tiistai 11. joulukuuta 2012

Väliajalla...

Edellisestä blogipostauksesta on kulunut jo lähes kuukausi, eikä voi taaskaan syyttää muita kuin itseään. Juttua aiheesta kyllä riittää, mutta jotenkin on vain ollut saamaton fiilis tämän kirjoituksen suhteen.

Viimeisin dyykkini oli Ojamolla, jossa puuhasteltiin habitaatin parissa. Kaivoslampi oli saanut silloin jo jääpeitteen laiturinpuoleiseen päähänsä, mikä toi omat hankaluutensa touhuun. Kyseisenä iltana oli aika rapsakka pakkanenkin, asteita oli noin -15 tai ehkä hiukan kylmempääkin. Sen verran pakkasesta oli riesaa, että laitepaketin kasattuani sain haitariletkun mossahtamaan testattuani, että liiviin menee ilmaa. Testaus oli siis aiheellinen, koska kaasu ei päässyt wingiin asti vaan virtaus pysähtyi säkin suulla olevaan mutkaan, joka oli täynnä jäämurskaa... Tuli sukellettua silloin Ojamolla pelkällä kuivapuvulla tasapainottaen.

Hajonnut wingin letku odottelee vieläkin vaihtoaan tuolla tallin puolella. Samalla kertaa tulin purkaneeksi koko wingin ja tarkoituksena on tehdä siitäkin pieni katsaus tänne Osapaineeseen, miltä DTD:n wingin sisäkalut näyttää. Samaten pientä jutun tynkää on tulossa DTD:n ja Heserin varavaloista. Ei kovin kummallista niistäkään, vähän kuvia millaisista osista ne on kasattu jne, ihan perussettiä siis.

Tällä hetkellä itselläni on menossa hidas kaupanhieronta kaluston päivittämisen suhteen. Sinänsä ihmeellinen tilanne, että myyjä ei oikein osaa päättää mitä tehdään. Toivottavasti kaupat saadaan tehtyä! Jos näin käy, niin kalustopäivityksestä kerron varmasti tarkemminkin.

Sukeltamassakin olisi kiva käydä, nyt viikonloppuna olisi tarkoitus jonkinlainen plutaus lähteä tekemään. Kohde on vielä auki, Ojamo se ei näillä näkymin ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti