tiistai 23. elokuuta 2011

Räjähdys Sukelluskeskuksessa Helsingissä

Onnettomuudet sen kuin jatkuvat, tällä kertaa onneksi vältyttiin kuolonuhreilta. Helsinkiläisessä sukellusliikkeessä tapahtui tänään räjähdys, joka todennäköisesti sattui seoskaasua valmistettaessa. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijainneen liikkeen kuusi ikkunaa olivat kaikki särkyneet paineaallon voimasta, mutta liikkeessä olleelle toiselle henkilölle ei ollut tullut ainakaan vakavia vammoja.

Iltalehden artikkeli aiheesta.

No niin, nyt (klo 22.40) on tullut lisää (korjattua) tietoa koskien erityisesti tuota happisäiliön räjähtämistä: "Säiliötäytön yhteydessä tapahtui kompressorissa voimakas leimahdus.
Leimahduksen aiheuttama paineaalto rikkoi liikkeen ikkunat.
...Timo, joka oli tapahtumahetkellä kompressorihuoneessa sai palovammoja lähinnä käsivarsiinsa.
Vammoja hoidetaan tällä hetkellä sairaalassa, mutta Timo voi tilanteeseen nähden hyvin ja lähettää terveisensä.
Myymälän puolella ei sattunut juurikaan aineellisia vahinkoja, rikkoutuneita ikkunoita lukuunottamatta.
Helsingin Sukelluskeskus aukeaa keskiviikkona normaalisti ja myös kurssit jatkuvat normaalisti.

Onnettomuuden tutkinta on kesken, mutta se tiedetään jo nyt että onnettomuus EI johtunut ilma- tai happisäiliön räjähtämisestä kuten joissain tiedotusvälineissä on väitetty.
"

Tämä toimii varmaan jonkin aikaa gas blender -kursseilla varoittavana esimerkkinä puhtaan hapen käsittelyssä tarvittavasta huolellisuudesta. Usein ollaan kaveriporukassa ihmetelty, ettei näitä happionnettomuuksia satu enemmän esim. metalliteollisuuden puolella, jossa käsitellään hitsaushappea. Vai onko joku nähnyt kuinka duunari ennen hapen kanssa työskentelyä vaihtaa rasvaiset haalarit ja hanskat "happipuhtaisiin" varusteisiin, saati että muistaa availla happilekan venttiilin hitaasti jne...?

Pikainen googlettelu johti minut lukemaan MuroBBS:ssä käytyä keskustelua Sukelluskeskuksen räjähdyksestä. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka "asiantuntevia" kommentteja ihmiset laittavat aivan olemattomilla tiedoilla, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa väite, jonka mukaan "happi on sama kuin ilma." Ei ole ihme, että sukeltajien kuvitellaan nykyäänkin käyttävän happipulloja, tuollainen "tieto" kun tuppaa kelpaamaan toisille ihan totena. Viimeksi tänään eräs mies puhui minulle happipullosta, kun näki minulla pullon paikkaria. No, sellaista se on ja siihenkin kai tottuu.

1 kommentti:

  1. "raskaassa metallissa" työskentelevä voin kertoa , että hapen kanssa ollaan hyvin varovaisia . öljy/rasva + happi ovat hurja yhdistelmä , jotka voivat aiheuttaa hallitsemattoman ketjureaktion . nähtävästi valistus näiden vaarallisuudesta osataan teollisuudessa .. ?

    VastaaPoista