Miekat auroiksi, eli lyijyn valua

Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä päiväreissulle Kaatialan kirkkaisiin vesiin ja vähän on pitänyt tehdä valmistelujakin reissua varten. Vanha v-paino tuplapaketista on hyödytön JJ:n suhteen, sillä v-painohan tulee tuplapullojen väliin. JJ:ssä on painoja varten puolestaan kaksi putkea, jotka sijaitsevat rungon molemmin puolin ja joiden korkit toimivat itseasiassa kantokahvan kiinnikkeinä. Näihin tuubeihin menee sisään mukavasti 28 millinen putki, joten sellaiseen on helppo valaa itse sopivat painot.

Työntömitta kourassa kiertelin tallissa ja mietin mihin olen jemmannut kaiken metalliromun, putket mukaanlukien. Pihan puolella on yksi kaapillinen puuhastelumateriaalia, mutta ulkosijoituksen haittapuolena on, että talvisaikaan joutuu heiluttelemaan lapiota kotvan aikaa ennen kuin kaapin oven saa auki. Matkalla kohti kyseistä kaappia silmäilin romulavalle menossa olevaa kuormaa ja mittailin yhden pyörän rungonkin ennen kuin huomasin vanhan vesikiertoisen kylpyhuoneen pyyhekuivaimen. Siinäpä olikin juuri sopivan paksuista putkea, ainoastaan hiukan liian lyhyinä pätkinä. Eipä mitään, tehdään vaikka neljä erillistä painoa jos tarve niin vaatii!

Hain tallista putkileikkurin ja aloin leikkaamaan kupariputkea. Terä puri hyvin, ja olin jo saanut putken lähes poikki, kun leikkuuterä yllättäen murtui. Onneksi sain rimpuiltua putken poikki risalla terälläkin, oikeastaan katkaisin myös seuraavankin putken epäkelvolla työkalulla. Valitsin leikkuukohdat siten, että sain putkien päätylaipoista valmiit pohjat valuhommia ajatellen. Jälki ei enää ollut niin kaunista, mutta sainpahan ainakin putkenpätkät sisään kuivumaan. Sisällä lyhentelin putket rautasahalla saman mittaisiksi ja tein niille yksinkertaisen puutelineen valua ajatellen.

Seuraavaksi aloin etsimään vanhaa valuastiaa, mutta olin varmaan jo heittänyt sen menemään. Lyijyähän voi sulattaa melkein millaisessa metallikipossa tahansa, mutta silmiin sattui pilkahdus vanhasta messinkisestä Sievert-puhalluslampusta, joka palveli enää varaosatarpeita. Siitä sainkin hyvän sulatusastian pienellä rautasahan käytöllä.

Näin oli tullut aika alkaa virittelemään vanhaa uskollista MSR Dragonfly -monipolttoainekeitintä, jolla lyijyn saa sulamaan nopeasti. Pumppasin polttoainepulloon painetta ja avasin pumpun venttiiliä aloittaakseni polttimen esilämmityksen, mutta havaitsin venttiilin juuressa polttoainevuodon. Käväisin hakemassa tallista varaosasarjan ja avasin pumpun venttiilin. Kaksi alkuperäistä o-rengasta, molemmat kovia, hauraita, osin jopa murtuneita ja turhankin selvästi vaihdon tarpeessa. Helppo juttu, mutta varaosapussukan o-renkaat eivät olleet sopivan kokoisia! Btw, Varuste.netistä näyttäisi saavan expedition-huoltosarjaa, mutta tuohon hintaan (reilut 50 eur) en o-renkaita ole valmis ostamaan.

Kevät on jo sen verran pitkällä, että olemme avanneet jo grillikauden. Siinähän minulla oli siis vaihtoehtoinen paikka sulattaa lyijyä. Virittelin sulatusastiani eli upokkaan kaasupolttimen päälle ja heitin muutaman .45 luodin koemielessä astiaan. Luodit sulivat lähes saman tien, joten heittelin uusia perään. Oli minulla isompiakin lyijykimpaleita, mutta en ollut viitsinyt pieniä niitä ja se olisi ollut välttämätöntä sulatuksen onnistumisen kannalta. Onneksi luoteja riitti ja samahan se loppuviimeksi on valaako niistä painoja vai ampuuko ne penkkaan... Lyijyn sulaessa virittelin valutelineen putkineen valmiiksi ja sen jälkeen ei ollutkaan enää kuin sulan lyijyn kaataminen putkiin. Homma onnistui hienosti ja lyijyäkin riitti.

Kun tangot olivat jäähtyneet, aloin sovittelemaan tuubeja Jesseen. Eihän ne nahtuneet, kun olivat romukasassa saaneet kipeätä ja eivät olleet aivan suoria. Aikani toista viilailtuani sain sen sujahtamaan paikoilleen kohtuu kivuttomasti, mutta toisen painon viimeistelyn jätin seuraavalle päivälle. Alkuun jaksoin sitäkin viilailla, mutta sitten otin pikkurälläkän hiomalaikalla ja sillähän homma alkoi sujumaan. Pinnan kromaus oli tietysti kärsinyt jo viilaksesta, mutta laikalla sainkin esiin nätin kuparipinnan ja niinpä tarjosin laikkakäsittelyn vielä jo valmiillekin putkelle. Eihän ne sieltä paikoiltaan mihinkään näy ja lakatakin pitäisi jos haluaisi säilyttää kiillon, mutta silti oli kiva tehdä noin.

Loppujen lopuksi sain juuri sopivat mittaiset tuubipainot ja mikä parasta, käytännön hintaa noille ei tullut mitään. Vielä täytyy valaa selkälevyn uraan sopiva p-paino, siitä projektista voisin yrittää ottaa jotain kuviakin.