Syksyinen viikonloppu Orbiitilla

Naamakirjassa oli ilmoitus muutamasta vapaasta paikasta maineikkaalle sukellustukialukselle, eli Orbiitille. Kun Markollekin kävi moinen reissu, niin siitä vaan ilmoittautumaan mukaan. Reissun kohteista ei ollut muuta hajua kuin, että kaikille yritetään löytää hyviä kohteita. Osallistujatkin olivat tuiki tuntemattomia...

Perjantai-aamuna kello herätti viideltä töihin ja töiden jälkeen kerkesinkin olla melkein tunnin kotona ennen kuin lähdimme kohti Orbiitin kotilaituria Sompasaaressa. Sompasaaren rakennustyöt aiheuttivat pientä tarvetta kiertelylle, mutta päästiin kuitenkin ajoissa pelipaikoille. Pikainen vilkaisu laivalle kiinnitti huomion takkiliiveihin ja sinkkupulloihin. Missä ihmeessä olivat kaikki tuplat ja staget...? Tämähän oli kuin paluu ensimmäiseen Orbiitin reissuun likimain kymmenen vuotta sitten, jolloin itsekin sukelsin sinkkupullon ja märkkärin kanssa. Mukavia sukelluksia nekin olivat, ei sen puoleen!

Varusteet saatiin laivaan nopeasti, kiitos kanssasukeltajien ihan automaattisesti muodostaman ketjun. Kun kaikki kamppeet olivat kannella, lähdin etsimään itselleni punkkaa. Oma suosikkipaikkani, keulan hyvinvarusteltu yksiö, olikin vapaana, joten iippokassi punkalle ja takaisin kannelle järjestelemään omaisuus yhteen nippuun. Bailoutit paikoilleen käytävän varrelle, mopo penkin alle, rebe ja varustelaatikko sopivan lähelle veteenmenokohtaa. Aluspuku kannen alle ja kuivis valmiiksi, loput tavarat olivatkin enemmän tai vähemmän varalla ja ne oli siis parempi pitää syrjemmällä.

Hylkypuisto sattui sopivasti matkan varrelle, joten päästiin perjantai-iltanakin jo sukeltamaan. Menimme Markon kanssa ensimmäisinä veteen, laskeuduimme pohjalle GA:n perän puolelta ja lähdimme kiertämään narureittiä hitaasti ajaen. Näkkärit eivät olleet kovin mairittelevat, mutta huonompaakin olen nähnyt (valitettavan monesti). Ensimmäisen kierroksen jälkeen poltteli jo halu ajaa kovempaa, joten toinen kierros paineltiin sitten ns. nasta laudassa. Kolmatta lenkkiä emme enää lähteneet ajamaan, vaan risteilimme hylyn päällä ja reunoilla ennen paluuta nousuköydelle. Sukellusaikaa kertyi 37 minuuttia.

Merellä oli hieno keli, yölläkin.

Sukelluksen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Porkkalaa kauniissa kuutamossa. Ankkuroiduimme Stor Träskön eteläpuolelle, ja taisin olla aika lailla etujoukoissa nukkumaan mentäessä. Aamuvuoro alkoi tuntumaan... Aamulla nousin vasta kun olimme jo liikkeellä ja kippari kertoi kohteena olevan Klaus Oldendorffin, mikäli suoja-alueluvat löytyy. Oma nimi on jossain luvassa, mutta eihän niitä lupanumeroita kukaan ulkoa muista. Etsin ryhmänjohtajan ja kysyin lupaa Klasulle, mutta eipä sattunut semmoista olemaan... Kohteeksi muuttui sitten Sundsborg.

Sundsborgille emme ottaneet ajopelejä mukaan, ja ihan hyvä, sillä näkyvyydet olivat Sundsborgille ominaiset, eli aika huonot. Keulassa oli taas kirkkainta ja pohjalla läpinäkymätön maito. Aloitimme pistämällä kelan kiinni nousuköyteen, joka sijaitsi keulasta lukien ensimmäisen ruuman aukon peräkulmassa. Siitä lähdimme kohti keulaa, kävimme vähän penettämässä keulapakassa (löytyi mm. pari risaa lautasta) jonka jälkeen käytiin kiertämässä keula ja katsomassa kaikki kolme ankkuria. Keulasta palattiin nousuköydelle ja uiskenneltiin leppoisaa tahtia laivan keskiosia pitkin perään, ihasteltiin ruoria ja laskeuduttiin perästä peräsintä seuraillen kunnes 60 metrin kelasta loppui naru. Siitä takaisin nousuköydelle ja laivan oikealle partaalle, johon jätin kelan ja lähdimme kiertämään hylkyä myötäpäivään. Lenkin jälkeen lähdettiin pintaan. Sukellusaikaa tuli muutamaa minuuttia vaille 1½ tuntia.

Päivän kaksi seuraavaa sukellusta skippasimme Markon kanssa yksissä tuumin, kohteina olivat viljalaivan hylky sekä Alko. Viljalaivalla kiskaisin kuitenkin Loitokarin arkivaatteiden päälle, heitin selkään pelkän selkälevyn ja lähdin mopon kanssa tarjoamaan hinauspalveluja hylylle ja sieltä pois. Kyyti kelpasi kaikille! :) Vaikka merivesi olikin lämmintä, niin ilman oikeaa aluspukua alkoi jo vähän viluttaakin. Tällä kohteella taisin tarjota lamppunikin lainaan, vaikka ei siitä sitten hylyn mataluuden vuoksi ollutkaan oikein iloa.

Valmistautumassa sukellukseen viljalaivan hylylle.

Keli oli koko lauantaipäivän todella kesäinen, tosin päivän mittaan noussut tuuli pakotti pitämään päällä pitkiä vaatteita. Kohteet olivat kuitenkin suojaisissa paikoissa, joten tuulesta ei ollut mainittavaa haittaa. Iltakin oli lämmin, ainakin ajankohdan huomioon ottaen. Jäimme yöksi ankkuriin Alkon viereen, Stor Träskön pohjoispulelle. Ilta kului leppoisasti pääosin messissä, jossa oli sapuskan lisäksi tarjolla mm. punaviiniä ja hirvilimua. Tutustuin voitokkaasti myös Lupaus-nimiseen korttipeliin, jota olisi voinut pelata pidempäänkin. Illalla jotkut hurjapäät kävivät vielä uimassa, itse toimin tähystäjänä varmistamassa turvallista paluuta laivaan.

Vieraita Orbiitilla lauantaina.

Sunnuntaina ajoimme Linjatauluhylylle, joka on siis Storträskön länsipuolella. Otimme taas skootterit mukaan ja kerkesimmekin sukeltaa molemmilla hylyn osilla ja ajella rinnettä ristiin rastiin. Näkyvyys huononi noin 26 metrin alapuolella paljon, joten pääasiassa ajelimme 20-25 metrin tienoilla. Yksi hyväkuntoinen patenttiankkurikin sieltä löytyi, mutta sitäkään ei nostettu. Linjatauluhylyllä viihdyimme vajaan tunnin.

Reissun viimeiseksi kohteeksi päätyi Edmund, jossa sukelsin Sannan kanssa Markon jäädessä laivalle. Edmundilla näkkärit olivat kohtalaiset, mutta itse hylky on mennyt surkean huonoon kuntoon. Onneksi kerkesin sukeltaa siellä sen ollessa vielä suht' tuore hylkylöytö. Täälläkin oli pohja samean sakan peitossa, joten sukellus keskittyi kannen yläpuolelle. Sanna sai liidata sukelluksen, koska sinkkupullo & märkäpuku rajoittavat sukellusaikaa huomattavasti verrattuna rebeen ja näissä oloissa jopa turhankin lämpimään kuivapukuun. Edmundilta noustuamme totesin tämän olleen selkeästi lyhimmän sukelluksen koko reissulla ja itse asiassa reilusti yli vuoteen. Ihan kivaa kuitenkin oli, sehän on tärkeintä.

Kaiken kaikkiaan kohteet olivat hiukan pettymys, mutta porukan mukaanhan sitä pitää kohteet valita. Ja vaikka kohteet eivät odotuksia kohdanneetkaan, oli reissu silti mukava ja kivaa oli. Lähtisin uudestaankin, tosin ottaisin kyllä myös sinkkukamat mukaan... :)

Esittelyssä Northern Light Scuban sukellusskootteri

Kohteena oleva sukellusmopo edustaa kotimaista näkemystä sukellusskoottereista ja esittelyssä oleva malli on pitkän tuotekehittelyn toimiva protoversio. Pidemmittä alustuksitta itse asiaan.

Tuorein hankintani, NLS:n sukellusskootteri.

Pituutta mopolla on 87 cm, runkoputken halkaisija on vajaat 21 cm ja potkuritunnelin halkaisija leveimmästä kohtaa on noin 36 cm (kahvan kohdalta noin 45 cm). Painoa alumiinirunkoisella kulkupelillä on ajokunnossa himpun vajaat 26 kg (tuotantomallista tullee jokusia kiloja kevyempi). Moottoriksi valittu voimanpesä on tuttu tapaus niin Cudasta kuin Magnuksestakin, akkuna toimii luonnollisesti NLS:n omaa tuotantoa oleva 50 voltin ja 1280 wattitunnin paketti. Esittelyssä oleva skootteri on koeponnistettu 16 baariin.

Ohjauselektroniikka on piilotettu mustaan koteloon, josta löytyy liittimet ohjelmapäivityksiä varten. Kytkettäessä skootterin akku moottoriin, kuuluu mopon "aivoista" hetken aikaa elektronista piippailua, sen jälkeen ohjauselektroniikka ei muistuttele olemassaolostaan.

Tehonsäätö tapahtuu kierrettävällä kaasukahvalla, yksi vääntö vaihtaa isommalle ja kaksi vääntöä pienemmälle, eli päinvastoin kuin esim. Cudassa. Vaihteisto on räätälöitävissä toiveiden mukaan niin vaihteiden lukumäärän kuin tehoportaiden suhteenkin. Tällä hetkellä vaihteita on 5 ja jokainen pykälä edustaa 20 % maksimitehosta (siis 1-vaihde on 20 % maksimista ja 5-vaihde 100 %). Vaihteiston lisäksi löytyy myös säädettävä potkuri, joten nopeusasettelun suhteen valinnan varaa riittää enemmän kuin hyvin.

Lähikuva kaasukahvasta. Vasemmalla näkyvä kirkas ruuvi on varmistin ja "kaasukahva" on tuo uritettu osa.

Esiteltävässä mallissa on noin 10 senttiä pidempi runkoputki mitä varsinaisissa myyntiin tulevissa malleissa ja "hukkaputken" johdosta lisääntynyt noste on kompensoitu noin neljällä kilolla lyijyä. Samoin E/O-liittimellä toteutettu sähköjen ulosotto ajovalolle on toteutettu pyynnöstäni eikä sitä löydy vakiomallista. Läpivienti sijaitsee peräkartiossa ja ulostuleva jännite on 12 V, muuntajana toimii Mascotin Type 8862, joka lienee aika perusvalinta tämmöisissä sovelluksissa.

Mopon sisukalut ylhäältä alaspäin: akku, muuntaja, virtaliittimet, ohjauselektroniikka ja moottori. Etualalla näkyvä "antenni" on E/O-liittimet suojatulppa.

Akulta tulee 3 johtoa joiden erivärisiin (musta, punainen ja valkea) liittimiin kytketään joko mopon moottori (punainen ja musta) tai akkulaturi (punainen ja valkea). Laturi on tukevan oloinen, alumiinikuorinen ja tuulettimella varustettu malli, jonka maksimilatausvirta on 6 amppeeria. Laturista löytyy oma sulake ja virtakytkin.

6 A:n laturi.

NLS:n kaiffareilla on jatkokehitysideoita jo valmiina, joiden jalostaminen alkaa kun tuotantoversiot ovat saatavilla. Yksi mielenkiintoinen ajatus oli erilaisten tehoprofiileiden käyttö, joitavoitaisiin valita sukelluksen aikana. Tällöin esim. hinaustilanteessa voitaisiin valita profiili, joka tarjoaisi parhaan nopeuden ja akunkeston suhteen.

Kaiken kaikkiaan NLS:n sukellusskootteri vaikuttaa hyvin mietityltä ja toteutetulta tuotteelta. Lisätietoja myyntiin tulevista mopoista, aikatauluista yms. voi kysellä Cemo Timucinilta.

Kuivaa sukeltamista

Eilen pääsin kokeilemaan uutta Loitokaria Ojamolla, joten on aika pistää lupaamiani kokemuksia jakoon. Edellinen pukuni on siis Diveriten 905, joten vertaan Loitsikkaa kyseiseen hyvin palvelleeseen pukuun.

Pukeutuessa ensimmäinen selkeä ero on saappaissa, jotka Loitokarissa ovat mallia "lötteröt kumisaappaat" ja 905:ssa istuvat neopreenisaappaat. Saappaissa neppari vetää mielestäni pidemmän korren jämäkämmän tuntemuksensa ja eristävyytensä takia. Eilen minulla oli vain normaalit villasukat, kun ohuita alussukkia ei ollut mukana. Seuraavalle dyykille laitan kahdet villasukat ja mahdollisesti huopapohjalliset, jotka toivottavasti jämäköittävät saapasta. Ramppia pitkin veteen mennessäni huomasin kumisaappaan pohjan olevan huomattavasti liukkaampi kuin neopreenijalkineissa.

Seuraava iso ero entiseen ovat nykyiset 3-sormiset, kiinteät hanskat. Pukeutuminen oli helppoa, mutta kumihanskoissa sormet tuntuivat, jos ei aivan HK:n sinisiltä, niin vähintäänkin grillibalkkaneilta. Mielenkiinnolla odottelin kuinka boltsnappien yms. klippailu sujuisi vedessä.

Suurimpana erona oli tietenkin kuivahuppu, joka on kerta kaikkiaan hyvä. Diveritessa minulla on neopreeninen kaulamansetti, jota ei tarvitse talkita ja joka muutenkin on helppokäyttöinen, mutta kyllä tuo kuivahuppu on ihan yliveto mansetittomuudessaan ja helppoudessaan. Huppu vaimentaa luonnollisesti ääniä, mutta ennen käyttämäni märkähuppu + irtohuppu vaimensi vielä enemmän, joten yllätyis positiivisesti tuonkin suhteen.

Kumipuku on nahkea ja sukelluslaitteen hihnat tuppaavat takertelemaan puettaessa. Tosin JJ:n jalusta mahdollistaa hihnastoon pujottautumisen, joten takerteluakaan ei esiintynyt. Fiilikset paranivat siis koko ajan...

Vedessä, elementissä johon sukelluspuku on tarkoitettu, eroja ei ollutkaan enää niin paljoa. Entinen kahden hupun yhdistelmä ei ole päästänyt hupun sisälle vettä niin, että sen tulemisen olisi huomannut, joten dramaattista eroa kuivahuppuun ei syntynyt. Kolmisormihanskojen käyttökelpoisuus vedessä on huomattavasti parempi kuin kuivalla maalla "räpyläefektin" takia. Räpyläefektilla tarkoitan sitä, että levitettäessä sormia niiden väliin jäävä kumi litistyi paineen vaikutuksesta mahdollistaen yllättävänkin hyvän näppäryyden. Aiemmin odottamani klippailut sujuivat siis helposti. Toki hiukan joutui miettimään miten hommat kannattaa tehdä, kun opitut tavat eivät enää suoraan toimineetkaan. Ehkä suurin ero (sukeltaessa) entiseen oli puvussa olevan kaasun virtaaminen ulos hupun aukosta ylöspäin katsoessa. Noustessa oikeastaan aika kiva ominaisuus, näin yhden sukelluksen kokemuksella.

No, mitäs vielä...? Kumipuku puhkeaa ehkä helpommin kuin trilaminaatti, mutta reikien etsiminen on helppoa samoin kuin paikkaaminenkin. Puku kuivuu ulkopuolelta nopeasti sukelluksen jälkeen ja pysyy notkeana pakkasellakin (vrt. märkä nylon jäätyy tönköksi).

Yleisvaikutelma Loitokarin kuivapuvusta oli ehdottomasti positiivinen. Itse asiassa oli mahtavan hienoa, kun sukelluksen jälkeen ei tarvinnut kuivata aluspukua! :) Ei Loitokari mikään überpuku ole, mutta tarjoaa omien mittojen mukaisen puvun ja varmaankin markkinoiden parhaan kuivahupun. Uskallan väittää, etten heittänyt rahoja Kankkulan kaivoon, vaan sain hyvän sukelluspuvun vuosiksi eteenpäin.

Peukuttamisesta

Dyykkiremmi Vesipäissä käytiin keskustelua peukuttamisesta, erityisesti tapahtuman järjestän toimesta tapahtuvasta. Vesa poisti suurimman osan kommenteista, jotta varsinainen aihe ei hukkuisi, mutta aihe oli kuitenkin selvästi kiinnostava.

Itse pyrin ilmoittamaan osallistumisestani vasta kun olen varma, että pääsen ihan oikeasti mukaan. Jos järjestän jonkun tapahtuman, niin silloin luotettavuus korostuu entisestään. On kai päivänselvää, että muita harmittaa, jos on ilmoittautunut tapahtumaan ja mahdollisesti skipannut jonkun muun ja loppupeleissä ei pääsekään sukeltamaan tapahtuman järjestäjän vetäytyessäkin leikistä.

Luonnollisesti on hyviäkin syitä peruuttaa tapahtuma. Esimerkkinä vaikkapa merelle suuntautuva hylkyreissu, kun merisää on liian kova. Korkkina aalloilla pomppivassa veneessä ei ole ensinnäkään hauska olla, toisekseen liian huono keli vaarantaa jo turvallisuudenkin. Itse sukeltamiseenhan keli ei niinkään vaikuta, mutta pintatoiminnassa huono keli tuo omat vaaratekijänsä. Toisena hyvänä syynä on tietysti sairastuminen, harrastuksen kuitenkin olisi tarkoitus olla mukavaa eikä pakkopullaa.

Joillekin huono sää (esim. sade tai pakkanen) on riittävä syy peukuttaa tapahtuma, tämäkin on tietysti henkilökohtainen valinta. Jos tapahtuman järjestävä taho ei halua lähteä huonolla kelillä dyykkaamaan, olisi syytä ilmoittaa asia riittävän selkeästi, että muut voivat asiaan varautua ja tehdä osallistumispäätöksensä sen mukaan.

Itse sukelluksellahan peukuttaminen eli sukelluksen keskeyttäminen on ok, eikä huonoa syytä olekaan. Jos vaan alka tuntumaan siltä, että haluaa pintaan, on se parempi ilmoittaa suoraan eikä sukeltaa sitkeästi kaverin mukana. Myöhemmin tilanne saattaa eskaloitua syystä tai toisesta ja silloin voi tulla kakkaa tuulettimeen ihan oikeastikin. Onneksi nämä peukuttamistapaukset ymmärretään yleensä hyvin ja suhtautuminen niihin on hyvää. Tuttujen kavereiden kesken pieni kettuilu jälkeenpäin voi kuulua asiaan, mutta itse en ainakaan tuntemattomille viitsi alkaa soittamaan suutani.

Jokainen saa siis tehdä tyylillään, mutta ei pidä ihmetellä jos muut eivät olekaan samaa mieltä.

Hylkypuisto aukeaa taas

Kronprins Gustav Adolfilla sijaitseva hylkypuisto avautuu taas 1.9. Museoviraston kukkaron nyörit ovat pysyneet tiukalla, onneksi puiston ylläpidossa riensi auttamaan Sea Safety Scandinavia. Myös Helsingin kaupungin liikuntavirasto auttaa toiminnassa omalla panoksellaan. Hienoa toimintaa!

Tuolla voisi taas käydä jollain syyssukelluksella, viime vuonna siellä oli aivan tajuttoman hyvät näkkärit.

Loitsikka kotiutui

Kävin tänään hakemassa uuden kuivapukuni Hyvinkäältä kotiin ja nyt se odottelee tuoreelle kumille haisevana, talkittuna ja vetskari vahattuna pääsemistä koesukellukselle. Puvusta puuttuu vielä p-valve ja sähköläpivienti, mutta niiden asentaminenhan ei kovin kummoinen temppu ole. Loitsikkaan meinasin laittaa sähköille läpiviennin Northern Light Scuban mallistosta löytyvällä täyttöventtiiliin liitettävällä palikalla, helpotusventtiiliksi kelpaa luotettavaksi osoittautunut DTD:n malli Scubamafialta.

Sukelluspuku Loitokari sijaitsee siis Hyvinkäällä ja valmistaa perinteisiä kumipukuja kuivahupulla, enemmän tietoa löytyy firman hiukan vanhanaikaisilta kotisivuilta. Mitat voi ottaa itsekin, mutta varmemman tuloksen saa kun menee paikan päälle mitattavaksi. Silloin onnistuu myös eri huppumallien, saappaiden ja hanskojen koesovitus. Itse otin pukuun lisävarusteiksi kolmisormihanskat, isot taskut (2 kpl) ja vahvikepalan haaroihin mopoilua silmällä pitäen. Tilauksesta meni himpun päälle 3 viikkoa puvun noutoon, tähän vaikutti tilausajankohta heti Loitokarien kesäloman loppumisen jälkeen.

Käyttökokemuksista lisää kunhan niitä nyt tulee.

Vanha 905 pääsee viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään varapukuna ja mahdollisien lämpöisten vesien reissujen kevyempänä sukellusasuna (jos ei sitten pärjää ohuella märkkärillä).

Melkkua ja hankintoja

Törkeän pitkä aika on vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mutta eipä ole tullut oikeastaan sukellettuakaan! Töissä meni monta kolmen viikon jaksoa niin, että kolmesta viikonlopusta olin kahtena töissä. Tähän kun lisätään vielä saamattomuus puvun korjauksen suhteen, niin asiahan on jo taputeltu.

Tuli tuossa kesäkuussa käytyä sentään Melkulla Riihimäen urheilusukeltajien järjestämässä yösukellustapahtumassa. Poikkeuksellisesti sukelsin silloin avoimella kierrolla, ollen kuitenkin uskollinen viime aikoina omalla kohdallani valitettasti yleistyneelle semidry-tekniikalle. Tapahtumassa oli mukana myös Scubamafia, jonka tuotteita halukkailla oli mahdollisuus kokeilla oikeassa käyttöympäristössään. Myytävien tuotteiden lisäksi paikalla oli myös grilli ja telttasauna osallistujien vapaassa käytössä. Ilta vierähti itse asiassa aamuyön puolelle Velin kanssa turistessa, mutta mikäs kiire perhereissussa oli. Seuraavana päivänä käytiin vielä perheen kanssa kiertämässä Iso-Melkutin Hämeen Ilvesreittiä pitkin.

Ojamolla kävin viikonloppuna, silloin testattavana oli NLS:n mopo ja pukuna toimi Markolta lainassa ollut Ursuitin Heavylight Rescue. Heavylight oli pikkaisen liian iso, joten kiven sisässä jalkaisin sukellettu lenkki hiersi oikeaan kantapäähän ison vesikellon. Himppasen liian iso puku oli epämukava erityisesti saappaisiin pakkaavan ilman takia, eikä vuotavat hanska (oikea) tai hihaventtiili asiaa ainakaan auttanut... Moponkin kanssa oli hiukan ongelmia potkurin suhteen, mutta niiden syy menee pääosin allekirjoittaneen piikkiin. Muuten NLS:n kulkupeli osoittautui hyväksi ja kovakulkuiseksi laitteeksi. Itse asiassa tykästyin mopoon sen verran, että tehtiin Cemon kanssa siitä kaupat. Syvällisempää artikkelia on siis luvassa!

Kuivapukuasiakin pitää laittaa kondikseen, ja nyt näyttää olevan Loitokarin aika. Tai olisi, jos putiikki ei olisi kiinni... Elokuun alussa on kuitenkin tarkoitus pistää tilaukseen 'kumista varmuutta'.