lauantai 3. joulukuuta 2011

Sukellus pyöräkuormaajalle

Marko vastaavanlaisen Caterpillar 980G -pyöräkuormaajan vierellä.
Kuva Vesa Rantanen.

Aamusta käytiin tekemässä sukellus Kolmilammessa olevalle Caterpillarille. Oltiin paikalla jo kahdeksan aikaan, kun aamu oli vasta valkenemassa. Rannasta menee pienet kiviportaat lampeen, näiltä portailta se konekin oli veteen ajanut. Ennen veteen menoa kuski oli onnistunut rikkomaan vielä rannalla olleen kojun katoksenkin, liekö peruuttanut siihen vauhtia hakiessaan. Kiviportaisiin oli kiinnitetty ohjausköysi, joka johti suoraan pyöräkuormaajalle. Sen verran pimeää aamulla oli, että ensi alkuun oranssi köysikin jäi huomaamatta. Ensimmäisenä kohteelle mennyt Vesa meni kuitenkin ohjausköyttä pitkin Markon naruttaessa rannalta. Vesa kävi ampumassa pyöräkuormaajalta poijun, koska alkuperäinen suunnitelma oli, että menemme pintauintina poijulle ja siitä alas. Loppujen lopuksi sukelsimme Markon kanssa kuitenkin ohjausnarua pitkin, jolloin saatiin jonkinlainen käsitys rannan profiilista. Ennen lähtöämme Vesa esitti ehdotuksen, että vain toinen tutkii paikat ja toinen pysyy nousuköyden tuntumassa huonon näkyvyyden takia.

Vesan sukellusvarusteet Kolmelammin rannalla.
Kuva Vesa Rantanen.

Kohteella minä jäin takakaiteelle johon ohjausköysi oli sidottu ja kiinnitin mukana tuomani varsinaisen poijuköyden kaiteeseen. Marko lähti katsomaan vetopisteiden sijainnit ja niiden käyttömahdollisuudet nostoyrityksessä. Näkyvyys oli huono, mittareita pystyi kuitenkin lukemaan lampun valossa. Ympäristön tutkiminen piti kuitenkin tehdä pääosin käsin hapuilemalla, takakaiteelta ei erottanut esimerkiksi ohjaamoa ollenkaan (alla olevasta kuvasta voi hahmottaa etäisyyksiä kaiteen ja ohjaamon välillä).

Ohjaus- ja poijuköydet oli sidottu oikeanpuoleiseen takakaiteeseen. Kaiteelta ei näkynyt esim. ohjaamoa ollenkaan.
Kuva Vesa Rantanen.

Sen verran tuli kuitenkin ohjaamon ympärilläkin katseltua, että löysin toisen takavalon ja rekisterikilven (rekkari taisi olla 234-VBC). Rekisterikilvestä siis sai selvää, kerralla se ei kuitenkaan erottunut. Vasemman puoleinen ovi oli auki, mutta koppiin en lähtenyt sukeltamaan. Sukelluksen lopuksi irrotin vielä Vesan poijun jo kelasin sen pois.

Ihan hauska sukellus, huolimatta huonosta näkyvyydesta ja pahasta hajusta vedessä. Oli muuten eka kerta kun haistoin ympäröivän veden sukelluksen aikana... Pyöräkuormaajan nosto-operaatioon on tarkoitus ryhtyä näillä näkymin ensi viikolla. Nostosta huolehtii Maarakennus M. Laivola Oy. Jos vain olen maisemissa noston aikana, niin yritän saada jotain kuvamateriaalia tapahtumasta tännekin.

Huomenna aamulla lähdemme Markon kanssa tekemään sukelluksen Haveriin, jossa on toivottavasti vähän paremmat näkkärit ja puhtaampi vesi. Haveri onkin ihan uusi paikka minulle, joten enköhän siitäkin jotain kirjoittele.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, muttta olemme myös kiinnostuneita siitä mitä ammattisukeltajan tutkintoja teiltä löytyy?

    Haluamme nähdä kysymyksemme ja vastauksenne blogissanne julkisesti tai seuraavaksi asiaa käsitellään Etelä-Suomen Työsuojelupiirissä.

    t.ammattisukeltaja

    VastaaPoista
  2. Kerrankin puhutaan asiaa ja niiden oikeila nimillä. Kyseinen työmaa ei ole diibadaaba sukeltajille, vaan sellaisille ammattilaisille, jotka maksavat veronsa ja vakuutusmaksunsa niin kuin työstä kuuluu. T: toinen ammattisukeltaja

    VastaaPoista
  3. Hyvät nimimerkkien takaa kommentoineet herrat...

    Kuten olen tuonne kirjoittanut, niin "Nostosta huolehtii Maarakennus M. Laivola Oy". En suoraan kirjoittanut etten itse ole siinä mukana, mutta rivien välistä tämän pitäisi tulla selville heti seuraavassa virkkeessä "Jos vain olen maisemissa noston aikana..." Tietääkseni työmaalle on tulossa joku ammattilainen varsinaisiin VA-töihin, itse yritän olla paikan päällä katselijana, koska tuollaisen työkoneen nostoa pääsee harvoin näkemään.

    Ammattisukellukseen olennaisesti liittyvä osa on kai jonkinlainen työsopimus ja suoritetun työn vastikkeellisuus. Kyseessä olleesta sukelluksesta nuo puuttuvat täysin.

    Mahdollisten jatkokommettien suhteen toivon hiukan aikuismaisempaa asennetta. Positiivista kuitenkin on, että aihe aiheutti keskustelua.

    VastaaPoista