan!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Sukellus pyöräkuormaajalle

Marko vastaavanlaisen Caterpillar 980G -pyöräkuormaajan vierellä.
Kuva Vesa Rantanen.

Aamusta käytiin tekemässä sukellus Kolmilammessa olevalle Caterpillarille. Oltiin paikalla jo kahdeksan aikaan, kun aamu oli vasta valkenemassa. Rannasta menee pienet kiviportaat lampeen, näiltä portailta se konekin oli veteen ajanut. Ennen veteen menoa kuski oli onnistunut rikkomaan vielä rannalla olleen kojun katoksenkin, liekö peruuttanut siihen vauhtia hakiessaan. Kiviportaisiin oli kiinnitetty ohjausköysi, joka johti suoraan pyöräkuormaajalle. Sen verran pimeää aamulla oli, että ensi alkuun oranssi köysikin jäi huomaamatta. Ensimmäisenä kohteelle mennyt Vesa meni kuitenkin ohjausköyttä pitkin Markon naruttaessa rannalta. Vesa kävi ampumassa pyöräkuormaajalta poijun, koska alkuperäinen suunnitelma oli, että menemme pintauintina poijulle ja siitä alas. Loppujen lopuksi sukelsimme Markon kanssa kuitenkin ohjausnarua pitkin, jolloin saatiin jonkinlainen käsitys rannan profiilista. Ennen lähtöämme Vesa esitti ehdotuksen, että vain toinen tutkii paikat ja toinen pysyy nousuköyden tuntumassa huonon näkyvyyden takia.

Vesan sukellusvarusteet Kolmelammin rannalla.
Kuva Vesa Rantanen.

Kohteella minä jäin takakaiteelle johon ohjausköysi oli sidottu ja kiinnitin mukana tuomani varsinaisen poijuköyden kaiteeseen. Marko lähti katsomaan vetopisteiden sijainnit ja niiden käyttömahdollisuudet nostoyrityksessä. Näkyvyys oli huono, mittareita pystyi kuitenkin lukemaan lampun valossa. Ympäristön tutkiminen piti kuitenkin tehdä pääosin käsin hapuilemalla, takakaiteelta ei erottanut esimerkiksi ohjaamoa ollenkaan (alla olevasta kuvasta voi hahmottaa etäisyyksiä kaiteen ja ohjaamon välillä).

Ohjaus- ja poijuköydet oli sidottu oikeanpuoleiseen takakaiteeseen. Kaiteelta ei näkynyt esim. ohjaamoa ollenkaan.
Kuva Vesa Rantanen.

Sen verran tuli kuitenkin ohjaamon ympärilläkin katseltua, että löysin toisen takavalon ja rekisterikilven (rekkari taisi olla 234-VBC). Rekisterikilvestä siis sai selvää, kerralla se ei kuitenkaan erottunut. Vasemman puoleinen ovi oli auki, mutta koppiin en lähtenyt sukeltamaan. Sukelluksen lopuksi irrotin vielä Vesan poijun jo kelasin sen pois.

Ihan hauska sukellus, huolimatta huonosta näkyvyydesta ja pahasta hajusta vedessä. Oli muuten eka kerta kun haistoin ympäröivän veden sukelluksen aikana... Pyöräkuormaajan nosto-operaatioon on tarkoitus ryhtyä näillä näkymin ensi viikolla. Nostosta huolehtii Maarakennus M. Laivola Oy. Jos vain olen maisemissa noston aikana, niin yritän saada jotain kuvamateriaalia tapahtumasta tännekin.

Huomenna aamulla lähdemme Markon kanssa tekemään sukelluksen Haveriin, jossa on toivottavasti vähän paremmat näkkärit ja puhtaampi vesi. Haveri onkin ihan uusi paikka minulle, joten enköhän siitäkin jotain kirjoittele.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kadonneen pyöräkuormaajan arvoitus

Viime maanantain ja tiistain välisenä yönä joku nutipää oli käynyt varkaissa tuossa suht lähellä, saaliiksi oli lähtenyt yksi kappale Caterpillar 980G -pyöräkuormaajia. Syy, miksi sitten kerron siitä sukellusaiheisessa blogissa on, että sen jälkeen kun pyöräkuormaajalla oli rusikoitu sorakuopalla ollut rekan perävaunu rusinaksi, oli Caterpillar ajettu Ryttylän Kolmilampeen.

Kolmilammin lavan vanha portti ei ollut kestänyt noin 30 tonnin pyöräkuormaajaa.

Kolmilammen lava, jonka rannasta Caterpillar oli lampeen ajettu.

Ennakkotiedot kertovat, että työkone makaisi noin 15 metrin syvyydessä lähes kokonaan mutaan uponneena. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Maansiirto-Markon kanssa katsomaan miltä tilanne näyttää ja mitenkä haastavaa kone olisi saada ylös pilaamasta uimavesiä. Sukelluskohteenahan tuollainen olisi hieno, mutta lampi on sukeltamista ajatellen turhan tummavetinen... Joskus olen tien toisella puolella olleessa lammessa käynyt sukeltamassa ja oli mieliin painuva "sukellus pimeyteen". Se oli kuitenkin vielä tunnelmavalon aikaa, toivottavasti huomenna olisi tilanne toinen. Tarkoitus on poijuttaa pyöräkuormaaja, tutkia kuinka syvälle mutaan se on uponnut, paljonko paikalla on vettä ja kuinka haastellinen tehtävä olisi saada varppeja kiinni vetopisteisiin. Lisäksi tutkimme pohjan laadun koneelta rantaan sekä pohjaprofiilin hinausta silmällä pitäen.

Pelastuslaitos oli rajannut uppoamisalueen, joka on lähes lammen keskellä. Lehtijutun mukaan rantaan on matkaa noin 50 m.

Ihmetystä herättää, kuinka kone on saatu ajettua noin kauas rannasta. Onhan tuolla maavaraakin noin 85 senttiä, mutta kuitenkin. Kovaa sen on pitänyt mennä ja arveltiin, että kauha saattaisi olla laitettu sopivaan asentoon "kannattelemaan" ajoneuvoa vedessä.