Pitkin kesää on ollut puhetta sukeltamisesta Haverissa ja viime sunnuntaina sitten oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Ryhmämme kokoontui seuran tallille yhdeksän korvilla, jossa sekoittelin vielä miksiä omiin pulloihin. Tallilta lähdimme kohti Haverin vanhaa rauta- ja kultakaivosta yhdellä autolla. Perillä kävimme Kultacasinolla täyttämässä terveysselvityslomakkeet, jollaisia Haverissa vaaditaan vuosittain. Siitä siirryimme montun laidalle, jossa piti vielä näyttää sukelluskortteja sukellusvanhimmalle. Oli muuten ensimmäinen kerta Suomessa kun joku pyysi sukellustapahtumassa kortteja nähtäväkseen! Korttien suhteen minulla kävi hyvä tuuri, sillä olin ottanut aamulla autostani "korttivihkon" mukaan uusien korttien lisäämistä varten. Normaalisti en siis kuljettele kortteja mukanani, mutta nyt ne löytyivät.
Lämpötila oli hiukan nollan alapuolella ja tuulikin henkäili sen verran, että aluspuvun pukemiseen ei tuhraantunut yhtään ylimääräistä aikaa. Sukellussuunnitelmat kirjoiteltiin ylös, varusteet päälle ja pikku hiljaa päästiin veteenkin noukkimaan naruissa roikkuvat kainalopullot mukaan. Kun kuplatarkastukset ja muut pintakuviot oli hoideltu alta pois, uimme pinnalla muutamia kymmeniä metrejä alaspäin meneville tikkaille. Näitä tikapuita seuraillen lähdimme alaspäin.
Vesi oli mukavan kirkasta, kunnes noin neljän-, viidentoista metrin kohdalla alkoi maitomainen sakkakerros. Tuo kerros ulottui noin kolmeenkymppiin, jonka jälkeen vesi taas kirkastui. Tikapuita seuraillessa mielessä kävi monta kertaa, että kaivoksen ollessa kuivilla nuo tikkaat ovat olleet melko huima viritys. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa ennen kuin lähtisin kipuamaan moisia kymmenien metrien matkaa! Tutkimme kappaleen verran montun laitoja sovitulla maksimisyvyydellä ennen kuin käänsimme sukelluksen. Palasimme takaisin tikapuille ja vaikka pohja-aikaa olisi ollut vielä jokusia minuutteja käytössä, lähdimme kuitenkin hissukseen nousemaan takaisin pintaa kohden. Näin jälkeen päin ajatellen olisimme voineet tutkia monttua pidemmällekin ja etsiytyä pikku hiljaa tikkaille nousun aikana. Nyt jäimme lähes paikoillemme kuudessa metrissä, minkä takia ainakin itselleni tuli jo muutamia vilunväristyksiä.
Haveri oli mukava paikka sukeltaa, vettä löytyy riittävästi ja paikka kestää useammankin sukelluksen alkamatta tuntua liian tutulta. Itselleni tuo ensimmäinen dyykki oli vasta pintaraapaisu, jonka perusteella en voi sanoa tietäväni kaivoslammesta muuta kuin tikapuut. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, toivottavasti monttu tulee tutummaksi talven mittaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti