perjantai 26. lokakuuta 2012

Mikä on hylkyrosvousta?

Edellinen kirjoitukseni aiheutti sen verran vilkasta keskustelua Dyykkiremmi Vesipäiden Facebook-sivulla, että ajattelin jatkaa aiheesta lisää.

Jos aika käy pitkäksi, niin voi tutkia mitä Suomen laki kertoo hylyistä, sekä niiden ja niiden kuljettaman lastin omistusoikeuksista. Itselläni ei ole vielä niin tylsää ollut, mutta nyrkkisääntönä hylyn lasteineen omistaa aina joku. Yli 100-vuotiaiden kohteiden kohdalla omistajana on valtio (Museovirasto / Puolustusvoimat) ja alle 100-vuotiaiden omistajana uppoamishetkellä omistajana toiminut taho, ellei alusta ja/tai lastia ole uppoamisen jälkeen myyty edelleen. Hylkytavaran nostoa ei siis ole kategorisesti kielletty, mutta nostotapauksissa tähän täytyy olla lupa omistajalta. Periaatteessa kaikki pohjalla oleva romukin on siis jonkun omistamaa eikä sitä saisi ilman lupaa nostaa. Käytäntö on tietysti toinen, esimerkkinä vaikka rantojen siivouksissa nostetut fillarit.

Jätetään tuollainen saivartelu ja siirrytään ihan oikeaan hylkysukeltamiseen. Oletetaan, että sukeltaja löytää jonkin vähäarvoisen esineen etsiessään hylkyä sukeltamalla, löytämättä kuitenkaan itse hylkyä. Toimiiko sukeltaja moraalisesti väärin, jos hän tuo tuollaisen yksittäisen esineen pinnalle? Vähäarvoisella esineellä ajattelen esim. jotain plokia, pulloa, lautasta tms. Yksinäinen esine jossain hylyn lähettyvillä voi tietysti antaa jotain lisäarvoa hylyn mahdollisen tutkimuksen kannalta (suurinpiirteinen uppoamisajankohta, irtotavaran ajelehtimisen suunta jne), mutta se edellyttää tuon esineen löytämistä. Mitä kauempana hylystä ollaan, sen epätodennäköisemmäksi juuri samaan kohtaan osuvan sukeltajan saapuminen käy. Lisäksi pohjalla voi olla pinnalta tipahtanut / tiputettu esine, jolloin se ei edes liity koko hylkyyn. Harvinaistako? Itse olen löytänyt mm. Klaus Oldendorffin läheltä Uwatecin pohja-aikamittarin sekä siihen kiinnitetyn leikkurin. Tuskinpa Klasulla oli tuollaisia uppoamishetkellä. Toin muuten nuo löydökset pintaan...

Varsinaisella hylyllä sukellettaessa irtain tavara on juuri sitä mitä sukeltaja todennäköisesti haluaakin siellä nähdä. Ikkunaventtiilit ikkunoineen, komentosillan varusteet, tuki tavalliset astiat ja tyhjät pullot, köydet, plokit, ruorit, ankkurit... Hienoja pinnan alla, aika ankeita nostettuina. Edmund on surkea esimerkki kuinka venyvä käsite moraali on: alkukesästä kuulin, että ruoria koossa pitävät messinkilaatatkin oli ruuvattu irti! Viime vuonna kerroin täällä huomanneeni ison, ruman kannun hävinneen samalta hylyltä, puhumattakaan muista tyhjistä pulloista. Kaikki siis melko isoja kohteita, joiden huomaaminen ei kovin kummoista vaadi. Hyi hyi! Mitä jos sattuisit huomaamaan hylyn vierellä pohjasta pilkistävän korun, tai sedimentin peittämän kolikon kannelta? Ottaisitko vai jättäisitkö? Toiveajattelua, että kerran löytynyt tuon kaltainen kohde pysyisi kohteella edes yhtä kesää!

Lain mukaanhan tässä ei ole mitään epäselvää, entäpä sukeltajan moraalin kannalta?

2 kommenttia:

  1. onhan tuo harmittavaa...kaksipiippuinen juttu. mutta mikä on sitten moraalin kannalta oikein ? osa sukeltajista ajattelee varmaan "pelastavansa" itselleen esineitä, kun muussa tapauksessa ne lahoavat sinne mereen syliin. Olisiko yhteiskunnan moraalissakin tässä kohtaa vähän tarkistamisen aihetta , kun kulttuurihistoriallisesti arvokasta jäämistöä maadutetaan meren pohjaan ? siellähän ne ovat "pelastettuna" harvojen nähtävillä valtion hallussa. valtiolla (museovirastolla) ei ole tietenkään varoja konservointeihin yms..veikkaisin, että rannikkojen maakuntamuseoissa voisi tällaistakin työtä harjoittaa ja siihen voisi sitten kouluttaa sukeltajia ja muita aihepiiristä kiinnostuneita vaikkapa kansalaisopisto periaatteella. hintalappua tällekkin kertyisi, mutta tätä kautta kuitenkin sukeltajille löytyisi tapa olla osana meriarkeologisissa tutkimuksissa ja esineistöä tulisi suuren yleisön nähtäville museoihin. yrityksiä pitäisi saada tällaisen toiminnan tukemisen taakse, koska hylkyrosvous ongelma tulee kasvamaan tulevaisuudessa varmasti lisää. valtion /museoviraston linja ei ole kuitenkaan käsittääkseni hyväksynyt tällaisia yritysrahotteisia toimintatapoja. rannikkomme on täynnä sukellusseuroja ja kalustoa joita voitaisiin käyttää tähän kohtuukustannuksilla. pelastakaa itämeriprojekti on mielestäni hyvä esimerkki siitä miten eri tahot on saatu yhteisen asian taakse. se on aika harvinaistakin nykyisessä itsekeskeisyyden ajattelun maailmassa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole oikein lämmennyt noihin esineiden nostoihin museoidenkaan näyttelyihin, kun tulee niin harvoin museoissa käytyä. Merimuseossakaan en ole vielä läynyt, siihen on tosin suunnitteilla muutos.

      Joka tapauksessa meriarkeologiasta kiinnostuneille mainitut kurssit olisivat paikallaan, sillä ei uusi tieto ole pahasta. Seuratoiminnan valjastaminen säännölliseen työhön on haasteellista, koska seuroissa toiminta tapahtuu vapaaehtoisuuden perusteella. Kun hylkytutkimuksen karu totuus ( lue: epämääräinen lankkuröykkiö sameassa vedessä) paljastuu, voisi kuvitella kadon käyvän seuraavalle tutkimusretkelle. Mutta kuten sanoin, tuo on vain haasteellista, ei mahdotonta ja mahdollisuutta kannattaisi kehitellä edelleen.

      Poista