Kaulamansetin vaihto, toteutus

Pari päivää sitten kävin hakemassa postista paketin Sukellusluolasta. Paketissa oli mmm. neopreeninen kaulamansetti ja Black Witch -neopreeniliima ja jotka olivat tilaukseni varsinainen syy.

Neopreenimansetti valmiina asennukseen. Sankkoa käytin pingottamaan puvun sopivan kireälle liimausta varten.

Olin siis jo poistanut vanhan mansetin aiemmin ja raapinut tulevaa kiinnityspintaa hiekkapaperilla. Ei siitä hiekkapaperilla hinkkaamisesta kyllä ainakaan silmin havaittavaa hyötyä ollut...


Ennen kuin aloin levittämään liimaa, suoritin mansetin esiasennuksen. Neopreenimansetissa toinen puoli on tekstiilipintainen ja tämän puolen on tarkoitus tulla sisäänpäin. Kun puku on nurinpäin, saattaa mansetti mennä helposti väärin päin, jos ei hommaa tee ajatuksen kanssa. Samoin kannattaa ajatella mihin haluaa mansetin sauman tulevan, luontevin paikka lienee niskan puolella. Asennusvaiheessa nämä on helppo tehdä oikein, valmista asennusta on inhottava lähteä purkamaan pelkän oman huolimattomuuden takia!


Kun olin todennut, että mansetti sopii ajatellulle paikalleen ja se pysyy siinä suht kivuttomasti, puhdistin pinnan liimausta silmällä pitäen asetonilla kostutetulla rievulla. Asetonihan haihtuu todella nopeasti joten liiman levityksen saattoi aloittaa oikeastaan saman tien puhdistuksen jälkeen. Black With on väriltään, yllätys yllätys, mustaa. Koostumukseltaan notkeaa ja helposti levittyvää, jopa sen verran juoksevaa, että liiman valumisen kanssa sai olla tarkkana. Liiman levitykseen käytin jäätelötikkua, kun niitä on sattumoisin kourallinen tai pari odottamassa yllättäviä käyttökohteita... Tuubin ohje kehoitti levittämään liimaa molemmille liimattaville pinnoille ja odottelemaan hetken ennen kuin liimattavat pinnat puristetaan yhteen. Niinpä levitin liimaa myös mansetin neopreenipuolellekin. Kun aloin pujottamaan huppua mansetin läpi, totesin liiman levittämisen mansettiin olleen hiukan huono idea. No, selvisin touhusta kuitenkin ilman isompia tahroja ja sain mansetin paikoilleen. Asettelin reunat nopeasti kohdilleen ja totesin liiman pitävän mansettia paikoillaan melko hyvin verrattuna tilanteeseen jossa liimaa ei ollut. Painelin reunan mahdollisimman hyvin kiinni ja odottelin nähdäkseni alkaako mansetti hiipimään pois paikoiltaan. Ei alkanut, joten jätin liimauksen kuivumaan yön yli.

Lopulta oli jäljellä enää koesukellus. Sunnuntaiksi oltiin kaavailtu merireissua, siellä olisi erityisen inhottavaa jos puku ei olisikaan tiivis. Siispä veteen olisi päästävä sitä ennen! Mielessä kävi jo pikainen iltasukellus vaikkapa Melkulle. Kun kävin katsomassa Ojamo-portaalista tulevia tapahtumia, huomasinkin saman päivän tapahtumaan olevan vielä yhden paikan jäljellä. Pikainen soitto vaimolle ja kysymys sopiiko pikku muutos illan suunnitelmiin ja sen jälkeen ilmoittautuminen. Kaasutkaan eivät olleet ihan optimia Ojamon avopuolelle, mutta en antanut pikku asian häiritä.

Dyykki Ojamolla sujui hyvin, sukellusaikaa tuli noi 3 varttia ja maksimi taisi olla rapiat 36 metriä. Kaulamansetti piti hyvin ja oli muuten äkkipäätään miellyttävämmän tuntuinenkin kuin lateksinen. Toki aluspuku oli vähän kostea sukelluksen jälkeen, mutta pinnalla ollessa oli aivan turkasen kuuma!

Kaiken kaikkiaan mansetin vaihto oli todella helppoa eikä vaatinut mitään erityisosaamista!

Kaulamansetin vaihto, valmisteluja

Kuivapukuni kaulamansetti oli siis revennyt jo kahteen kertaan ja jeesusteippikorjaukset antoivat jo hiukan liikaa katu-uskottavuutta, kun mansetista lähes kolmannes oli päällystetty jesarilla. Tarkoitushan oli vaihtaa märkähuppu kuivahuppuun, mutta tilipussista ei koskaan tunnu irtoavan moiseen riittävästi kahisevaa. Tuolla kahden hupun systeemilläkin (puvun oma huppu + irtohuppu) tuntuu kuuppa pysyvän tarpeeksi kuivana ja lämpimänä, niin muut jutut kiilaa aina kuivahupun ohi... Joka tapauksessa, kahdesti revennyt kaulamansetti ei enää antanut odottaa aikaa parempaa, vaan jotain piti tehdä!

Ei muuta kuin Sukellusluolasta kaulamansettia tilaamaan. Kuvastossa oli tarjolla lateksi- ja neopreenimansetteja, ja koska neppariversio oli kalliimpi, niin kait sen pitää silloin olla parempikin... En kuitenkaan päättänyt mansetin tyyppiä ihan näin yksioikoisesti, vaan kävin lueskelemassa Snorkkeli.netistä ihmisten mielipiteitä neopreenimansetista. Kovasti tuntui olevan hyvä juttu, mm. kehuttiin olevan helppo pitkien hiusten kanssa eikä tartte pulata talkinkaan kanssa. Lämpimämpi ja helpompi taittaa kuin lateksimansetti, mutta kaikkein tärkeimpänä pidin kuitenkin sen kestävyyttä, jota joku kehui. Eli neopreenimansetti tilaukseen.

Tilausta odotellessa olikin hyvää aikaa irrottaa vanha ja risa mansetti puvusta. Uumoilin hommasta tulevan pitkän ja hermoja vaativan episodin, mutta toisin kävi. Olisikohan mennyt viittäkään minuuttia kun vanha mansetti oli raavittu roskikseen ja saatoin jättää hupun kuivumaan kunnolla. Pysyy muuten todella pitkään märkänä tuo hupun sisäpuolinen "tyviosa", kun mansetti estää ilman kunnollisen kiertämisen! Onneksi on nyt aikaa riittävästi kuivatella tuo liimauspinta.

Kunhan huppu ja liima saapuu, niin otan kuvia liimausprosessista ja laitan tänne työselostuksen "opiksi ja ojennukseksi kaikelle kansalle".

Ojamon kuulumisia

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi kirjoittaa blogiinkin, kun ei ole oikein viitsinyt tehdä tikusta asiaa...

Käytiin siis eilen Ojamolla kartuttamassa avovesikokemuksia luokitussukelluksia silmällä pitäen. Pukua päälle laittaessa repesi kaulamansetti koko matkalta, tein siihen pikaisen korjauksen jesarilla. Luotto ilmastointiteippiin ja irtohuppuun oli aika vahva!

Päästiin Jarkon kanssa enismmäisten joukossa veteen ja mentiin pintauintina vasemmalle poijulle ja siitä alas. Jallu oli evästänyt meitä ohjeilla kuinka löydetään poijulta risteyspuulle ja ihan hyvin noilla neuvoilla perille päästiinkin. Matkan varrella ihasteltiin fiskaria sekä autonromua, kummatkin olivat minulle uusia kohteita. Fiskarin kohdalla hienointa oli se, kuinka hyvin sen näki kokonaisuudessaan, kun vesi oli niin kirkasta!

Risteyspuulta lähdettiin seuraamaan Tonttuluolalle menevää opasnarua ja käytiin vilkaisemassa vähän miltä siellä näytti. Löytyi arkku ja tonttu ja joku nalle tms siinä arkun päällä. Toinenkin exit käytiin katsomassa, ihan harjoituksen vuoksi. Tonttuluolalta lähdettiin jatkamaan matkaa, tarkoituksena käydä katsomassa Mesikämmenkin. Jallu ja Vesa mesoivat jotain kaltereilla, joten käytiin katsomassa sielläkin, ennen kuin jatkettiin eteenpäin. Matkalla bongattiin joku iso luolan suu, oliskohan ollut tutkintoluola (paikallistuntemus ei enää riitä), mutta ei sitä sen enempää hämmästelty. Vähän ennen kuin oli pakko kääntyä takaisin päin löytyi luolan suu jota luulin Mesikämmeneksi. Myöhemmin tosin selvisi, että kyseessä olikin Mutatunneli.

Paluumatka mentiin aika ripeää tahtia, dekokaasut vaihdettiin 21 metrissä ja siitä eteenpäin homma olikin pelkkää uimista opasnarua seuraten. Kutosessa oli todella huono näkkäri, mutta onneksi myös vesi oli lämmintä. Syvyyksissä oli raikkaat 4 astetta, olihan siellä vilukin jo ehtinyt vähän tulla...

Sukelluksen kestoksi tuli 73 minuuttia ja maksimisyvyys 28,3 metriä. Mansetinkorjaus piti vedet ulkopuolella, eli siltäkin osin mainio sukellus. Kaiken kaikkiaan sukelluksesta jäi todella hyvä fiilis ja Jallun kanssa jo puhuttiin, että yritetään hankkia luolatäppää ensi kuussa. Täytyy vielä yrittää käydä ennen sitä mahdollisuuksien mukaan Ojamolla sukeltamassa, jos työt vain antaa periksi.

Ajatuksia Italian sukellusonnettomuudesta

Italiassa, tarkemmin sanottuna Palinurossa, sattuneessa sukellusonnettomuudessa menehtyi 4 sukeltajaa viime lauantaina. Sukellusryhmä oli ollut sukeltamassa luolassa, kun jostain syystä ryhmä oli harhautunut väärään paikkaan.

Tapaus on herättänyt runsaasti keskustelua mm. internetin  keskustelufoorumeilla. Ei liene yllätys, että tapahtunutta kommentoidaan vahvan tietämyksen antamalla syvällä rintaäänellä vailla kunnon tietoja tapahtuneesta. Kaiken maailman besserwisserit kertovat miten homma olisi pitänyt tehdä jne, mutta jälkiviisaushan on helppoa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ilman luolakoulutustakaan olevat sukeltajat ovat ajautuneet vahingossa kiven sisään, vaan kyllä sinne on ihan tietoisesti menty. Ja se on se suurin virhe koko jutussa: on sukellettu yli omien rajojen!

Äkkiseltään luolasukellus vaikuttaa ihan simppeliltä jutulta, erityisesti pinnalta. Mennään tunnelia pitkin jonnekin ja tullaan takaisin joko omia jälkiä tai jostain toisesta uloskäynnistä. Vielä helpompaa, jos seurataan jotain narua! Näinhän se oikeastaan onkin niin kauan kun kaikki menee hyvin: varusteet toimii, vesi on kirkasta ja tiedetään missä ollaan - helppoa kuin heinän teko. Mutta sitten kun kakkaa tulee tuulettimeen niin kaikki muuttuu äkkiä paljon vaikeammaksi! Jokainen sukellusta kokeillut tietää painottomuuden tunteen jonka kokee sukelluksella. Tämä "painottomuus" yhdistettynä rajoittuneeseen näkyväisyyteen voi aiheuttaa helposti suuntavaiston menetyksen, jolloin äsken tiedetty suunta ei ehkä olekaan enää se jota nyt kuvitellaan oikeaksi. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa korostuu koulutuksen sekä sopivien ja toimivien varusteiden merkitys.

Sinkkukamoilla on kiva sukeltaa, jos sukellukset ovat ns. virkistyssukelluksia. Kun suora pintaan nousu on estynyt (olipa kyseessä luola, jääkansi taikka dekojen tarve), ei sinkkupaketti ole mielestäni oikea valinta. Turistikohteilla harvemmin on kai varaa valita millaisen varustekonfiguraation ottaa käyttöön, mutta aina voi valita myös sukelluksen peukuttamisen jo pinnalla. Kun ensimmäistä kertaa teimme Ranskassa sokkoexitiä touch contactilla (eli maskit peitettynä ja "käsi kädessä"), meillä meni noin kolme varttia matkaan, johon olimme sisään mentäessä käyttäneet korkeintaan 15 minuuttia. Kovassa tilanteessa kaasua olisi kulunut varmaan aika lailla reippaammin kuin tuossa harjoituksessa.

Pidetään järki päässä kun sukelletaan. Vaikka sukeltaminen kivaa onkin, niin ei sen takia kuitenkaan kannata kuolla!