Kun osat oli kylvetetty kunnolla ultraäänipesurissa kuivasin ne noin 50 asteen lämmössä. Sen jälkeen kasasin alentajan huoltomanuaalin ohjeiden mukaan. Käytin kertakäyttöhanskoja välttääkseni sormista irtoavan rasvan päätymistä ei toivottuihin paikkoihin, sekä messinkistä piikkiä uusien o-renkaiden asentamisessa, jos sellaiseen oli tarvetta. Messinki pehmeänä metallina ei naarmuta alentajan osia, teräksestä valmistettuja hammaslääkäreiden koukkuja tms ei kannata tässä työssä käyttää. Osat menivät paikoilleen helposti ja järjestyskin oli looginen.
Kun alentaja oli kasassa lähes kokonaan, oli vuorossa välipaineen säätö. Apeksin manuaali kertoi sopivan välipaineen olevan 9-10 bar, ja säädin välipaineen hiukan vajaaseen kymmeneen baariin, pakkosyötöllä paine pysyi hiukan yli 9 barin. Saa nähdä joutuuko tuota vielä säätämään laivalla. Lopuksi vielä viimeiset palaset kiinni ja alentaja oli taas toimintakykyinen. Yön paineistettuna olon jälkeenkin (pulloventtiili kiinni) alentaja oli pitänyt kaasut sisällään, joten hyvältä näyttää tiiviydenkin osalta.
Aikaa alentajan huoltoon kannattaa varata reilusti, ettei tarvitse hutiloida kiireessä. Toimenpiteenä huolto ei ole mikään Amerikan temppu, mutta kyllä tuossa pitää tietää mitä tekee. Koulutusta huoltoon on tarjolla, itse harjoittelin happihuollon tekemisen NAUI:n mixed gas blender & O2 service technician -kurssilla, myös muilla koulutusorganisaatioilla on vastaavia kursseja. Taloudellista hyötyä itse huoltamalla ei välttämättä saa, riippuu kuinka usein ja kuinka monelle alentajalle huoltoja tekee. Luonnollisesti useamman alentajan huoltojen tekeminen on kannattavampaa kun sen itse tekee. Joka tapauksessa huoltamalla alentajansa itse on mahdollisuus tutustua sen sielunelämään ja tällä tavoin kasvattaa tietämystään omista varusteistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti