Oltiin taas eilen Ojamolla sukeltamassa. Tällä kertaa sukelsin yhdessä Richardin kanssa ja päätimme suunnata sukelluksen 20-tasolle, joka oli meille molemmille uusi tuttavuus. Kun tapahtumanjärjeställäkään ei ollut mitään sitä vastaan, niin ei muuta kuin toteuttamaan suunnitelma.
Menomatkalla kävin viemässä habitaatille yhden turvapullon happea, jonka jälkeen seurailimme opasnarua Kiinanmuurin kautta risteyskannolle. Matkan varrella näin muutamia ahvenia jotka olivat Kiinanmuurin päällä sekä Ojamolla hyvin viihtyviä rapuja. Risteyksessä on ankkuroituna iso pumppu, jonka ankkurikettinkiin jätin dekokannun odottamaan paluuta. Kun olin saanut dekopullon kiinnitettyä, alkoi Richard näyttää jotain erilaisia käsimerkkejä. Hetken aikaa meni ennen kuin ymmärsin, että ykkönen on hukannut kelansa. Hätä ei ollut tämän näköinen, sillä olihan minullakin kela mukana, jonka sitten ojensinkin lainaan.
Kaltereilta lähdimme kohti kiskokuilua Richardin vetäessä kelaa. Kun tulimme kiskoille, kiinnitin jo aiemmin taskusta kaivamani spoolin 28-tason opasnaruun ja tein jumpin 20-tason lineen, kuten olimme jo ennakolta sopineet. 20-tason opasnaru tulee 28-tason kattoon, joten kovin pitkää siirtymää ei tarvinnut tehdä.
20-tasolla vesi oli selvästi sakkaisempaa kuin 28-tasolla,jossa oli minun mielestäni erinomaisen kirkasta (joku kyllä moitti tuotakin vähän sameaksi dyykin jälkeen). Näkyväisyyttä oli kuitenkin niin paljon, että 20-tasolla olevat rakennelmat näkyivät hyvin. Oli hieno fiilis sukeltaa vanhoissa puurappusissa ja kuvitella millaista kaivoksessa on ollut silloin kun se on ollut toiminnassa. Katon rajassa kulkeva ruosteinen putki, hämyisesti erottuvat muuratut seinät ja kaivoksen puiset tukirakenteet tarjosivat selkeästi erilaisen sukellusympäristön kuin 28-taso. Kävimme tällä kertaa kääntymässä rappukäytävässä noin 15 metrissä, joskus olisi kiva nousta nuo rappuset aivan ylös asti. Portaikko johtaa kuulema pinnalle asti, mutta ulos asti sieltä ei pääse.
Paluumatka kiven sisästä ulos avopuolelle eteni ilman sen suurempia kommervenkkejä. Kaltereiden ulkopuolella sain kelani takaisin ja aloimme nousta hakemaan dekopulloani. Kohdassa josta rinne taittuu jyrkkään laskuun kohti kaltereita löysi Richard kelansa, joten varustetappioitakaan ei tullut. Risteyskannolta lähdimme uimaan kohti laituria seuraten ns. maisemareittiä, eli veneen ohi kanjonin laitaa seuraillen, kunnes vastaan tulee pohjalla kulkevia vesiputkia. Näitä putkia seuraamalla pääsee pohjoisrannassa kuuden metrin syvyydessä kulkevalle opasnarulle. Itse asiassa edellisen dyykin kohdalla kuljimme samaa reittiä, mutta silloin maisemien ihailu jäi vähemmälle: riesana oli tuolloin puhaltava dekopullon annostaja ja aivan sukelluksen loppupäässä tapahtunut päävalaisimen sammuminen. Tällä kertaa akku oli täynnä, joten saatoin huoleti käyttää valon lisäksi lämpöliiviä. Lämpöliivi tulikin tarpeeseen erityisesti avopuolella, jossa veden lämpö oli laskenut jo hyvin lähelle nollaa. Avopuolen kauttaaltaan kylmä vesi selittyy jo aiemmin mainituilla pumpuilla, jotka kierrättävät montun vettä.
Sukellus oli hieno ja tarkoituksena on, ettei tämä vierailu 20-tasolle ollut ainoa laatuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti