Tästä viikosta tuli suhteellisen sukelluspainotteinen, niin teorian kuin käytännönkin kannalta. Maanantaina ilta meni sukellusintron merkeissä Hämeenlinnassa, keskiviikkoiltana hämmästeltiin peruskurssin kanssa sukellusvarusteita Riihimäellä ja perjantaina katseltiin syventävän jatkokurssin kanssa sukellusfysiikkaa ja -teoriaa niin ikään Riihimäellä. Eilen eli lauantaina lähdettiin pikkuporukalla käymään vielä Jyrängöllä, Heinolassa.
Viime hetken muutoksilla ryhmämme koko kasvoi Hämeenlinnasta lähdettyämme neljään, Heinolassa oli lisäksi vielä Jukka odottelemassa. Kaiken kaikkiaan meitä oli siis viisi sukeltajaa kahdella autolla. Suunnitelmana oli vetää pari sukellusta, molemmat Kumpelin rannasta Casinon rantaan. Pinta-ajan tappamiseen Heinolassa sopii erinomaisesti ravintola Kettu ja Kana, jossa tälläkin kertaa kävimme syömässä maittavan lounaan.
Jukan jätettyä autonsa odottamaan Casinon rantaan ja siirrettyä varusteensa meidän kyytiin pöräytimme Kumpelin laituriin. Siinä kasaillessamme varusteita Pelastuslaitos ajeli ilmatyynyaluksella edes takaisin: hirmuiset äänet vauhtiin nähden, tosin pääseehän moisella etenemään vaikka jäissäkin. Marko totesi jättäneensä aluspuvun kotiin, mutta päätti sukeltaa "talvivaatteissa"... Lopulta pääsimme kaikki veteen ja kävimme vielä läpi sukelluksen suunnitellun kulun.
Jukka liidasi ryhmää eniten Jyränköä kolunneena ja hyvinhän se tälläkin kertaa sujui. Saavuimme tällä kertaa isolle, montussa olevalle propsinipulle vasemmalta puolen, kun normaalisti se on jäänyt vasemmalle. Nipun takana oli mukava suvantokohta, jossa saatiin ryhmä kerättyä nippuun. Virran mukana mennessä ei tarvinnut paljoa räpylöitä heilutella, mitä nyt suuntaa korjaillessa. Pohjalla ei näkynyt rapuja eikä kaloja, mutta onneksi upeat maisemat olivat tallella. Kun lähdimme sukelluksen loppupuolella nousemaan kohti Casinon rantaa, ryhmä hajosi voimakkaassa virrassa kahteen osaan. Kun tunnistin Casinon rannan kohdalla olevan "toimiston" viittoilin ryhmämme kasaan ja lähdimme kohti rantaa. Harmi vaan, että virran voimakkuus sen kuin kasvoi ja lopulta oli pakko peukuttaa ryhmä ylös välivedessä nousten. Kuten alkuvuodesta, nytkin pohjavirtaus oli selkeästi kovempi kuin virtaus pinnalla. Rannassa jälkipään ryhmä puuskutteli kuka enemmän, kuka vähemmän, kun taas ensimmäisenä pintautunut pari oli selvittänyt virran toisesta kohden ja tullut suoraan nousupaikalle. Tasan ei käy onnen lahjat, paikallistuntemuksestakin lienee ollut apua...
Kävimme tosiaankin sukellusten välissä syömässä muutaman korttelin päässä olevassa Ketussa ja kanassa. Tabakaa kanaa syödessäni jouduin toteamaan, että kyllä Heinollassa on aika hyvä käydä sukeltamassa: autolla pääsee ihan veden viereen, pinta-ajan viettämiseen löytyy laadukas ratkaisu ja virta pysyy sulana suurimman osan vuotta.
Toinen sukellus seuraili ensimmäisen suunnitelmaa, luonnollisesti reitti ei ollut aivan sama. Tällä kertaa emme esim. nähneet isoa propsinippua ollenkaan, mutta kokonaisuutena jälkimmäinen sukellus oli selvästi parempi. Vaikea sanoa miksi näin oli, mutta pinnalla olimme liikuttavan yksimielisiä asiasta. Osaltaan tähän varmasti vaikutti lopussa olleen voimakkaimman virtakohdan hyvin mennyt "ylitys", nyt kukaan ei joutunut puuskuttamaan virtaa vasten.
Vesi oli nolla-asteista, joten varusteet olivat kovilla. Annostajien kanssa ei ollut ongelmia, ainoastaan Jarkolla annostaja puhalsi hetken aikaa ensimmäisen dyykin alussa. Hienosti Jarkko kuitenkin sai väänneltyä venttiilin kiinni, tosin olin kyllä vierellä valmiina auttamaan jos tarvetta on. Liivintäytöt jäivät vuotamaan Jukkaan lukuunottamatta kaikilla jossain vaiheessa. Minulla nappi jäi vuotamaan vain hiukan, sen verran että sen kuuli. Liivinletku irti ja muutaman minuutin kuluttua takaisin kiinni ja homma hoitui sillä. Muutaman kerran näin piti tehdä kaiken kaikkiaan.
Kaatialan reissun jälkeen olen venytellyt ahkerasti hartiaseudn lihaksia ja tällä reissulla pääsin testaamaan oliko venyttelystä ollut apua. Tuntui kuin venoihin olisi vaihdettu kovemmat o-renkaat, niin hyvin niitä pääsi pyörittelemään. Kovemmat o-renkaathan eivät "pure" niin tiukkaan kiinni kuin pehmeämmät, mutta hoitavat tiivistyksen aivan samalla lailla. Uskomattoman suuri muutos, varsinkin kun venyttelysarjaan kuuluu ainoastaan viisi yksinkertaista liikettä joiden kaikkien suorittamiseen ei kulu edes kuutta minuuttia! Suosittelen lämpimästi!
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Peruskurssilla
Viime vuonna jäivät kouluttajatehtävät harmillisen vähiin joko töiden tai aiemmin varattujen reissujen takia. Kerkesinhän sentään yhden kuivapukukurssin vetää ja osallistua jollekin teorialuennolle, sekä uittaa laitesukellusta kokeilevia introilijoita. Onneksi tämä vuosi näyttää kouluttajanäkökulmasta valoisammalta.
Viime keskiviikkona alkoi Riihimäellä laitesukelluksen peruskurssi (intro- ja esittelytilaisuus tosin oli jo aiemmin), jolle osallistuu reilusti toistakymmentä oppilasta. Vaikka en Riihimäen urheilusukeltajiin (vielä) kuulukaan, olen kurssilla kouluttajana seurayhteistyön merkeissä. Tänä vuonna työvuorot ovat menneet niin mukavasti, että pääsen osallistumaan Riihimäen kurssin jokaiselle teoriakerralle. Allasharjoitukset ovat pääosiltaan vielä niin kaukaista tulevaisuutta, että niiden osalta en tiedä vielä itsekään missä seikkailen.
Tänään on Hämeenlinnan sukeltajilla info- ja introtilaisuus Hämeenlinnan uimahallilla, jonne on tarkoitus myös mennä piipahtamaan. Harmillista kotiseuran kannalta, mutta töiden takia jää peruskurssin teoriat pitämättä ja allasharjoituksistakaan en voi kovin paljoa luvata. Sen tosin tiedän, että lähes puolet allasharjoituksista on tarkoitus vetää juuri silloin kun olen Ranskassa jatkamassa luolasukelluskoulutustani. Avovesileirin alkuun mennessä on lomatkin jo lusittu, eli sitten eletään taas sen mukaan milloin työnantaja haluaa minun junia suhailevan.
Joka tapauksessa pitkästä aikaa taas kiva olla koulutustehtävissä, vaikka sitten vieraan seuran leivissä!
Viime keskiviikkona alkoi Riihimäellä laitesukelluksen peruskurssi (intro- ja esittelytilaisuus tosin oli jo aiemmin), jolle osallistuu reilusti toistakymmentä oppilasta. Vaikka en Riihimäen urheilusukeltajiin (vielä) kuulukaan, olen kurssilla kouluttajana seurayhteistyön merkeissä. Tänä vuonna työvuorot ovat menneet niin mukavasti, että pääsen osallistumaan Riihimäen kurssin jokaiselle teoriakerralle. Allasharjoitukset ovat pääosiltaan vielä niin kaukaista tulevaisuutta, että niiden osalta en tiedä vielä itsekään missä seikkailen.
Tänään on Hämeenlinnan sukeltajilla info- ja introtilaisuus Hämeenlinnan uimahallilla, jonne on tarkoitus myös mennä piipahtamaan. Harmillista kotiseuran kannalta, mutta töiden takia jää peruskurssin teoriat pitämättä ja allasharjoituksistakaan en voi kovin paljoa luvata. Sen tosin tiedän, että lähes puolet allasharjoituksista on tarkoitus vetää juuri silloin kun olen Ranskassa jatkamassa luolasukelluskoulutustani. Avovesileirin alkuun mennessä on lomatkin jo lusittu, eli sitten eletään taas sen mukaan milloin työnantaja haluaa minun junia suhailevan.
Joka tapauksessa pitkästä aikaa taas kiva olla koulutustehtävissä, vaikka sitten vieraan seuran leivissä!
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Cavern-kurssilla
Viime syksynä ilmoittauduin cavern- ja intro to cave -kurssille Vesipäiden Ojamopäivän innoittamana. Viime perjantaina, maaliskuun yhdeksäntenä, aloitimme sitten cavern-osuuden Kaatialassa. Kouluttajana toimi Santalan Jani.
Ajelimme perjantai-iltana kahdessa osastossa Sarvikkaan Koskimökeille, jossa ennen saunomista kävimme läpi hieman kurssin teorioita ja vetelimme naruja pitkin poikin mökkiä. Pakko oli tunnustaa, että en ollut ihan virkeimmilläni, sillä kello oli ollut soimassa hiukan neljän jälkeen aamulla. Niinpä saunan jälkeen hiippailin saman tien nukkumaan (meinasin kirjoittaa että "sammuin kuin saunalyhty", mutta siitä olisi saattanut syntyä väärä kuva alkoholinhuuruisesta illasta).
Aamulla katselimme ennen kuopalle lähtöä vielä vähän teoriaa, jonka jälkeen päästinkin varsinaiseen asiaan eli sukeltamiseen. Oltiin louhoksella taas ensimmäisinä, joten parkkipaikoista ei ollut puutetta. Avantoakaan ei tarvinnut tehdä, ohuen jään rikkominen riitti. Tehtiin pinnalla sovitut tarkastukset, jouduttiin vähän ruuvailemaan minun vasemmanpuoleista pulloventtiiliä pinnalla (kyllä, vara-annostaja alkoi puhaltamaan) jonka jälkeen päästiin tekemään valvedrillejä elikäs venttiilijumppaa pinnan alle. Etukäteen en ollut tuosta ottanut paineita, sillä onhan nuo menneet ennenkin, jos ei nyt hyvin, niin siedettävästi kuitenkin. Vaan ei tällä kertaa! Rimpuilin pääannostajan venan kiinni, mutta sen jälkeen sormet olivat niin puutuneet etten saanut kierrettyä sitä enää auki - noloa. Sama homma muidenkin venojen kohdalla: yletin, mutta sormet puuduksissa, mikä viittasi liian kireään hihnastoon. Valvedrillien jälkeen perinteinen kaasunjakoharjoitus ja kuplatarkastus, niissä ei ollut mitään ihmeellistä. Totesin myös, että perslenkkiä täytyy siirtää hiukan lähemmäksi pulloja, niin saa kelan klipattua paremmin kiinni.
Kun "pakolliset rimpuilut" oli suoritettu, lähdettiin harjoittelemaan lainin seuraamista. Jani oli vetänyt pätkän narua varustetasanteelta vasemmalle päin ja sitä sitten mentiin edestakaisin kaverista kiinni pitäen ja sen jälkeen kaasua jakaen. Tästä naruleikistä olikin hyvä suunnata vähän syvemmälle. Teimme primary tie offin varustetasanteen jalkaan, josta tiputtauduimme kellon vierelle. Siellä tie off ja keskimmäiseen tunneliin tekemään seconary tie off. Käytiin tekemässä tunnelissa pikku lenkki ja sen jälkeen takaisin kohti pintaa narua kelaillen.
Käytiin syömässä ja täyttämässä pullot mökillä, löysäsin samalla hihnastoa pari senttiä molemmilta puolilta ja siirsin sitä perslenkkiäkin ylemmäs. Vara-annostimeen en koskenut (kun en muistanut). Kun pinta-aikaa oli vietetty sopivasti, lähdettiin uudestaan kelanvetohommiin. Tälläkin kertaa puhalsi vara-annostaja, sen lisäksi pääannostajakin alkoi puhaltelemaan. Ne on nää Apeksit tommosia... Onneksi sulivat nopeasti pinnan alla. Valvedrillit menivät selvästi paremmin, ihmeellisen paljon auttoi noin pieni hihnaston muutos. Lähdimme taas vetämään narua jo varustetasanteelta, kellolta lähdimme kuitenkin vasemmalle, eli sisään menimme pienestä puhkaisusta. Ei muuta kuin main lineen kela kiinni ja taas tekemään lenkkiä. Tällä kertaa tulimme pois ilman valoja, tiukasti tappituntumalla ja narua seuraten. Avopuolella vedettiin harjoituksen vuoksi narua suuntaan jos toiseenkin, kunnes lähdettiin kohti pintaa ja illan touhuja.
Mökillä käytiin taas vähän teoriaa, syötiin ja saunottiin. Päivän saldona kuitattiin yksi katkennut (ja korjattu) main line, kiristämättä jäänyt sähköläpivienti ja omaan lainiin sotkeentuminen. Onneksi mikään ei sattunut omalle kohdalle... :) Ekalle sukellukselle tuli mittaa 76 minuuttia ja toinen oli 67 minuuttinen. Kumma homma, mutta taas väsytti: suht' aikainen herätys, koko päivä ulkona ja sitten sisälle lämpimään + sauna ja muutama lonkero.
Sunnuntain kuviot menivät aika lailla kuten lauantainkin, eli aamupalaa ja teoriaa, sen jälkeen sukeltamaan. Alkuun valve- ja s-drillit, kuplatarkistukset jne, sen jälkeen kohti avopuolen pohjaa. Tällä kertaa keskityttiin pelkästään kelan vetoon ja tie offeihin avopuolella, narun vetokin aloitettiin vasta kellolta. Ihan hyvin tuo tuntui sujuvan ja aika kului vikkelään. Sukellusaikaa tuli 78 minuuttia eikä Janiltakaan isompia kommentteja. Cavern-kurssille kuuluu toki muitakin harjoitteita kuin viikonlopun aikana Kaatialassa tekemämme, mutta tarkoitus onkin tehdä sitten toukokuussa Ranskassa, hiukan paremmissa olosuhteissa. Teoriat on käyty alta pois ja tehtyjä harjoitteita voi treenailla ennen Lotin reissua, niin päästään sitten suoraan keskittymään siihen olennaiseen.
Kahdella viimeisellä sukelluksella minulla tuli nenästä verta, ei paljoa mutta kuitenkin. Missään vaiheessa sukelluksia en tuntenut kipua ja korvien paineentasauskin sujui hyvin. Kyseessä lienee mitä todennäköisimmin nenän sivuonteloiden painevamma (kuvaus löytyy lähes sivun lopusta), ainakin tunnusmerkistö täyttyy vaivatta. Tätä kirjoittaessa olen jo käynyt lääkärissä ja sainkin tropit joilla tilanteen pitäisi korjaantua. Kuukauden kuluttua tarkastellaan tilannetta uudelleen.
Ajelimme perjantai-iltana kahdessa osastossa Sarvikkaan Koskimökeille, jossa ennen saunomista kävimme läpi hieman kurssin teorioita ja vetelimme naruja pitkin poikin mökkiä. Pakko oli tunnustaa, että en ollut ihan virkeimmilläni, sillä kello oli ollut soimassa hiukan neljän jälkeen aamulla. Niinpä saunan jälkeen hiippailin saman tien nukkumaan (meinasin kirjoittaa että "sammuin kuin saunalyhty", mutta siitä olisi saattanut syntyä väärä kuva alkoholinhuuruisesta illasta).
Aamulla katselimme ennen kuopalle lähtöä vielä vähän teoriaa, jonka jälkeen päästinkin varsinaiseen asiaan eli sukeltamiseen. Oltiin louhoksella taas ensimmäisinä, joten parkkipaikoista ei ollut puutetta. Avantoakaan ei tarvinnut tehdä, ohuen jään rikkominen riitti. Tehtiin pinnalla sovitut tarkastukset, jouduttiin vähän ruuvailemaan minun vasemmanpuoleista pulloventtiiliä pinnalla (kyllä, vara-annostaja alkoi puhaltamaan) jonka jälkeen päästiin tekemään valvedrillejä elikäs venttiilijumppaa pinnan alle. Etukäteen en ollut tuosta ottanut paineita, sillä onhan nuo menneet ennenkin, jos ei nyt hyvin, niin siedettävästi kuitenkin. Vaan ei tällä kertaa! Rimpuilin pääannostajan venan kiinni, mutta sen jälkeen sormet olivat niin puutuneet etten saanut kierrettyä sitä enää auki - noloa. Sama homma muidenkin venojen kohdalla: yletin, mutta sormet puuduksissa, mikä viittasi liian kireään hihnastoon. Valvedrillien jälkeen perinteinen kaasunjakoharjoitus ja kuplatarkastus, niissä ei ollut mitään ihmeellistä. Totesin myös, että perslenkkiä täytyy siirtää hiukan lähemmäksi pulloja, niin saa kelan klipattua paremmin kiinni.
Kun "pakolliset rimpuilut" oli suoritettu, lähdettiin harjoittelemaan lainin seuraamista. Jani oli vetänyt pätkän narua varustetasanteelta vasemmalle päin ja sitä sitten mentiin edestakaisin kaverista kiinni pitäen ja sen jälkeen kaasua jakaen. Tästä naruleikistä olikin hyvä suunnata vähän syvemmälle. Teimme primary tie offin varustetasanteen jalkaan, josta tiputtauduimme kellon vierelle. Siellä tie off ja keskimmäiseen tunneliin tekemään seconary tie off. Käytiin tekemässä tunnelissa pikku lenkki ja sen jälkeen takaisin kohti pintaa narua kelaillen.
Käytiin syömässä ja täyttämässä pullot mökillä, löysäsin samalla hihnastoa pari senttiä molemmilta puolilta ja siirsin sitä perslenkkiäkin ylemmäs. Vara-annostimeen en koskenut (kun en muistanut). Kun pinta-aikaa oli vietetty sopivasti, lähdettiin uudestaan kelanvetohommiin. Tälläkin kertaa puhalsi vara-annostaja, sen lisäksi pääannostajakin alkoi puhaltelemaan. Ne on nää Apeksit tommosia... Onneksi sulivat nopeasti pinnan alla. Valvedrillit menivät selvästi paremmin, ihmeellisen paljon auttoi noin pieni hihnaston muutos. Lähdimme taas vetämään narua jo varustetasanteelta, kellolta lähdimme kuitenkin vasemmalle, eli sisään menimme pienestä puhkaisusta. Ei muuta kuin main lineen kela kiinni ja taas tekemään lenkkiä. Tällä kertaa tulimme pois ilman valoja, tiukasti tappituntumalla ja narua seuraten. Avopuolella vedettiin harjoituksen vuoksi narua suuntaan jos toiseenkin, kunnes lähdettiin kohti pintaa ja illan touhuja.
Mökillä käytiin taas vähän teoriaa, syötiin ja saunottiin. Päivän saldona kuitattiin yksi katkennut (ja korjattu) main line, kiristämättä jäänyt sähköläpivienti ja omaan lainiin sotkeentuminen. Onneksi mikään ei sattunut omalle kohdalle... :) Ekalle sukellukselle tuli mittaa 76 minuuttia ja toinen oli 67 minuuttinen. Kumma homma, mutta taas väsytti: suht' aikainen herätys, koko päivä ulkona ja sitten sisälle lämpimään + sauna ja muutama lonkero.
Sunnuntain kuviot menivät aika lailla kuten lauantainkin, eli aamupalaa ja teoriaa, sen jälkeen sukeltamaan. Alkuun valve- ja s-drillit, kuplatarkistukset jne, sen jälkeen kohti avopuolen pohjaa. Tällä kertaa keskityttiin pelkästään kelan vetoon ja tie offeihin avopuolella, narun vetokin aloitettiin vasta kellolta. Ihan hyvin tuo tuntui sujuvan ja aika kului vikkelään. Sukellusaikaa tuli 78 minuuttia eikä Janiltakaan isompia kommentteja. Cavern-kurssille kuuluu toki muitakin harjoitteita kuin viikonlopun aikana Kaatialassa tekemämme, mutta tarkoitus onkin tehdä sitten toukokuussa Ranskassa, hiukan paremmissa olosuhteissa. Teoriat on käyty alta pois ja tehtyjä harjoitteita voi treenailla ennen Lotin reissua, niin päästään sitten suoraan keskittymään siihen olennaiseen.
