Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt jo hyvinkin toista viikkoa. Jotenkin on vaan aika rientänyt kuin siivillä, varsinkin kun nyt olisi jutun aihetta ollut tarjolla enemmänkin: Riihimäen aktiivit tekivät Melkulle portaat, sunnuntain sukellusreissu Porkkalassa ja eilinen reissu Raimo-Ragnarille. Jutut olisi loogisinta kirjoittaa kronologisessa järjestyksessä, mutta koska olen kolmen tietokoneen loukussa, niin kuvien takia taidan vähän hyppiä. Pidettä löpinöittä, aloitetaan Porkkalan reissusta.
Sunnuntaina lähdimme Merikylästä kohti Edmundia. Keli oli saarten suojassa mainio, aurinko paistoi ja tuulikaan ei ollut kovin voimakas. Tosin saariston suojista ulos tultaessa saattaisi vähän keikuttaakin, koska tuulen nopeudeksi merisää ilmoitti noin 8 m/s. Menimme Edmundille Kaptensgrundetin ohi, jonka lähettyvillä pitäisi olla Sonja-niminen hylky. Kaptensgrundetin kohdalla osuimme uppotukkiin, joka rikkoi moottorista evän. Onneksi potkuri ja voimansiirto säilyivät ehjänä!
Edmundilla aallot olivat jo varsin miehekkäitä ja kiersin Edmundin koordinaatteja kuin kissa kuumaa puuroa. Lopulta onnistuin ajamaan aivan koordinaattien yli ja poiju tiputettiin kohteelle. Pari kolme kertaa ajoin poijun ohi yrittäen saada viistokaikukuvaa, mutta aallokko haittasi turhan paljon. Ainoa varma havainto lähti poijupainon heijastimesta (osoittaa sen siis toimivan). Ankkuroiduimme tuulen yläpuolelle ja yllättäen ankkuri pitikin kohtuullisen hyvin aallokosta huolimatta. Ensimmäisenä veteen menivät Susan ja Vesa. Kolmisen varttia meni nopeasti, varsinkin kun ankkuri lähti viimeisen kymmenen minuutin aikana irti. Laahauduimme pikku hiljaa kauemmaksi poijusta ja välillä piti ajaa lähemmäksi. Onneksi olin muistanut mainita, että jos kiinnitys pettää niin pysymme poijun lähettyvillä koneen avulla. Pian selvisi, ettei poiju ollutkaan ollut kohteella. Vesa oli kiinnittänyt reelin, mutta jostain syystä (huono näkkäri tms) kierros hylyn löytämiseksi jäi vajaaksi. Eli olisihan se voinut ollakin siinä ihan liki, ainakin aiemmin koordinaateilla on osuttu just kohdalleen.
Aallokossa keikkuminen oli jo aiemmin saanut Susanin voimaan pahoin, joten päätin ettemme jää enää Edmundille. Lähdimme ajamaan kohti Orrkobbenia, jonka rannassa Sonjan hylky pitäisi koordinaattien mukaan olla. Sonjan oletetulla leposijalla olikin melko tyyntä ja aurinko lämmitti mukavasti. Lähdimme Jukan ja Markon kanssa sukeltamaan kompassisuunnalla suojaista lahdelmaa, jossa hylyn pitäisi olla. Heti veteen päästyämme totesimme, että näkyvyys on todella onneton. Kuulema Eggollakin oli ollut parempi Orbiitin reissulla. Pohjalla vallitsi selkeä virtaus rannan suuntaisesti, joten räpylöitä ei juuri tarvinnut heilutella. Samean veden vihreästä hämystä ilmestyvät isot kivet säväyttivät, koska ne näki vasta muutamien kymmenien senttien päästä. Risteilimme reilun puoli tuntia saaren edustalla löytämättä mitään mainittavaa. Tosin näkyvyyden ollessa noin huono en ihmetellyt asiaa.
Noustuamme veneeseen kävimme Merikylässä jättämässä Susanin kyydistä ja jatkoimme matkaa Alkolle. Vene oli hyvä ankkuroida tyyneen lahteen, josta lähdimme sukeltamaan. Markon kanssa löysimme pian todennäköisesti kylkikaaren, johon kiinnitin pintapoijun spoolin. Lähdin vetämään lainia ja osuimme noin parinkymmenen metrin päässä suoraan hylyn keulalle. Näkyvyys oli kohtuullisen hyvä ja hylky oli kiva paikka pikkudyykille. Hylky makaa rinteessä keula alaspäin, hiukan vasemmalle kyljelle kallistuneena. Minimisyvyys keulassa on noin 8 metriä ja perässä peräranka nousee noin 4½ metriin. Hylyn kyljet ovat vielä kohtuullisesti muodossaan, tosin hiukan alus on levinnyt. Sisällä on erotettavissa kalkkilastin kappaleita, yksityiskohdista on jäljellä enää ankkuripeli keulassa. Hylyn ympärillä on puutavaraa muutamien metrien säteellä alarinteeseen päin.
Paikka sopii hyvin kovemmallakin tuulella, sillä veneen saa ankkuriin suojaisaan lahteen, josta on lyhyt uintimatka varsinaiselle kohteelle. Hylky makaa melko lähellä salakavalaa karia, joka on hylystä länteen muistin varaisesti noin 20-30 metrin päässä. Tuulisella kelillä paikalla näkyy murtuvien aaltojen vaahtopäitä, en muista näkikö karia tyynemmällä kelillä. Erinomainen tutustumiskohde hylkyihin esim. peruskurssin käyneille sukeltajille.
Alkolta ajoimme takaisin Merikylään, jossa ajattelimme käydä syömässä. Harmi vaan, että käytännössä meillä olisi pitänyt olla pöytävaraus. Ruokailu jäi siis tekemättä, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Eipä siinä muuta sitten kuin nokka kohti kotia hyvän sukellusreissun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti