Sukellusta ja kaiuttelua, pitkästä aikaa

Eilen tuli pitkästä aikaa käytyä seuran veneellä merellä, oliskohan peräti ollut ekaa kertaa tänä vuonna. Reissu suuntautui Hankoniemelle, sukelluskohteina olivat Eira ja Jenny. Valiant pistettiin vesille Lappohjasta ja ajettiin erinomaisessa kelissä Eiralle. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja aallokkoa ei ollut kuin nimeksi. Vauhtina tuollaiset reippaat 50 km/h (solmut kuuluu samaan sarjaan kuin sylit, mailit, jalat, unssit ja paunatkin) tuntui sopivalta ja matka taittui reippaasti. Kaiholla kyllä muistelin Calypson nelitahtikoneen lähes äänetöntä käyntiä...

Eiralla.

Eira oli poijutettu, ihan niin kuin oltiin odotettukin. Tosin se trossi joka on ollut aiempina vuosina "poijuköytenä" makasi edelleenkin pohjassa. Pitäisi varmaan ottaa seuraavalle kerralle nostosäkki mukaan ja kokeilla saisiko sen toisen pään taas pinnalle. Näkkärit eivät olleet parasta mahdollista Eiralla, mutta ihan mukavasti siellä silti näki. Suunnattiin komentosillalta kohti perää käyden matkalla ihastelemassa takamastoa vinsseineen ja sieltä edelleen aivan perään katsastamaan vararuori. Perästä pohjan kautta takaisin komentosillalle, jossa oli kiva fiilistellä ehjien ikkunoiden koristamalla käytävällä ja sukeltaa rappuset ylös komentosillalle. Pieni lenkki siinä savupiipun etupuolella ja peukut ylös nousun merkiksi.

Eira perinteisellä kaikuluotaimella.

Dekoissa vesi oli lämmintä ja puuroista. Levää oli aika lailla (venematkallakin kiinitettiin huomiota erivärisiin levälauttoihin) ja meduusoita oli myös aika paljon. Tosin ei lähimainkaan sellaista meduusasoppaa kuin joskus Brita Danilla... Kuudessa metrissä tapoin aikaa treenaamalla uudehkon pintapoijun ampumista. Aiemmin olen käyttänyt vain uloshengityskuplista alakautta täytettävää halpispoijua, kun tämä uusi on isompi (1,8 m) ja sen voi täyttää myös puhaltamalla tai liivin / puvun letkulla. Olenkin tykästynyt mahdollisuuteen täyttää poiju pukukaasupullosta, jolloin sen saa todella helposti kunnolla täyteen myös matalalta ammuttaessa.

 

Jennyllä.

Eiralta lähdettiin ajelemaan Jennylle, joka oli myös poijussa. Ankkuroiduttiin hyvän matkaa tuulen yläpuolelle ja laskettiin sitten vene tuulen mukana poijun viereen. Ankkuroidessa uudelle "kansimiehellekin" selvisi, että ankkuriliina kannattaa selvittää ennen kuin heitetään kuokka veteen. Onneksi tässä oli verrattain matalaa ja olosuhteet olivat muutenkin kohdillaan, joten kaikki meni lopulta mallikkaasti.

Valmistautumassa sukeltamaan.

Jennyllä oli aika kova pintavirtaus, mutta virta helpotti melko nopeasti pinnan alapuolella. Harmi vaan, että näkyväisyys oli huono itse hylyllä. Maitomaisessa vedessä hylystä ei saanut oikein kunnon vaikutelmaa, ankkuripelikin jäi ensi yrityksellä huomaamatta vaikka aika iso kohde onkin. Pieniä detaljeja kuitenkin sattui matkan varrelle muutamia: kirkas, isohko lasipullo viime vuosisadan alkuopuolelta, reikäiseksi syöpynyt kattila ja plokin kappale. Lastina lienee ollut jotain seipäitä. Tällä kertaa emme onnistuneet etenemään edes perään asti , koska sukellustiimin järjestys ei pysynyt aivan sovitussa ja yht'äkkiä huomasin olevani täysin nollanäkkäreissä. Siitä päätin palata takaisin päin kunnes pääsisin taas kartalle. Onnistuinkin taas hahmottamaan missä oltiin, mutta käytössä olleet kaasuvarannot alkoivat olla lopussa - olin näet liikkeellä 10/300:lla sinkkusetillä. Eihän siinä mitään, taas merkkejä peukkua valaisten ja nousuköyttä pitkin ylös.

Oltiin sovittu, että Teemu ampuu poijun ihan harjoitusmielessä. Näytin käsimerkin poijun ampumisesta ja selvensin sitä mölisemällä annostajaan samaa ja Teemu kaivoikin poijun esille. Poiju ja spooli eivät olleet vielä yhdessä ja pienen väärinkäsityksen myötä päädyin pyytämään poijun Teemulta. Tein kunnollisen lenkin narun päähän ja kiinnitin sen poijuun, puhalsin ilmat sisään ja laskin poijun pintaan. Pienen spoolin naru riitti juuri ja juuri ja lähdettiin sitten nousemaan poijuköyttä ylös. Pian piti viittoa Markolle, että ottaa spoolin ja hoitaa kelaushommat, sillä minun piti pitää köydestä kiinni... Ilman painovyötä olo oli turhan keveä vaikka liivi ja puku olivat niin tyhjänä kuin vain sain. Olisihan minulla ollut vyökin mukana veneessä, mutta muistin sen vasta kun paketti oli jo päällä ja laiskuuttani en viitsinyt riisua pakettia uudestaan. Kuivapuvun kanssa sinkkupaketissa on ollut yleensä normaali teräslevy kiinni, mutta tällä kertaa levynä oli sinkkupaketin alumiinilevy. Pelkän teräslevynkin kanssa paketti on vähän turhan kevyt kun kaasut on vähissä, nyt olisin ollut hätää kärsimässä ilman köyttä! Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja sainpa taas itsekin arvokkaan muistutuksen "helpon" sukelluksenkin vaatimista valmisteluista.

Daltonin veljekset vasemmalta oikealle: 2x20, 2x12 ja 2x10.

Jennyltä kurvailtiin Lillharuun tekemään muutama veto viistokaiun kanssa. Tähtäimessä oli Lillahrun hylky, mutta jäi tällä kertaa löytämättä. Matalikon kanssa tehtiin tosin tuttavuutta, onneksi aika lailla hallitusti. Pohja madaltui kuitenkin sen verran nopeasti, että katsoin parhaimmaksi sammuttaa moottorin ja nostaa sen vedestä siksi aikaa kun tuuli kuljetti meidät pois "vaarallisilta vesiltä".

Tältä näyttää merimerkki (vaalea viiva oikealla ylhäällä) viistokaiussa.

Lappohjassa ajoin vielä Antonion kohdalta, koska halusin nähdä saanko edes varmaa kohdetta onnistuneesti näytölle. Onnistuihan se ja heti ensi yrityksellä. :)

Antonio, tuo tuttu ja turvallinen viistokaikukohde.