Kahdella viimeisellä sukelluksella minulla tuli nenästä verta, ei paljoa mutta kuitenkin. Missään vaiheessa sukelluksia en tuntenut kipua ja korvien paineentasauskin sujui hyvin. Kyseessä lienee mitä todennäköisimmin nenän sivuonteloiden painevamma (kuvaus löytyy lähes sivun lopusta), ainakin tunnusmerkistö täyttyy vaivatta. Tätä kirjoittaessa olen jo käynyt lääkärissä ja sainkin tropit joilla tilanteen pitäisi korjaantua. Kuukauden kuluttua tarkastellaan tilannetta uudelleen.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vesipäiden jääsukellustapahtuma
Aika on valunut ohi kuin hiekka sormien välistä, mutta yritetään päivittää tilannetta...
Reilu viikko sitten, Kaatialan reissun jälkeisenä sunnuntaina, kävin jääsukellustapahtumassa Porkkalan Vetokannaksella. Tällä kertaa reissu toimi samalla myös perheen yhteisenä ulkoilupäivänä, sillä säätiedotus oli luvannut mahtavaa kevätkeliä. Niinpä mukaan oli pakattu tavanomaisten sukellusvarusteiden lisäksi pulkkaa, vaihtovaatetta, evästä sun muuta tarpeellista.
Sunnuntaiaamuna oli mukava ajella lähes tyhjiä teitä ja niinpä olimmekin ihan suunnitelman mukaisesti Porkkalassa. Avanto oli jo valmiina kun saavuin ja ensimmäiset sukeltajat olivat jo pintautumassa. Varusteiden siirto sujui mallikkaasti ahkiota avuksi käyttän. Aikoinaan, kun luulin tekeväni isona eräoppaan hommia, on tullut ostettua Savotan Paljakka-ahkio, joka maksoi toista tuhatta markaa. Se on rakenteeltaan kapeampi kuin mustat muovikaukalot joita näkee paljon, suunniteltu kulkemaan hiihtäjän umpihankeen tekemää uraa pysyen näin ollen hyvin pystyssä. Tuskinpa tuollaista nyt raskisi ostaa, mutta hyvähän se kyllä on.
Kuivapukuun oli mukava sonnustautua Vetokankaan mökissä, joka oli käytössämme. Huhut kertoivat puiden olevan märkiä ja ties mitä, mutta kun niitä halkoja tarpeeksi pilkkoi uskomattoman tylsällä kirveellä, niin ei tulien teossa ollut mitään ongelmia. Sukeltamattomat henkilöt lupasivat pitää mökillä hiljaista tulta ja me muut painelimme jäälle. Varusteiden kasauksen lomassa katselimme tytön kanssa vähän avantoon häviäviä sukeltajia - jännää tuntui olevan.
Itse sukellus oli melkoinen antikliimaksi: ei selkeää kohdetta, kierreltiin vain Susanin kanssa hiekkapohjaa ristiin rastiin. Lamppua ei olisi tarvinnut ollenkaan, sillä vettä oli maksimissaan himpun verran yli 10 metriä, keskisyvyydeksi jäi 6,4 metriä ja sukellusaikaa saatiin tuhrattua 38 minuuttia. Pari kolme kilkkiä siellä pohjalla oli, ja tietysti paljon pientä simpukkaa. Muistan miten ensimmäisen meridyykin jälkeen nuo simpukat olivat kova juttu, kun järvissä ei ollut niitäkään. Eipä silti, kyllä ne vieläkin jaksavat piristää muuten niin tylsää pohjaa. Sattuihan siellä silmään joku isohko emaloitu kulmaraudan palanenkin, josta ei tosin selvinnyt mikä se on joskus ollut. Ylöspäin oleva osa oli aivan simpukoiden peitossa, mutta yhdestä kulmasta kappaleessa oli jotain liian "suoraa" joten päätin tutkia sitä tarkemmin. Kulmasta kun vähän rapsutti simpukoita pois, niin alta paljastui ruostekrustia. Siinä taisikin olla sukelluksen jännittävin osuus...
Sukelluksen jälkeen vaihdoin vaatteet paremmin pinnanpäällisiin touhuihin sopiviksi, sillä en viitsinyt lähteä toiselle dyykille. Meillä oli mukana grillivarrasaineksia (nakkeja, lihapullia, makkaraa, paprikaa, ananasta, kesäkurpitsaa sekä kirsikkatomaatteja) ja Muurikan hieno varrassysteemi. Kukaan ei vain ollut saanut aikaiseksi tehdä tulta ulkogrilliin, joten porukka yritti grillata makkaraa mökissä uunin edessä. Kökkiminen polvillaan vaikutti suoraan sanoen niin säälittävältä, että päätin tutustua mökin toiseen puidentekovälineeseen, eli kaarisahaan. Tylsän kirveen jälkeen melko lailla epäkelpo saha ei ollut mikään yllätys, mutta kun sillä sitkeästi jaksoi nyhertää, niin saihan sillä puun katki. Jos ei tässä vaiheessa olisi vielä tullut lämmin, niin kylmä olisi lähtenyt viimeistään kun äskeisen huhkimisen tuloksia alkoi pienimään... Kun olin saanut polttopuut tehtyä, niin itse valkean virittely oli helppoa ja pian pystyttiin siirtymään ulos nauttimaan hienon grillin tarjoamista kulinaarisista mahdollisuuksista.
Summa summa rum... Tälläkin reissulla tuli todistettua, että sukellustapahtumasta on mahdollista saada erittäin onnistunut kokemus, vaikka itse sukellus ei olisikaan niin kovin mieliinpainuvia elämyksiä tarjoava. Hyvässä seurassa on kiva harrastaa ja loppujen lopuksi sukellushan on sosiaalinen harrastus. Kiitokset Susanille, joka jaksoi tällaisen tapahtuman järjestää!
Reilu viikko sitten, Kaatialan reissun jälkeisenä sunnuntaina, kävin jääsukellustapahtumassa Porkkalan Vetokannaksella. Tällä kertaa reissu toimi samalla myös perheen yhteisenä ulkoilupäivänä, sillä säätiedotus oli luvannut mahtavaa kevätkeliä. Niinpä mukaan oli pakattu tavanomaisten sukellusvarusteiden lisäksi pulkkaa, vaihtovaatetta, evästä sun muuta tarpeellista.
Sunnuntaiaamuna oli mukava ajella lähes tyhjiä teitä ja niinpä olimmekin ihan suunnitelman mukaisesti Porkkalassa. Avanto oli jo valmiina kun saavuin ja ensimmäiset sukeltajat olivat jo pintautumassa. Varusteiden siirto sujui mallikkaasti ahkiota avuksi käyttän. Aikoinaan, kun luulin tekeväni isona eräoppaan hommia, on tullut ostettua Savotan Paljakka-ahkio, joka maksoi toista tuhatta markaa. Se on rakenteeltaan kapeampi kuin mustat muovikaukalot joita näkee paljon, suunniteltu kulkemaan hiihtäjän umpihankeen tekemää uraa pysyen näin ollen hyvin pystyssä. Tuskinpa tuollaista nyt raskisi ostaa, mutta hyvähän se kyllä on.
Kuivapukuun oli mukava sonnustautua Vetokankaan mökissä, joka oli käytössämme. Huhut kertoivat puiden olevan märkiä ja ties mitä, mutta kun niitä halkoja tarpeeksi pilkkoi uskomattoman tylsällä kirveellä, niin ei tulien teossa ollut mitään ongelmia. Sukeltamattomat henkilöt lupasivat pitää mökillä hiljaista tulta ja me muut painelimme jäälle. Varusteiden kasauksen lomassa katselimme tytön kanssa vähän avantoon häviäviä sukeltajia - jännää tuntui olevan.
Itse sukellus oli melkoinen antikliimaksi: ei selkeää kohdetta, kierreltiin vain Susanin kanssa hiekkapohjaa ristiin rastiin. Lamppua ei olisi tarvinnut ollenkaan, sillä vettä oli maksimissaan himpun verran yli 10 metriä, keskisyvyydeksi jäi 6,4 metriä ja sukellusaikaa saatiin tuhrattua 38 minuuttia. Pari kolme kilkkiä siellä pohjalla oli, ja tietysti paljon pientä simpukkaa. Muistan miten ensimmäisen meridyykin jälkeen nuo simpukat olivat kova juttu, kun järvissä ei ollut niitäkään. Eipä silti, kyllä ne vieläkin jaksavat piristää muuten niin tylsää pohjaa. Sattuihan siellä silmään joku isohko emaloitu kulmaraudan palanenkin, josta ei tosin selvinnyt mikä se on joskus ollut. Ylöspäin oleva osa oli aivan simpukoiden peitossa, mutta yhdestä kulmasta kappaleessa oli jotain liian "suoraa" joten päätin tutkia sitä tarkemmin. Kulmasta kun vähän rapsutti simpukoita pois, niin alta paljastui ruostekrustia. Siinä taisikin olla sukelluksen jännittävin osuus...
Sukelluksen jälkeen vaihdoin vaatteet paremmin pinnanpäällisiin touhuihin sopiviksi, sillä en viitsinyt lähteä toiselle dyykille. Meillä oli mukana grillivarrasaineksia (nakkeja, lihapullia, makkaraa, paprikaa, ananasta, kesäkurpitsaa sekä kirsikkatomaatteja) ja Muurikan hieno varrassysteemi. Kukaan ei vain ollut saanut aikaiseksi tehdä tulta ulkogrilliin, joten porukka yritti grillata makkaraa mökissä uunin edessä. Kökkiminen polvillaan vaikutti suoraan sanoen niin säälittävältä, että päätin tutustua mökin toiseen puidentekovälineeseen, eli kaarisahaan. Tylsän kirveen jälkeen melko lailla epäkelpo saha ei ollut mikään yllätys, mutta kun sillä sitkeästi jaksoi nyhertää, niin saihan sillä puun katki. Jos ei tässä vaiheessa olisi vielä tullut lämmin, niin kylmä olisi lähtenyt viimeistään kun äskeisen huhkimisen tuloksia alkoi pienimään... Kun olin saanut polttopuut tehtyä, niin itse valkean virittely oli helppoa ja pian pystyttiin siirtymään ulos nauttimaan hienon grillin tarjoamista kulinaarisista mahdollisuuksista.
Summa summa rum... Tälläkin reissulla tuli todistettua, että sukellustapahtumasta on mahdollista saada erittäin onnistunut kokemus, vaikka itse sukellus ei olisikaan niin kovin mieliinpainuvia elämyksiä tarjoava. Hyvässä seurassa on kiva harrastaa ja loppujen lopuksi sukellushan on sosiaalinen harrastus. Kiitokset Susanille, joka jaksoi tällaisen tapahtuman järjestää!
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kaatialan reissu
Sää suosi myös sukeltajia niin lauantaina Kaatialassa kuin sunnuntaina Porkkalassakin. Koska juttua tuntuu riittävän, niin tällä kertaa keskityn Kaatialan reissuun ja seuraava osa käsitelköön Vesipäiden avantosukellusta Porkkalassa.
Kaatialaan lähdimme ajelemaan Hämeenlinnasta kaverin sukellustivoliautolla noin seitsemän aikoihin ja olimmekin kuopan vieressä parkissa ensimmäisenä. Sarvikkaan mökkien suunnalla oli kai ollut huonoa ilmaa tai jotain, kun sukeltajilla kesti kotvasen raahautua mökeiltä varsinaisille pelipaikoille...
Ensimmäisen dyykin aikanavesi oli kohtuullisen kirkasta, pinnalta saattoi erottaa sukelluskellon katon reilut parikymppiä syvemmällä. Itse sukellus meni hienosti, korvatkin pelasivat ihan ok. Aikamme pohjan tuntumassa koluttuamme koitti hetki, jolloin ryhmä hämmästeli kellolla, että mitäs nyt tehdään. Pohja-aikaa olisi ollut vielä jäljellä, mutta suunnitellut kierrokset oli jo kierrelty, joten ykkönen otti tilanteen hyppysiinsä ja aloitimme nousun. Kuuden metrin dekoissa sukelluksen lyhentyminen ei enää haitannut ollenkaan, sillä kylmä tuntui jo erityisesti jaloissa. Kateellisena mietin milloin Veli oli mahtanut laittaa lämpäliivin päälle... On muuten melko varmasti seuraava ostos minulla tuollainen lämpöliivi! Vitkuttelin vielä varustetasanteen alla sen verran, että sain sukellusaikaa mittariin pyöreät 60 minuuttia.
Pinnalla aurinko porotti kuin viimeistä päivää ja jengiä oli Kaatialan parkkipaikka pullollaan. Autoja oli paljon ja vaikka kukaan ei ollutkaan tehnyt keskisormen arvoisia vinoparkkeerauksia, kumijalkoja riitti tulouralle asti. Tästä johtuen suunnitelmissa ollut ruokatauko muuttui pelkäksi tauoksi, kun eihän sieltä pussin perältä minnekään päässyt. Reilun parin tunnin jälkeen lähdettiin uudestaan veteen, tällä kertaa Markolla oli jonkinlainen reittisuunnitelma mielessään.
Toisella sukelluksella näkyväisyys oli huonontunut selvästi, ihmekös tuo kun porukaa oli niin paljon. Kuitenkin vesi oli edelleen kirkasta ja sukelluskellollakin olisi pärjännyt vielä niukin naukin ilman lamppua. Tai no, kyllä sitä harrastuksen ensimmäisenä vuotena pärjäsi paljon pimeämmässäkin ilman mitään valaisinta... On vaan tuo kriittisyys kasvanut siitä. Tälläkään sukelluksella ei ollut mitään mainittavampia kohokohtia, saati sitten hiuksia nostattavia vaaratilanteita, vaan sukellus eteni suunnitelman mukaisesti. Tosin tälläkin kertaa jäi pohja-aikaa jäljelle ja aloitimme nousun kohti pintaa. Vaikka sukeltajia päivän aikana olikin kuopalla paljon, ei avanto ollut vielä laajentunut merkittävästi kuplien pohjalta nostattaman lämpimämmän veden vaikutuksesta. Eli avannolla joutui hiukan odottelemaan vuoroaan, mutta eihän siinä mitään.
Parkkipaikalla pahin autosuma alkoi jo helpottamaan ja ensimmäiset pääsivät jo lähtemään poiskin, tosin erinäisten autonsiirto-operaatioiden jälkeen. Välillä osan porukasta piti hakea rip-rap-vauhtia dekokannuja avannon laidalta, kun rappusten yläpäästä huudeltin jään haurastuneen jo niin paljon että kohta lähtee pullot uimaan omia aikojaan... Teimme hiukan kuljetusjärjestelyjä ja pakkailimme samalla varusteita autoon. Kyllä tuollainen kevyt kuorma-auto on mainio, jos pitää neljänkin sukeltajan kamppeita roudata. Selkäkannuja taisi olla kaikkiaan kahdeksat tuplat ja stageja oli kyydissä muistaakseni seitsemät. Siihen päälle puvut ja muut rensselit niin onhan siinä jo varusteita.
Kotimatka meni miellyttävän lämpimässä autossa mukavasti, tiekin oli kuiva ja liikenne rauhallista. Tallilla täyttelin vielä pullot seuraavan päivän sukellusta varten ja sitten kohti kotia. Kotona olisin ollut valmis nukkumaan hyvinkin nopeasti, mutta vielä sain piiskattua itsestäni sen verran energiaa että jaksoin tuoda sukellusroippeet talliin sulamaan ja kuivumaan.
Yhteenvetona lauantai oli erinomaisen mahtava sukelluspäivä, jonka kruunasivat hyvä seura, loistava keli ja hyvät näkkärit. Onneksi seuraavaa kertaa Kaatialassa ei tarvitse odotella kauaa, sillä seuraavan kerran olen menossa sinne jo ensi viikonloppuna.
Kaatialaan lähdimme ajelemaan Hämeenlinnasta kaverin sukellustivoliautolla noin seitsemän aikoihin ja olimmekin kuopan vieressä parkissa ensimmäisenä. Sarvikkaan mökkien suunnalla oli kai ollut huonoa ilmaa tai jotain, kun sukeltajilla kesti kotvasen raahautua mökeiltä varsinaisille pelipaikoille...
Ensimmäisen dyykin aikanavesi oli kohtuullisen kirkasta, pinnalta saattoi erottaa sukelluskellon katon reilut parikymppiä syvemmällä. Itse sukellus meni hienosti, korvatkin pelasivat ihan ok. Aikamme pohjan tuntumassa koluttuamme koitti hetki, jolloin ryhmä hämmästeli kellolla, että mitäs nyt tehdään. Pohja-aikaa olisi ollut vielä jäljellä, mutta suunnitellut kierrokset oli jo kierrelty, joten ykkönen otti tilanteen hyppysiinsä ja aloitimme nousun. Kuuden metrin dekoissa sukelluksen lyhentyminen ei enää haitannut ollenkaan, sillä kylmä tuntui jo erityisesti jaloissa. Kateellisena mietin milloin Veli oli mahtanut laittaa lämpäliivin päälle... On muuten melko varmasti seuraava ostos minulla tuollainen lämpöliivi! Vitkuttelin vielä varustetasanteen alla sen verran, että sain sukellusaikaa mittariin pyöreät 60 minuuttia.
Pinnalla aurinko porotti kuin viimeistä päivää ja jengiä oli Kaatialan parkkipaikka pullollaan. Autoja oli paljon ja vaikka kukaan ei ollutkaan tehnyt keskisormen arvoisia vinoparkkeerauksia, kumijalkoja riitti tulouralle asti. Tästä johtuen suunnitelmissa ollut ruokatauko muuttui pelkäksi tauoksi, kun eihän sieltä pussin perältä minnekään päässyt. Reilun parin tunnin jälkeen lähdettiin uudestaan veteen, tällä kertaa Markolla oli jonkinlainen reittisuunnitelma mielessään.
Toisella sukelluksella näkyväisyys oli huonontunut selvästi, ihmekös tuo kun porukaa oli niin paljon. Kuitenkin vesi oli edelleen kirkasta ja sukelluskellollakin olisi pärjännyt vielä niukin naukin ilman lamppua. Tai no, kyllä sitä harrastuksen ensimmäisenä vuotena pärjäsi paljon pimeämmässäkin ilman mitään valaisinta... On vaan tuo kriittisyys kasvanut siitä. Tälläkään sukelluksella ei ollut mitään mainittavampia kohokohtia, saati sitten hiuksia nostattavia vaaratilanteita, vaan sukellus eteni suunnitelman mukaisesti. Tosin tälläkin kertaa jäi pohja-aikaa jäljelle ja aloitimme nousun kohti pintaa. Vaikka sukeltajia päivän aikana olikin kuopalla paljon, ei avanto ollut vielä laajentunut merkittävästi kuplien pohjalta nostattaman lämpimämmän veden vaikutuksesta. Eli avannolla joutui hiukan odottelemaan vuoroaan, mutta eihän siinä mitään.
Parkkipaikalla pahin autosuma alkoi jo helpottamaan ja ensimmäiset pääsivät jo lähtemään poiskin, tosin erinäisten autonsiirto-operaatioiden jälkeen. Välillä osan porukasta piti hakea rip-rap-vauhtia dekokannuja avannon laidalta, kun rappusten yläpäästä huudeltin jään haurastuneen jo niin paljon että kohta lähtee pullot uimaan omia aikojaan... Teimme hiukan kuljetusjärjestelyjä ja pakkailimme samalla varusteita autoon. Kyllä tuollainen kevyt kuorma-auto on mainio, jos pitää neljänkin sukeltajan kamppeita roudata. Selkäkannuja taisi olla kaikkiaan kahdeksat tuplat ja stageja oli kyydissä muistaakseni seitsemät. Siihen päälle puvut ja muut rensselit niin onhan siinä jo varusteita.
Kotimatka meni miellyttävän lämpimässä autossa mukavasti, tiekin oli kuiva ja liikenne rauhallista. Tallilla täyttelin vielä pullot seuraavan päivän sukellusta varten ja sitten kohti kotia. Kotona olisin ollut valmis nukkumaan hyvinkin nopeasti, mutta vielä sain piiskattua itsestäni sen verran energiaa että jaksoin tuoda sukellusroippeet talliin sulamaan ja kuivumaan.
Yhteenvetona lauantai oli erinomaisen mahtava sukelluspäivä, jonka kruunasivat hyvä seura, loistava keli ja hyvät näkkärit. Onneksi seuraavaa kertaa Kaatialassa ei tarvitse odotella kauaa, sillä seuraavan kerran olen menossa sinne jo ensi viikonloppuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)