perjantai 3. kesäkuuta 2011

Saarenmaa: Marta & Stag

Tänään sukelsimme höyrykäyttöisen rahtilaivan Martan ja venäläisen miinanraivaaja Stagin hylyillä. Molemmat siis sijaitsevat Saarenmaalla Panga Diving Resortista pohjoiseen ja venematkaa oli noin puolisen tuntia suuntaansa. Sukellusten välillä käytiin maissa syömässä ja täyttämässä pullot.

Marta oli saanut toisen maailmansodan tiimellyksessä oman osansa ilmapommituksista, jonka johdosta hylky on aika repalainen. Pohja on noin kuudessatoista metrissä. Selviä kokonaisuuksia olivat keula massiivisine ankkuripeleineen, höyrykattila ja -kone, sekä viimeisenä perä. Perä nousee noin kahdeksaan metriin, josta löytyy peräsinkoneistoa. Potkuri ja peräsin ovat tallessa, samoin takakannen rippeiden päältä löytyy varapotkuri. Kannet ovat romahtaneet eikä hylyssä oikein ole sukellettavia sisätiloja. Jossain pääseen hiukan sukeltamaan pellin allakin, jos sellaisesta tykkää. Ikkunaventtiileitä näkyi muutama, ehjillä laseilla jopa. Kohteella oli kuulema näkynyt muutama lohikin tässä viikko, pari sitten.

Miinanraivaaja Stag oli enemmän kuosissaan, vaikka ikä näkyy tässäkin. Stag päätyi meren pohjaan vasemmalle kyljelleen ajettuaan miinaan. Miinan osumiskohdassa laiva on hajonnut pahoin ja romua on ympäriinsä. Muutoin kyljet ovat melko ehyet, potkuria aluksella ei enää ole. Konehuoneen päältä kansi on osin sortunut ja konehuoneen huoltokäytäviä olisi ollut kiva sukeltaa. Nyt se jäi tekemättä ajan puutteen vuoksi, yhden sulakatulun tai jotain sinne suuntaan huomasin ohimennessäni. Kannen alla pystyy sukeltamaan paikka paikoin lyhyitä lenkkejä, tosin takertumisvaara katosta roikkuviin esteisiin on todellinen. Hylyssä on vielä ammuslaatikoita, jotka ovat täynnä raskaan konekiväärin patruunoita. Lisäksi pohjasta pitäisi löytyä joku torpedo tai pommi (tarkat esitiedot ovat aina kivoja), mutta emme löytäneet sellaista. Tämä kohde olisi kestänyt pidemmänkin sukelluksen tai vaihtoehtoisesti useamman dyykin.

Hienompia hylkykohteita löytyy ihan Suomenlahdeltakin, mutta kyllä täällä näkyvyys on aivan upea. Ja ainahan uusilla kohteilla on kiva käydä!

1 kommentti:

  1. Vähän samanlainen tunne jäi itsellenikin tosta stag:sta. Ihan kiva mut löytyy niitä täältäkin vähintään yhtä kivoja.
    No tulipahan nähtyä kuiteski.

    VastaaPoista