sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Edmundilla

Perjantai-iltana käytiin tosiaankin Markon kanssa tekemässä yksi sukellus Edmundilla. Tuuli puhalteli kevyesti idästä, joka ei ole se parhain suunta sukellettaessa tuolla kohteella. Ankkuroinnissa olikin hiukan ongelmia, kun ankkuri ei alkuun meinannut pitää millään.

Kohteen päällä tiputimme tekemäni poijun, joka koostui hylkyshotista (eli painosta) naruineen, kahdesta muovikanisterista (punainen ja valkoinen) ja kaikuheijastimesta. Kaikuheijastin koostuu pätkästä narua, kahdesta kohosta ja kolmesta rutistellusta juomatölkistä. Häksättimen ideana on, että kiinnitettynä poijun painoon kohot vetävät tölkit irti pohjasta, jolloin hylkyshotti näkyy viistokaiulla ja sen paikka haluttuun kohteeseen voidaan tarkistaa. Pinnalla kelluvassa poijussa punainen ja valkoinen muodostavat vahvan kontrastin, jonka pitäisi erottua paremmin kuin yksivärinen poiju. Nämäkin niksit sain muuten Koivusaaren hylkykurssilta, ja osoittautuivat käytännössä varsin toimiviksi... Poijupainon paikan sai tarkisteltua hyvin ja sukellus osoitti, että shotti olikin tippunut aivan keulan viereen.

Vieressä vielä kuva pohjaan menevästä kokonaisuudesta. Kuvausteknisistä syistä jouduin käyttämään pientä liimauspuristinta kuvaamaan kohojen aiheuttamaa nostetta, en jaksanut sitä editoida poiskaan. Tuskinpa haittaa laitoksen toiminnan hahmottamista.

No niin, sitten siihen varsinaiseen sukellukseen! Näkyvyys oli aika huono, näistä kolmesta kerrasta selkeästi huonoin. Pinnan tuntumassa näkyvyys oli aivan surkea, piti olla todella lähellä poijuköyttä, ettei sitä hukannut. Onneksi pohjalla tilanne parani jonkin verran. Viime kerralla perästä löytämäni posliininen tai savinen iso pullo näytti kadonneen, on se kumma kun niinkin ruma astia on pitänyt varastaa sieltä! Hylyssä se olisi ollut paljon hienompi. On tietysti olemassa sekin mahdollisuus, etten huonon näkyvyyden takia vain huomannut sitä. Keulassa kävin katsomassa ankkureiden sijainnit, niiden tarkat paikat kun olivat ensimmäiseltä sukellukselta jääneet hiukan hataralle. Lisäksi löysin keulasta kannen alta isohkon plokin, saa nähdä kuinka kauan se saa siellä olla ennen kuin joku nostaa sen.

Tein tuossa aiemmin luonnospiirroksen hylystä, jonka mukaan sitten vähän valkkasin mitä haluaisin käydä tarkistamassa. Hylyllä ollut huono näkyväisyys kuitenkin vähensi intoa dokumentoinnin kunnolliseen paranteluun, mutta onneksi sentään jotain sain muistiinkin. Jos joka sukelluksella saisi jotain lisäystä, niin siitä se kunnollinen kuva alkaa pikku hiljaa hahmottumaan. Onneksi on siis hyvä syy käydä sukeltamassa Edmundilla edelleenkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti