sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Wellamolla

Oli taas vaihteeksi töiden puolesta vapaa viikonloppu, joten sukeltamaan piti jonnekin päästä. Näin kesäaikaan pyrin mahdollisuuksien mukaan merellisiin maisemiin katselemaan hylkyjä, mutta merisää näytti Suomenlahdelle huonoa keliä. Vähän kauemmaksi, eli Kokkolan edustalle Pohjanlahdelle, ennustettiin vain parin - kolmen sekuntimetrin tuulta. Viime talvena oltiin Markon kanssa suunniteltu, että siellä suunnalla sijaitsevalla Wellamolla pitää lähteä käymään, joten Marko pirautteli rebekurssikavereilleen ja alettiin selvitellä onnistuuko reissu. Hommat natsasivat hyvin ja lähtö varmistui perjantaina. Lähdimme ajelemaan vielä samana iltana kohti Pietarsaarta, josta oli tarkoitus jatkaa aamulla matkaa.


Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja tukevan aamupalan jälkeen lastasimme veneen ja lähdimme kohden Wellamoa. Keli oli kuin morsian, tosin ajoviima oli sen verran kylmä, että hytissä oli kiva olla. Maisemat vaihtuivat tasaiseen tahtiin ja kohtuullisen pian oltiinkin jo kohteella. Paikalle saapui meidän lisäksemme myös pari pienempää venettä, kaiken kaikkiaan sukeltajia oli hylyllä yhteensä 7. Meidän venekuntamme jakaantui kahdeksi ryhmäksi niin, että Juha ja Jonne menivät yhdessä Rolfin kanssa ensimmäisenä ja minä jäin Markon kanssa pinnalle odottamaan omaa vuoroa.


Veneessä lämpömittari näytti varjossa +15 astetta ja kun tuultakaan ei ollut kuin nimeksi, veneessä kelpasi odotella ensimmäisen ryhmän paluuta. Ajelehdimme ilman ankkuria, mutta kohteella oleva poiju kysyi koko ajan näkösällä. Pari kertaa siirsin venettä lähemmäksi ja sitten tulikin vuoron vaihto. Hylkyshotti oli aivan hylyn vieressä ja päästyämme kannelle lähdimme laivan oikeaa kylkeä pitkin perää kohden.

Laivan potkuri on paikoillaan ja kävimmekin katsomassa sen ennen kuin nousimme kannen tasalle ja lähdimme etenemään hitaasti kohti keulaa. Takakannella on jonkinlainen konehytti, jonka alalaidan molemmilla puolin erottuu selvästi laivan nimi WELLAMO. Ennen keskilaivaa oli ehkä sukelluksen hienoin yksityiskohta, nimittäin puolipallon muotoinen kattoikkuna, joka koostui kaarevista lasiruuduista ja kiiltävistä messinkipuitteista. Ainoastaan yksi ruuduista oli särkynyt, muut olivat ehjiä, mutta tietysti likaisia. Keskilaivassa oli hyttirakennelma, jonka molemmin puolin oli rivit messinkisiä ikkunaventtiilejä. Messinki kiilsi lampun valossa aivan kuin se olisi vast'ikään kiillotettu. Loputtomassa meren hämärässä näkymä oli suorastaan tyrmäävän hieno, onneksi näitä ikkuinoita ei ole nostettu! Ikkunaventtiilien alla oli messinkiset kaidehela, monessa paikassa kaidepuukin oli tallella. Sen verran kurkistin hyttirakennelman sisään, että näin kuinka hienosti hyttikäytävä oli paneloitu niin seinistä kuin katostakin. Messingin kiiltoisen hyttirakennelman etupuolella oli taas jonkinlainen pikkukone, jossa oli myös silmää miellyttäviä, kimaltavia messinkiosia.

Jatkoimme matkaa kohden keulaa ja seuraava mieleen erityisesti jäänyt kohde oli ruoripylväs, joka oli, yllätys yllätys, valmistettu messingistä. Ruori hylyltä on nostettu jo aiemmin, mutta pelkkä pylväskin oli vielä vaikuttavan näköinen. Pylväässä oli kaiverrettu jonkinlainen ruorikulmaa osoittava asteikko, ja ylöspäin lähtevä akseli. Akselin yläpäässä oli näkyvillä hammastus, jossa akselin suunta muuttui kohti perää. Tämän vaakasuuntaisen akselin alapuolella oli kauniisti koristeltu penkki, yksityiskohta jonka olin nähnyt perjantaina etsiessäni tietoja hylystä. Ruoripylvään etuopuolella oli kompassiteline, mutta kompassikin oli tietysti jo nostettu. :(

Komentosillan alapuolella oli salonki, jossa kävimme sisällä. Salongin etuseinä puuttuu, joten sisälle oli helppo mennä. Salongin lattialla on sikin sokin hienoja tuoleja, joiden verhoilu on jo aikaa sitten hävinnyt, mutta kauniit veistokoristeet ovat vielä hyvässä kunnossa. Vasemmalla kyljellä seinällä oli nähtävästi jonkinlainen lämmitin ja salongin peräseinällä, oikeassa nurkassa oli messinkinen kahvinkeitin tai kenties samovaari. Katosta roikkui ohutta sähköjohtoa, joten kiinnitakertumisen riski oli olemassa ja niinpä emme jatkaneetkaan pidemmälle.

Keulassa oli jyhkeä ankkuripeli ja kaksi ankkuria. Ennakkotietojen mukaan Wellamolta olisi nostettu ankkuri 80-luvulla, joten ihmetystä herätti kun sekä oikealla, että vasemmalla puolella oli ankkurit. Tutkin tänään Turkusteamersin sivuilta löytyviä kuvia, huomasin vasemmalla kyljellä olevan eräässä kuvassa kaksi ankkuria. Liekö tukkiankkuri ollut varalla ja se olisi sitten se nostettu, patenttiankkurin jäädessä paikoilleen.

Keulassa näkyy hyvin patenttiankkuri, joka on vieläkin paikoillaan. Kannella, toisen ikkunaventtiilin kohdalla on mahdollisesti tukkiankkuri.

Keulasta lähdimme takaisin päin kohti nousuköyttä, matkalla etenimme siksakkia pitkin laivan kantta. Messinkisten ikkunaventtiilien kohdalla nousin hyttirakennelman katolle ja kurkistelin katon reiästä sisään hyttiin, jossa oli pesupöytä lavuaareineen ja peilikaappeineen. Nousuköydellä peukun nostaminen ei tuntunut kovin pahalta, vaikka katseltavaa olisi ollut vieläkin, sillä kylmä vesi alkoi tuntumaan jo sormissa.

Pintaa kohden mentäessä harppauskerroksen huomasi, olisikohan ollut jossain 17 metrissä. Kuudessa metrissä lämpöliivi kylmeni akun loputtua, onneksi sukellusaika oli siinä vaiheessa lähes lopussa ja en kerennyt alkaa palelemaan ennen kuin pääsin lämpimään auringonpaisteeseen veneeseen. Varusteita riisuessani kerkesin vielä näkemään hylkeenkin, joka oli tullut uteliaana katselemaan venettä.

Kaksi ryhmää vedessä, sekä yksi tukialus aurinkoisella merellä.

Sukellukselle tuli mittaa 102 minuuttia ja kyllä tämä meni suoraan top 3 -listalleni. Kotimatkalla vertailin mielessäni sukelluksia Wellamolle, kasuunihylylle ja Truffeen. Vaikea laittaa tiukkaa kolmen kärkeä järjestykseen, mutta kyllä tämä saattoi olla hienoin sukellus jonka olen tähän mennessä tehnyt! Kiitokset vielä sukellusparilleni Markolle, sekä Juhalle ja Jonnelle hyvästä seurasta ja yöpaikan tarjoamisesta. Wellamolla haluan käydä vielä uudestaankin.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kesäistä dyykkaamista

Viime postauksesta on mennyt parisen viikkoa ja siinä ajassa onkin kerennyt sukeltaa oikein mukavasti. On tullut käytyä Melkulla muutamaankiin otteeseen, vappuna Kaatialassa ja kerkesinpä kerran käymään merelläkin.

Kuten viime kerralla kirjoitin, niin puhe oli käydä sukeltamassa kolmen JJ-sukeltajan voimin Melkulla. Tämä suunnitelma toteutuikin ja Melkun mutapohjaa tulikin suunniteltuna sunnuntaina katseltua reilun tunnin verran Selviytyjä-Jarkon ja Repan kanssa. Ensin mentiin kivipakalle ja sitten etsittiin legendaarista kultaista tonttua. Kompassi pyöri ihan omiaan, onneksi en ollut "suunnistamassa" ja johtamassa meitä harhaan. Olen kyllä itsekin törmännyt Melkulla melko vahvoihin magneettikenttiin, jotka ovat sekoittaneet kompassin ihan kokonaan. Jotkut eivät usko näihin häiriöihin, mutta omin silmin kun on nähnyt miten kompassiruusu alkaa vaeltamaan suoraan mentäessä, niin pakko se on uskoa. Joka tapauksessa, ylös tultiin pintapoijun varassa melkein vastarannalta, eikä suinkaan ollut tarkoitus siellä nousta...

Vappuna yritettiin saada porukkaa lähtemään Kaatialaan, mutta osa oli sukeltamassa jossain muualla, ja iso osa oli juhlimassa. Käytiin sitten Markon kanssa tekemässä päivädyykki Kaatialassa. Monttu olikin aivan tyhjä, keli oli upea ja jäät olivat menneen talven muisto vaan. Näkkärit olivat jo huonontuneet, mutta silti tuli tehtyä ihan kiva sukellus.


Viime viikolla vedettiin Iso-Melkuttimella Riihimäen urheilusukeltajien peruskurssin avovedet helatorstaina ja sunnuntaina äitienpäivänä. Sää oli molemmilla kerroilla hyvä ja ihan omalla porukalla ei tarvinnut Melkulla olla. Joku oli laskenut torstaina puolenpäivä maissa paikalta peräti 17 autoa! Avovesisukellukset menivät kuitenkin hyvin huolimatta sameasta vedestä. Onnittelut kortitetuille ja kiitokset niin teoriatunneilla, kuin halli- tai avovesiharjoituksissa mukana olleille kouluttajille ja muulle organisaatiolle joka mahdollisti kurssin toteuttamisen.

Lauantaina kerettiin tekemään myös avovesikauden ensimmäinen hylkykeikkakin, kohteeksi valittiin vanha tuttu Eira. Sinnekin lähdettiin Markon kanssa kaksistaan, kun ei saatu porukkaa mukaan. Halukkaita kyllä oli, mutta mr. Murphy oli tällä kertaa päättänyt toisin... Keli oli aamusta sumuinen, enpä ollutkaan ennen merellä noin kovassa usvassa ollutkaan. Tuulta ei ollut kuin nimeksi, joten mikäs siinä oli lasketella kohti Eiraa. Kohteella seikkaili toinenkin rib-vene, olisikohan ollut Saaristomeren sukeltajat asialla. Marko sitä kysyi ja sai vastauksenkin, mutta kun tuo oma kuulo on kovin rajoittunut kahta huppua käyttäessä... Eiraa ei oltu poijutetu, mutta helpostihan se löytyi. Näkyväisyydet eivät olleet ihan parhaasta päästä, mutta sehän ei meidän sukeltamista haitannut. Vilu vaan pyrki tulemaan, vaikka vesi ei enää ihan jäistä ollutkaan ja käytössä oli lämpöliivit ja muut tekniset vekottimet. Pinnalla todettiin sumun jo vähän hälventyneen ja ankkurin takertuneen kiinni (vaikka oltiinkin katsottu sillä esteetön nousu). Kiirettä kun ei ollut, niin jäätiin makoilemaan ponttooneille ja vietettiin pinta-aikaa. Sumukin hälveni ja aurinko alkoi lämmittämään, huonomminkin olisi voinut aikaa viettää. Kun pinta-aika alkoi olemaan täynnä, Marko kokeili vielä vetää ankkuria ja niinhän se lähti kuin lähtikin kun veneellä vähän avustettiin. Ainakin tuli huilattua hyvin ennen ankkurin nostoa. :)