Viimeinen täysi vuorokausi Narvikissa ja maha alkoi möyrimään kolmen aikaan yöllä. Turkkilaisen burgerintekijän pääsiäiskepponen, ei muuten naurattanut. Aamulla selvisi, että Timollakin oli samanlaisia oireita. Onneksi ainakin minulla tauti meni suht' nopeasti ohi. No, olo oli kuitenkin niin flunssainen, ettei ollut hinku pinnan alle, taaskaan. Odoteltiin Markoa jo aamusta, mutta miestä ei kuulunut.
Käytiin pääsiäisajelulla Narvikin keskustassa, jossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Kierreltiin sataman uskomattoman epäsiistejä teitä ja saatiin poliisiauto peräämme. Sheriffeillä ei tuntunut kuitenkaan olevan mitään asiaa, kun eivät pysäyttäneet meitä. Jossain vaiheessa Markokin soitteli, oli vasta Torniossa tulossa. Markolla oli lipsahtanut yhdet pienet tirsat muutaman tunnin mittaisiksi ja matkaa oli vielä rutosti jäljellä. Yritin ehdottaa Markolle, ettei ole mitään järkeä tulla Narvikiin, koska me lähdetään seuraavana aamuna kotiin. No, iso mies saa tehdä niin kuin haluaa, ja Marko halusi tulla Narvikiin.
Harri perheineen lähti kotimatkalle ja meilläkin oli havaittavissa jo turnausväsymystä, kun vain puolet ryhmästä oli sukelluskuntoisia. Oltaisiin lähdetty kotimatkalle jo samantien, mutta kun se Marko oli tulossa... Aikaa tuhlattiin mökissä makoilemalla ja Markon saavuttua Jarkko lähti Markon pariksi Romanbylle Timon toimiessa venemiehenä. Illan lopuksi Marko ja Jarkko kävivät vielä Rombaksbotnin kalliorappusilla. Jarkko yritti surmata ison kampelan, mutta kampela onnistui pakenemaan puoli päätä irti leikattuna. Lisäksi Jarkko pelkäsi puhkovansa Loitokarin hansikkaan kampelan ”ammottavan suun hampaisiin”. Oli siitä joku videokin olemassa.
Narvikin reissukertomus on luettavissa kokonaisuudessaan sukellusblogissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti