tiistai 26. kesäkuuta 2012

Sukellus ja seuratoiminta

Uusimmassa Sukeltaja-lehdessä Matti Anttila kertoo pääkirjoituksessa, että valtaosa suomalaisten sukeltajien peruskurssikorteista suoritetaan ulkomailla. Lisäksi Matti toteaa, että Sukeltajaliitto on aloittanut kampanjan saadakseen nämä joko kortin tai intron ulkomailla tehneet henkilöt tutustumaan myös kotimaan sukellusseuratoimintaan. Tavoitteena oikein mainio, sillä mitäpä tuossa tutustumisessa kukaan menettäisi?

Itse olen ollut seuratoiminnassa mukana niin rivijäsenenä, kouluttajana kuin johtokunnassakin, joten jonkinlainen kuva toiminnasta on syntynyt omakohtaisista kokemuksista. Suurinta osaa seurojen jäsenistä ei se seuratoiminta kiinnosta, vaan pieni ydinporukka pyörittää seuran hallintoa, taloutta ja muita kulissien takaisia toimintoja. Toisaalta tuntuu, ettei suurinta osaa jäsenistä tunnu kiinnostavan edes sukeltaminenkaan...

Luonnollisesti vakituisimmat sukelluskaverit ovat myös seurakavereita. Jonkin verran tulee kuitenkin sukellettua seurojen ulkopuolelle jääneiden tai jättäytyneiden kanssa. Monesti olen ihmetellyt miksi sukellusseuraan ei liitytä jo pelkästään taloudellisten näkökohtien takia: kaupalliset täytöt kun ovat aivan järkyttävän kalliita! Kenties seuralla on myös tarpeellista kalustoa sukellusreissujen järjestämistä varten. Taloudellisten näkökohtien lisäksi tarjoutuu mahdollisuus löytää hyviä sukelluskavereita. Sitä  seuratoimintaa ei ole pakko tehdä, vaikka olisihan se mukavaa niitä raatajia kohtaan, jos vähän jelpattaisiin... Kukin kuitenkin itse päättää miten paljon haluaa osallistua seuran toimintaan.

Facebookissa toimiva Dyykkiremmi Vesipäät on mielestäni hieno esimerkki innostuneiden harrastajien aktiivisuudesta ja osoittaa, ettei sukellustoiminta välttämättä tarvitse kovin monimutkaista organisaatiota taakseen. Kysehän on Vesipäiden osalla järjestäytymättömästä sukellusporukasta, jolle Facebook tarjoaa hyvän tavan sopia reissuja ja kysellä näkkäreitä, sukelluspareja yms. Reissuja on järjestetty niin Suomenlahdelle, Saaristomerelle kuin sisämaahankin, sekä mm. Norjaan ja Viroon. Tälläkin hetkellä taitaa olla Malesian-reissu suunnitteilla...!

Summasummarum: Sukelsipa sitten seurassa tai seuran ulkopuolella, niin hyvässä seurassa on mukava sukeltaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti