keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sisävesiä ja kirjaostoksia

Tänään ajattelin käydä pitkästä aikaa sukeltamassa sisävesissäkin ja suunnata Kopsuon lahdelle, Vesivehmaan lähelle. Paikka on minulle entuudestaan tuntematon, mutta kuulema sieltä pitäisi löytyä kalliojyrkännettä noin neljäänkymppiin asti. Tällä kertaa ajatuksena on tehdä lähes suoranoususukellus ilman dekokannuja tai muita hilavitkuttimia. Kaasunakin on pelkkää nitikkaa (ean28) ilman heliumterästyksiä. Tosin jos olisin tiennyt pulloja täyttäessäni seuraavan sukelluksen kohteen olisin kyllä vähän helluakin voinut pulloihin lirauttaa. Jos korvat toimii ilman ongelmia, niin Kopsuolta lähdettäneen vielä käymään Pulkkilanharjulla vetämässä matala fiilistelysukellus sinkkukamoilla. Karisalmella tulikin käytyä alkuvuodesta, silloin kun salmi oli vapautunut jäiden kahleista, mutta selkävedet olivat vielä jäässä.

Kävin eilen hakemassa Suomalaisesta Sukellus pimeyteen -kirjan, kun oli niin houkuttelevasti hinnoiteltu. Hintalapussa oli 7,95 euroa, en nyt katsonut vieläkö siitä höylättiin 20 prosenttia pois. Muutenkin Suomalaisen alessa on muutamia ihan hyviä sukelluskirjoja, mm. Jack Jacksonin "Hylyt - Maailman kiinnostavimmat sukelluskohteet", kannattaa käydä katsomassa jos kirjahyllyyn haluaa sukellusaiheista täytettä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti