maanantai 27. helmikuuta 2012

Pitkästä aikaa pinnan alle

Jokohan tästä alkaa talven selkä taittumaan? Toivottavasti ainakin pahimmat pakkaset ovat jo ohitse, ei tuota luntakaan tarvitsisi enää tulla lisää (tosin lumimyräkkää on kyllä luvattu). Joka tapauksessa, ensi viikonloppuna on tarkoitus lähteä - otsikon mukaisesti - pitkästä aikaa pinnan alle. Lauantaina Kaatialaan Kuortaneelle ja sunnuntaina Porkkalaan Vetokannakselle. Foreca lupailee vielä lauantaiksi Alavudelle (joka lienee lähinnä Kaatialaa) aurinkoista keliä ja parin asteen pakkasta... :)

Tuossa muutamia lähes vuosi sitten otettuja kuvia Kaatialasta, sukelluskohteena tuota monttua voin suositella lämpimästi!

Jyrkät portaat ja kirkasta vettä.


Poijutreeniä avannossa.


Pintaa altapäin.


Viimeisiä metrejä nousemassa, oliskohan noin 2 metriä jäljellä.


Dyykkiremmi Vesipäät järjestää ensi sunnuntaiksi jääsukellustapahtuman Porkkalan Vetokannakselle. Kerran olen siellä käynyt ja silloin olin melko pettynyt dyykin antiin. Tietysti vuotava hanska sananmukaisesti vesitti tunnelman... Tällä kertaa on käytössä ovat niin mökki kuin grillipaikkakin, joten suunnittelin suunnata tuonne koko perheen voimin. Ainakin tyttö ihastui ajatukseen, varsinkin kun kerroin luvassa olevan makkaranpaistoa ja meren jäällä riehumista. Viikonlopun jälkeen sitten kerron kuinka reissut menivät...

3 kommenttia:

  1. Voi olla, että törmäillään Kaatialassa. En oo vielä päättäny minne päin lähen, mut se vois olla varteenotettava vaihtoehto. Käytiin siellä eilen ja näkyväisyydet oli kyllä kohdillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkotiedot kertovat, että tulevana viikonloppuna Kaatialassa olisi porukkaa mm. Hydromaniasta. Toivottavasti kuoppaan mahtuu...

      Poista
  2. Okei, no siellä voi olla porukkaa sitten jonkin verran. Pitää katsoa jos suuntaisi sitten muualle. Kuoppaan kyllä mahtuu, mutta parkkipaikka on asia erikseen, varsinkin näin talvisaikaan..

    VastaaPoista