Eilen sukellustukialus Deeptech teki reissun Helsingin edustalla olevalle kasuunihylylle ja paluumatkalla Porkkalan Merikylään käväistiin vielä Edmundilla. Keli oli aivan upea, meri oli lähes tyyni ja aurinkokin jaksoi paistaa syksystä huolimatta lämpimästi. Hienosta säästä huolimatta reissun parasta antia tarjoili kuitenkin kasuunihylky.
Kasuunihylky on hyvin säilynyt hylky, joka on uponnut joskus 1700-luvun loppupuolella tai aivan 1800-luvun alussa noin 60 metrin syvyyteen. Pituutta hylyllä on karvan verran vajaat 30 metriä ja leveyttä hiukan reilut 6 metriä. Runko on ehjä ja kannella oli irtainta esineistöä enemmän kuin millään aiemmin käymälläni hylyllä. Vähintäänkin 200 vuotta paikoillaan maanneet plokit, köydet, kattilat ja tykit loivat todellakin tunnelman aikakapselista. Kannelta tykkejä löytyy kuusi kappaletta, kolme molemmin puolin ja kaikki ulkona tykkiporteista. Partasuisen miehen keulakuva on romahtanut pohjaan ja on osin puutavaran peitossa. Ehkäpä komein yksityiskohta eli laivakello oli kesän aikana irronnut paikoiltaan ja nostettu tämän kuun aikana Merivartioston toimesta. Oli hauska tunne tunnistaa samoja kohteita, mitä Badewannen kuvaajat olivat ikuistaneet aiemmin. Samoin hylystä tehtyjen piirrosten ansiosta sukellus oli helppo suunnitella jo pinnalla: "Haluaisin nähdä ainakin tuon, tuon ja tuon kohdan. Sen jälkeen voitaisiin mennä tuonne ja..."
Mikähän siinäkin muuten on, että Merivartiosto saa nostaa ankkureita, potkureita ja näköjään vaikka laivakellojakin "yhteisen hyvän" nimissä, mutta "tavalliselta kuolevaiselta" se on ankarasti kielletty? Loppuviimeksi sillä ei ole hylyllä sukeltavan henkilön kannalta väliä ovatko puuttuvat esineet nostettu yksityisen vai viranomaisen toimenpitein, lopputuloshan on ihan sama: hylyltä puuttuu tavaraa.
Museoviraston rekisteriportaalissa on lisää tietoa kasuunihylystä ja alun toistakymmentä kuvaakin.
Pikkuhiljaa sukeltajaryhmät palasivat tukialukselle ja viimeisiä odotellessa vartiolaiva Merikarhu tuli norkoilemaan muutaman sadan metrin päähän. Kiltisti laiva kuitenkin pysytteli kauepana A-lipulla merkitystä aluksestamme, eikä se osoittanut suurempaa mielenkiintoa kohteelta poistuessammekaan. Tasaisessa kelissä suuntasimme kohti Porkkalaa ja pienen mietinnän jälkeen kohteeksi valikoitui Edmund. Edmundista olen kirjoittanut aiemminkin, joten tarkempi kuvaus saa nyt jäädä.
Tällä kertaa pyörimme enemmän pohjan tuntumassa tutkien niin kaatuneita mastoja rusteineen kuin pohjalla lojuvia naakelipenkkejä ja kauniisti kaiverrettuja puuosiakin. Perästä nousimme kannelle ruorin luokse ja siitä jatkoimme suurin piirtein kannen tasalla kohti keulaa. Keulassa kävimme katsomassa aina yhtä komean ankkuripelin lisäksi ankkurit (keltainen poiju oli muuten kiinnitetty kannella olevaan ankkuriin) ja ranapalkit. Pohjalle tippunutta vasemman puoleista ranapalkkia en kuitenkaan tällä sukelluksella onnistunut löytämään. Vaikka Edmund tuttu hylky onkin, tarjoaa sekin aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Harmi vaan, että tuoltakin on jo aika paljon irtainta esineistöä hävinnyt.
Muutamia viikkoja takaperin minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Orbiitille kuluneeksi viikonlopuksi, mutta erinäisten vastoinkäymisten takia en reissuun sitten päässytkään. Sunnuntai-iltana joku sarkastisesti kysyikin, että harmittaako, kun Orbiitin reissun sijasta tein vain reissun kasuunille ja Edmundille. Ei harmita, sillä sukellus kasuunihylylle oli jotain uskomattoman ja fantastisen välimaastosta, kenties parhain sukellus jonka olen tähän asti tehnyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti