Sukellusblogi Osapaine

Pitkästä aikaa pinnan alle

2012-02-27T17:28:00.000+02:00

Jokohan tästä alkaa talven selkä taittumaan? Toivottavasti ainakin pahimmat pakkaset ovat jo ohitse, ei tuota luntakaan tarvitsisi enää tulla lisää (tosin lumimyräkkää on kyllä luvattu). Joka tapauksessa, ensi viikonloppuna on tarkoitus lähteä - otsikon mukaisesti - pitkästä aikaa pinnan alle. Lauantaina Kaatialaan Kuortaneelle ja sunnuntaina Porkkalaan Vetokannakselle. Foreca lupailee vielä lauantaiksi Alavudelle (joka lienee lähinnä Kaatialaa) aurinkoista keliä ja parin asteen pakkasta... :)

Tuossa muutamia lähes vuosi sitten otettuja kuvia Kaatialasta, sukelluskohteena tuota monttua voin suositella lämpimästi!

Jyrkät portaat ja kirkasta vettä.

Poijutreeniä avannossa.

Pintaa altapäin.

Viimeisiä metrejä nousemassa, oliskohan noin 2 metriä jäljellä.

Dyykkiremmi Vesipäät järjestää ensi sunnuntaiksi jääsukellustapahtuman Porkkalan Vetokannakselle. Kerran olen siellä käynyt ja silloin olin melko pettynyt dyykin antiin. Tietysti vuotava hanska sananmukaisesti vesitti tunnelman... Tällä kertaa on käytössä ovat niin mökki kuin grillipaikkakin, joten suunnittelin suunnata tuonne koko perheen voimin. Ainakin tyttö ihastui ajatukseen, varsinkin kun kerroin luvassa olevan makkaranpaistoa ja meren jäällä riehumista. Viikonlopun jälkeen sitten kerron kuinka reissut menivät...

Tee itse vara-annostajan kaulalenkki

2012-02-26T12:56:00.000+02:00

Tee-se-itse teema vaan jatkuu... Tällä kertaa esittelen näppärän tavan tehdä vara-annostajan kaulalenkki. Näitäkin lenksuja on saatavana valmiina alan liikkeistä, mutta yleisesti ottaen ne ovat aivan liian pitkiä, jolloin vara-annostaja roikkuu kaulasta. Tarkoituksenahan on, että annostaja on melko tiukasti kaulalla eikä roiku keräämässä mutaa ja muuta roinaa. Nyt esitelty kaulalenkin kiinnitys antaa periksi tarpeen vaatiessa, jolloin sukeltaja ei jää "roikkumaan" vara-annostajasta.

Nippusiteiden käyttö ei ole suotavaa tässäkään puuhastelussa, kuten sukellusvehkeiden kanssa asianlaita on yleensäkin. Nippusidettä kun on hankala leikata veden alla, siihen jää helposti teräviä kohtia jne.

Kaulalenkin tekoon tarvitaan pätkä kuminarua ja pari polkupyörän sisäkumista leikattuja lenkkejä (yhdelläkin selviää). Annostajaa ei tarvitse irroittaa letkustaan askartelua varten, itse irrotin tuon letkun kun näin oli helpompi asetella annostaja kuvausta varten..

Yksinkertaisuudessaan sopivan mittaiseen pätkään kuminarua tehdään umpisolmut molempiin päihin. Muutkin solmut käyvät, pääasia että narun päässä on tuollainen stopparimöykky. Fillarin sisäkumista leikattu lenksu pujotetaan annostajan suukappaleen ympärille, jonka jälkeen kumikäyden solmitut päät ujutetaan kumilenksun alta kuten kuvassa.

Lopuksi kuminarussa olevat solmut voi piilottaa toisen sisuskumipätkän alle. Näin kaulalenkin kumilenksukiinnityskin on kahdennettu...

Toinen fiksu tapa on esitelty Sukellusluolan faq-sivuilta löytyvässä ohjeessa.

Askartele bungee mount

2012-02-21T19:08:00.000+02:00

Usein varusteiden englanninkielisiä nimiä käytetään vain, koska joidenkin mielestä se kuulostaa hienommalta. Itse yritän olla syyllistymättä tähän, mutta otsikon mukaisessa härpäkkeessä bungee mount on toki nimi paikallaan. Kuulostaisi aika hönöltä puhua kuminauharannekkeesta tms, ainakin omasta mielestäni. Bungee mounthan on yksi parhaita sukeltajan elämää helpottavia keksintöjä heti kuivapuvun ja tehokkaan valaisimen jälkeen. Siinä esim. rannetietokoneen tai -kompassin alkuperäinen ranneke korvataan näppärällä kuminauhalla, joka mahdollistaa kapineiden pukemisen vaikka kuivahanskat kädessä.

Erilaisia bungee mounteja: Vasemmalla Uwatec -bottom timer, keskellä Suunto Vytec DS ja oikealla Suunnon SK-7:lle tarkoitettu.
Bungee mounteja on saatavilla valmiina, mutta sellaisen voi tehdä itsekin, jos kiinnitettävän rannelaitteen rakenne sen mahdollistaa. Vähimmillään tarvitset vain pätkän kuminarua, jota saa sukellusliikkeiden lisäksi myös kangaskaupoista sun muista nappimyymälöistä. Kuminarun lisäksi saatat tarvita poraa, riippuu vähän minkälaiset mahdollisuudet kuminarun pujottamiseen on. On makuasia tykkääkö ohuemmasta vai paksummasta kuminarusta, itse tykkään tuosta ohuemmasta (olisikohan jotain 3 millistä). Lenkit voi tehdä joko yhdestä tai kahdesta pätkästä, ihan miten tykkää solmia.

Uwatecin bungee mountin tein poraamalla reiät (4 kpl) alkuperäiseen "ranneosaan", jonka jälkeen pujottelin ja solmin kuminarusta sopivan kaksoislenkin.
Kuminarun voi solmia yhdeksi isoksi lenkiksi, tai sitten tehdä riittävän isot solmut molempiin päihin. Jos päätyy tekemään kaksi lenkkiä, niin mahdollisen kuminarun katkeamistapauksen jälkeenkin kyseinen ranneaparaatti roikkuu mukana vielä yhdellä lenkillä.

Viron hylkyrekisteri

2012-02-14T22:20:00.000+02:00

Hiukan kotimaista rekisteriportaalia vastaava rekisteri Viron vesillä olevista vedenalaisen kulttuuriperinnön kohteista löytyy osoitteesta http://register.muinas.ee/. Vaikka virolaisilla sivuilla voikin melko menestyksekkäästi seikkailla arvailemalla ja päättelemällä, niin ajattelin nikkaroida tähän lyhyen ohjeen kuinka kultturiperintörekisteristä saa kaiveltua ne "vetenalaiset vehkeet" tutkittavaksi ruudulle.

Homma alkaa klikkaamalla vasemmassa yläkulmassa oleva Mälestised-tekstiä (kuvassa merkitty sinisellä ykkösellä). En osaa eestiä, mutta ymmärtäisin tuon tarkoittavan muistomerkkiä (tai ainakin jotain sinne suuntaan). Tekstin alle auenneesta valikosta löytyy useita eri vaihtoehtoja, mutta hakusivu tulee suoraan joten muista ei tässä tapauksessa tarvitse välittää.

Hakusivun oikeassa alakulmassa on pudotusvalikko Alaliik (kuvassa merkitty sinisellä kakkosella). Tästä kannattaa valita valikon viimeisenä oleva Veealune kultuuripärand. Tämäkin on jo riittävä rajaus, sillä kohteita ei vielä kovin hirveästi ole. Jos etsitään jotain tiettyä kohdetta, voidaan hakua tarkentaa antamalla Nimi-kenttään jokin hakuehto (esim. "vrakk" tai "Jenissei").

Kun tarvittavat hakuehdot on asetettu, käynnistetään haku painamalla Otsi-nappulaa. Hakutulokset avautuvat listaan, josta valitaan haluttu kohde. Kohteen tiedot on koottu kortille, jossa on muutamia välilehtiä. Näistä Ava kaardil näyttää kohteen sijainnin karttasovelluksella, joka aukeaa uuteen ikkunaan.

Luulisi muuten tällaisen karttasovelluksen valinnan olevan helppoa, mutta mitä näitä nyt on tullut katseltua niin ei näytä olevan. Tämäkin sovellus toimii mielestäni hiukan kankeasti, mutta on kuitenkin todella paljon parempi kuin kotimaisessa portaalissa oleva sovellus. Hylyt.net on taas hyvä esimerkki, millainen sovellus on käyttäjäystävällinen: helppo skrollata ja zoomata, riittävän tarkka, tiedon seulonta jne...

Näillä eväillä pitäisi päästä alkuun selailussa, ei muuta kuin tutkimaan millaisia kohteita naapurin puolella on!

Hylkyseminaari 2012

2012-02-12T14:35:00.000+02:00

Eilen Venemessujen yhteydessä järjestetty Hylkyseminaari keräsi salin täydeltä hylyistä kiinnostuneita kuuntelemaan monipuolisia esitelmiä. Seminaarin rakenne noudatteli samanlaista kaavaa kuinmarraskuussa järjestetty meriarkeologian seminaarikin, eli alkupuolisko oli suomeksi ja tauon jälkeen esitelmien kieleksi vaihtui englanti. Seminaarin "juontajana" toimi Immi Wallin, joka avasi tilaisuuden ja päästi ensimmäisenä estraadille Maija Matikan.

Maija Matikka
Parikymmentä minuuttia kestäneessä puheenvuorossaan Maija käsitteli pikaisesti monisyistä aihetta, nimittäin hylkysuojelua. Reilu vuosi sitten Museovirasto teki suuren palveluksen Suomensukeltajille julkaisemalla Rekisteriportaalin, jossa on listattuna vedenalaista kulttuuriperintöä roppa kaupalla. Valitettavasti osalle sukeltajista (koti- tai ulkomaisille) tämä tieto tarkoitti vain sorkkarauta- ja kankisukeltamiselle sopivien kohteiden etsinnän helpottumista, sillä viime avovesikaudella hylkyjä tuhottiin Suomenlahdella häikäilemättä. Museovirasto onkin tehnyt hylkyjen tuhoamisesta useita tutkintapyyntöjä poliisille. Onneksi Matikka ei kuitenkaan sortunut tälläkään kertaa paatokselliseen, sormi pystyssä tapahtuvaan luennointiin, vaan käsitteli asiaa avoimesti ja hyvässä hengessä.

Seuraavana puhujanpönttöön nousi Badewannen Jussi Kaasinen. Esitelmän aiheena oli Secrets of the Baltic –projekti. Jussi esitteli alkuun Badewannen taustoja niin ryhmän kuin nimenkin osalta. Sen jälkeen pureuduttiin tapahtumaketjuun, joka alkoi pöytälaatikkoon kuvatusta materiaalista ja päättyi National Geographicin tuottamaan Secrets of the Baltic -dokumenttiin. Ja kun humoristisen esitelmän lisäksi saatiin vielä maistiaisiatulevasta dokkarista, olivat seuranneet aplodit ansaittu. Näillä näkymin tuon dokkarin pitäisi olla valmis kuluvan vuoden toukokuussa.

Hylkyjen konservoinnista puhui Eero Ehanti pallotellen ajatusta Suomen Vasasta. Esitelmä liikkui konservoinnin ongelmien, hylkyjen nostamisen syiden ja kokonaisen laivan konservointiin liittyvien ongelmien ympärillä sekä näihin etsittyihin ratkaisuihin maailmalta. Vaikka esitelmöisijän tyyli olikin melko "harmaa" ja tasainen,onnistui hän voittamaan yleisön puolelleen.

Pahanlaatuista hylkykuumetta kasvatti myös seuraavaksi esiintynyt Stefan Wessman Museovirastosta.

Stefan Wessman
Esitelmän aiheena oli muutamien Nord Streamin tutkimuksissa löytyneiden hylkyjen esittely. Stefan oli valinnut muutamia kohteita, joista kuvattua videomateriaalia hän näytti. Rovien kuvaamista videoista paljastui mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista Stefan kertoi lisää. Jälleen tuli todistetuksi, ettei erityisesti vanhojen hylkyjen tunnistaminen ja ajoittaminen ole helppoa puuhaa. Viimeisenä esiteltynä hylkynä ollut salonkivenekin oli ajoitettu ja tunnistettu aina rakentajaansa myöten, mutta silti vene oli edelleenkin mysteeri: tällaista paattia kun piti olla rakennettu vain yksi kappale, jonka kohtalo on tiedossa...

Suomessa osataan tehdä kovan luokan VA-dokumentteja, Badewannen lisäksi aiheesta olivat kertomassa Antti Apunen ja Janne Suhonen Divers of the Darks -ryhmästä. Aiheena oli dokumentti, joka kertooHangon evakuoinnista. Tästäkin pätkästä saatiin videomateriaalia. Video sukelluksista Neuvostoliiton 7-luokan hävittäjille (Gordyi ja Smetlivy) esitteli yhden "kokonaisen" 7-luokan hävittäjän. Janne kertoi saaneensa kommetteja käyttämästään musiikistaan, joten tällä kertaa hän oli valinnut hiukan menevämpää musaa. Mielestäni valinta oli onnistunut, tälläkin kertaa. Lopuksi Antti ja Janne loivat katseen tulevaan ja siellä mahdollisesti odottaviin projekteihin.

Viimeisenä puhujana ennen taukoa oli Jouni Honkala, johtava sotilaslakimies Merivoimien esikunnasta. Aiheena oli sukeltaminen Suomen aluevesien ulkopuolella olevilla hylyillä. Tämä olimielestäni pykälänkuiva aihe, jossa en nähnyt käytännön yhtymäkohtia harrastesukeltajan kannalta. Tilanne olisi toinen, jos mielessä siintelisi taloudellinen hyöty yhdistettynä sukellustoimintaan, silloin tästäkin esitelmästä olisi varmaan jäänyt jotain haaviin. Tällä kertaa en kuitenkaan kokenut olevani varsinaisesti kohderyhmässä joille tieto talousvesialueelle rakennettujen keinosaarten juridisesta asemasta oli tarkoitettu.

Parinkymmenen minuutin tauon jälkeen ääneen pääsi Marii Asmer Virosta, joka kertoi Shipwher -projektista ja Viron hylkyrekisteristä.Kuuntelin erityisen kiinnostuneena kuvausta hylkyrekisteristä, joka on tarkoitus saada sekä eestin, että englannin kielellä sisältäen mm. digitoituja alkuperäisdokumentteja eri arkistoista omatoimisille tutkijoille, viistokaikukuvaa kohteista sekä piirroksia ja kuvia. Kunnianhimoinen hanke, jonka vilpittömästi toivon onnistuvan!

Marii Asmer
Seminaarin lähestyessä loppuaan puhui Maili Roio sukeltamisesta Vironmuinaismuistoihin lukeutuvilla hylyillä. Varsinaisten lupasysteemien lisäksi hän esitteli muutamia kohteita Viron hylkyrekisteristä. Joidenkin kohteiden kuvitus herätti ihmetystä, koska kyseessä näytti olevan viistokaikukuva, mutta selkeästikään ei vetämällä saatu.

Esimerkkikuvakin näyttää siltä kuin se olisi muodostettu kahdesta pallomaisesta kuvasta. Jos joku tietää enemmän tästä, niin kuulisin mielelläni lisää. Yhteyttä voi ottaa vaikka kommenttikentän kautta.

Viimeisenä, vaan ehdottomasti ei vähäisimpänä puhujana oli ruotsalainen Richard Lundgren. Esitelmän aiheena oli miehen elämäntyön kohde, lähes 450 vuotta kadoksissa ollut ruotsalainen sotalaiva Mars ja sen etsiminen ja löytyminen. Richardilla oli humoristinen ote aiheeseen, vaikka laivan uppoamiseen liittyykin suuria inhimillisiä murhenäytelmiä. Mars upposi tanskalais-lyypekiläistä laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa ja vei mukanaan vetiseen hautaan noin 800 sotilasta ja merimiestä. Laiva oli oikea merten jättiläinen, sen tykkien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta niitä on ollut laivalla vähintään 107 kappletta. Tässäkin esitelmässä näytettiin videota hylyltä. Samoja kuvia muistan nähneeni uutisissakin, kun Mars löytyi, mutta tällä kertaa materiaalia oli enemmän ja se oli laadultaan parempaa. Myös esityksessä olleet kuvat olivat mielenkiintoisia, näki ettei tämä ryhmä pelannut enää napeilla.

Richard Lungren
Kaiken kaikkiaan Hylkyseminaari 2012 oli täynnä tiivistä asiaa maailman parhailta hylkyvesiltä. On mahtavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja suosittelen näitä seminaareja kaikille hylyistä kiinnostuneille!

Varkailla ja sukeltajilla sama paratiisi

2012-02-03T16:26:00.000+02:00

Italian rannikolle onnettomasti karille karahtanut risteilyalus Costa Concordia olisi eittämättä kiinnostava sukelluskohde. Ihan vaikka ilman minkäänlaista kanki- tai sorkkarautasukeltajan asennettakin. Kyllä tuolla nähtävää riittäisi useammalle dyykille, luulen...

Kuitenkin Iltalehti uutisoi tänään kuinka Ryöstely uhkaa Costa Concordiaa. Artikkelin asenne selviää mielestäni hyvin alun kommentista "haaksirikkoutuneen Costa Concordia -risteilyaluksen uumenissa odottaa oikea varkaan paratiisi" ja loppupuolelta löytyvästä Hans Reinhardtin kommentista "Se on sukeltajan paratiisi". Tietysti tuota hylkyä ryöstetään aivan varmasti, mutta silti särähtää korvaan tuollainen kaikkien sukeltajien leimaaminen varkaiksi

Suomessa on loppupeleissä aika valveutuneita sukeltajia, vaikka tietysti täälläkin olisi parannettavaa monella (asenteessa ja / tai taidoissa). Wreck Diving Magazinen kuvissa jengi poseeraa iloisesti hylkysukelluksen jälkeen esitellen kuinka jokaisella on jonkinlainen ikkunaventtiili sukellusmuistonaan. Seuraavan ryhmän on tietysti tuotava jotain vielä "hienompaa", kunnes hylystä on jäljellä vain runko. Ikkunaventtiilit sun muut päätynevät jossain vaiheessa romukasoihin asiallisen konservoinnin puuttumisen takia tai haltijan esim. jättäessä tämän maailman pölyt taakseen ja perikunnan ihmetellessä mitä romua sitä jälkeen jäi...

Yritetään kuitenkin sukeltaa kiltisti noilla hylyillä - ja tietysti muilla kohteilla myös!

Rebeilyttää

2012-02-01T19:30:00.000+02:00

Jostain se taas iski, nimittäin rebekuume. Luulin jo viime kevään jälkeen, että olisin päässyt taudista eroon, mutta eihän se niin vaan mennytkään. Viime päivinä on tullut vietettyä melko lailla aikaa mm. Kurttuputken ja RBW:n foorumeita selaillen. Kiinnostavia sivuja ovat olleet myös Martin Robsonin blogi ja Tech-CCR.com.

Koska nykyään CCR on jonkinlainen trendi, olen välillä oikein miettinyt miksi haluan (en rohkene sanoa tarvitsen) siirtyä suljetunkierron järjestelmään.

Suurimpana syynä on ehkä yllättäen halu keventää sukellusvarusteiden painoa tinkimättä kuitenkaan suoritettavien sukellusten kestosta ja syvyydestä. Joskus mittasin tuplapakettini painon ja se oli noin 50 kg. Siis 2x12 -pullot täysinä, noin 2½ kilon rst-selkälevy, vajaan parin kilon V-paino, wingi, hihnasto, valaisimet ja taisipa mukana olla vielä pukukaasupullokin. Melkoinen ero verrattuna vaikkapa JJ:n reiluun 32 kiloon (tietty tuonkin painoa nostavat valaisimet ja pukukaasupullo). Bailout-pullojen paino ei enää liity tähän, sillä ratkaisevaa on mielestäni yksittäisen paketin, ei koko varustemäärän paino.

Toinen syy liittyy käytettävissä olevaan kaasumäärään. Tähän asti olen sukeltanut 2x12 -pulloilla ja syvemmillä sukelluksilla olen roikottanut mukana yhtä stagea. Stagen kanssa käytettävissä olevan kaasun määrä on ollut jo melko lähellä kavereilla olevaa, joten ollaan saatu suunnitelmista järkeviä kaikkien kannalta. Kuitenkin stagepullo tuo mukanaan taas yhden muuttujan lisää, joka saattaa pilata sukelluksen jo pinnalla (laiterikko, huomaamatta tyhjentynyt pullo tms). Tietty laitteena CCR on huomattavasti teknisempi ja monimutkaisempi kuin OC-kamat, mutta kuitenkin...

Kolmas syy on kaasutäyttöjen vähentyminen. Tällä ei ole juurikaan tekemistä rahan kanssa, siitä rebejen korkea hankintahinta pitää huolen. Käyn sekoittelemassa tarvitsemani kaasut Hämeenlinnassa seuran tallilla, matkaa tulee edestakaisin noin 70 km. Heliumia minulla kuluu vielä sen verran vähän, ettei kaasukulujen leikkautumisen aiheuttamilla säästöillä voi paljon henkseleitä paukutella, jos laitteen hankkimiseen kursseineen kaikkineen uhraa neljäsosan vuosipalkasta. Kuitenkin täyttökertojen vähentymisen myötä tallille tarvitsee ajella hiukan harvemmin ja viettää siellä vähemmän aikaa pärisevän kompuran vieressä. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevälle tällä on toisinaan iso merkitys!

Kyllähän sitä hyviä syitä keksii itselleen vaikka kuinka paljon, ihminen on aika hyvä uskottelemaan itselleen kaikkea kun on ns. oma lehmä ojassa. Noilla kuitenkin mennään ja kevään Ranskan reissun jälkeen katsotaan missä maailma makaa...

Tuossa vielä minua kiinnostavien koneiden neljän kärki aakkosjärjestyksessä:

Sukelluskuvausseminaari

2012-01-26T14:48:00.000+02:00

Liitosta lähestyttiin minua tällaisella viestillä (jakelu oli puheenjohtajille ja sihteereille, kaipa tieto muutoksista kulkeutuu aikanaan pääkallonpaikallekin):

Kamera pysyy jo kädessä veden alla, mutta pitäisi saada vähän parempia kuvia? Tule noukkimaan huippusukelluskuvaajien parhaat vinkit Sukelluskuvausseminaariin lauantaina 24.3.2012 Helsinkiin SLU-talolle (Radiokatu 20).

Ohjelmassa klo 10-17:
Sukelluskuvaamisen perusteet, Olli Rinne
Pokkarista kaikki irti, Jaakko Ala-Hiiro
Kuva kisakuntoon, Pekka Tuuri
Kuvaaminen vapaasukeltamalla, Kimmo Lahtinen
Oppia kurssilta - PADI Digital UW Photographer, Ralf Åström

Seminaari sopii parhaiten aloittelevalle kuvaajalle, joka haluaa kehittyä harrastuksessaan, mutta tarjoaa myös erinomaisen tilaisuuden kaikille sukelluskuvaajille tavata muita lajin harrastajia ja verkostoitua.

Hinta: 50 € (sis. luennot, aamukahvi, lounas SLU-talon lounasravintolassa, iltapäiväkahvi)Haluatko kuviasi esille seminaarinäyttelyyn?

Voit tuoda mukanasi noin 10 kuvaa paperi- tai valokuvatulosteena, jotka laitetaan esille luentosaliin. Ota yhteyttä, niin saat lisäohjeita kristiina.karila (at) sukeltaja.fiJa illalla juhlitaan

Seminaari jatkuu iltajuhlalla hotelli Presidentissä. Tervetuloa tapaamaan sukelluskuvaajia, verkostoitumaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja viettämään hauska ilta!

Hinta: 50 €

Tapahtuman "virallinen" mainos löytyy Sukeltajaliiton etusivulta. Samasta paikasta löytyvät myös ohjeet tapahtumaan ilmoittautumisesta.

Selkälevyaskartelua

2012-01-15T20:36:00.002+02:00

Tein tämän näpertelyn jo viime talvena, mutta laiskana en ole saanut tuota aiemmin kuvattua.
Viime talvena oli vähän tekemisen puutetta ja tuollaista alumiinilevyn keventämistä olin joskus miettinyt. Päätin kokeilla vähän tuollaisen "reissupellin" tekoa, vaikka ei noita lentomatkoja ihan myötäänsä tulekaan tehtyä.

Vähän aikaa valkkasin sopivaa fonttia tietsikalta, jonka jälkeen tulostin tekstin sopivan kokoisena. Leikkasin kirjaimet irti terävällä veitsellä niin, että sain jäljelle jääneestä arkista sapluunan. Tämän sapluunan avulla merkkasin alumiinin pintaan leikattavat kohdat tussilla, jonka jälkeen aloin askartelemaan poran kanssa. Porasin siis kirjaimiin mahdollisimman isoja reikiä, joista työtä oli hyvä jatkaa pistosahalla. Alumiini on siitä kiitollinen materiaali, että normaalit työkalut pystyvät siihen hyvin, joten työkin edistyi suht nopeasti. Lopuksi viilailin pahimmat rosot pienillä viiloilla.

En muista enää kauanko tuon tekemiseen tuhraantui aikaa, olisinkohan parina kolmena iltana sitä nikkaroinut. Joka tapauksessa tuo oli yllättävän helppo projekti, jolla helpottaa oman laitepaketin tunnistettavuutta reippaasti. Oikeastaan ainoa miinus on, että mahdollisessa jälleenmyyntitilanteessa selkälevyn ostajakunta olisi varmaan aika rajattu...

Introsta ralliin

2012-01-14T17:39:00.000+02:00

Eilen meni ilta Hämeenlinnassa sukellusintron merkeissä. Lujabetonilta oli tutustumassa sukeltamiseen 5 henkilöä, joista kahden kanssa kävin kokeilemassa miltä sukeltaminen oikein tuntuu. Molemmat olivat sukelluksen jälkeen selvästi tyytyväisiä ja kiinnostusta peruskurssiin oli reippaasti. Olisihan se metkaa, jos itsekin näkisi taas tuon kaakelilaguunin uusin silmin ja voisi sieltä noustessa hehkutella kuinka upeaa siellä on sukeltaa. Enpä kyllä muista milloin olisin viimeksi käynyt altaalla sukeltamassa muutoin kuin jonkinlaisella kurssilla tai vastaavalla... Eipä silti, kyllä se ensi kertaa veden alla olosta nauttivan kaverin kanssa sukeltaminenkin on mukavaa ja jättää hyvät fiilikset itsellekin, vaikka ei mitään mullistavaa sukelluksella tapahtuisikaan.

Tänään oltiin Riihimäki-rallissa siltä varalta, että turvasukeltajalle olisi ollut tarvetta. Minulle tuo oli ensimmäinen kerta kun olin rallitapahtumassa, enkä suoraan sanoen usko tuosta tulevan jatkossakaan mitään tapaa. Itse olin valmiudessa toimia pintamiehenä narun kanssa kaverin istuessa kamppeet päällä valmiina pelastamaan veden varaan joutuneita. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta, mutta viiltävä tuuli toi purevuutta roimasti lisää. Kuivapuku olisi ollut farkkuja lämpimämpi vaihtoehto, onneksi nytkin tarkeni kun vähän jaloitteli välillä. Odotellessa kahdeksankymmenen ralliauton ohiajoa pari kuvaajaa kävi napsimassa muutaman kuvan eksoottisesta sukeltajasta, saattoipa ohikulkevasta rallikansasta joku muukin kuvan napata.

Lumituiskussa Jyrängöllä

2012-01-02T21:27:00.001+02:00

Käytiin tekemässä vuoden ensimmäinen sukellus Jukan kanssa, kohteena oli vanha tuttu eli Jyrängön virta. Alunperin oli tarkoitus, että mukaan lähtisi myös Heikki, mutta toisin kävi. Eipä siinä mitään, pärjättiin me Jukan kanssa kahdestaankin ihan hyvin. Heinolassa siirrettiin minun kamat Jukan ajopeliin ja jätettiin Pösö Casinon rantaan odottamaan tulevaa ylösnousua. Sitten ei muuta kuin Kumpelin rantaan ja veteen.

Vesi oli korkealla täälläkin.

Casinon rannassa. Ylösnousu tapahtuu helpoiten tuolta veneen takaa näkyvältä penkalta.
Vesi oli korkealla täälläkin ja jo Casinon rannassa oltiin katseltu miten virta mahtaisi pyöritellä meitä. Virtauksien tähystämistä haittasi aallokko, joka kävi suoraan vastavirtaan. Kumpelin rannassa viima puhalsi luihin ja ytimiin eikä ajatus päällysvaatteista kuoriutumisesta houkutellut yhtään. Pakkohan se oli kuitenkin tehdä, kun sukeltamaan oli tultu. Onneksi olin jo kotona sonnustautunut kerrastoon ja fleecepaidankin olin päättänyt jättää Weezlen alle. Kun Weezle oli päällä, alkoi vilukin helpottaa joten ajatus kuivapuvusta ei tuntunut enää yhtä ikävältä. Itse asiassa taisin pukeutua siihen aika nopsaankin, tuulensuojaan pääsy kun houkutteli. Huomasin Jukalla autossa irtohupun ja kun herra itse sukeltaa kuivahupulla, niin kysäisin tuota lainaan sukelluksen ajaksi. Kun laiturilla varusteita pukiessa katselin lumipyryn aallokoksi piiskaamaa mustaa vettä, en voinut välttyä ajattelematta homman mielekkyyttä. No, pervoja koko remmi, kuten vanha työkaverini sanoisi...

Vastoin odotuksia virta oli Kumpelin rannassa lähes olematon. Edellisellä kerralla laiturin vieressäkin sai pitää laiturin rakenteista kiinni muita odotellessa, nyt paikallaan pysymisen vuoksi ei tarvinnut sen kummemmin rimpuilla. Lähdettiin sukeltamaan Jukan mennessä edellä ja tadaaa, vesi oli suht' kirkasta Päijänteeksi. Näkyvyyttä oli jotain nelisen metriä, vaihteli tietysti vähän sukelluksen aikana. Etenimme leppoisaa vauhtia virran vieminä kunnes lähdimme laskeutumaan alemmas. Aika lailla alkupäässä nähtiin iso made, jota Jukka kuvasi antaumuksella minun yrittäessä valaista kalaa. Koska olin sen verran kauempana, osoitin madetta suoraan valokeilalla. Välillä suuntasin lamppua sivuun niin, että valaisin ainoastaan hajavalolla. Saas nähdä kuinka kuvat onnistuivat ja oliko tuo suora valaisu liikaa. Jatkettiin matkaa, silloin tällöin vastaan tuli rapuja. Yhdessä syvänteessä oli taas iso matikka, jota Jukka yritti kuvata kalan uidessa hiljalleen karkuun.

Jossain vaiheessa Jukka lähti suuntaamaan sivuttain virtaan nähden kohti laituria. Olisi se kiva kun oppisi itsekin tuon maaston niin, että voisi yhtä onnistuneesti suunnistaa laiturille! Noustiin hiljalleen laiturin vieresitä penkkaa ylös, täällä virta oli selkeästi voimakkaampi kuin muuten sukelluksen aikana. Kun rinne kääntyi tasaiseksi oli virtaus jo niin kova että jo paikoillaan pysymiseksi piti potkia hiki päässä. Hommaa ei helpottanut yhtään tunne oikean räpylän irtoamisesta, joten vilkuttelin Jukalle valoa samalla kun aloin suorittamaan mahdollisimman hallittua nousua virrassa. Aika nopeastihan tuota tulin ylös verrattuna normaaliin "metri ja minuutti" nousunopeuteen kutosesta, mutta kun ei muutakaan voinut. Pinnalla ei virtausta ollut haitaksi asti, laiturikin oli melko lähellä. Jukan valo paistoi pinnalle asti, joten uin laiturin viereen ja jäin odottamaan Jukan nousua. Siinä uidessani totesin liivin täyttöventtiilin jäätyneen puhaltamaan. Tyhjentelin liiviä muutaman kerran ja suljin sitten oikean pullovenan. Kun saatiin taas hetken kuluttua tiimi kasaan, päätimme vielä sukeltaa laiturin päässä olevalle nousupaikalle, kun pinnan alla on kuitenkin mukavampi liikkua.

Casinon rannassa huomasin, että jatkossa kannattaa varautua jonkinlaisilla töppösillä, jos on aikomus jättää varsinaiset kengät Kumpelin rantaan. Toinen havainto oli, ettei irtohupun käyttöä ole syytä kehuttu! Kun käytössä oli sopiva irtohuppu varsinaisen hupun päällä, ei päätä palellut missään vaiheessa, eikä hupun alle tullut vettä ainakaan niin, että olisin sen huomannut. Palattuamme Kumpelin rantaan totesin Jukalle, että kyseessä oli paras sukellukseni Jyrängöllä huolimatta aivan lopussa olleesta virtauksesta. Hyvät näkkärit, lämmin olo, nähtävää ja sopiva virtaus sukelluksen aikana, niissä oli tämänkertaisen onnistumisen salaisuus.

Pakollinen katsaus viime vuoteen

2012-01-01T20:59:00.000+02:00

Vuosi vaihtui työn merkeissä ja ainakaan vielä ei ole kerennyt aloittaa uutta sukelluskautta. Viimeisen sukelluksen siirto sukellustietokoneelta PC:lle on taas yhtä tervan juontia, varmaan pettänyt se minun aiemmin tekemäni juotos...

Vuonna 2011 tuli tehtyä 61 kirjattua sukellusta, aika usein tuli sukelluskohteeksi valittua jonkin sortin hylky. Hylkydyykkejä tuli yhteensä 38, joukossa oli laivojen lisäksi niin lentokone kuin pyöräkuormaajakin. Suomen lisäksi käytiin huhtikuussa Norjassa Narvikissa ja kesäkuussa Virossa Saarenmaalla, muutoin pysyttelin tiukasti kotimaassa. Sukelluskausi tuli avattua viime vuonna 23. tammikuuta, tänä vuonna olisi tarkoitus päästä vesiin vähän aiemmin... Vuoden viimeinen sukellus tehtiin 31. joulukuuta ja kohteena oli Raimo-Ragnar. Oli muuten aika herkkua kun pääsi joulukuussa tekemään venesukelluksenkin. :)

Tuossa vielä vertailun vuoksi kuvat Söderbystä kesältä ja vuoden viimeiseltä päivältä. Olin ottanut kuvat lähes samasta paikasta, joka ei kyllä johtunut tietoisesta yrittämisestä. Kuvista näkee kuitenkin hyvin kuinka korkealla vesi on nyt.

27. heinäkuuta, kuva otettu Nokian kännykällä.

31. joulukuuta, kuva otettu ihkauudella iPhonella. Tapaninpäivänä oli vedenpinta noussut suurinpiirtein tuon etualalla olevan auton etupyörien kohdalle.

Lumeton joulukuu

2011-12-29T22:18:00.001+02:00

Joulukuu on ihan kohta taputeltu ja viime kerran olen sukeltanut ihan kuun alussa, Haverissa. Merellä on tuullut melkein päivittäin joko kovaa tai erittäin kovaa, eli sinne ei ole ollut asiaa. Kiva juttu kuitenkin, että se on vielä sula! Joulunalusviikolla sain kaiken muun lisäksi flunssan, joka on tietysti tehokkaasti estänyt pinnan alaiset seikkailut. Ylihuomenna, eli ensi lauantaina olisi tarkoitus kuitenkin tempaista ja lähteä tekemään vielä vuoden viimeinen dyykki. Vuoden vaihtumista en voi kuitenkaan pinnan alla ottaa vastaan, sillä näillä näkymin yö menee rahti ajellessa tuolla Tampereen suunnilla.

Merisää ja aaltoennuste näyttivät tänään sellaisia ennusteita, että lauantaina suuntaamme aamusta Porvooseen. Kuinka lähelle rannikkoa jäämme riippuu tietysti kelistä. Huomenna olisi tarkoitus lyödä kohde lukkoon, että voi illalla käydä tekemässä sopivat kaasut.

Pohjasta pintaan

2011-12-12T15:44:00.001+02:00

Kuten mediassa on kerrottukin, nousi Kolmilammin pyöräkuormaaja pintaan viime perjantaina. Nosto-operaatiossa oli varsin mittava organisaatio Puolustusvoimista lähtien. Kolmilammin tanssilavan alueella näytti jopa ahtaalta, kun paikalla oli kolme kaivinkonetta, puskutraktori, lavetti ja pienempää kalustoa sekalainen määrä.

Saapuessani paikalle oli työmaa-alue jo suljettu uteliailta ulkopuolisilta, joten tyydyin kiertelemään alueen laitamilla muiden paikalle etsiytyneiden avoin. Työkoneita oli paikalla runsaasti ja vedessäkin kellui iso nostosäkki. Nostosäkin funktio ei minulle selvinnyt, kaipa silläkin joku tehtävänsä oli kun se sinne oli laitettu. Torstaiaamuna alkanut operaatio kohtasi ensimmäisen takaisku puskutraktorin starttimoottorin hajottua. Hommaan tuli siis useiden tuntien katkos moottoriremontin takia, joten ei muuta kuin lämmittelemään Riihimäen uimahallille. Hallilla tulikin räpisteltyä kilometrin verran ja saunottua luihin asti päässyt kylmyys pois. Kotona tehtiin Jamie Oliverin herkkulihapullia spaghetin kera ja maukasta rucola-fetasalaattia. Ruuan jälkeen olikin mukava hurauttaa katselemaan mitä jännää lammella tapahtuu...

Alkuillasta kasin starttiongelmat olivat historiaa ja keltainen möhkö heräsi ärjyen pimeässä. Sankka valkoinen savu lähes peitti työmaa-alueen metsässä hommaa pällistelevien ihmisten silmistä, mutta koneen lämmettyä savukin hälveni. Lammessa kelluvalle ponttoonilautalle sijoitetulla pikkukaivurilla kävi välillä ukkeleita veneellä ja rannassa isoja työkoneita liikuteltiin edestakaisin. No, jossain vaiheessa ukkojen pyörintä alkoi olla aika tylsän näköistä, ja kun muutosta ei ollut näkyvillä suuntasin kohti kotia. Tällä kertaa ei ollut kylmä, kun olin ottanut aamusta oppia ja sonnustautunut talvitamineisiin. Olisikohan kello ollut hiukan yli kahdeksan kun lähdin menemään, nostourakka oli jatkunut kahteen asti yöllä. Lopulta nostokettingin katkeaminen oli viheltänyt pelin poikki siltä erää.

Työmaanäkymää pimeästä metsästä.
Perjantaiaamu valkeni tuulisena ja tällä kertaa hiippailin katsomaan lammen työmaata eri puolelta lampea. Tämän päätöksen taustalla vaikutti Kolmilammin tietä vartioimaan joutuneiden varusmiesten nihkeys päästää minua pelipaikoille ilman kunnon asiaa. Eihän siinä mitään, pojat tekivät kai juuri niin kuin oli käskettykin. Joka tapauksessa olin taas lammen rannalla ja itse asiassa paljon paremmat näköalat tarjoavassa paikassa kuin edellisenä päivänä. Tunnin verran jaksoin katsella ihan eilisen kaltaista pyörintää, ennen kuin lähdin taas reippailemaan metsän läpi kohti luotettavaa maastohenkilöautoani. Jotensakin tuntui mukavammalta istua kotona takkatulen ääressä talven ensimmäisen lumimyräkän painaessa päälle kuin käkkiä lammen rannalla odottaen milloin pyöräkuormaaja nousisi. Ja olisihan sitä saanut odottaakin, sillä pinnalle se saatiin vasta noin neljän aikoihin iltapäivällä.

Kyllä kuvaus päivänvalossa vuosia vanhalla digipokkarilla on helpompaa ja ennen kaikkea palkitsevampaa!
Eiköhän uponneen pyöräkuormaajan juttu ole käsitelty ainakin Osapaineen osalta. Seuraavaksi pitäisi saada juttua mieluiten joltain sukellusreissulta ja mieluiten kuvien kanssa!

Tuolla vielä Aamupostin juttu pyöräkoneen nostosta.

Sunnuntaisukellus Haverissa

2011-12-04T09:48:00.000+02:00

Pitkin kesää on ollut puhetta sukeltamisesta Haverissa ja viime sunnuntaina sitten oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Ryhmämme kokoontui seuran tallille yhdeksän korvilla, jossa sekoittelin vielä miksiä omiin pulloihin. Tallilta lähdimme kohti Haverin vanhaa rauta- ja kultakaivosta yhdellä autolla. Perillä kävimme Kultacasinolla täyttämässä terveysselvityslomakkeet, jollaisia Haverissa vaaditaan vuosittain. Siitä siirryimme montun laidalle, jossa piti vielä näyttää sukelluskortteja sukellusvanhimmalle. Oli muuten ensimmäinen kerta Suomessa kun joku pyysi sukellustapahtumassa kortteja nähtäväkseen! Korttien suhteen minulla kävi hyvä tuuri, sillä olin ottanut aamulla autostani "korttivihkon" mukaan uusien korttien lisäämistä varten. Normaalisti en siis kuljettele kortteja mukanani, mutta nyt ne löytyivät.

Lämpötila oli hiukan nollan alapuolella ja tuulikin henkäili sen verran, että aluspuvun pukemiseen ei tuhraantunut yhtään ylimääräistä aikaa. Sukellussuunnitelmat kirjoiteltiin ylös, varusteet päälle ja pikku hiljaa päästiin veteenkin noukkimaan naruissa roikkuvat kainalopullot mukaan. Kun kuplatarkastukset ja muut pintakuviot oli hoideltu alta pois, uimme pinnalla muutamia kymmeniä metrejä alaspäin meneville tikkaille. Näitä tikapuita seuraillen lähdimme alaspäin.

Vesi oli mukavan kirkasta, kunnes noin neljän-, viidentoista metrin kohdalla alkoi maitomainen sakkakerros. Tuo kerros ulottui noin kolmeenkymppiin, jonka jälkeen vesi taas kirkastui. Tikapuita seuraillessa mielessä kävi monta kertaa, että kaivoksen ollessa kuivilla nuo tikkaat ovat olleet melko huima viritys. Itse miettisin ainakin kaksi kertaa ennen kuin lähtisin kipuamaan moisia kymmenien metrien matkaa! Tutkimme kappaleen verran montun laitoja sovitulla maksimisyvyydellä ennen kuin käänsimme sukelluksen. Palasimme takaisin tikapuille ja vaikka pohja-aikaa olisi ollut vielä jokusia minuutteja käytössä, lähdimme kuitenkin hissukseen nousemaan takaisin pintaa kohden. Näin jälkeen päin ajatellen olisimme voineet tutkia monttua pidemmällekin ja etsiytyä pikku hiljaa tikkaille nousun aikana. Nyt jäimme lähes paikoillemme kuudessa metrissä, minkä takia ainakin itselleni tuli jo muutamia vilunväristyksiä.

Haveri oli mukava paikka sukeltaa, vettä löytyy riittävästi ja paikka kestää useammankin sukelluksen alkamatta tuntua liian tutulta. Itselleni tuo ensimmäinen dyykki oli vasta pintaraapaisu, jonka perusteella en voi sanoa tietäväni kaivoslammesta muuta kuin tikapuut. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, toivottavasti monttu tulee tutummaksi talven mittaan!

Sukellus pyöräkuormaajalle

2011-12-03T11:24:00.001+02:00

Marko vastaavanlaisen Caterpillar 980G -pyöräkuormaajan vierellä.
Kuva Vesa Rantanen.
Aamusta käytiin tekemässä sukellus Kolmilammessa olevalle Caterpillarille. Oltiin paikalla jo kahdeksan aikaan, kun aamu oli vasta valkenemassa. Rannasta menee pienet kiviportaat lampeen, näiltä portailta se konekin oli veteen ajanut. Ennen veteen menoa kuski oli onnistunut rikkomaan vielä rannalla olleen kojun katoksenkin, liekö peruuttanut siihen vauhtia hakiessaan. Kiviportaisiin oli kiinnitetty ohjausköysi, joka johti suoraan pyöräkuormaajalle. Sen verran pimeää aamulla oli, että ensi alkuun oranssi köysikin jäi huomaamatta. Ensimmäisenä kohteelle mennyt Vesa meni kuitenkin ohjausköyttä pitkin Markon naruttaessa rannalta. Vesa kävi ampumassa pyöräkuormaajalta poijun, koska alkuperäinen suunnitelma oli, että menemme pintauintina poijulle ja siitä alas. Loppujen lopuksi sukelsimme Markon kanssa kuitenkin ohjausnarua pitkin, jolloin saatiin jonkinlainen käsitys rannan profiilista. Ennen lähtöämme Vesa esitti ehdotuksen, että vain toinen tutkii paikat ja toinen pysyy nousuköyden tuntumassa huonon näkyvyyden takia.

Vesan sukellusvarusteet Kolmelammin rannalla.
Kuva Vesa Rantanen.
Kohteella minä jäin takakaiteelle johon ohjausköysi oli sidottu ja kiinnitin mukana tuomani varsinaisen poijuköyden kaiteeseen. Marko lähti katsomaan vetopisteiden sijainnit ja niiden käyttömahdollisuudet nostoyrityksessä. Näkyvyys oli huono, mittareita pystyi kuitenkin lukemaan lampun valossa. Ympäristön tutkiminen piti kuitenkin tehdä pääosin käsin hapuilemalla, takakaiteelta ei erottanut esimerkiksi ohjaamoa ollenkaan (alla olevasta kuvasta voi hahmottaa etäisyyksiä kaiteen ja ohjaamon välillä).

Ohjaus- ja poijuköydet oli sidottu oikeanpuoleiseen takakaiteeseen. Kaiteelta ei näkynyt esim. ohjaamoa ollenkaan.
Kuva Vesa Rantanen.
Sen verran tuli kuitenkin ohjaamon ympärilläkin katseltua, että löysin toisen takavalon ja rekisterikilven (rekkari taisi olla 234-VBC). Rekisterikilvestä siis sai selvää, kerralla se ei kuitenkaan erottunut. Vasemman puoleinen ovi oli auki, mutta koppiin en lähtenyt sukeltamaan. Sukelluksen lopuksi irrotin vielä Vesan poijun jo kelasin sen pois.

Ihan hauska sukellus, huolimatta huonosta näkyvyydesta ja pahasta hajusta vedessä. Oli muuten eka kerta kun haistoin ympäröivän veden sukelluksen aikana... Pyöräkuormaajan nosto-operaatioon on tarkoitus ryhtyä näillä näkymin ensi viikolla. Nostosta huolehtii Maarakennus M. Laivola Oy. Jos vain olen maisemissa noston aikana, niin yritän saada jotain kuvamateriaalia tapahtumasta tännekin.

Huomenna aamulla lähdemme Markon kanssa tekemään sukelluksen Haveriin, jossa on toivottavasti vähän paremmat näkkärit ja puhtaampi vesi. Haveri onkin ihan uusi paikka minulle, joten enköhän siitäkin jotain kirjoittele.

Kadonneen pyöräkuormaajan arvoitus

2011-12-02T19:16:00.001+02:00

Viime maanantain ja tiistain välisenä yönä joku nutipää oli käynyt varkaissa tuossa suht lähellä, saaliiksi oli lähtenyt yksi kappale Caterpillar 980G -pyöräkuormaajia. Syy, miksi sitten kerron siitä sukellusaiheisessa blogissa on, että sen jälkeen kun pyöräkuormaajalla oli rusikoitu sorakuopalla ollut rekan perävaunu rusinaksi, oli Caterpillar ajettu Ryttylän Kolmilampeen.

Kolmilammin lavan vanha portti ei ollut kestänyt noin 30 tonnin pyöräkuormaajaa.

Kolmilammen lava, jonka rannasta Caterpillar oli lampeen ajettu.
Ennakkotiedot kertovat, että työkone makaisi noin 15 metrin syvyydessä lähes kokonaan mutaan uponneena. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Maansiirto-Markon kanssa katsomaan miltä tilanne näyttää ja mitenkä haastavaa kone olisi saada ylös pilaamasta uimavesiä. Sukelluskohteenahan tuollainen olisi hieno, mutta lampi on sukeltamista ajatellen turhan tummavetinen... Joskus olen tien toisella puolella olleessa lammessa käynyt sukeltamassa ja oli mieliin painuva "sukellus pimeyteen". Se oli kuitenkin vielä tunnelmavalon aikaa, toivottavasti huomenna olisi tilanne toinen. Tarkoitus on poijuttaa pyöräkuormaaja, tutkia kuinka syvälle mutaan se on uponnut, paljonko paikalla on vettä ja kuinka haastellinen tehtävä olisi saada varppeja kiinni vetopisteisiin. Lisäksi tutkimme pohjan laadun koneelta rantaan sekä pohjaprofiilin hinausta silmällä pitäen.

Pelastuslaitos oli rajannut uppoamisalueen, joka on lähes lammen keskellä. Lehtijutun mukaan rantaan on matkaa noin 50 m.
Ihmetystä herättää, kuinka kone on saatu ajettua noin kauas rannasta. Onhan tuolla maavaraakin noin 85 senttiä, mutta kuitenkin. Kovaa sen on pitänyt mennä ja arveltiin, että kauha saattaisi olla laitettu sopivaan asentoon "kannattelemaan" ajoneuvoa vedessä.

Tietoa pintaan! Uutta meriarkeologiaa Itämerellä

2011-11-19T10:23:00.001+02:00

Eilen järjestetty seminaari keräsi ajankohdastaan huolimatta melko ison joukon merihistoriasta ja -arkeologiasta kiinnostuneita ihmisiä Helsingin yliopistolle. Seminaarin pitopaikkana toiminut suuri juhlasali tarjosi todellakin juhlavat puitteet tapahtumalle ja salin suuri koko piti tilan riittävän ilmavana koko seminaarin ajan.

Tapahtuma oli jaettu neljään osaan niin, että aamupäivän kaksi ensimmäistä osiota olivat suomenkielisiä ja iltapäivän esitelmät pidettiin englanniksi. Aamupäivän esitelmien aiheet käsittelivät Vrouw Mariaa, meriarkeologian tilaa nykypäivänä, Hossan järviarkeologista inventointia, Porin Kallolahdella ollutta hylkyä joka jäi satamalaajennuksen jalkoihin sekä vedenalaisen Suomenlinnan näyttelyä. Iltapäivällä vuorossa oli kaksi esitelmää Nord Stream -kaasuputkihankkeesta, Juha Flinkmanin esitelmä Badewannesta ja heidän tuotoksistaan sekä ruotsalaiset esitelmät HUMA-projektista ja 130 metrin syvyyteen uponneesta 1600-luvun aavelaivasta. Kaiken kaikkiaan tilaisuus kesti noin kello 17 asti.

Seminaarin aikana tuli moneen kertaan esiin seikka, että Nord Stream on sponsoroinut merihistorian opetusta voimakkaasti, ja netistä löytyikin tieto tuen olevan tänä vuonna 10.000 euroa. Tilaisuudessa puhuneet Nord Streamin Simon Bonnell ja Museoviraston Stefan Wessman valottivat kaasuputkihankkeen aikana merenpohjasta tehtyjä löytöjä sekä Nord Streamin lähestymistapaa vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Lisäksi tarjolla oli Nord Streamin esitteitä ainakin meriputken rakentamisesta, ympäristön tarkkailusta Itämerellä sekä uponneiden räjähteiden raivaamisesta.

Sekä Göran Ankarlilja että Ola Oskarsson esitelmöivät kumpikin aiheista, joista muistin esitelmien aikana lukeneeni ennenkin. Vuonna 1566 riehunut myrsky upotti ainakin 15 tanskalaista laivaa Visbyn edustalla kesken Pohjoismaisen seitsenvuotisen sodan. Näiden laivojen etsinnöistä ja löydöistä kertoi Ankarlilja päättäen esityksensä kutkuttavasti kysymyksillä Marsista (siis ruotsalaisesta sotalaivasta). Oskarsson puolestaan kertoi hollantilaisesta kauppalaivasta, joka on uponnut 130 metrin syvyyteen. Tämä laiva oli löytynyt, kun ryhmä oli etsinyt neuvostoliittolaisten kylmän sodan aikana alasampumaa DC-3:sta. Tuosta lentokoneen etsinnästä on muuten ihan mielenkiintoinen artikkeli kirjassa Hylkysukeltajat Itämerellä.

Juha Flinkman valotti Badewannen syntyhistoriaa ja sen tarkoitusta ja tulevaa tuotantoa. Netistä pikaisella etsimisellä löytyi oheinen filminpätkä Youtubesta:Tämäkin traileri antaa lupauksen odotettavissa olevasta laatudokkarista, jonka ilmestymistä voi jäädä odottelemaan mielenkiinnolla!

Esitelmät Vedenalaisesta Suomenlinnasta kertovasta näyttelystä, Hossan järviarkeologisesta inventoinnista sekä Porin Kallolahden hylystä olivat myös mielenkiintoisia, vaikka eivät aivan ydinalueella olekaan näin hylkysukeltajan kannalta.

Vrouw Marian tilaa ja tulevaisuutta käsitellyt esitelmäkokonaisuus herätti osin ristiriitaisia ajatuksiakin, mm. kohteen vaikeapääsyisyyden suhteen. Ilman muuta kyseessä oli kuitenkin hyvin kiinnostava aihe, joka aiheutti myös jonkin verran keskusteluakin. Ajatusta Vrouw Marian nostosta ja näytteille panosta ei ole kuopattu, vaan se on edelleenkin mahdollisuuksien listalla. Heitettiinpä esille ajatus eräänlaisesta akvaariosta, jossa ihmiset voisivat katsella "meren pohjassa" lepäävää hylkyä kuivalta maalta käsin! Esitelmien aikana mainostettiin myös jonkin verran Vrouw Maria veden alla -blogia, joka minullakin on tuossa seurattavien blogien listassa.

Tietoa pintaan! -seminaari oli ehdottomasti käymisen arvoinen tilaisuus! On selvää, että tällaisille olisi enemmänkin tilausta, nytkin kävijämäärää verotti varmasti tapahtuman sijoittuminen "työpäivän" aikaan. Seuraavaa vastaavanlainen tapahtuma lienee helmikuussa Venemessuilla järjestettävä hylkyseminaari, jonne tällä hetkellä on vielä sata ja yksi (101) lippua jäljellä. Ei muuta kuin äkkiä varaamaan!

Puuttuva punainen lanka

2011-11-14T17:18:00.001+02:00

Viime viikonloppuna oli tarkoitus lähteä sukeltamaan Suomenlahdelle, Kalbådagrundille. Kaikki näytti hyvältä vielä perjantaina, kun sääkin olisi ollut erinomainen. Harmittava takaisku tuli, kun sukelluskaveri ilmoitti työesteestä. No, viikonlopun reissu peruuntui, mutta sellaista se vaan välillä on. Nyt pitäisi käydä tyhjentelemässä tuplia jollain dyykillä, että saisi tilaa trimiksille. Tarkoitus olisi siis vielä käydä vähän ulompana merellä, jos se vain kelien puolesta on mahdollista. Kai sitä voisi vaikka käydä jollain pienemmälläkin hylkyreissulla, esim. Chrysantilla.

Näin maanantai-illan ratoksi voi muuten vaikka katsella esimakua tulevasta Hangon evakuoinnista kertovasta dokumentista "Evacuation of Hanko". Suhosen Jannen tiimeineen kuvaaman videon traileri löytyy mm. Vimeosta. Pituutta trailerilla on hiukan reilut 5 minuuttia ja ainakin minulla odotukset tulevasta ovat korkealla tuon jälkeen.

Ensi perjantaina on Hesassa meriarkeologian seminaari Uutta tietoa pintaan. Lippuja näytti olevan vielä tarjolla lähes 70 ja tapahtumahan on ilmainen. Ajankohtahan osuu harmillisesti päiväsaikaan, jolloin moni kiinnostunut on varmaankin töissä. Jos perjaintaille ei ole muutakaan puuhaa, niin ei muuta kuin kuulemaan valistuksen sanaa!

Jokaisessa meissä asuu pieni luolaihminen

2011-11-09T18:37:00.001+02:00

Löysin sisäisen luolaihmiseni taannoisella Ojamon reissullani, eikä paluuta entiseen ollut. Ojamo-portaalia on tullut lueskeltua, erityisesti luokitusosiota ja sitä myöten kypsyi päätös sopivan kurssin käymisestä. Kysyin Klasulta kurssia, mutta sopivasti samaan aikaan seurakaveri ilmoittikin järjestävänsä cavernin ja intro to caven talven / kevään aikana. Harkitsin vielä pitkään ja tarkasti (eli yön yli) ennen kuin ilmoitin Janille, että mukana ollaan. Cavern on tarkoitus käydä maalis- tai huhtikuussa Kaatialassa ja intro 2 cave vedetään sitten toukokuussa Ranskassa, Lotin alueella. Nyt alkaa epätoivoinen rahan hamstraus kurssin toteuttamisen mahdollistamiseksi. Onneksi tuo maksuhomma jakaantuu pieniin palasiin, ei siis pitäisi muodostua esteeksi. Lomistakaan ei ole mitään hajua miten ne ensi vuonna ovat, kaipa ne jotenkin saadaan järjesteltyä...

Ensi lauantaina olisi tarkoitus lähteä pitkästä aikaa merelle, kun Markollakin on taas vapaapäivä. Kohteesta ei ole mitään hajua, riippuu aika paljon kelistä. Ainakin tällä hetkellä aaltoennuste näyttää lauantaille erinomaisen tyyntä keliä, mutta tilannehan saattaa toki muuttua.

Tyynestä kelistä tuli mieleeni aamuinen käynti Lappohjassa: Ajaessani Tammisaaren ohi oli meri aivan pläkä ja Karjaan puoleisessa päässä siltaa niin maa kuin merikin oli sankan usvan peitossa. Sumu hälveni kuitenkin todella nopeasti, sillä jo sillan toisessa päässä sumua ei ollut yhtään ja näkyvyys merelle oli erinomainen. Kun palasin takaisin Lappohjasta, tilanne oli ennallaan, vaikka olinkin arvellut sumun hälvenevän siihen mennessä toiseltakin rannalta. Mikä lie mahtoi aiheuttaa moisen sääilmiön?

Ojamolla

2011-11-03T09:57:00.001+02:00

Viime lauantaina oli Dyykkiremmi Vesipäiden sukelluspäivä Ojamolla, Lohjalla. Keymasterina toimi Klaus Berghem ja osallistujia taisi olla parisenkymmentä. Syksyinen sääkin suosi auringon paistaessa, joten mikäpä kaivoslammen reunalla oli viettää pinta-aikaa hyvässä seurassa. Harmi vaan, että itse lammessa näkyväisyys oli todella huono.

Ensimmäisen sukelluksen tein Jarkon kanssa ja tavoitteena oli mennä Kiinanmuuria seuraillen Tonttuluolalle, sieltä käydä katsomassa kalterit ja sinistä putkea seuraillen vastarannalle ja sitä kautta takaisin. Ei siis muuta kuin veteen ja suunnitelmaa toteuttamaan! Laiturilta kappaleen matkaan päästyämme selvisi, että näkkärit ovat surkeat muuallakin kuin vain laiturin nokassa. Onneksi oli laini jota seurata, muutoin olisi voinut mennä ihan kuupoiluksi koko sukellus, olihan tämä kuitenkin ensimmäinen kerta Ojamolla. Narua seuraten siis päädyimme Kiinanmuurille, jota pitkin etenimme aina sinne Tonttuluolalle asti. Joku muukin oli valitettavasti jo käynyt siellä, sillä paikka oli siltattu niin, että näkyväisyys tippui 10-20 senttiin. Vähän aikaa mietin mitä teen, ohjeiden mukaan yhden lainin piti viedä alaspäin sinne kaltereille. Harmi vaan, etten ollut pannut merkille mihin kahden muun narun piti mennä... Lyhyet tunnustelut jokaista lainia pitkin eivät paljastaneet kirkkaampaa vettä, joten päädyin nousemaan seinämää ylöspäin ja pikku hiljaa takaisin samaa reittiä kuin oltiin tultukin. Paluumatkalla Kiinanmuurin päällä harmitti huono näkkäri: ainakaan itse en juurikaan nauti nähtävyyksien "katselusta" lähes nollanäkkärissä.

Pinta-aikaa vietettiin nuotion ääressä makkaraa paistaen ja jutellen. Jarkko lähti kesken reissun, jotkut isot synttärikemut odottivat. Miehellä oli niin kiire, ettei muistanut ottaa edes räpylöitä ja maskia mukaan...

Ojamon kaivoslampi
Toisen sukelluksen tein Susanin ja Vesan kanssa, tällä kertaa Vesa sai johtaa tiimiä. En tiedä missä käytiin, jonkun tunnelin suuaukolla kuitenkin. Surkea näkyväisyys muuttui kuin taikaiskusta kristallinkirkkaaksi vedeksi, kun tuli katto pään päälle. Ja voi veljet, mikä sukeltajamagneetti sinne kaivoskuiluihin on kätketty! Harmi vaan, ettei luokitukset antaneet mennä sinne kiven sisään. Ojamollahan pitää olla ns. Ojamoluokitukset, ennen kuin pääsee sukeltamaan omatoimisesti kaivostunneleihin. Pieni, lähes piilotettu luolasukelluskipinä alkoi kuitenkin hehkumaan ihan jo pelkästä käynnistä siellä tunnelin suulla. Saas nähdä milloin joutuu lähtemään Introductory Cave Diver -kurssille... Käytävän suulta ryhmämme teki vielä kierroksen "jossain", Vesa tai Susan varmaan osaisivat kertoa tarkemmin. Huono näkkäri ei juuri kannustanut tutkimaan paikkoja ja seurailinkin mukana ihan turistina, mutta niin vain päästiin ihan samaan paikkaan kuin lähtiessäkin. Tältä sukellukselta palatessa tuntemukset Ojamoa kohtaan olivat aivan eri luokkaa kuin ensimmäisen dyykin jälkeen!

Sukellusten jälkeen käytiin vielä Lohjan keskustassa olevalla SSO:lla syömässä burgerit. Olin ajatellut käyväni kotimatkalla syömässä Veli Kebabilla Lohjan asemalla, mutta päätin sitten tutustua tähän "Ojamonkävijöiden" perinnepaikkaan. Ruuan puolesta Veli Kebab olisi vienyt voiton, mutta SSO:lla seura oli parempaa. :)

Ojamo on kohde, johon kannattaa tutustua. Sukeltaminen Ojamolla tapahtuu johdetusti, omin päin sinne ei saa lähteä sooloilemaan. Lisätietoja sukellusmahdollisuuksista ja toiminnasta Ojamolla yleensäkin löytyy Ojamo-portaalista.

Hylkysukellus 2012 Wreck Diving

2011-11-02T10:10:00.001+02:00

Kuluvana vuonna missasin töiden takia Hylkyseminaarin, onneksi ensi vuonna sellainen järjestetään taas. Hylkysukellus 2012 Wreck Diving -seminaari järjestetään jälleen Venemessujen yhteydessä Helsingissä, 11. helmikuuta 2012. Tähänkin tapahtumaan kannattaa rekisteröityä etukäteen, jos haluaa varmistaa paikkansa (nyt oli jäljellä 244 tikettiä). Rekisteröityminen hoituu täältä. Varsinaista ohjelmaa en ole vielä nähnyt, ennakkotiedot kertovat ohjelmasta seuraavaa:

On aika ja tarve tehdä katsaus hylkysukeltamiseen vuosi hylkyrekisterin julkistamisen jälkeen.

Mitä on tapahtunut hylkyjen kunnon suhteen? Millä hylyillä on sukellettu ja millä tavalla? Onko uusia hylkyjä löytynyt - mistä? Mitä tarttis tehdä?

Ohjelma täyttä asiaa ja uskomattomia kuvia ja videoita. Julistenäyttely, jossa huikeimmat hylkysukellusprojektit esittäytyvät.

Uutta tietoa pintaan -seminaari

2011-11-01T13:29:00.000+02:00

18. päivä marraskuuta järjestetään Helsingissä Uutta tietoa pintaan -seminaari. Seminaariin on vapaa pääsy, mutta tapahtumaan tulee rekisteröityä ennakkoon, koska paikkoja on vain rajoitetusti (tätä kirjoittaessa näytti olevan 20 paikkaa jäljellä). Rekisteröityminen onnistuu täältä.

Järjestäjänä toimii Helsingin yliopiston merihistorian opintokokonaisuus ja ohjelmassa on mm. ajankohtaista tietoa suomalaisen meriarkeologian tutkimuksista sekä Itämeren uusista hylkylöydöistä.

Tässä vielä tapahtuman tarkempi ohjelma:

9.00
Tutkijat Sallamaria Tikkanen, Riikka Alvik, Rami Kokko, Vrouw Maria -hanke: Vrouw Maria veden alla

9.40
Intendentti Maija Matikka, Museovirasto: Meriarkeologia tänään

10.00
Kahvitauko

10.30
Tutkija Eveliina Salo, Museovirasto: Hossan järviarkeologinen inventointi

10.50
Tutkija Riikka Tevali, Museovirasto: Hylky kuivalla maalla: Porin Kallonlahden hylky

11.10
Tutkija Minna Leino, Museovirasto: Vedenalainen Suomenlinna, inventoinnista näyttelyksi

11.30
Dr Juha Flinkman, Badewanne Oy: Wrecks on film - International interest on Baltic Sea wrecks

12.00
Lounastauko

13.00
Survey Manager, Task Force Manager Finland, Simon Bonnell, Nord Stream AG: Overview to Nord Stream's seabed studies along the Baltic Sea Pipeline route

13.40
Senior research officer Stefan Wessman, National Board of Antiquities: Nord Stream - Protecting UCH during the planning and construction of a natural gas pipeline

14.20
Keskustelua

15.00
Kahvitauko

15.30
Göran Ankarlilja, AquaArkeologen Sweden: The horrible night in 1566 and the loss of the Danish-Lübeck fleet. - Maritime archaeological investigations of an almost vanished fleet.

16.00
Ola Oskarsson, Marin Mätteknik Sweden: Ghostship, an intact 17th century Dutch merchantman found in the Baltic Sea. - Non intrusive archaelogy at 130 m waterdepth.

16.30
Keskustelua

Lisätietoa tapahtumasta löytyy Snorkkeli.netistä.

Tiedonsiirto-ongelma ratkaisuineen

2011-10-28T20:24:00.000+03:00

Jyrängön reissun jälkeen en onnistunut siirtämään sukelluksia pöytätietsikalle sukellustietokoneesta. Normaalisti kuvioni menevät niin, että kytken tiedonsiirtotilassa olevan Vytecin kiinni tietsikkaan Suunnon omalla USB-kaapelilla, jonka jälkeen lokiohjelma lataa uudet sukellukset. Tällä kertaa homma pysähtyi siihen, kun sukellustietokonetta ei löytynytkään. Eipä tuo nyt ihan uutta ole, Suunnon koneet kun eivät ole niitä kaikkein luotetuimpia tuon tiedonsiirron suhteen. Joskus on liittimet liian likaiset tai lokikirjaohjelman tiedonsiirtoasetuksissa on väärä nopeus, milloin mitäkin. Liittimien puhdistukseen voi muuten käyttää ihan tavallista pyyhekumia, sillä saa helposti kontaktit puhtaaksi jos ovat päässeet pinttymään. No, tällä kertaa ei auttanut Suunnon sovittimen heiluttelu, uudet käynnistykset ja muut vastaavat normikikat joita atk-vehkeiden kanssa tavataan tehdä. Kun sama tilanne jatkui läppärilläkin kokeiltaessa, oli aika tunnustaa jotain olevan pielessä: joko kaapeli tai Vytec oli viallinen. Epäilykset kohdistuivat kaapeliin, jonka säilytys oli juuri sellaista kuin näin suurpiirteiseltä kaverilta voi odottaakin. Koska sukelluksia kuitenkin pysyy koneen muistissa aika paljon, ei korjaustouhuilla ollut niin kiire. Päätin odottaa ja kokeilla vielä jollain toisella koneella, että vika on varmasti kaapelissa. "Kiukunlähteen" reissun jälkeen Jukan kone saikin toimia testikappaleena. Testi osoitti, että vika on kaapelissa, joten vaihtoehtoja oli kaksi; joko hankkia uusi kaapeli tai korjata vanha.

Valmistauduin vaativaan kaapelinkorjaustehtävään puhaltelemalla muutamassa vuodessa kertyneet pölyt ja hämähäkinseitit Welleristä sekä etsimällä tinan imusukkaa ja kolvin pieniä kärkiä - turhaan. Onneksi sentään tinarulla löytyi siitä kolvin vierestä. Imusukkaakin olin pyöritellyt parin viime kuukauden sisällä jossain, mutta ei sitä vaan löytynyt... On varmaan samassa paikassa kuin yleismittarikin. Kun osa tarvikkeista oli siis löytynyt, oli aika avata kaapelin sukellustietokoneeseen tuleva pää. Pari ruuvia auki ja jo ensivilkaisulla selvisi vikakin: yksi johdin oli katkennut juotoksen juuresta. Helppo homma noin periaatteessa, mutta olihan tuossa tekemistä ilman imusukkaa tai imuria. Onneksi piirilevyllä oli rutkasti tyhjää tilaa, sillä tuolla Wellerin leveällä kärjellä olisi muutoin ollut takuulla tuhoava vaikutus. Aikani kun ähersin piirilevyn kimpussa, niin sain sen piuhankin kiinni. Jotenkin se tuntui helpommalta kun aikoinaan opiskeli RTV-mekaanikoksi. Ei muuta kuin kotelo kiinni ja testaamaan kaapelin toimivuus: taas toimii.

Tämä oli nyt varmasti sellainen työ, että olisi pitänyt jättää sen tekeminen valtuutetulle Suunto-huollolle. Olisikohan tullut halvemmaksi ostaa uusi kaapeli vai korjauttaa vanha? Onneksi sai ehjättyä edes tuon, ettei kaikkea tarvitse heittää roskiin kun vähän hajoaa. Ja tämän kanssa ei ole niin nuukaa, jos sattuu oma korjaus pettämään kesken käytön - elämää ylläpitävien laitteiden kohdalla kun tilanne on vähän toinen.

Tällaisia askarteluja tällä kertaa, huomenna olisi tarkoitus käydä tutustumassa Ojamoon. Palannen aiheeseen tuonnempana.

Sukellus Kiikunlähteeseen

2011-10-27T12:34:00.001+03:00

Pieni, taimenrikas ja kirkasvetinen lampi idyllisessä maalaismaisemassa - siinäpä lyhyt kuvaus Kiikunlähteestä. Hiekkatie menee ihan lammen vierestä, joten autolla pääsee ihan kohteen viereen (kovin monelle autolle ei tosin tilaa löydy). Itse veteenmeno onnistui helposti rannasta, josta pääsi kahlaamaan nopeasti syvenevään veteen. Ei siellä syvää tosin ollut missään kohtaan, veteenmenopaikallakin taisi maksimit olla noin 1½ metriä.

Kiikunlähde Hollolassa, matala pää.
Lammessa on selkeästi kaksi erillistä osaa, ainakin sukeltajan kannalta: syvä ja matala pää. Syvässä päässäkin tuo syvyys on hyvin suhteellista, vettä kun löytyy maksimissaan noin 4 metriä. Matalaa riitti huomattavasti enemmän, syvyys vaihteli metrin ja kahden välillä. Matalassa päässä pohja oli sammalta muistuttavien vesikasvien peitossa ja uteliaat taimenet tulivat tutkimaan sukeltajia jo veteenmenopaikalta. Taimenia olikin paljon ja ne tykkäsivät seurata sukeltajan takana turvallisen etäisyyden päästä. Lähestyttäessä syvempää päätä oli lammen pohjassa kaatuneita puita, jotka olivat suorastaan kuvauksellisia. Varsinkin rantapenkereiden tuntumassa maisemat olivat välillä jopa akvaariomaisia.

Maisema muuttui syvän ja matalan rajalla todella nopeasti: yhden puun ylittämisen jälkeen pohja laskeutui eräänlaiseksi kanjoniksi, jonka pohjalla oli puhdasta, hienoa hiekkaa. Kanjonin toisella reunalla oli isoja, kaatuneita puita, joiden juurakoissa ja oksistoissa taimenet välillä lymyilivät. Kanjonia riitti muutamia metrejä, jonka jälkeen kanjoni laajeni kuopaksi, jonka pohjaa koristivat useat eri lähteet. Hieno hiekka oli jatkuvassa, kuplivassa liikkeessä lähteistä työntyvän veden ansiosta. Erinomaisen hienon näköistä, en ollut ennen nähnytkään noin voimakasta lähdetoimintaa pinnan alta käsin! Kuopan reunat nousivat jyrkästi ja täällä tunne akvaariosta oli vieläkin voimakkaampi kuin aiemmin matalalla. Tarkennuksena sanottakoon, että pidin tuota siis ehdottomasti positiivisena tuntemuksena. :) Veden lämpötila oli muuten tasaisesti 5 astetta syvyydestä riippumatta, johtui varmaan juuri tuosta aktiivisesta lähde-esiintymästä. Lähteiden luona oli myös vedenottoputki, joten varoimme silttaamista erityisesti putken lähellä. Paluumatkalla tosin selvisi (tosin ei suinkaan näköhavainnon avulla), että kuopassa oli toinenkin vedenottoputki.

Kuopasta päästyämme lähdimme parini kanssa uimaan takaisin toiseen päähän. Jossain vaiheessa kaverini osoitti jotain ja vähän aikaa yritin etsiä mitä kaveri oikein tarkoitti. Mieleen hiipi ajatus, josko aiemmin näkemämme joutsenet olisivat olleet siinä lähellä ja ajattelin kurkistaa pinnalta näkyisikö isoja siivekkäitä jossain lähellä. Ei näkynyt, mutta vihainen mummo veneessä näkyi! Fiilikset laskivat nopeasti heti mummon avattua suunsa ja päätin suoda parillenikin mahdollisuuden päästä kuulemaan viisauden sanoja ja kävin nykimässä pari kertaa räpylästä peukuttaen sukelluksen. Pinnalla kaverin tervehdykseen mummeli vastasi perisuomalaisen hyväntuulisesti tivaamalla kenen luvalla olemme sukeltamassa lammessa. Mahdollisimman neutraalisti ja rauhallisesti totesin, että sukellustoiminta rinnastetaan uimiseen ja on siten sallittua joka miehen oikeudella aika laajalti. Ei kelvannut tämä selitys vaan meidän olisi kuulema pitänyt tietää, että kaksi taloa ottaa vettä tuolta montusta. Jäi epäselväksi olisiko pitänyt osata katsoa kristallipallosta vai mistä, kun ei rannalla ollut mitään kieltoon viittaavaakaan ja lammen matalassa päässä olleelta talolta traktorillaan pöristellyt mieskin oli vain moikannut meille hyväntahtoisesti. Se kyllä tuli selväksi, että muori oli ottanut rekisterinumerot ylös ja lupasi "ilmoittaa kuntaan" meistä. Olihan se mummon huoli vedenottoputken tukkeutumisesta ymmärrettävää, varsinkin kun pinnalla kellui hirmuinen vesikasvipilvi matalassa vedessä möyrimisen tuloksena. En viitsinyt alkaa kertomaan, ettei siellä pohjalla ole mitään roskia ja tarjouduin käymään tarkistamassa ne venttiilit ja puhdistamassa ne mahdollisista roskista. Hyvä ettei tullut airosta sen takia... Siinä vaiheessa kun mummo veneessä päätteli meidän olevan kerrostaloasujia (mikä muuten ei omalta kohdaltani pidä edes paikkaansa) ja alkoi epäilemään käsityskykyämme ja varmaan selväjärkisyyttäkin ihan noin yleisesti, päätin poistua pinnan alle. Onneksi mummo luovutti ja palasi rantaan. Paluumatka rantaan meni huomattavan huonoissa fiiliksissä ja kun vilukin alkoi hyräytellä, niin nousin pinnalle ja uin loppumatkan pinnalla Michelin-ukkona puku kaasua täynnä.

Sukellukselle tuli mittaa hiukan vajaa tunti, vaikea sanoa varmasti kun mittarit ja koneet lakkasivat välillä laskemasta sukellusaikaa liian matalan syvyyden takia. Kamoja autoon pakatessa sukeltamaan lähtiessä ohiajanut pappakin tuli traktorillaan takaisin, eikä vieläkään kipannut päällemme kirousten tulvaa lammessa sukeltamisen takia.

Kuivista pois heittäessäni huomasin, että huolimattomuus kaulamansetin takia oli kostautunut ja pukuun oli tihkunut vettä mansetista. Ilmankos alkoikin paleltaa! Kuivahupullahan tuosta mansettiriesasta päästäisiin, mutta huppu on edelleen hankintalistalla. Tilaushalukkuutta rajoittaa hinta, sillä asennettuna Loitokarin huppu kustantaakin lähes 500 euroa. No, sehän sattuu vain köyhään...

Yhteenvetona voin todeta, että lampi olisi tutustumisen arvoinen paikka. Erityisesti syvän päänsä osalta tarjolla olisi hienoja maisemia jotka hakkaavat Melkun "tarjonnan" sata-nolla, mutta lammen rannalla asuvan mummon rauhan takia sukeltamista kohteella lienee syytä harkita pariinkiin kertaan. Sääli.

Kiikunlähteelle huomenissa

2011-10-25T12:00:00.000+03:00

Olisi tarkoitus lähteä huomenna tutustumaan Kiikunlähteeseen. Paikka on matala ja kirkasvetinen lampi, jossa on kuulemani mukaan kuvaukselliset olosuhteet: kasvillisuutta pohja täynnänsä, lähteitä ja taimenparvia. Lähdetoiminnan takia vesi on suht' viileää, tosin sitähän se on Suomessa syvemmällä aina.

Tuossa vielä linkki Pasi Laineen videoon Taimenia, Hollola.

Iso-Melkuttimen veteenmenopaikka vastarannalta nähtynä. Oranssi täppä on portaiden luona oleva ambulanssi.
Tuli sunnuntaina käytyä Melkulla kastelemassa pukua ja keli oli aika tyyni kuten kuvastakin näkyy. Rappuset ja varustetasanne saivat kaikilta paikallaolijoilta kehuja ja autoja oli tungokseen asti. Vesi oli raikasta, näkkärit ei kuitenkaan ihan parhaat mahdolliset.

Jyränköä tuplaten

2011-10-17T19:16:00.000+03:00

Sunnuntain ohjelman muodostui kahdesta sukelluksesta Jyrängöllä, Heinolassa. Nelihenkinen sukellusryhmämme saatiin kasaan Heinolassa Teboililla, josta suuntasimme kohti Casinon rantaa. Jätimme yhden auton Casinolle ja siirryimme lähtöpaikalle Kumpeli Span rantaan. Tukevalla laiturilla on hyvä koroke jonka päältä laitepaketti on helppo pukea, ja veteen pääsee näppärästi hyppäämällä suoraan laiturilta. Jo laiturin luona oli sen verran virtausta, että helpointa oli pitää laiturista kiinni viimeistäkin sukeltajaa odotellessa.

Kun kaikki sukeltajat olivat vedessä, kerrattiin vielä suunnitelma: suurinpiirteisellä kompassisuunnalla kohti väylämerkkiä viitisen minuuttia, jonka jälkeen enemmän tai vähemmän virran mukana Casinon rantaa kohden. Jarkko piti perää kameran kanssa, Markus hoiti suunnistamisen. Minun ja Jukan tehtäväksi jäi siis vain nauttia sukelluksesta. Alun sukellus poikkivirtaan oli tapahtumaköyhää: tasaista hiekkapohjaa jota rikkoivat vesikasvit syvyyden ollessa noin 2½ metriä. Kun sukellus kääntyi sitten virran suuntaiseksi pystyi nauttimaan helposta etenemisestä syvyyden pikku hiljaa lisääntyessä. Markus piti yllä hiukan kovempaa tahtia mihin olen tottunut, välillä joutui jopa spurttaamaan edellämenijöiden pitämiseksi näköpiirissä.

Varsinaiset sukellusmaisemat avautuivat vasta kun pääsimme syvemmälle. Tasainen pohja vaihtui rikkonaisempaan, jossa vuorottelevat niin savi- kuin hiekkaseinämät ja laajat louhikot. Väliin virta vei sukeltajia vähän turhankin kovaa, joissain paikoissa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Tässä vaiheessa viimeistään osoittautui, ettei kuvaajaa kannata laittaa viimeiseksi: kuvauksellisten paikkojen kohdalla jonomuodostelma pyrki venymään, kun Jarkko pysähtyi tai hidasti vauhtiaan ja etupää jatkoi matkaansa. Kertaakaan ryhmä ei kuitenkaan hajonnut, vaikka näkyväisyys ei ollutkaan mitenkään mairitteleva. Jarkon sijainti näkyi hyvin lamppujen loimottaessa tummassa vedessä ja muilla valaistuksesta huolehtivat Scubamafian 6-lediset kanisterilamput. Hyvien valojen merkitys korostuu mm. juuri tuollaisten huonompien näkkäreiden aikaan, varsinkin kun meidän tapauksessamme melko voimakas virta vielä vaikeutti ryhmän kasassa pysymistä. Jyrkänteiden ja isojen kivien katveessa oli rauhallista, kun virta ei vienyt minnekään. Ehkä hauskimpia virran muovaamia kohtia olivat saviseinämät, joihin vesi oli kuluttanut pieniä "luolia". Jotkut luolat olivat rapujen asuttamia, useimmat olivat kuitenkin tyhjillään. Sukelluksen loppupuolella pohjassa olevasta rojusta pystyi hyvin päättelemään, että lähestyimme Casinon rantaa. Tyhjiä pulloja olisi vaikka kuinka, kun vain joku keräisi ne pois. Jonkinlainen aware-tapahtuma Jyrängöllä olisi varmaan paikallaan.

Rantaan päästyämme heitimme kamat pois ja muut lähtivät hakemaan autoja minun jäädessä vahtimaan varusteita. Kun autot oli haettu ja sukellusroippeet lastattu toista sukellusta varten, päätimme viettää pinta-aikaa läheisessä ravintolassa nimeltä Kettu ja kana. Ruokalistalta löytyi sivullinen erilaisia kanaherkkuja ja sen verran maistuvaa sapuskaa tuolta sai, että uskonpa jatkossakin Jyrängön sukellusreissuilla tuolla käyväni.

Toinen sukellus noudatteli samaa lähtöpaikan kuin pääpiirteisen reitinkin osilta, ainoastaan ryhmän järjestys kääntyi vastakkaiseksi Jarkon mennessä keulille kameran kanssa. Myös vauhti hidastui jonkin verran. Maisemat olivat hyvin pitkälti samoja, tällä kertaa osuimme sytytinlaatikoille, jotka muistin jo aiemmilta käynneiltä. Ensimmäistä laatikkoa Jarkko ei saanut kuvattua, mutta toisella sain jo Jarkon huomion käännettyä niin, että laatikkokin tuli ikuistettua jälkipolville. Muutaman metrin päässä laatikolta oli taas saviseinämä luolineen: tällä kertaa luolat olivat isompia ja yhdessä jurotti aikamoinen matikka. Kala oli kuitenkin epäluuloinen kirkkaiden valojen suhteen ja pysyi onkalossaan, kunnes kyllästyi ja singahti ulos ja suoraan Jarkon naamalle. Kuulema tuli sekin tallennettua! Toivottavasti saan pienen videoleikkeen tuosta tänne Osapaineeseen. Loppumatkalla näin vielä pienehkön hauen, joka oli suvantopaikassa kivien välissä. Rapuja näkyi tällä sukelluksella enemmän, johtui ehkä siitä kun menimme hiukan syvemmälle ja enemmän lohkareisessa maastossa kuin aiemmalla sukelluksella. Aivan sukelluksen lopuksi oli pakko viittoa Markus viemään meidät pois, koska pohja tasottui noin kuuden metrin paikkeilla piirteettömäksi tasangoksi. Jouduimmekin uimaan taas poikkivirtaan, joka oli huomattavan puhalluttava kokemus. Kun pohjassa alkoi tulla vastaan rojua ja virta sen kuin vahvistui, tuli mieleen että kyseessä saattoi olla sillalta heitettyä tavaraa ja meidän harhaantuneen liian pitkälle alajuoksulle. Sillaltahan alkaa huomattavasti kovempi myllytys virran painuessa kapeampaan ja jyrkempään uomaan. Onneksi nousimme pintaan kuitenkin aivan Casinon rannasta, sukellusaikaa tuli tällä kertaa tasasn tunti.

Molemmat sukellukset olivat hienoja. Ensimmäinen palautti vanhoja muistikuvia, jolloin toinen sukellus oli helpompi suorittaa tutummassa ympäristössä. Molemmat dyykit suoritettiin samoilla tuplilla (2x12/232) ja kaasua jäi minullakin reilut 50 bar vaikka taisinkin tällä kertaa olla se isoin kuluttaja. Suosittelen tutustumaan Jyränköön, jos täällä suunnilla sattuu liikkumaan eikä kohde ole jo ennestään tuttu.

Jyrängölle mars!

2011-10-15T20:31:00.000+03:00

Se olis huomenna sitten edessä dyykki tai pari Jyrängöllä. Reilu vuosi onkin vierähtänyt edelliskerrasta, ainakin näin ulkomuistista heitettynä. Odotuksissa on ainakin hienoja, virtaavan veden rakentamia pohjan muotoja, propsinippuja, kiviä ja rapuja. Saattaahan siellä osua vastaan joku tyhjä pullokin... Jarkon kuvauskalustokin lähtee mukaan, joten valoakin pitäisi olla mukavasti tarjolla päävalojen lisäksi. Virtauksista, näkkäreistä ja muusta ei tietysti ole tietoakaan, mutta huomennahan se selviää. Naputtelen taas jonkinlaista reissukertomusta, kunhan tuolta on kotiuduttu ja aikaa löytyy.

Joskus ei muuten tartte mennä Jyrängöllä edes veteen, kun löytää sukelluskamaa; esimerkkinä toimikoon vaikka viime vuonna rannalta löyynyt bailout-pullo, joka tosin löysi oikean omistajansa nopeasti. :)

Maanantai-ilta Melkulla

2011-10-12T21:31:00.000+03:00

Keväällä, tarkemmin sanoen toukokuun viimeinen päivä, lupasin käyväni Melkulla seuraavan kerran sinkkupaketilla ja kameralla varustautuneena. Sunnuntai-iltana Jarkko mainitsi lähtevänsä maanantaina testaamaan uusia kuvausvaloja Melkulle ja ajattelin lunastaa tuon oman lupaukseni. Ei muuta kuin maanantaina sinkkupaketti kuntoon ja auto pakaten. Siinä sivussa vääntelin yksinkertaiset tuet sinkkupullolle, ettei pullo heilu donitsin keskellä sivusuunnassa. Pakettia kasatessa vaihdoin myös painemittarin letkun ihkauuteen, vähän sopivamman mittaiseen. Ensimmäistä kertaa paineistaessani systeemin tuli letkun liittimen juureen tuollainen pikkusormenpään kokoinen patti pihinän säestyksellä... Tarpeetonta lienee sanoakin, että vaihdoin letkun takaisin vanhaan ennen Melkulle lähtöä.

Sateen piiskatessa tuulilasia kurvailin viisnelosta kohti Räyskälää ja muistelin kaiholla edellisen päivän auringonpaistetta. Asfaltin muuttuessa soraksi sai vauhdin tiputtaa aivan mateluksi vesilätäköiden takia. Olin melkoisen varma, ettei rannassa ainakaan autopaikoista ole pulaa kelin ollessa niinkin kostea ja kas kummaa, tyhjä parkkipaikkahan siellä odotti. Sammutin auton ja heti perään Jarkon auton valot alkoivatkin jo näkyä: nappiajoitus siis! Iltakin hämärsi nopeasti, eli ylimääräistä valoa ei ainakaan olisi haittaamassa Jarkon lampputestiä.

Varusteita kasattaessa todettiin ScubaMatin puuhaaman varustetasanteen ja portaiden erinomaisuus: hienoa, että omalta alueelta löytyy ihmisiä, joilla on sekä halua että kykyä tehdä pyyteentöntä työtä harrastajien eteen!

Portaita alas kavutessa tuntui ettei sinkkupaketti paina mitään. Mietin vielä portailla, etten viitsi lähteä hakemaan painovyötäkään Jarkon autosta (jonne se oli jäänyt edellisenä iltana), vaan vedän sukelluksen ihan teräspullon omalla painolla ilman lyijyä. Menihän se niinkin, mutta kivaa se ei ollut puku ja liivi tyhjänä. Kaloja oli ihan kivasti koko sukelluksen ajan, pääasiassa olimme aika matalassa vedessä missä kalojakin oli enemmän. Isoja, sellaisia pari- kolmesataa grammaisia ahvenia oli useita, pienempiä affenia oli koko ajan näkyvillä. Särkikin kävi jossain vaiheessa kimaltelemassa lähes valon rajoilla. Sukelluksen aikana näin ainoastaan yhden ravun, enkä yhtään haukia. Tosin en tuolta kohtaa haukia olisi oikeastaan lähtenyt etsimäänkään. Jarkon 50-wattiset hidit olivat vaikuttava näky, erityisesti valojen ollessa juuri pinnan alla ja katsojen ollessa pinnalla! Vielä en ole nähnyt millaista videota valoilla sai, mutta varmaankin aika hyvin onnistuneita pätkiä on luvassa.

Sukelluksen jälkeen varusteet pysyivät puhtaina kun ei tarvinnut könytä pitkin maita ja mantuja, tästäkin kiitos Matille näin julkisesti. Autoa pakatessa ajattelin, että kyllä tuolla Iso-Melkuttimella voi vielä syksyn mittaan käydä toistekin, kun tuo sinkkupakettikin on olemassa. Ja mieluiten vielä pimeän aikaan, kun kaloja on liikkeellä - pelkkää mutaa ei viitsi edelleenkään lähteä katselemaan. Perheenkin voisi ottaa mukaan syksyiseen iltaan laavulle nuotion loimuun...

Kalbådagrundilla

2011-10-11T20:46:00.000+03:00

Sunnuntaina pääsin töistä oletettua aiemmin kotiin, joten kerkesin nukkumaan viitisen tuntia ennen lähtöä. Nukkumaan mennessä käväisi mielessä, että tuo ylimääräinen uni tulee tarpeeseen, ja niinhän se tulikin. Herättyäni olo oli kuitenkin pirteä, vaikka olisihan se uni maistunut pidempäänkin. Onneksi olin pakannut varusteet jo valmiiksi, joten ei tarvinnut muuta kuin nakata kamppeet autoon ja suunnata kohti Emäsaloa.

Viimeistään kaunis syksyinen päivä sai hyvälle tuulelle ja veneen lastaus sujui jouheasti viileästä tuulesta huolimatta. Koska matkaa oli aika reilusti, päätimme laittaa kuivapuvut päälle jo rannassa. Kuivapuku ei olisi ollut tarpeen ainakaan roiskeiden takia, sillä aallokkoa ei ollut käytännössä ollenkaan. Ulompana tuli loivaa maininkia, joka ei haitannut ajoa ja plaanissa matka taittui suht' ripeästi. Sen verran kylmää jo oli, että puku piti olla päällä, koska ajoviima puhalsi muutoin aluspuvun läpi.

Kohteella ajoimme koordinaattien mukaan niin tarkkaan kuin pystyimme ja tiputimme hylkyshotin. Ajatuksena oli, että naaraamme hylyn kevyellä punnuksella ja ankkuroidumme sitten tuulen yläpuolelle. Näin teimmekin, tosin tuulen suuntaa oli vaikea arvioida koska tuulta ei kerta kaikkiaan ollut, ainoastaan mainingit keinuttivat venettä. Ankkuroiduimme siis niin, että mainingit painaisivat meidät poijulle, mutta toisin kävi: pintavirtaus siirsi meidät kauas kohteesta, mutta päätimme ajaa tuon välin moottorilla kun ensimmäinen pari olisi valmis. Näin tehtiinkin ja a-lippu nostettiin merkiksi, että vedessä on sukeltajia. Harvoin merellä on niin tyyntä, että lippu roikkuu aivan velttona. Kyllä kelpasi istuskella ponttoonilla keskellä Suomenlahtea lokakuisen auringon lämmittäessä!

Kalbådan majakka.
Kun lopulta pääsimme itsekin hylylle, osoittautui se melkoisen hienoksi kaksimastoiseksi purjelaivaksi, joka on todennäköisesti uponnut 1700-luvun lopussa. Aluksella on ollut lastinaan uskoakseni hamppua tai pellavaa, asiantuntemus ei riitä sen kummempaan määrittelyyn. Laivakello puuttui ja laivakellon telinekin oli kaatunut taaksepäin. Oikein päin olevan hylyn keulan molemmin puolin löytyvät isot ankkurit, mittailin silmämääräisesti toisen ankkurin tukkia ja eiköhän sen pituus asetu jonnekin neljän, viiden metrin välille. Massiivinen ankkuripeli sijaitsee juuri laivakellon telineen etupuolella. Kansilaudoitus on kärsinyt jonkin verran, molemmat mastot ovat jäljellä, ainakin jonkinmittaiset tyngät. Kannella näkyi plokeja ja jokusia savi- sekä posliiniastioita, perästä löytyi myös ainakin rikkonainen, vihreä pullo sekä puukahvainen lapio tms (en nähnyt kuin kahvan ja pätkän vartta). Peräsin on myös paikoillaan.

Hieno ja selvästi kohtuullisen vähän sukellettu kohde, jonne pitää yrittää vielä toisenkin kerran syksyn mittaan!

Kalbådagrundille sunnuntaina

2011-10-07T19:57:00.001+03:00

Merisää ja aaltoennuste lupaavat sunnuntaiksi nättiä keliä, joten veneen keula suunnataan silloin kohti Kalbådagrundia. Tavoitteena olisi päästä katsomaan minulle entuudestaan tuntemattoman purjelaivan hylkyä, joka on kuulemani mukaan varsin hyvässä kunnossa (ankkurit ja mastot tallella jne). Toivottovasti tämän päiväinen myrsky ei ole pilannut näkyvyyksiä tai aiheuttanut voimakkaita virtauksia. Jos keli onkin ennusteista huolimatta huono, niin sitten täytyy tyytyä johonkin lähempään varakohteeseen.

Kävin eilen sekoittelemassa sopivat kaasut sukellukselle, samalla reissulla kävin hakemassa tallille pari pulloa happea ja yhden heliumlekan. Kaasupoolin alennuksillakin nuo kustansivat reilut kolmesataa euroa, hapen osuus tuosta oli jotain vajaat 60 euroa. Ei ole helikka halpaa...

Eipä tässä muuta kuin pakkaamaan varusteet jo valmiiksi, kun huomenna on työnantajan järjestämää muuta ohjelmaa. Toivottavasti reissun jälkeen on positiivisia kommentteja kerrottavana!

Kopsuon lahti

2011-09-29T21:51:00.000+03:00

Eilen kävin tekemässä iltadyykin Vesivehmaan lähistöllä olevalle Kopsuolle. Ennakkotietojen mukaan kohteena oli kallioseinämä, joka ulottui aika tarkasti 40 metrin syvyyteen asti käytännössä pystysuorana. Veteen pääsi tyylikkäästi mökkilaiturilta, kunhan oli ensin kavunnut jyrkän mäen alas. Laiturilta tuli uintimatkaa parisensataa metriä kallion juurelle, josta lähdimme sukeltamaan kohteen hyvin tuntevan kaverin opastamana. Pienten paineentasausvaikeuksien jälkeen pääsimme aloittamaan varsinaisen sukelluksen kallion kuvetta pitkin.

Vesi oli ruskean keltaista, mutta niinhän se on Päijänteellä yleensäkin. Mittareiden lukemiseen piti käyttää valoa käytännössä heti pinnan alle päästyä, niin tehokkaasti tuo vesi söi valon. Parin hukkaaminen olisi ollut todella helppoa, valotkaan eivät näkyneet muutamia metrejä kauempaa, silloinkin niillä piti osoittaa lähes toista kohti. Sakkaa ei kuitenkaan hirveästi ollut, välillä oli jopa suhteellisen kirkkaitakin kohtia, että ei se nyt aivan onneton näkkäri ollut... Kallioseinämä olisi ollut varmasti hieno, jos sen olisi vaan nähnyt paremmin. Nyt kun siitä näki vain pienen rippusen kerrallaan, hävisi jylhyyden vaikutelma samalla. Onneksi sukelluksen aikana näkyi ahvenia (pari isompaakin), hauki, made ja paljon rapuja. Neljässä kympissä oli (todennäköisesti) jonkun sukeltajan vanha suosikkilelu näytillä, tiedä sitten oliko vanha viety pohjalle kun oli tullut uusi hankittua...

Ilman paluumatkan runsasta rapuasutusta olisi sukelluksesta jäänyt paljon huonompi vaikutelma, onneksi ravut jaksoivat ilahduttaa läsnäolollaan. Näkkärit olivat kuulema kohteelle poikkeuksellisen kehnot ja sain jo kutsun tulla käymään joskus uudemman kerran, jos sattuisi näkyvyys olemaan silloin parempi. Olisihan tuo ihan kiva paikka nähdä enemmänkin. Millainen lie sitten talvella, ehkä sen voisi selvittää tulevalla jääsukelluskaudella.

Sisävesiä ja kirjaostoksia

2011-09-28T12:17:00.001+03:00

Tänään ajattelin käydä pitkästä aikaa sukeltamassa sisävesissäkin ja suunnata Kopsuon lahdelle, Vesivehmaan lähelle. Paikka on minulle entuudestaan tuntematon, mutta kuulema sieltä pitäisi löytyä kalliojyrkännettä noin neljäänkymppiin asti. Tällä kertaa ajatuksena on tehdä lähes suoranoususukellus ilman dekokannuja tai muita hilavitkuttimia. Kaasunakin on pelkkää nitikkaa (ean28) ilman heliumterästyksiä. Tosin jos olisin tiennyt pulloja täyttäessäni seuraavan sukelluksen kohteen olisin kyllä vähän helluakin voinut pulloihin lirauttaa. Jos korvat toimii ilman ongelmia, niin Kopsuolta lähdettäneen vielä käymään Pulkkilanharjulla vetämässä matala fiilistelysukellus sinkkukamoilla. Karisalmella tulikin käytyä alkuvuodesta, silloin kun salmi oli vapautunut jäiden kahleista, mutta selkävedet olivat vielä jäässä.

Kävin eilen hakemassa Suomalaisesta Sukellus pimeyteen -kirjan, kun oli niin houkuttelevasti hinnoiteltu. Hintalapussa oli 7,95 euroa, en nyt katsonut vieläkö siitä höylättiin 20 prosenttia pois. Muutenkin Suomalaisen alessa on muutamia ihan hyviä sukelluskirjoja, mm. Jack Jacksonin "Hylyt - Maailman kiinnostavimmat sukelluskohteet", kannattaa käydä katsomassa jos kirjahyllyyn haluaa sukellusaiheista täytettä...

Retki kasuunihylylle ja Edmundille

2011-09-26T09:38:00.000+03:00

Eilen sukellustukialus Deeptech teki reissun Helsingin edustalla olevalle kasuunihylylle ja paluumatkalla Porkkalan Merikylään käväistiin vielä Edmundilla. Keli oli aivan upea, meri oli lähes tyyni ja aurinkokin jaksoi paistaa syksystä huolimatta lämpimästi. Hienosta säästä huolimatta reissun parasta antia tarjoili kuitenkin kasuunihylky.

Kasuunihylky on hyvin säilynyt hylky, joka on uponnut joskus 1700-luvun loppupuolella tai aivan 1800-luvun alussa noin 60 metrin syvyyteen. Pituutta hylyllä on karvan verran vajaat 30 metriä ja leveyttä hiukan reilut 6 metriä. Runko on ehjä ja kannella oli irtainta esineistöä enemmän kuin millään aiemmin käymälläni hylyllä. Vähintäänkin 200 vuotta paikoillaan maanneet plokit, köydet, kattilat ja tykit loivat todellakin tunnelman aikakapselista. Kannelta tykkejä löytyy kuusi kappaletta, kolme molemmin puolin ja kaikki ulkona tykkiporteista. Partasuisen miehen keulakuva on romahtanut pohjaan ja on osin puutavaran peitossa. Ehkäpä komein yksityiskohta eli laivakello oli kesän aikana irronnut paikoiltaan ja nostettu tämän kuun aikana Merivartioston toimesta. Oli hauska tunne tunnistaa samoja kohteita, mitä Badewannen kuvaajat olivat ikuistaneet aiemmin. Samoin hylystä tehtyjen piirrosten ansiosta sukellus oli helppo suunnitella jo pinnalla: "Haluaisin nähdä ainakin tuon, tuon ja tuon kohdan. Sen jälkeen voitaisiin mennä tuonne ja..."

Mikähän siinäkin muuten on, että Merivartiosto saa nostaa ankkureita, potkureita ja näköjään vaikka laivakellojakin "yhteisen hyvän" nimissä, mutta "tavalliselta kuolevaiselta" se on ankarasti kielletty? Loppuviimeksi sillä ei ole hylyllä sukeltavan henkilön kannalta väliä ovatko puuttuvat esineet nostettu yksityisen vai viranomaisen toimenpitein, lopputuloshan on ihan sama: hylyltä puuttuu tavaraa.

Museoviraston rekisteriportaalissa on lisää tietoa kasuunihylystä ja alun toistakymmentä kuvaakin.

Pikkuhiljaa sukeltajaryhmät palasivat tukialukselle ja viimeisiä odotellessa vartiolaiva Merikarhu tuli norkoilemaan muutaman sadan metrin päähän. Kiltisti laiva kuitenkin pysytteli kauepana A-lipulla merkitystä aluksestamme, eikä se osoittanut suurempaa mielenkiintoa kohteelta poistuessammekaan. Tasaisessa kelissä suuntasimme kohti Porkkalaa ja pienen mietinnän jälkeen kohteeksi valikoitui Edmund. Edmundista olen kirjoittanut aiemminkin, joten tarkempi kuvaus saa nyt jäädä.

Tällä kertaa pyörimme enemmän pohjan tuntumassa tutkien niin kaatuneita mastoja rusteineen kuin pohjalla lojuvia naakelipenkkejä ja kauniisti kaiverrettuja puuosiakin. Perästä nousimme kannelle ruorin luokse ja siitä jatkoimme suurin piirtein kannen tasalla kohti keulaa. Keulassa kävimme katsomassa aina yhtä komean ankkuripelin lisäksi ankkurit (keltainen poiju oli muuten kiinnitetty kannella olevaan ankkuriin) ja ranapalkit. Pohjalle tippunutta vasemman puoleista ranapalkkia en kuitenkaan tällä sukelluksella onnistunut löytämään. Vaikka Edmund tuttu hylky onkin, tarjoaa sekin aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Harmi vaan, että tuoltakin on jo aika paljon irtainta esineistöä hävinnyt.

Muutamia viikkoja takaperin minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Orbiitille kuluneeksi viikonlopuksi, mutta erinäisten vastoinkäymisten takia en reissuun sitten päässytkään. Sunnuntai-iltana joku sarkastisesti kysyikin, että harmittaako, kun Orbiitin reissun sijasta tein vain reissun kasuunille ja Edmundille. Ei harmita, sillä sukellus kasuunihylylle oli jotain uskomattoman ja fantastisen välimaastosta, kenties parhain sukellus jonka olen tähän asti tehnyt!

Kasuunihylylle huomenna

2011-09-24T17:05:00.001+03:00

Niinhän siinä kävi, että tämänpäiväinen Porkkalan reissu vesittyi huonon sään takia. Reissun peruuntumisen kuitenkin kestää, kun huomiseksi on luvattu Suomenlahdelle todella hyvää keliä ja pääsin kuin pääsinkin vielä lähtemään Kasuunihylylle! Reissu toteutetaan Kapasen Arin Deeptechillä ja paluumatkalla käydään vielä Juktenskobbenilla tai vastaavalla.

Pientä järjestelyä tarvittiin, että ei tarvinnut laskea matalammalle suunniteltuja kaasuja harakoille. Eli sekä selkäpullot että stage sain lainaan ja vastaavasti omat selkäkannut päätyivät kaverin haltuun toisen dyykin ajaksi. Olis toi EAN32 vähän turhan jäykkää kaasua Kasuunille... Eipä tässä enää muu auta kuin lähteä tallille sekoittelemaan sopivat miksit huomiseksi.

Toivottavasti on huomenna näkkärit kohdillaan, odotukset ovat ainakin korkealla!

Porkkalaan

2011-09-23T16:15:00.000+03:00

Lyhyen loman voikin aloittaa mukavasti lähtemällä huomenna parille dyykille Porkkalaan. Jos kelit vain sallivat, olen ajatellut käydä ensin Edmundilla katsomassa onko irtainta tavaraa enää ollenkaan jäljellä. Viimeksi kävin Edmundilla heinäkuun alussa ja silloinkin joku oli varastanut perässä olleen suurehkon ruukun.

Edmundilta jatkettaneen kohti Juktenskobbenia, jossa olen käynyt tätä ennen ainoastaan kerran. Tietysti yksikin kerta antaa jo paremmat lähtökohdat sukelluksen suunnitteluun, vaikka hylystä en mitään piirroksia tehnytkään.

Sunnuntaina olisi ollut mahdollisuus lähteä Kasuunihylylle, joka on ollutkin käyntilistalla siitä asti kun sen Museoviraston rekisteriportaalista bongasin. Harmi vaan, että elämän realiteetit estivät sunnuntain reissun omalta kohdaltani. Viime sunnuntain Hesarissa ollut juttu sai aikaan kyllä melkoisen sapetuksen; kaikkia eivät näy samat käyttäytymissäännöt koskevan sukelluksillakaan! Onhan esimerkiksi satoja vuosia vanha pullo toki komea koriste-esine, mutta olisi sen voinut jättää sinne hylylle ilahduttamaan muitakin.

Vanhoista tavaroista puheen ollen, en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä yhtään sukellusta vanhoille ankkuripaikoille, joita listasin viime talvena Kuninkaallisesta merikartastosta. No, onhan tässä vielä aikaa ennen jäiden tuloa ja vedet sen kun kirkastuu. Sekin hyvä puoli noissa ankkuripaikoissa on, että ne ovat aika hyvin suojassa huonolta keliltä.

Kuivaa...

2011-09-12T11:01:00.000+03:00

Pitäisi päästä sukeltamaan, mutta työt tahtoo haitata harrastuksia. Tähän jaksoon tuleekin tehtyä ylitöitä ainakin 40 tuntia, kun tuli ylimääräisenä puuhana lähijunakoulutusta. Tosin kun katsoin äsken merisäätä, niin ei ainakaan merelle kovin kummoisia mahdollisuuksia olisikaan lähteä, vaikka aika antaisikin myöten: huomisesta aamusta alkaen Suomenlahdella puhaltaa aika reippaasti, minimit näyttää ennusteen mukaan olevan 11 m/s. Onneksi voi tehdä sisävesisukelluksia, jos keli merellä on liian kova.

Sitten viimeisimmän Sundsborgin yrityksen jälkeen sukellustouhut ovat käsittäneet ainoastaan oheistoimintoja, kuten Snorkkeli.netin ja seuran foorumin seuraamista sekä Wreck Diving Magazinen lukemista. Pullotkin ovat vajaana tuolla tallissa, voisin vaikka käydä tänään tuuppaamassa lekat täyteen. Olisi sitten valmiina seuraavaalle reissulle... Josko sitä veteen vaikka pääsisi syysmyrskystä huolimatta.

Internet tietolähteenä

2011-09-03T14:37:00.003+03:00

Netistä on kätevää hakea tietoa, vaikkapa nyt hylyistä. Itsekin etsin tietoja pääasiassa internetistä, vaikka kirjahyllystä jonkin verran löytyykin myös sukelluskirjallisuutta (mm. jonkinlainen klassikkoteos Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä).

Hakiessani tietoja kotimaisilla vesillä olevista hylyistä katson ensimmäiseksi mitä hylyt.net ja Museoviraston rekisteriportaali kertovat. Jos kyseessä on kauppalaiva, niin vilkaisen myös Suomen kauppalaivastotietokannan tarjonnan. Näiltä kolmelta sivustolta saa useimmiten perustiedot, joiden mukaan voi sitten lähteä tarkentamaan kuvaa. Googletuksen jälkeen kannattaa paneutua niihin tuloksiin sen verran huolella, että voi olla edes suurin piirtein varma tietojen paikkansapitävyydestä. Esimerkiksi äsken etsin tietoja saksalaisesta miinalaiva Königin Luisesta, joka upposi Helsingin edustalle toisen maailmansodan melskeissä.

Hakusanaksi laitoin Königin Luise ja tein kuvahaun. Jätin aatelisten kuvat rauhaan ja kliksauttelin sopivan näköiset laivakuvat auki. Onneksi kuvia ei ollut ihan hireän montaa, joten jaksoin availla kaikki kiinnostavat...

Königin Luisesta löytyi kolmea erilaista versiota, joten aloin tutkimaan mikä mahtaa olla oikea. Helpoiten nuo eri versiot erotti savupiipuista: yhdessä on vain yksi piippu ja kahdessa muussa on kaksi piippua. Kaksipiippuisista piippujen välinen etäisyys toisistaan sekä etäisyydet mastoihin olivat selkeästi erilaisia. Pikainen paneutuminen mittoihin paljastikin, että Königin Luise, joka myöhemmin kulki nimellä Omar ja sen jälkeen Edison, oli pituudeltaan lähes 170 metriä ja päätti maallisen vaelluksensa vuonna 1935 Italiassa. Tuota alustyyppiä kutsuttiin ymmärtääkseni Barbarossa-luokaksi, joka pikaisesti silmäiltynä oli omiaan aiheuttamaan sekaannusta, osallistuihan tuo Helsingin edustalle uponnut Königin Luise operaatio Barbarossaan. Joka tapauksessa tuon Barbarossa-luokkaan kuuluneen Königin Luisen saattoi ruksia yli liian pitkänä ja "oikeaa" Königin Luisea aiemmin romutettuna.

Toinen kaksipiippuinen Königin Luise onkin jo kinkkisempi tapaus, koska vertaamalla tuon laivan kuvia yksipiippuiseen Königin Luiseen kuvissa on todella vähän isoja eroja. Wrecksite.eu kertoo Königin Luisen uponneen meritaistelun seurauksena vuonna 5.8.1914. Helsingin edustalle uponnut Königin Luise taas upposi 25.9.1941 ajettuaan venäläisten laskemaan miinaan. Mielenkiintoisen sekavaksi asian tekee se, että myös tämän ensimmäisessä maailmansodassa uponneen Königin Luisen kerrotaan olleen HAPAG-yhtiön rakennuttama matkustajalaiva, joka myöhemmin muunnettiin miinalaivaksi - aivan samoin kuin tämä Hesan edustalla oleva Könärikin. Wrecksiten ja Wikipedian kuvat olivat muuten yksi ja sama, vaikka kertovatkin eri laivoista (tukee mielipidettäni Wikipedian luotettavuudesta).

Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä -kirjassa on sivulla 172 piirroskuva Königin Luisesta. Sama kuva, tosin pienempänä ja peilikuvana, on myös Hylyt.netissä. Tässä kuvassa laivassa on ainoastaan yksi savupiippu, kuten useissa aikalaispostikorteissakin (kortti 1, kortta 2, kortti 3), joissa alus esiintyy vielä rauhanajan väreissä.

Pelkän nimen perusteella haettuna löytyi siis kolme eri laivaa, jotka pikaisella silmäilyllä olivat hyvin samanlaisia, mutta tarkempi tutkiminen paljasti tukun eroja - samoin kuin yhtenäväisyyksiäkin. internetin haittapuolena on, että riittävän uskottavanoloinen sivusto voi levittää väärää tietoa. Näiden väärien tietojen pohjalta tehdään lisää kertomuksia, jotka tukevat toinen toisiaan ja vahvistavat väärän tiedon "oikeellisuutta". Esimerkkinä vaikkapa nuo kaksi Königin Luisea eri maailmansodista, joista kertovissa artikkeleissa on kuitenkin saman laivan kuva: jomman kumman on oltava väärässä. Saa nähdä, jos tähän Königin Luisen tapaukseen jaksaisi joskus syventyä ihan kunnollakin!

Königin Luisella

2011-08-28T20:39:00.002+03:00

Eilinen päivä tarjosi mahdollisuuden toteuttaa suunnitelmissa ollut sukellus Königin Luisen hylylle Helsingin edustalla. Laskimme veneen vesille ja lastasimme sen Koivusaaren satamassa. Tavaraa oli sen verran paljon viidellä sukeltajalla mukana, että päätimme laittaa puvut päälle jo rannassa. Lauantai oli lämmin päivä ja Weezle Extreme+ päällä takasi, ettei kylmä päässyt tulemaan missään vaiheessa...

Koivusaaren satamassa.

Vene lastattuna.
Menomatkalla aallokko oli suht' korkeaa ja matkanteko kuoppaista. Lopulta pääsimme kohteelle, joka ei tietenkään ollut poijutettuna. Ei muuta kuin viistokaiku päälle ja etsimään ja kyllähän se hylky sieltä melko pian löytyikin.

Königin Luise ja haamukaiku.
Ankkuroitumista varten etsimme hylyn ihan perinteisellä kaikuluotaimella, jolla syvyyden äkillinen muutos oli helppo havaita. Tämä vaikutti korkeassa aallokossa käyttökelpoisemmalta tavalta kuin viistokaiutus.

Königin Luise on suoraan alapuolella ja näkyy hyvin vasemmalla puolen perinteisessa kaikuluotainnäytössä.
Könärihän on katkennut kahtia niin, että peräosa makaa ylösalaisin ja keula on oikein päin noin 90 asteen kulmassa perään nähden. Alus on vanha kylpylälaiva, joka toisessa maailmansodassa päätyi Kriegsmarinelle pakko-otettuna ja muutettiin miinalaivaksi.

Jani, Marko ja Veli menivät ensimmäisessä ryhmässä ja minä jäin odottelemaan Elmerin kanssa vuoroa. Ensimmäisen ryhmän palattua kuulimme, että ankkuriliina menee suoraan potkureille. Sieltä Jani oli vetänyt lainin keulan reelinkiin, ankkuripelin viereen.

Lasketuminen meni hyvin, eihän tuossa alasmenossa juuri muuta olekaan kuin mahdolliset paineentasausongelmat. Potkurit olivat hiukan pienemmät kuin oli kuvitellut, mutta ihan miehekkäät rupellit kuitenkin. Syvyyttä potkureilla oli hiukan päälle 39 metriä. Seurasimme lainia kohti keulaa, josta löytyikin massiivinen ankkuripeli ankkureineen. Sen jälkeen kävimme ihastelemassa vielä keulatykkiä (syvyys noin 39 metriä), jonka tähtäyslaitteistot ovat vielä hyvässä kunnossa. Sen verran tuota uintimatkaa on perästä keulalle (peräosalla on mittaa noin 55 metriä), että emme kerenneet käydä katsomassa komentosiltaa tai toisen puolen ankkuriakaan, vaan jouduimme lähtemään takaisin perään. Hyvä olikin, että jäi muutama minuutti ylimääräistä ennen sovittua nousuaikaa, sillä laini vastusteli Elmerin irroituspyrkimyksiä ansiokkaasti. Rauhallisella työskentelyllä naru kuitenkin saatiin irti ja pääsimme aloittamaan nousun. Tarkoitus oli, että olisimme lopuksi siirtäneet veneen ankkuria, joka oli mennyt kölin ja potkuriakselin välistä. Valitettavasti aika ei tähän riittänyt vaan jouduimme jättämään ankkurin sinne minne se oli sattunut tippumaan.

Dekot sujuivat hyvin, pientä virtausta oli havaittavissa kuudessa metrissä. Onneksi vain sen verran, että joutui hiukan uimaan pysyäkseen paikoillaan. Kokonaissukellusajaksi tuli 75 minuuttia ja maksimisyvyydeksi reilut 45 metriä. Veneeseen päästyämme Jani ja Marko uurastivat ankkurin kimpussa Velin koettaessa avittaa ajamalla. Lopulta jouduimme jättämään ankkurin liinoineen sinne, sidoimme tietysti köyden päähän poijun merkiksi.

Kaiken kaikkiaan sukellus oli hieno, vaikka näkyvyys olikin pikkuinen pettymys. Kalustotappioitakin tuli, onneksi ei sattunut omalle kohdalle. Kyllä tuollainen stage laittaa harmittamaan, kun menee pohjaan omia aikojaan... Kyllä Königin Luisella menee käymään vielä toisellakin kertaa, jos ei muuta niin hakemaan tuo ankkuri takaisin. :) Tietysti kiinnostaa se komentosiltakin ja perän kävelytasanteetkin jäivät nyt katsomatta.

Räjähdys Sukelluskeskuksessa Helsingissä

2011-08-23T16:33:00.002+03:00

Onnettomuudet sen kuin jatkuvat, tällä kertaa onneksi vältyttiin kuolonuhreilta. Helsinkiläisessä sukellusliikkeessä tapahtui tänään räjähdys, joka todennäköisesti sattui seoskaasua valmistettaessa. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijainneen liikkeen kuusi ikkunaa olivat kaikki särkyneet paineaallon voimasta, mutta liikkeessä olleelle toiselle henkilölle ei ollut tullut ainakaan vakavia vammoja.

Iltalehden artikkeli aiheesta.

No niin, nyt (klo 22.40) on tullut lisää (korjattua) tietoa koskien erityisesti tuota happisäiliön räjähtämistä: "Säiliötäytön yhteydessä tapahtui kompressorissa voimakas leimahdus.
Leimahduksen aiheuttama paineaalto rikkoi liikkeen ikkunat.
...Timo, joka oli tapahtumahetkellä kompressorihuoneessa sai palovammoja lähinnä käsivarsiinsa.
Vammoja hoidetaan tällä hetkellä sairaalassa, mutta Timo voi tilanteeseen nähden hyvin ja lähettää terveisensä.
Myymälän puolella ei sattunut juurikaan aineellisia vahinkoja, rikkoutuneita ikkunoita lukuunottamatta.
Helsingin Sukelluskeskus aukeaa keskiviikkona normaalisti ja myös kurssit jatkuvat normaalisti.

Onnettomuuden tutkinta on kesken, mutta se tiedetään jo nyt että onnettomuus EI johtunut ilma- tai happisäiliön räjähtämisestä kuten joissain tiedotusvälineissä on väitetty."

Tämä toimii varmaan jonkin aikaa gas blender -kursseilla varoittavana esimerkkinä puhtaan hapen käsittelyssä tarvittavasta huolellisuudesta. Usein ollaan kaveriporukassa ihmetelty, ettei näitä happionnettomuuksia satu enemmän esim. metalliteollisuuden puolella, jossa käsitellään hitsaushappea. Vai onko joku nähnyt kuinka duunari ennen hapen kanssa työskentelyä vaihtaa rasvaiset haalarit ja hanskat "happipuhtaisiin" varusteisiin, saati että muistaa availla happilekan venttiilin hitaasti jne...?

Pikainen googlettelu johti minut lukemaan MuroBBS:ssä käytyä keskustelua Sukelluskeskuksen räjähdyksestä. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka "asiantuntevia" kommentteja ihmiset laittavat aivan olemattomilla tiedoilla, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa väite, jonka mukaan "happi on sama kuin ilma." Ei ole ihme, että sukeltajien kuvitellaan nykyäänkin käyttävän happipulloja, tuollainen "tieto" kun tuppaa kelpaamaan toisille ihan totena. Viimeksi tänään eräs mies puhui minulle happipullosta, kun näki minulla pullon paikkaria. No, sellaista se on ja siihenkin kai tottuu.

Sukeltaja menehtyi Porkkalassa

2011-08-22T22:42:00.001+03:00

Iltalehti uutisoi tänään sukeltajan menehtyneen Kirkkonummella sattuneessa sukellusonnettomuudessa. Ikävä uutinen, ja tämä olijo kolmas kuolemaan johtanut sukellusonnettomuus Suomessa tälle kesälle. Todellakin synkkä kesä tältä osin!

Olisi hyödyllistä saada tietää mitkä ovat näiden onnettomuuksien taustat, ettei tarvitsisi turvautua ainoastaan lehdistön antamiin tietoihin, joihin en ainakaan itse jaksa suhtautua kovin luottavaisesti. Jos lajia harrastamaton, tai vielä pahempaa, tuntematon kirjoittaa siitä, tekstiin voi helposti tulla merkittäviäkin asiavirheitä. Ja kun oikeaa tietoa ei ole tarjolla, alkavat ihmiset helposti arvailla tapahtumien kulkua. Sinänsä ymmärrettävää, mutta ei kuitenkaan välttämättä hyväksyttävää toimintaa.

Kuivapuvun hanskoista

2011-08-19T13:05:00.001+03:00

Tässä taannoin minulta kysyttiin mielipidettä kuivapuvun hanskoista ja päädyin pohtimaan asiaa - jälleen kerran. Koska tuo hanska-asia on yksi iäisyyskysymys sukelluspiireissä, niin ajattelin naputella tännekin omia mietteitä aiheesta, jos niistä vaikka olisi jolle kulle lukijalle hyötyä.

Kuivapuvun kanssahan voidaan käyttää joko kuiva- tai märkähanskoja. Kuivahanskat voivat olla kiinteät, eli niitä ei voida irrottaa puvusta, tai sitten erilaisilla mansettirenkailla varustettuja irtohanskoja. Itselläni on tuollaiset Vikingin valmistamat mansettirenkaat bajonettikiinnityksellä. Jokaisessa tyypissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Märkähansikkaat ovat kaikkein yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu. Kuivapuvun tiiviydestä huolehtivat tällöin rannemansetit, hansikas ainoastaan suojaa käsiä ja tarjoaa kohtuullisen lämmittävyyden. Lämminveriset sukeltajat voivat käyttää tällaisia neopreenihanskoja kylmissäkin vesissä, itse en moista lähtisi kokeilemaan. Märkähanskojen etuja ovat niiden suhteellisen edullinen hankintahinta ja se, että ennen sukellusta sukeltaja voi pitää sormensa paljaana "viimeiseen asti". Toisin sanoen sorminäppäryyttä vaativat tehtävät on helpompi hoitaa, kun sormet ovat paljaana. Edullisia haskoja voi pitää pakissa varalla vaikka muutamatkin, jolloin sukellukset eivät kaadu hanskojen rikkoontumiseen tai katoamiseen.

Kiinteät kuivahanskat ovat, kuten nimikin jo sanoo, kiinteä osa pukua. Tällaisessa puvussa ei ole rannemansetteja, koska hansikkaiden ja puvun välistä saumaa ei ole tarkoitettu avattavaksi. Tämä onkin mielestäni kyseisen hansikastyypin suurin etu: yksi vuotokohta vähemmän puvussa. Toinen etu on se, etteivät hansikkaat voi unohtua kotiin, jos puvun on muistanut ottaa mukaan. Huonona puolena kiinteillä kuivahanskoilla on se, että sukeltaja menettää osan sorminäppäryydestään pukuun pukeutumisen jälkeen, esimerkkinä olkoon vaikkapa alentajan o-renkaan paikalleen laitto. Onnistuu kyllä hanskat kädessäkin, mutta ilman hanskoja se on kuitenkin helpompaa. Myös rikkoutuneen hanskan korjaaminen kenttäoloissa korostuu, kun hanskaa ei voi vaihtaa ehjään. Yleisin rikkoontumistapa lienee jonkinlainen pisto tai pieni viilto, jonka kkorjaaminen on onneksi suht' helppoa.

Viimeisimpänä ovat mansettirenkaalliset kuivahanskat, jotka näin näppituntumalla ovat yleisimmin kuivapuvuissa käytetty ratkaisu Suomessa. Näissä hanskoissa tekninen toteutustapa vaihtelee valmistajien ja mallien mukaan, mutta perusperiaate on sama. Hanska voidaan irroittaa puvusta, mutta sukelluksen aikana hanskan ja puvun liitoskohta on vesitiivis. Etuina tällä ratkaisulla on tuo arvostamani sorminäppäryyden sailyttäminen puvun pukemisen jälkeenkin ja vaurioituneen hanskan helppo tai helpohko vaihto ehjään. Hanskoina olen itse käyttänyt Motonetistä ostamiani sinisiä kumihanskoja, jotka maksavat noin vitosen pari. Hanskatyypin huonona puolena sen sijaan on jälleen yksi vuotava saumakohta lisää. Mansettirenkaat myös haittaavat jonkinverran toimintaa pinnalla, erityisesti laitetta puettaessa tai riisuttaessa. Itse olen leikannut puvuistani mansetit pois, jolloin kaasun kulkeutuminen muualta puvusta hanskoihin helpottuu ja sormien pysyminen lämpimänä on todennäköisempää. Mahdollisessa hanskan rikkoontumisessa pinnan alla kastuu tietysti koko puku, mutta olen pitänyt tätä riskiä pienempänä pahana kuin käsien palelemista.

Mansettirenkaallisissa hanskoissa puvun hihaan kiinnitetään yksi rengas ja hanskaan toinen rengas. Nämä muodostavat yhdessä vesitiiviin liitoksen, joka on toteutettu yleensä joko bajonettikiinnityksellä tai kierteillä. Jonkinverran on tullut vastaan myös kiinni painettaviakin ratkaisuja. Renkaiden kiinnitys hoituu yleisimmin niin, että joko rannemansetin kumi tai hanskan materiaali (riippuen laitetaanko rengasta hanskaan vai hihaan) puristetaan varsinaisen renkaan ja lukkorenkaan väliin. Tämä ei vaadi liimoja ja erikoisia työvälineitä ja on tehtävissä myös karuissa kenttäolosuhteissakin. Mansettirenkaallisten hanskojen lisäksi markkinoilla on myös renkaattomia kuivahanskoja, jossa hanskassa itsessään on mansetti, joka hoitaa tiivistyksen varsinaista rannemasettia vasten. Renkaiden puuttumista lukuun ottamatta tämä hansikatyyppi toimii käytännössä samoin kuin mansettirenkaallinenkin hanska.

Jos sukeltaa vain enemmän tai vähemmän lämpimissä vesissä, pärjää melko varmasti märkähanskoilla. Jos sukellukset tapahtuvat kylmässä vedessä ja / tai ne kestävät huomattavan pitkään, kannattaa hankkia kuivahanskat. Tarkempi valinta riippuu ihan omista mieltymyksistä, melkoisella varmuudella kaikkien mallien kanssa kyllä pärjää. Ennen valintaa aloittelijan kannattaa rohkaista mielensä ja kysellä kokeneemmilta sukeltajilta mielipiteitä ja mahdollisuutta kokeilla erilaisia malleja.

Viistokaikuharjoituksia

2011-08-14T10:31:00.000+03:00

Käytiin eilen Eiralla ja samalla reissulla piti tietysti harjoitella kaiuttamista. Veneenä oli seuran pienempi rib-vene, jonka ajo-ominaisuudet jäivät todella kauaksi Valiantista. Tosin reissun loppupuolella, tyynessä vedessä veneen pyörittely oli lapsellisen helppoa verrattuna ison Valiantin kääntelyyn. No, joka tapauksessa, Eiralla oli sen verran aallokkoa, ettei viistokaikuominaisuudesta ollut käytännössä mitään hyötyä, ainakaan kun anturi on peräpeilissä kiinni. Kaiutin Eiraa niin myötä-, vasta- kuin sivuaallokossa, mikään ei tuottanut toivottua tulosta. Asetuksia en hirveästi räplännyt, mikä tietysti nyt jälkikäteen harmittaa.

Aallokko aiheutti runsaasti häiriöitä Eiralla.
Eiralta palasimme Lappohjaan, jossa aallokkoa ei ollut kuin nimeksi. Vaikka kuivapuku tuntui lämpimässä auringonpaisteessa aika hiostavalta, halusin kaiuttaa hetken aikaa Antoniollakin.

Viistokaikua tutkivan kipparin aika ei käynyt pitkäksi, mutta sukellusryhmän loppuosa alkoi vaatia pikaista pääsyä maihin ja siitä edelleen kotimatkalle. Eihän siinä muu auttanut kuin ajaaa vielä viimeisen kerran kohteen yli ja kohti ramppia.

Vene on kulkenut tässä suoraan kohteen yli. Alalaidassa näkyvä kaiku on sama laiva ennen veneellä tehtyä u-käännöstä.
Täytyy myöntää, että Eiran surkean tuloksen jälkeen Antonion kuviin oli hyvä lopettaa. Jäi hyvä fiilis, kun sai onnistuneitakin kuvia. Olisi mielenkiintoista nähdä miten kuva olisi muuttunut Eiralla, jos anturi olisi saatu uitettua edes muutaman metrin syvyyteen pois aallokon aiheuttamasta pahimmasta höykytyksestä. Päätös kalan rakentamisesta vain vahvistui!

Hanko kutsuu

2011-08-12T12:16:00.000+03:00

Huomenna on tarkoitus lähteä Hankoon, ykköskohteena tietysti Eira, jos kelit vain sallivat. Aamupäivälle ainakin luvataan ihan kohtuullista keliä, iltapäivällä aallonkorkeus sitten vaan kasvaa iltaa kohti mentäessä. Jos saisi tehtyä yhden dyykin Eiralla ja toisen sitten jossain vähän suojaisammassa paikassa. Onneksi Hangossakin tuota valinnan varaa riittää. Tällä kertaa joudutaan lähtemään seuran pienemmällä kumpparilla, kun Valiant on seuran ständillä Elomessuilla Hämeenlinnassa. Onneksi saatiin kuitenkin viistokaiku mukaan! Toivottavasti kelit antavat myöten, että saan kunnon vk-kuvaa.

Viistokaiusta puheen ollen, on alkanut poltella sen suhteen parikin hankintaa. Kimin hylkysivustolta bongasin mainion artikkelin kalan rakentamisesta ja tietenkin tuo kiinnostaisi kovasti. Harmi vaan, että Humminbird 1197c SI -viistokaiun anturi maksaa noin 2-3 kertaa sen mitä noihin pienempiin Humppareihin, eli noin 250-300 euroa. Siihen vielä jatkokaapeli päälle... Toinen viistokaikuun suoraan liittyvä hanke olisi DrDepth -ohjelman hankkiminen viistokaikuominaisuudella, joka sekin kustantaisi sen 300 euroa. Poijutuksessa käytettävät satelliitit ovat jo tilauksessa, tosin ei millään kiireellisellä aikataululla. Satelliitit valmistaa Konepaja R. Saarman. Kunhan aika koittaa, kirjoitan niistäkin jonkinlaista esittelyä.

Myynnissä Ursuitin suihkuverho

2011-08-09T15:01:00.001+03:00

Laitetaan nyt myyntiin vanha kuivapukuni, Ursuit Heavylight Cordura FZ. Puku on siis etuvetskarilla varustettu, kuten mallinimen "FZ" kohtakin kertoo (front zipper) ja vetoketju on vaihdettu Ursukilla alkuvuodesta, samalla kertaa pukuun vaihdettiin kaulamansettikin. Operaatio maksoi noin 260 euroa eikä puvulla ole sen jälkeen sukellettu kuin maksimissaan kymmenen kertaa.

Heavylight edestä.
Pukua on paikkailtu liimailemalla ja pahimmat vuodot olenkin saanut kuriin. Jostain haarasaumasta se vuoti vielä maaliskuussa, ennen kuin liimasin haarasaumat melko isolta alalta. Viimeisimmän liimauksen jälkeen en ole puvulla sukeltanut, eli saattaa pitää vettä tai sitten ei. Myyn joka tapauksessa "vuotavana", niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

Heavylight takaa.
Puku on sen verran vanha, ettei siinä ole ollut uutena kuin 1 reisitasku, vasempaan reiteen on liimattu siististi DTD:n tasku (joka on muuten sivumennen sanoen PALJON parempi kuin originaali). Molemmissa taskuissa on narulenkit tavaroiden kiinnittämistä varten.

DTD:n tasku vasemmassa reidessä.
Puvun tiedot yhteenvetona:
-Ursuit Heavylight cordura FZ
-Koko M, saapas 42
-Kaksi reisitaskua (1 kpl orginaali Ursuit ja 1 kpl DTD:n tasku)
-Uusi vetoketju
-Uusi kaulamansetti
-Ei rannemansetteja (uudet rannemansetit tulee mukaan)
-Katu-uskottava ulkonäkö
-Hinta 300 euroa

Puku sijaitsee tällä hetkellä Riihimäen seudulla, Matkahuollolla kulkee kauemmaksikin. Sovittaa voi ennen ostamista, mutta sukeltaa ei (ne puuttuvat rannemansetit). Yhteyden saa vaikka kirjoittamalla viestin tuohon kommenttikenttään tai soittamalla / tekstaamalla 050 - 3498 041.

Sukellus sameuteen

2011-08-08T15:59:00.000+03:00

Sunnuntaina oli tarkoitus käydä joko Alcalla tai Raimo-Ragnarilla, mutta sääennusteet povasivat 7-9 m/s tuulta ja aallonkorkeuttakin parin metrin molemmin puolin. Itse olin jo valmistautunut sukeltamaan suojaisissa lahdissa olevia matalia hylkyjä, mutta sukelluspari ehdotti lauantaina Beatris-hylkyä Iniössä, Turun suunnalla. Lauantai meni töissä, eikä juuri kerennyt sen tarkemmin kohteeseen paneutumaan ennakkoon. Hiukan ennen puoltayötä sitten kotona pääsin kaivelemaan tietoja hylystä ja sen sijainnista. Kuvitelmat lähes hylyn vieressä olevasta venerampista romuttuivat kun katsoin tien Googlen street view:llä. Onneksi venesatama löytyi lähes yhtä läheltä. Pakkasin vielä sukelluskamat autoon valmiiksi ja sitten pääsinkin nukkumaan.

Vajaan viiden tunnin levon jälkeen muistin ottaa latautumassa olleen lampun akunkin matkaan ja nokka kohti Hämeenlinnaa. Hämeenlinnasta lähdettiin Markon autolla matkaan, mukaan otettiin Valiant, vaikka meitä olikin vain kolme sukeltajaa. Ajomatkalla päästiin katselemaan harvinaisen komeita autoja, olihan Forssassa vuosittainen Pick-nick.

Veneramppikin löytyi helposti ja ei muuta kuin vene vesille ja sukellusreleet kyytiin. Laiturilla sitten huomasin alentajien jääneen kotiin ja hetken aikaa näytti että jäänkin pintamieheksi. Onneksi Markolta löytyi autosta myös sinkkusetti, josta kaapattiin minulle regusetti (en muista sukelsinko edes peruskurssilla sanka-alentajalla). Loppujen lopuksi siis päästiin lähtemään matkaan kaikki kolme varustautuneina sukellusta varten. Venematkaa taisi olla jotain 5 km suuntaansa, joten laitettiin jo rannassa puvut päälle.

Kohde löytyi helposti viistokaiulla, vaikka kunnon kuvaa en onnistunutkaan saamaan. Syytän siitä aallokkoa, joka ainakin minun taidoilleni oli liian voimakas. No, hylky kuitenkin löytyi ja se oli pääasia (olisi kyllä kiva joskus harjoitella tuota kaiuttamista ihan tyynelläkin).

Ensimmäinen viistokaikukuva Beatriksesta, tämä on ajettu kohti vasta-aaltoa.

Tämän vedon ajoin muistaakseni sivuaaltoon, joka oli paljon helpompaa.

Perinteisellä kaikuluotaimellakin hylky näkyi näin selkeästi

Itse sukellukset (2 kpl) olivat hyvin samankaltaisia epäonnistumisia. Selkeä harppauskerros oli noin 14 metrissä ja näkyvyys oli parhaimmillaankin melko heikko koko matkan. Pohjalla ankkuri hoiti silttauksen. Mutapohjassa liikkunut ankkuri kettinkeineen loi vaikuttavan maitomaisen sakkakerroksen joka söi näkyvyyden aivan kokonaan. Ei siis ihme, että molemmilla kerroilla ryhmä hajosi ja sukellukset jäivät lyhyiksi. Huonoimmillaan näkyvyys oli nolla, ankkurin liikkeelle saama mutapilvi heijasti valoa niin, että olisi voinut kuvitella sukeltavansa suuressa maitosammiossa... Toisen sukelluksen lopuksi päädyin laivan perässä olevalla hyttirakennelmalle, jossa oli hiukan parempi näkyväisyys. Harmi vaan, että jouduin lopettamaan sukelluksen juuri siihen.

Vaikka sukellukset Beatriksella jäivätkin tulokseltaan laihoiksi, en vielä hylkää kohdetta kokonaan. Kyllä tuokin hylky ansaitsee toisen mahdollisuuden paremmalla kelillä. Lisäksi reissulla tuli tutustuttua Saaristomeren suomiin mahdollisuuksiin, jos keli Porvoo / Porkkala -akselilla ei salli sukeltamista. Loppujen lopuksi Hämeenlinnasta merelle haluttaessa ajomatkaa tulee aina melko lailla. Kustaviin matkaa tuli hiukan reilut 200 km, Pellinkiin, Söderbyhyn matkaa on noin 150 km Ja Merikylään Porkkalaan noin 140 km.

Kiireet jatkuu

2011-08-05T21:09:00.001+03:00

Joo, eipä tässä voi muuta kuin ihmetellä miten nopeasti nuo päivät katoavat!

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä pitkästä aikaa Raimo-Ragnarilla. Lähdettiin merelle Söderbystä, joka oli tuttu paikka jo viime vuodelta. Meri oli lähes pläkä, vain kevyt maininki keinutteli Markon ribbiä. Raimo-Ragnar oli poijutettu, taisi olla ensimmäinen tämän kesän poijutettu hylky näillä kumivenereissuilla.

Styrjon laituri Söderbyssä.

Veneen voi laskea luonnonrampilta veteen.

Näkymä veneväylälle.
Näkyvyys oli huono pinnalta noin 13 metriin asti, josta alaspäin vesi oli selvästi kirkkaampaa. Aivan pohjassa kolmen kympin kieppeillä oli sakkaa. Alkusukelluksella keskittyminen itse hylkyyn hiukan herpaantui, kun vara-annostaja (Apeks ATX40) alkoi hiukan puhaltamaan. Ei mitään ihmeellisiä toimia tarvinnut tehdä, kun oli saanut ensin vian paikallistettua: pulloventtiili kiinni ja hetken päästä taas auki.

Itse hylky tarjosi yllätyksen, koska se tuntui melko pitkään aivan vieraalta laivalta. Loppupuolella sukellusta alkoi tulla tuttujakin paikkoja vastaan, skailetin ympäristöä olisi voinut tutkia vähän tarkemminkin, mutta piti lähteä kohti pintaa. Sukellukselle tuli mittaa tasan 70 minuuttia, josta noin vartti meni dekoissa kuudessa metrissä. Kutosessa oli muuten melkoisen kova virtaus, joka yhdistettynä huonoon näkyvyyteen pakotti keskittymään köyden näkyvissä pitämiseen. Muutamat viimeiset minuutit roikuin köydessä, kun alkoi tympimään koko ajan tapahtuva räpiköinti.

Raimo-Ragnar tarjosi jälleen hienon sukelluksen ja uskallanpa väittää, että se kestää vielä aika monta dyykkiä ennen kuin alkaa käydä turhan tutuksi.

Kiireistä kesäaikaa

2011-07-28T10:10:00.000+03:00

Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt jo hyvinkin toista viikkoa. Jotenkin on vaan aika rientänyt kuin siivillä, varsinkin kun nyt olisi jutun aihetta ollut tarjolla enemmänkin: Riihimäen aktiivit tekivät Melkulle portaat, sunnuntain sukellusreissu Porkkalassa ja eilinen reissu Raimo-Ragnarille. Jutut olisi loogisinta kirjoittaa kronologisessa järjestyksessä, mutta koska olen kolmen tietokoneen loukussa, niin kuvien takia taidan vähän hyppiä. Pidettä löpinöittä, aloitetaan Porkkalan reissusta.

Sunnuntaina lähdimme Merikylästä kohti Edmundia. Keli oli saarten suojassa mainio, aurinko paistoi ja tuulikaan ei ollut kovin voimakas. Tosin saariston suojista ulos tultaessa saattaisi vähän keikuttaakin, koska tuulen nopeudeksi merisää ilmoitti noin 8 m/s. Menimme Edmundille Kaptensgrundetin ohi, jonka lähettyvillä pitäisi olla Sonja-niminen hylky. Kaptensgrundetin kohdalla osuimme uppotukkiin, joka rikkoi moottorista evän. Onneksi potkuri ja voimansiirto säilyivät ehjänä!

Edmundilla aallot olivat jo varsin miehekkäitä ja kiersin Edmundin koordinaatteja kuin kissa kuumaa puuroa. Lopulta onnistuin ajamaan aivan koordinaattien yli ja poiju tiputettiin kohteelle. Pari kolme kertaa ajoin poijun ohi yrittäen saada viistokaikukuvaa, mutta aallokko haittasi turhan paljon. Ainoa varma havainto lähti poijupainon heijastimesta (osoittaa sen siis toimivan). Ankkuroiduimme tuulen yläpuolelle ja yllättäen ankkuri pitikin kohtuullisen hyvin aallokosta huolimatta. Ensimmäisenä veteen menivät Susan ja Vesa. Kolmisen varttia meni nopeasti, varsinkin kun ankkuri lähti viimeisen kymmenen minuutin aikana irti. Laahauduimme pikku hiljaa kauemmaksi poijusta ja välillä piti ajaa lähemmäksi. Onneksi olin muistanut mainita, että jos kiinnitys pettää niin pysymme poijun lähettyvillä koneen avulla. Pian selvisi, ettei poiju ollutkaan ollut kohteella. Vesa oli kiinnittänyt reelin, mutta jostain syystä (huono näkkäri tms) kierros hylyn löytämiseksi jäi vajaaksi. Eli olisihan se voinut ollakin siinä ihan liki, ainakin aiemmin koordinaateilla on osuttu just kohdalleen.

Aallokossa keikkuminen oli jo aiemmin saanut Susanin voimaan pahoin, joten päätin ettemme jää enää Edmundille. Lähdimme ajamaan kohti Orrkobbenia, jonka rannassa Sonjan hylky pitäisi koordinaattien mukaan olla. Sonjan oletetulla leposijalla olikin melko tyyntä ja aurinko lämmitti mukavasti. Lähdimme Jukan ja Markon kanssa sukeltamaan kompassisuunnalla suojaista lahdelmaa, jossa hylyn pitäisi olla. Heti veteen päästyämme totesimme, että näkyvyys on todella onneton. Kuulema Eggollakin oli ollut parempi Orbiitin reissulla. Pohjalla vallitsi selkeä virtaus rannan suuntaisesti, joten räpylöitä ei juuri tarvinnut heilutella. Samean veden vihreästä hämystä ilmestyvät isot kivet säväyttivät, koska ne näki vasta muutamien kymmenien senttien päästä. Risteilimme reilun puoli tuntia saaren edustalla löytämättä mitään mainittavaa. Tosin näkyvyyden ollessa noin huono en ihmetellyt asiaa.

Noustuamme veneeseen kävimme Merikylässä jättämässä Susanin kyydistä ja jatkoimme matkaa Alkolle. Vene oli hyvä ankkuroida tyyneen lahteen, josta lähdimme sukeltamaan. Markon kanssa löysimme pian todennäköisesti kylkikaaren, johon kiinnitin pintapoijun spoolin. Lähdin vetämään lainia ja osuimme noin parinkymmenen metrin päässä suoraan hylyn keulalle. Näkyvyys oli kohtuullisen hyvä ja hylky oli kiva paikka pikkudyykille. Hylky makaa rinteessä keula alaspäin, hiukan vasemmalle kyljelle kallistuneena. Minimisyvyys keulassa on noin 8 metriä ja perässä peräranka nousee noin 4½ metriin. Hylyn kyljet ovat vielä kohtuullisesti muodossaan, tosin hiukan alus on levinnyt. Sisällä on erotettavissa kalkkilastin kappaleita, yksityiskohdista on jäljellä enää ankkuripeli keulassa. Hylyn ympärillä on puutavaraa muutamien metrien säteellä alarinteeseen päin.

Paikka sopii hyvin kovemmallakin tuulella, sillä veneen saa ankkuriin suojaisaan lahteen, josta on lyhyt uintimatka varsinaiselle kohteelle. Hylky makaa melko lähellä salakavalaa karia, joka on hylystä länteen muistin varaisesti noin 20-30 metrin päässä. Tuulisella kelillä paikalla näkyy murtuvien aaltojen vaahtopäitä, en muista näkikö karia tyynemmällä kelillä. Erinomainen tutustumiskohde hylkyihin esim. peruskurssin käyneille sukeltajille.

Alkolta ajoimme takaisin Merikylään, jossa ajattelimme käydä syömässä. Harmi vaan, että käytännössä meillä olisi pitänyt olla pöytävaraus. Ruokailu jäi siis tekemättä, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Eipä siinä muuta sitten kuin nokka kohti kotia hyvän sukellusreissun jälkeen.

Heinäkuun Orbiitin reissun satoa

2011-07-18T18:48:00.000+03:00

Viikonloppuna tuli käytyä Riihimäen sukeltajien järjestämällä Orbiitin risteilyllä, joka tällä kertaa suuntautui Hangon vesille. Kohteina olivat Osborn & Elisabeth (eli keulakuvahylky), Ladoga, Schiller, Johanna, Eira ja Eggo. Näistä itse jätin sukeltamatta Johannalle ja Eggolle. Alun perin suunnitelmissa oli sukeltaa myös Park Victoryllä, mutta sukellustoimintaan sopimaton keli esti Parkille menon.

Ladogan sukellus oli hieno, vaikkakin aivan liian lyhyt. Näkyvyys oli hyvä, samoin muutkin olosuhteet kovasta aallokosta huolimatta. Kuudessa metrissä dekoillessa aallokkoa ei tuntunut lainkaan, vaikka pinnalta sitä ei olisi uskonut. Myöskään virtauksia ei ollut. Ladogalla oli kaksi poijua, keskilaivassa sekä perässä. Menimme alas keskilaivaan ja sukelsimme kappaleen matkaa perään päin vasenta kylkeä pitkin. Pohjan syvyydeksi Vytec näytti 41,2 metriä, syvyyttä kannella oli hiukan yli 30 metriä. Ladogalle täytyy päästä uudelleen, koska nyt jäi niin paljon näkemättä! Hylkyhän on sukelluskiellossa, jota valvotaan suht' tarkasti: Orbiitin ankkuroiduttua merivartiosto soitti lähes samantien kysyen lupaa sekä sukeltajia. Luonnollisesti meillä oli luvat kunnossa, joten ei siinä ollut sen kummempaa.

Eiran sukellus jäi omalla kohdallani reissun viimeiseksi, mutta onneksi siitä jäi myös paras fiilis. Kokonaisajaksi tuli tasan tunti, pohjalla olimme noin 30 minuuttia. Kävimme katsomassa varapotkurin ja -ruorin perästä, sekä mittaamassa tavoilleni uskollisena pohjan syvyyden hylkykorttia varten (44,2 metriä). Paluumatkalla kiersimme hiukan komentosiltaa ennen nousun aloittamista. Näkyvyys oli Eirallakin hyvä, tosin pinnemmassa (nollasta noin 13 metriin) näkyvyys oli surkea. Aivan perässä vedessä kellui hiutaletta, joka haittasi näkyvyyttä, mutta varsinkin komentosillalla oli loistonäkkärit.

Keulakuvahylylläkin viihdyttiin melko pitkään, kokonaisajaksi tuli reilut 50 minuuttia. Tämä oli ensimmäinen sukellus tuolla kuuluisalla hylyllä ja ihan kivahan tuollakin oli käydä. Näkyvyys oli alkuun hyvä, mutta saksipotkuja käyttävät sukeltajat saivat aikaan melkoisen silttimyrskyn... Itse hylkyhän on hyvin muodossaan, mastot puuttuvat ja kansi on osin romahtanut. Peräsin oli tallella, samoin perässä oli jonkinlainen ruosteinen metallitonkka tai -putki. Kannen alla oli tilaa sukeltaa laiva päästä päähän, tosin ei siellä runkopalkkien ja mudan lisäksi juuri muuta ollutkaan. Kiva ja suht' helppo kohde kuitenkin.

Schillerin sukellus jäi niin lyhyeksi, etten sitä ala käymään sen tarkemmin läpi. Kohde on kuitenkin pahoin hajonnut puualus, joka on levinnyt melko laajalle alueelle. Minimisyvyys on noin 4 metriä, maksimi lienee jossain 25 metrin tietämillä. Joskus tuollakin täytyy tehdä uusi visiitti.

Kokonaisuutena Orbiitin reissu toimi taas erinomaisesti, niin seura kuin ruokakin oli hyvää. Kohteet olivat hienoja, vaikka niitäkin jouduttiin vaihtamaan säätilanteen takia. Pieniä kalustotappiotakin tuli, mutta sitä vartenhan vakuutukset ovat. Hangon suunnalla olisi kiva viettää toinenkin viikonloppu sukelluksen merkeissä, saas nähdä saako sellaista reissua aikaiseksi.

Ai niin, DST:n happipesu onnistui hyvin ja alentaja toimi moitteettomasti jokaisella sukelluksella.

Taas kuolemaan johtanut sukellusonnettomuus.

2011-07-17T22:23:00.000+03:00

Kotimatkalla Hangosta sain tiedon, että japanilainen mies oli kuollut Lammilla sukellusonnettomuudessa. Tällä kertaa uhriin ei ollut minkäänlaisia kontakteja, mutta sukellusreissun päätteeksi tällainen uutinen laittaa aina ajattelemaan tapahtunutta hiukan eri valossa: miksi näitä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu ja kuinka näiltä vältyttäisiin... Paras (tai ainakin yksi parhaista) keinohan on hankkia riittävä koulutus tekemilleen sukelluksille ja sukeltaa sen koulutuksen rajoissa. Omaa mukavuusrajaakaan ei kannata ylittää turhan paljon, ja se rajahan on jokaisella erilainen. Oma terveys, hengestä puhumattakaan, on kuitenkin asia jolla ei kannata leikkiä. Toisaalta on muistettava, että sukeltamiseen liittyy aina oma riskinsä, kun ihminen menee paikkaan, jossa elämä ilman erikoisvarusteita ei ole mahdollista. Laiteviat, sairaskohtaukset jne... Toivottavasti tällaiset uutiset loppuivat jo tältä vuodelta!

Joskohan huomenna saisi naputeltua jotain iloisempaa tarinaa Orbiitin reissusta, jolla tuli käytyä mm. Ladogan hylyllä. Muutaman pinnan päällisen kuvan laitoinkin tuonne Picasaan.

DST:n happipesu, osa 2 (kokoaminen ja säätö)

2011-07-15T12:51:00.000+03:00

Kun osat oli kylvetetty kunnolla ultraäänipesurissa kuivasin ne noin 50 asteen lämmössä. Sen jälkeen kasasin alentajan huoltomanuaalin ohjeiden mukaan. Käytin kertakäyttöhanskoja välttääkseni sormista irtoavan rasvan päätymistä ei toivottuihin paikkoihin, sekä messinkistä piikkiä uusien o-renkaiden asentamisessa, jos sellaiseen oli tarvetta. Messinki pehmeänä metallina ei naarmuta alentajan osia, teräksestä valmistettuja hammaslääkäreiden koukkuja tms ei kannata tässä työssä käyttää. Osat menivät paikoilleen helposti ja järjestyskin oli looginen.

Kun alentaja oli kasassa lähes kokonaan, oli vuorossa välipaineen säätö. Apeksin manuaali kertoi sopivan välipaineen olevan 9-10 bar, ja säädin välipaineen hiukan vajaaseen kymmeneen baariin, pakkosyötöllä paine pysyi hiukan yli 9 barin. Saa nähdä joutuuko tuota vielä säätämään laivalla. Lopuksi vielä viimeiset palaset kiinni ja alentaja oli taas toimintakykyinen. Yön paineistettuna olon jälkeenkin (pulloventtiili kiinni) alentaja oli pitänyt kaasut sisällään, joten hyvältä näyttää tiiviydenkin osalta.

Aikaa alentajan huoltoon kannattaa varata reilusti, ettei tarvitse hutiloida kiireessä. Toimenpiteenä huolto ei ole mikään Amerikan temppu, mutta kyllä tuossa pitää tietää mitä tekee. Koulutusta huoltoon on tarjolla, itse harjoittelin happihuollon tekemisen NAUI:n mixed gas blender & O2 service technician -kurssilla, myös muilla koulutusorganisaatioilla on vastaavia kursseja. Taloudellista hyötyä itse huoltamalla ei välttämättä saa, riippuu kuinka usein ja kuinka monelle alentajalle huoltoja tekee. Luonnollisesti useamman alentajan huoltojen tekeminen on kannattavampaa kun sen itse tekee. Joka tapauksessa huoltamalla alentajansa itse on mahdollisuus tutustua sen sielunelämään ja tällä tavoin kasvattaa tietämystään omista varusteistaan.

DST:n happipesu, osa 1 (purku ja pesu)

2011-07-14T20:37:00.000+03:00

Tänään koitti hetki, joka on odottanut tuloaan jo huhtikuisesta Norjan reissusta lähtien, eli dekokannun alentajan huolto. Apeksin pinnassa oli vielä kuivunutta suolaa Atlantin vesiltä, mutta siitä ei ole kuin kosmeettista haittaa. Ei muuta kuin huoltovehkeet smirnaan ja alentaja palasiksi!

Potilas tutkimuspöydällä: Apeks DST + XTX50

Ykkösvaiheen huoltosarja sisältää kaikki vaihdettavat osat.

Koska edellisestä (ja ainoasta) huoltokerrasta oli kulunut jo kohtuullisen kauan aikaa, varmistin huoltomanuaalista jokaisen työvaiheen ennen sen suorittamista. Alentaja purkaantui palasiksi nopeasti ja heitin kaikki o-renkaat ja vaihdettavat osat suoraan roskiskippoon sekaantumisvaaran välttämiseksi. Tuossa vielä DST purettuna:

Normaalien "sukellustyökalujen" (kiinto- ja kuusioavaimet) lisäksi käytin purkamisessa haka-avainta, letkulähtöön ruuvattavaa alentajan pidikettä (holding bar) sekä messinkistä piikkiä o-renkaiden irrottamiseen. Pidike oli kiinni pienessä ruuvipenkissä, ja yhdistelmä kyllä helpotti toimia vääntöä vaativissa kohdissa.

Kokoamisvaiheessa tarvitaan lisäksi välipainemittaria ja erityistä happirasvaa. Normaalit rasvathan pidetään puhtaasta hapesta kaukana, happipesun tarkoitus on juuri poistaa mm. nuo rasvat! Itse pesun suoritin ultraäänipesurilla, pesuaineena käytin Spectacaren pesuainetiivistettä, koska Riihimäeltä appelsiiniöljytiivisteen löytäminen ei onnistunut. Talo-tarvike kyllä myy sitä, mutta näytti saavan vain nettikaupasta. Huoltotarvikkeita ja litkuja voi kysellä esimerkiksi Sukellusluolasta ja Scubamafialta.

Merkillinen pintapoiju

2011-07-11T12:18:00.000+03:00

Olen joskus ennenkin nähnyt myynnissä kaksivärisen pintapoijun, taisi olla Scubastoressa. Nyt myös Sukelluskeskus näyttää myyvän moista luonnonoikkua. Ai mikä tuossa sitten on niin outoa? No väritys tietenkin! Oranssi poiju tarkoittaa, että kaikki on kunnossa ja keltainen puolestaan markkeeraa jonkinlaista ongelmaa. Keltaisen poijun ilmestymisen aloittaa (ainakin pitäisi aloittaa) pintaorganisaatiossa toimenpiteet pulaan joutuneiden pelastamiseksi. Onko kelta-oranssin poijun signaali, että meillä on asiat suht' hyvin, vähän on ongelmia mutta ehkä selvitään? Vai tarkoittaako se, ettei sukeltaja itsekään tiedä miten menee? Tuollaisen kaksivärisen poijun kaksivärisyyden erottaminen vedessä vähänkin kauempaa voi olla... sanoisinko haasteellista. Jos pelkkä keltainen puoli on näkyvissä, ei pelastustoimien aloittamista voi oikein jättää myöhemmällekään periaatteella "katsotaan nyt onko se sellainen kaksivärinen poiju..."

Poijusta jää vaikutelma, että on haluttu taas tehdä hyvin myyvä (kirkasvärinen) tuote, jonka käyttöarvo on lähellä nollaa. Näitäkin esimerkkejä on useita, mm. takkiliiveissä ja valmiissa "deluxe-hihnastoissa" on turhia D-lenkkejä mitä omituisimmissa paikoissa, sekä taskuja joiden käyttö on hankalaa ellei peräti mahdotonta. Onhan se toisaalta ymmärrettävää kun bisnestä tehdään, samahan se on vähän joka asiassa. Ei sitä silti tarvitse hyväksyä!

Vaihteeksi Porkkalaan...

2011-07-09T05:31:00.000+03:00

Sunnuntaina olis taas tarkoitus lähteä Porkkalaan sukeltamaan. Pieni porukka on jo kasattu, harmi kun ei ole seuran iso kumppari käytössä. Pitää lähteä pienemmällä venholla liikkeelle, kun isomman saumat oli taas ratkenneet. Nyt Valiant on liimattavana, toivottavasti tällä kertaa vene kestäisi edes yhden avovesikauden kasassa. Kovin mairittelevaa kuvaa tuon Valiantin liimauksista ei ole muodostunut, tiedä sitten onko meille sattunut joku maanantaikappale.

Tekisi mieli päästä taas vähän syvemmillekin kohteille välillä, nyt kun on tullut sukellettua syvyysalueella 10-25 metriä. Onneksi viikon kuluttua helpottaa, kun Orbiit lähtee Hangosta kohti uusia seikkailuita. Sitä ennen pitäisi ostaa välipainemittari, huoltosarja Apeksiin ja appelsiiniöljytiivistettä, että pääsisi huoltohommiin.

Lähtisikö vai ei...?

2011-07-07T16:38:00.000+03:00

Meinasin, että olisi voinut lähteä sukeltamaan Deeptechiltä lauantaina, mutta paikat meni niin nopeasti että jäin nuolemaan näppejäni. Kohteena olisi ollut Edmund sekä mahdollisesti parkkilaiva Sarah Botsford. Parempi onni ensi kerralla, olisi meinaan kiva käydä tuoltakin alukselta sukeltamassa.

Vaikka Porkkalassa onkin kohteita niin sanotusti pilvin pimein, olisi kiva lähteä vaihteeksi katsomaan paikkoja Hangonkin suuntaan. Tietysti Orbiitilla menen sinne päin ensi viikon viikonloppuna, mutta ihan niitä veneellä käytäviä rantakohteitakin. Jos sinne saisi värkättyä vielä jonkun viikonloppureissun, onhan tässä kesää jäljellä.

Edmundilla

2011-07-03T14:24:00.000+03:00

Perjantai-iltana käytiin tosiaankin Markon kanssa tekemässä yksi sukellus Edmundilla. Tuuli puhalteli kevyesti idästä, joka ei ole se parhain suunta sukellettaessa tuolla kohteella. Ankkuroinnissa olikin hiukan ongelmia, kun ankkuri ei alkuun meinannut pitää millään.

Kohteen päällä tiputimme tekemäni poijun, joka koostui hylkyshotista (eli painosta) naruineen, kahdesta muovikanisterista (punainen ja valkoinen) ja kaikuheijastimesta. Kaikuheijastin koostuu pätkästä narua, kahdesta kohosta ja kolmesta rutistellusta juomatölkistä. Häksättimen ideana on, että kiinnitettynä poijun painoon kohot vetävät tölkit irti pohjasta, jolloin hylkyshotti näkyy viistokaiulla ja sen paikka haluttuun kohteeseen voidaan tarkistaa. Pinnalla kelluvassa poijussa punainen ja valkoinen muodostavat vahvan kontrastin, jonka pitäisi erottua paremmin kuin yksivärinen poiju. Nämäkin niksit sain muuten Koivusaaren hylkykurssilta, ja osoittautuivat käytännössä varsin toimiviksi... Poijupainon paikan sai tarkisteltua hyvin ja sukellus osoitti, että shotti olikin tippunut aivan keulan viereen.

Vieressä vielä kuva pohjaan menevästä kokonaisuudesta. Kuvausteknisistä syistä jouduin käyttämään pientä liimauspuristinta kuvaamaan kohojen aiheuttamaa nostetta, en jaksanut sitä editoida poiskaan. Tuskinpa haittaa laitoksen toiminnan hahmottamista.

No niin, sitten siihen varsinaiseen sukellukseen! Näkyvyys oli aika huono, näistä kolmesta kerrasta selkeästi huonoin. Pinnan tuntumassa näkyvyys oli aivan surkea, piti olla todella lähellä poijuköyttä, ettei sitä hukannut. Onneksi pohjalla tilanne parani jonkin verran. Viime kerralla perästä löytämäni posliininen tai savinen iso pullo näytti kadonneen, on se kumma kun niinkin ruma astia on pitänyt varastaa sieltä! Hylyssä se olisi ollut paljon hienompi. On tietysti olemassa sekin mahdollisuus, etten huonon näkyvyyden takia vain huomannut sitä. Keulassa kävin katsomassa ankkureiden sijainnit, niiden tarkat paikat kun olivat ensimmäiseltä sukellukselta jääneet hiukan hataralle. Lisäksi löysin keulasta kannen alta isohkon plokin, saa nähdä kuinka kauan se saa siellä olla ennen kuin joku nostaa sen.

Tein tuossa aiemmin luonnospiirroksen hylystä, jonka mukaan sitten vähän valkkasin mitä haluaisin käydä tarkistamassa. Hylyllä ollut huono näkyväisyys kuitenkin vähensi intoa dokumentoinnin kunnolliseen paranteluun, mutta onneksi sentään jotain sain muistiinkin. Jos joka sukelluksella saisi jotain lisäystä, niin siitä se kunnollinen kuva alkaa pikku hiljaa hahmottumaan. Onneksi on siis hyvä syy käydä sukeltamassa Edmundilla edelleenkin. :)

Porkkalan sukellusonnettomuus

2011-07-02T15:50:00.000+03:00

Kaunis kesäpäivä sai synkeän sävyn, kun luin uutisen Porkkalassa tapahtuneesta sukellusonnettomuudesta, jossa menehtyi yksi sukeltaja. Erityisen vakavaksi veti se, että eilen illalla kävin Edmundin-sukelluksen jälkeen katselemassa keittokatoksen rantaa ja jututin siellä ollutta sukellusporukkaa. He kertoivat mm. jäävänsä yöksi ja sukeltavansa seuraavana päivänä luotsiasemalla. Tietysti luotsiasema on aika suosittu kohde ja sukeltajia tulee ja menee ihan omaan tahtiinsa, mutta silti sitä jää miettimään, oliko kuollut joku tuosta porukasta.

Onneksi tällaisia uutisia tulee harvoin, mutta yksikin on liikaa. Näissä asioissa nollatoleranssi on paikallaan!

Kohde-esittely: Tynnyrihylky

2011-07-02T11:09:00.001+03:00

Tynnyrihylky oli edellisellä kerralla (12.6.) poijutettu, mutta tällä kertaa poiju oli poissa. Onneksi kännykässäni oli Markon plotterista otettu kuva, jossa nuo koordinaatit näkyivät. Ennen kuin muistin tuon kännykkäkuvan, niin yritimme etsiä hylkyä viistokaiulla. Itse asiassa heti kun laitoin viistokaiun näyttöön, piirtyi ruudulle mahdollinen hylky. Merkkasin reittipisteen plotterille ja jatkoimme risteilyä alueella, koska en uskonut noin hyvän tuurin olevan edes mahdollista. Kun sitten syötimme koordinaatit koneeseen, oli kyseinen piste käytännössä aivan tuon viistokaiulla napatun pisteen vieressä. Museoviraston rekisteriportaalin antamat koordinaatit ovat siis virheelliset ja niihin ei siis pidä luottaa. Oikeat koordinaatit ovat N59 57,473' E24 22,285' (WGS-84). Yritin antaa palautetta tuon portaalin kautta, mutta lähetä-nappulan painaminen ei tuottanut mitään näkyvää tulosta...

Itse hylky on todellakin hautautunut mutaan lähes kokonaan, niin kuin Hylyt.netin antamissa tiedoissa oli luvattukin. Kylkikaaret törröttävät pohjasta niin, että laivan muoto kyllä hahmottuu auttavasti. Keula- ja perästeevit nousevat ylös noin 17 metriin. Pohjan syvyys on perässä noin 21 metriä, keulassa hiukan matalampi. Sekä keulaan että perään on tarttunut verkkoja. Perästä löytyy myös todennäköinen pumpun putki, joka on kaatunut viistosti eteen vasemmalle. Pohjamudasta nousee paikkapaikoin näkyviin tynnyreiden lautojen päitä ja keulassa vasemmalla puolen on puolikas tynnyrin kannesta. Myös muutamia polvia oli havaittavissa.

Hylyllä olleella huonolla näkyvyydellä puoli tuntia riitti pohja-ajaksi hyvin, paremmalla näkyvyydellä aikaa olisi voinut käyttää vielä hiukan lisää. Tynnyrihylky vaatii sukeltajalta jonkinlaista tuntemusta vanhoista puulaivoista, jotta hylkyä voisi pitää mielenkiintoisena. Porkkalassa kun on niin paljon kohteita, ettei muiden hylkyjen puutteessa tarvitse tyytyä tähän, jos vanhat puukasat eivät kiinnosta. Itse aion tuolla käydä sukeltamassa kyllä toistekin.

Pinnan alla Porkkalassa

2011-07-02T01:03:00.000+03:00

Torstaina käytiin porukalla sukeltamassa Tynnyrihylyllä ja perjantaina Markon kanssa kahdestaan Edmundilla. Molemmilla näkyvyydet olivat aika huonot, mutta kumpanakin päivänä keli suosi taas. Aiemmin Kalkkihylkyä eli Alkoa etsiessä Tynnyrihylky oli poijutettu, mutta nyt poijua ei ollut. Onneksi puhelimesta löytyi Tynnyrihylyn koordinaatit, joten saatiin hylky paikannettua. Edmundillakaan ei ollut poijua, mutta sinne onkin aina menty ihan koordinaattien mukaan. Naputtelin muuten seuran plotteriin koordinaatit Tynnyrihylylle, Edmundille ja Sonjalle.

Ennen kotiinlähtöä kävin vielä katsomassa keittokatoksen maisemia näin kesäaikaan.
Kello on nyt sen verran paljon, että jätän tarkemman reissukertomuksen tekemisen päiväsaikaan. Molemmat reissut onnistuivat joka tapauksessa hyvin, joten valitusvirsiä ei ole tulossa, jotain pientä jäi kyllä hampaankoloon. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Torstaina Porkkalaan

2011-06-28T15:35:00.000+03:00

Kuiva kausi päättyy torstaina, kun lähdetään Markon kanssa tekemään iltadyykki Porkkalaan. Kohdetta ei olla vielä valittu, mutta jotain siitä läheltä, Edmund, tynnyrihylky tai mystinen Stoträskön kontti ovat ainakin itselläni listalla kärkipäässä. Tosin näyttää tuore aaltoennuste aika isoa aallokkoa ja itätuulta, joten saattaa joutua hakemaan kohteita kelin mukaan. Storträskön länsipuolelta löytyy tietenkin linjatauluhylky, jolla en ole vielä käynyt, sen luulisi olevan tuulelta suojassa.

Perjantaiksikin voisi ehkä jotain viritellä, kun on vapaapäivä. Lauantaina on syventävän jatkokurssin sukelluksia Hangossa, sielläkin yritän käydä aamupäivän, kun on lauantai-sunnuntaiyö töitä. Kyllähän sitä Eiran eteen jotain vaivaakin tietty näkee...

Kuivaa...

2011-06-20T23:42:00.000+03:00

Näköjään viikko jo mennyt edellisestä kirjoituksesta, näin se aika vaan rientää!

Lauantaina oli tarkoitus lähteä sukeltamaan Sandvikenille, vanhalle teräshöyrylaivalle Porkkalan edustalla. Perjantaina seurailin merisäätä ja aaltoennustetta ja niinhän siinä kävi, että reissu peruuntui liian kovan kelin vuoksi. 8 metriä sekunnissa on kumiveneessä jo aika epämiellyttävää avomerellä, varsinkin kun ollaan tekemässä suht' vaativaa sukellusta. Sandvikenillä on vettä noin 50 metriä, eli ei viitsi huitaista "vasemmalla kädellä"... No, hylky säilyy siellä pohjalla, kerkeää sinne myöhemminkin.

Kirjoittelin tuossa äsken palautetta Scubaprolle keväällä flodanneesta Uwatecin bottomtimerista. Saa nähdä tuleeko vastausta - ja jos tulee niin millainen.

Seuraavasta sukelluksesta ei ole hajuakaan, juhannuksen tuolle puolelle taitaa mennä. Tällä viikolla illat menee töissä, perjantaista sunnuntaihin on vapaata ja ensi maanantaina reippaana töihin 0:19. Tällaista se on veturimiehen arki...

Sunnuntaipäivä Porkkalassa

2011-06-13T18:01:00.001+03:00

Käytiin Markon kanssa eilen Porkkalassa sukeltamassa Sundsborgilla sekä etsimässä Kalkkihylkyä eli Alkoa. Keli oli kaunis kuin morsian, aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja vienosti henkäilevä itätuuli piti huolen ettei liian kuuma päässyt tulemaan. Vene laitettiin vesille Porkkalan Merikylästä.

Tankkauspaikalla ennen lähtöä.
Sundsborgilla ei ollut poijua, mutta onneksi koordinaateilla päästiin oikeaan paikkaan. Kaikuluotain vahvisti alla olevan kohteen, jonka korkeusprofiili oli sama kuin Sundsborgilla, joten ankkuri veteen ja dekokannut narusta roikkumaan ja ei muuta kuin kamat päälle. Markolla oli taas 20-litraiset tuplapullot, jotka ovat pienessä kumpparissa tosi näppärät.

Näkyvyys oli välivedessä todella huono, siitepölyä ja mitä lie levää oli paljon. Ei se näkyvyys oleellisesti parantunut pohjallakaan, josta löytyi pelkkä ankkuri, eli ei hylkyä näköpiirissä. Laitoin spoolin kiinni ankkurikettinkiin ja lähdettiin kiertämään kehää. Löytyihän se Sundsborgin lopulta, puolen tunnin pohja-ajasta olikin jäljellä ruhtinaalliset 7 minuuttia... Ei paljon muuta kerennyt kuin käydä kääntymässä laivan päällä ja sitten pitikin jo lähteä kerimään lainia takaisin. Nousu päästiin aloittamaan aikataulun mukaan ja pidettiin dekot 9 ja 6 metrissä, yhteensä 19 minuuttia.

Pinnalla lämmiteltiin auringossa ja suoritettiin nestetankkausta. Ankkuriliinaa tuntui riittävän loputtomiin, varsinkin kun pidin nostotahtia verkkaisena ettei elimistöön kertynyt typpi alkaisi kuplimaan ja pilaamaan kaunista kesäpäivää. Ajelehdimme hissukseen kohti Mäkiluotoa miesten paistatellessa päivää. Joku nopea paattikin siellä Mäkkärin suunnalla ajeli ja kurvasi sitten kurssin kohti pikkuribiämme. Arvuuttelimme onko kyseessä merivartiosto, poliisi vai joku muu ja kohtahan se selvisi, että Tullin pojat olivat liikkeellä. Jutusteltiin niitä näitä, ohessa esiteltiin pelastusliivit (onneksi otin mukaan), vanhentunut sammutin ja olemattomat rekisteripaperit. Markolle siitä joku muistutus tuli, mutta hyvissä väleissä päästiin sitten lähtemään kohti rantaa.

Tullivene lähdössä.
Toinen dyykki tehtiin Storträskön rannalla olleelle Alkolle, tosin tällä kertaa meni biodyykin puolelle. Koordinaatit olivat Museoviraston rekisteriportaalista ja ei ainakaan ihan kohdalle osuttu. Tosin hylyn etsiminen narun kanssa ei huvittanut ja niinpä risteilimme lahtea ristiin rastiin. Hylyn osia kyllä näkyi, mutta kokonaista hylkyä ei. Isoin palanen oli yksittäinen kylkikaari, loput olivat pienempää lautaa ja parrua. Sukelluksen loppupuolella löysin jonkun onnettoman aikaa sitten hukkaaman Suunnon Finnlight -valaisimen, jonka otin mukaan pohjaa pilaamasta. Kampeloita ja kivinilkkoja näkyi muutamia, yhtä lihavaa kampelaa kävin tökkimässä ja poloinen oli joko niin laiska ettei jaksanut lähteä karkuun tai sitten oli jo valmiiksi henkitoreissaan. Kaiken kaikkiaan tämäkin oli kiva dyykki, vaikka mitään erityisempää ei vastaan tullutkaan. Lopussa jouduimme suorittamaan vielä muutaman sadan metrin pintauinnin veneelle, mutta kauniissa säässä sekään ei haitannut.

Viking Linen reitti kulkee Porkkalan saariston kauniissa maisemissa.
Läheinen tynnyrihylky oli poijutettu, ymmärtääkseni Calypson toimesta. Tuohonkin minulla oli rekisteriportaalin koordinaatit, mutta samaa pistettä ne eivät kyllä osoittaneet. Täytyy vielä vilkaista, etten ole itse hönöillyt ja ottanut koordinaatteja esim. KKJ-muodossa...

Uusi Hylyt.net

2011-06-08T10:46:00.002+03:00

Suomalaiset hylkysukeltajat ovat hakeneet tietoja hylyistä jo vuosien ajan Hylyt.netistä, joka perustuu hyvin pitkälti klassikkoteokseen Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Hylyt.net on kärsinyt hiukan kankeasta käyttöliittymästä sekä päivitettävyydestä, mutta nyt ainakin käyttöliittymä on mennyt kokonaan uusiksi.

Pikaisen tutustumisen myötä uusi karttasovellus näyttää hyvältä, kartalla voi liikkua helposti ja zoomauskin onnistuu. Kohdetiedot näkyvät erivärisillä pallukoilla, jotka kertovat paikkatiedon tarkkuuden ja kohdetäppää klikkaamalla saa näkyviin hylyn perustiedot.

Aika näyttää tuliko päivityksen yhteydessä ripeyttä myös hylkytietojen päivityksiin, ennen tuossa on kulunut aikaa runsaasti. Joka tapauksessa suunta on oikea!

Panga diving resort

2011-06-06T21:23:00.000+03:00

Panga diving resort tarjoaa mukavaa majoitusta maaseudulla lähellä Panga Pankin kalliojyrkänteitä. Yövyimme päärakennuksessa kolmen yön ajan ja kaikeksi onneksi kelit suosivat: aurnko paistoi joka päivä. Kohderyhmälle, eli sukeltajille, palvelut ovat varmaankin riittävät, mutta ei sukeltaville perheenjäsenille meno saattaa olla liiankin rauhallista. Lapsille riittää pihamaata jossa voi riehua ja kesällä aikaa voi viettää hyvin vaikkapa rannalla. Hiekkarannasta ei kannata haaveilla, tai ainakin muistaa että raekoko on suurta eli rannat ovat kivikkoisia. Pikkukivistä saattaa löytää esimerkiksi simpukoiden fossiileita.

Huoneet olivat siistejä, mutta varustelultaan melko karuja. Huoneessamme oli yksi parivuode ja kaksi tavallista sänkyä sekä yksi yöpöytä, tuoleja ei ollut jääkaapista puhumattakaan. Sukellusvarusteet säilytettiin ilmavassa ulkorakennuksessa, jonne on tehty hyvät ripustuspaikat pukujen ja muiden varusteiden kuivattamiselle.

Tietääkseni vesijohtovettä ei suositella juotavaksi, joten ostimme menomatkalla Tallinnasta juomavettä mukaan. Hyvä idea olisi ollut ottaa mukaan esim. akkulaturi, jolloin kylmälaukussa olisi voinut pitää juomat kylmänä. Nyt kylmät juomat piti tilata baarista. Ruokajuomat piti myös tilata erikseen, ainoastaan aamupalalla oli juotavaa tarjolla, ja tietysti veneessä oli muutamia vesipulloja.

Henkilökunta oli mukavaa ja palvelualtista, suomenkielellä ei kyllä välttämättä pärjää. Lauantai-ilta oli varattu grilliherkuille, tarjolla oli hyviä makkaroita, lihavartaita, salaattia ja kastiketta sekä uskoakseni paikallista musiikkia autostereoista. Sauna oli kuumana koko illan ja porukka viettikin aikaa sisätiloissa pihalla parveilleiden itikkalaumojen takia. Vahva hyttysmyrkky on siis enemmän kuin paikallaan!

Herkkäunisten kannattaa varata mukaan korvatulpat, sillä äänieristys ei ollut kovinkaan kummoinen. Naapurihuoneista ei mökää kuulunut, mutta alakerran baarista / oleskelusalista puhe ja naurunremakka kyllä kuului, samoin matalammat saundit musiikista.

Yhteenvetona voisin todeta, että paikka täyttää erinomaisesti sukellustukikohdalle asetetut toiveet, mutta ei välttämättä sovi lapsiperheille. Hyvä keli tietysti pelastaa paljon, koska ulkona tekemistä riittää öpienemmillekin.

Saarenmaa, part II

2011-06-05T22:29:00.000+03:00

Saarenmaan sukellusreissu tuli tehtyä ja lopputuloksena oli kaikenkaikkiaan 6 dyykkiä ja auringossa palanut pää. Pari ensimmäistä sukellusta tehtiin hylyille (Marta & Stag), loput olivat biodyykkejä. Biokohteet vaihtelivat sukelluskeskuksen rannassa tehdystä yösukelluksesta lähes parin tunnin ajomatkan päässä olleelle hyljesukellukselle. Hylkeitä en valitettavasti pinnan alla nähnyt, aika läheltä ne kuitenkin kävivät katsomassa pinnan päällä. Vettä ei hylkeiden luona ollut niin paljon, että sukellusvarusteita olisi kannattanut kantaa mukana, reilun tunnin aikana maksimisyvyydeksi tuli alle 3 metriä ja sekin oli veneen luona. Suurin osa ajasta meni polven syvyisessä vedessä ihmetellessä.

Panga Pankin ja Tagarannan rannoille tehdyt biosukellukset tarjosivat jopa surrealistisia maisemia: paikka paikoin pohja muistutti jotain kreikkalaista laatoitusta säännöllisen kokoisine ja muotoisine kivilohkoineen. Kallio muistutti joissain kohdissa aivan vanhoja portaita, niin säännöllisesti se oli lohkeillut. Kampeloita ja kolmipiikkejä oli paljon, kivinilkkoja samoin. Vaskikala oli uusi tuttavuus, niitäkin näkyi muutamia. Hienon bongaamani kala oli kuitenkin turska, joka jurotti kallion halkeamassa ja paljastui ainostaan sinne päin uineen kampelan takia.

Vaikka en biosukelluksista juurikaan välitä, olivat nämä dyykit kyllä hienoja elämyksiä.

Saarenmaa: Marta & Stag

2011-06-03T21:39:00.001+03:00

Tänään sukelsimme höyrykäyttöisen rahtilaivan Martan ja venäläisen miinanraivaaja Stagin hylyillä. Molemmat siis sijaitsevat Saarenmaalla Panga Diving Resortista pohjoiseen ja venematkaa oli noin puolisen tuntia suuntaansa. Sukellusten välillä käytiin maissa syömässä ja täyttämässä pullot.

Marta oli saanut toisen maailmansodan tiimellyksessä oman osansa ilmapommituksista, jonka johdosta hylky on aika repalainen. Pohja on noin kuudessatoista metrissä. Selviä kokonaisuuksia olivat keula massiivisine ankkuripeleineen, höyrykattila ja -kone, sekä viimeisenä perä. Perä nousee noin kahdeksaan metriin, josta löytyy peräsinkoneistoa. Potkuri ja peräsin ovat tallessa, samoin takakannen rippeiden päältä löytyy varapotkuri. Kannet ovat romahtaneet eikä hylyssä oikein ole sukellettavia sisätiloja. Jossain pääseen hiukan sukeltamaan pellin allakin, jos sellaisesta tykkää. Ikkunaventtiileitä näkyi muutama, ehjillä laseilla jopa. Kohteella oli kuulema näkynyt muutama lohikin tässä viikko, pari sitten.

Miinanraivaaja Stag oli enemmän kuosissaan, vaikka ikä näkyy tässäkin. Stag päätyi meren pohjaan vasemmalle kyljelleen ajettuaan miinaan. Miinan osumiskohdassa laiva on hajonnut pahoin ja romua on ympäriinsä. Muutoin kyljet ovat melko ehyet, potkuria aluksella ei enää ole. Konehuoneen päältä kansi on osin sortunut ja konehuoneen huoltokäytäviä olisi ollut kiva sukeltaa. Nyt se jäi tekemättä ajan puutteen vuoksi, yhden sulakatulun tai jotain sinne suuntaan huomasin ohimennessäni. Kannen alla pystyy sukeltamaan paikka paikoin lyhyitä lenkkejä, tosin takertumisvaara katosta roikkuviin esteisiin on todellinen. Hylyssä on vielä ammuslaatikoita, jotka ovat täynnä raskaan konekiväärin patruunoita. Lisäksi pohjasta pitäisi löytyä joku torpedo tai pommi (tarkat esitiedot ovat aina kivoja), mutta emme löytäneet sellaista. Tämä kohde olisi kestänyt pidemmänkin sukelluksen tai vaihtoehtoisesti useamman dyykin.

Hienompia hylkykohteita löytyy ihan Suomenlahdeltakin, mutta kyllä täällä näkyvyys on aivan upea. Ja ainahan uusilla kohteilla on kiva käydä!

Iso-Melkuttimella

2011-06-01T08:43:00.000+03:00

Seuran foorumilla oli eilen ilmoitus iltasukelluksesta Melkulle. Reissu oli suunnattu lähinnä tuoreille peruskurssilaisille, joita paikalle ei kyllä saapunut ensimmäistäkään. No, tulipa itse kuitenkin käytyä pienellä iltapulahduksella.

Kelihän oli eilen mitä kesäisin, arska paistoi ja itikoita sun muita pörriäisiä riitti. Takakontissa oli pulloja ehkä hiukan yliampuva määrä Melkulle, kun kävin samalla reissulla hoitelemassa täytöt tallilla. Rannan parkkipaikalla oli oikein ruuhkaa, näytti olevan Riihimäen urheilusukeltajien jotain kurssisukelluksia menossa. Mattikin oli paikalla mönkijän kanssa, oli kiva jutella pitkästä aikaa.

Itse sukelluksesta jäi vähän huono maku, näkkärit olivat tosi huonot ja ne nähtävyydet puuttuivat edelleenkin. Lisäksi ykkönen piti vauhtia turhan kovana, liekö oli kiire pois. Rannalla totesin, että oli melkein kesän Melkun sukellukset käsitelty, mutta lievensin kantaani antamalla paikalle mahdollisuuden sinkkukamoilla tapahtuvalle kuvaussukellukselle. Paluumatkalla kävinkin vielä tsekkaamassa vaihtoehtoisen paikan veteen menolle, jota Matti suositteli. Josko sitten seuraavalla kerralla, kun vedet on uintilämpöisiä...

Lievä kumiallergia tuntuu taas vaivaavan, Orbiitin reissun jälkeen kaulan alue on kutissut ja eilinen ei ainakaan helpottanut. Näillä kuitenkin mennään, nahkaa kun ei saa vaihdettua.

Viikonlopun saldo

2011-05-30T08:51:00.000+03:00

Orbiitin reissu tuli ja meni, ja hienoa oli! Omalta kohdalta jännittävin sukellus oli ensimmäinen, koska Jut'n Feldtmannilla vihoitelleen hampaan reagointi oli ihan arvailujen varassa. Onneksi sekä korvat että hampaat toimivat hyvin!

Perjantaina reissun alkaminen näytti hiukan huonolta kun odottelimme Sompasaaressa koneongelmista kärsivän Orbiitin saapumista. Vesisade ajoi sukeltajat autoihin odottelemaan ja kun Orbiit lopulta höyrysi laituriin, alkoi varusteiden siirto alukseen. Vuosi vuodelta tuota tavaraa tuntuu olevan vaan jokaisella enemmän!

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Edmund. Kyseessä on kaksimastoinen, 1800-luvulla rakennettu tasaperäinen alus, jonka pituus on noin 27 metriä. Kohteella on kohtuullisen paljon irtainta nähtävää, kuten plokeja ja jumpruja. Ehdottomasti yksi kuvauksellisimmista yksityiskohdista oli aluksen hyväkuntoinen ruori. Myös keulasta löytyvä ankkuripeli on varsin vaikuttava. Edmund on ehdottomasti käymisen arvoinen ja kestää useammankin kuin yhden sukelluksen. Edmundilta pintauduttuamme kävimme syömässä iltapalaa ja pieneksi yllätykseksi kello oli jo hiipinyt lähemmäksi yhtä.

Lauantaina aloitimme sukeltamisen Klaus Oldendorffilla. Klasulla näkyvyys oli syvemmällä erinomainen. Laskeuduimme Velin kanssa hylylle muistaakseni toiseksi viimeisenä parina, joten hylyllä oli sukeltajia reippaanlaisesti. Tähän tietysti auttoi, että myös sukellustukialus Deeptech oli samalla kohteella, kiinnittyneenä Orbiitin perään. Nousuköysi tuli komentosillalle, josta lähdimme kohti keulaa. Siellä kävimme kurkkimassa lastiruumassa ja suuntasimme takaisin komentosillalle hylyn oikeaa laitaa. Hiukan ennen skailettia nousimme kannen tasalle ja sukelsimme viistosti aluksen vasemmalle kyljelle, josta jatkoimme edelleen kohti perää. Kävimme katsomassa potkurin ja peräsimen ja paluumatkalla vielä kannella olevan varapotkurin ennen paluuta nousuköydelle. Enempää puolessa tunnissa ehtinytkään, joten aloitimme nousun. Sukellusajaksi Klasulla tuli 61 minuuttia.

Lauantain toinen kohde oli myös vanha tuttu, Est. Tuuon vanhan höyrylaivan upotti venäläinen sukellusvene kansitykillä yritettyään sitä ennen turhaan torpedoida aluksen. Est on 78 metriä pitkä ja se makaa kallistuneena noin 45 asteen kulmassa vasemmalla kyljellään. Tälläkin hylyllä riittäisi nähtävää useammallekin sukellukselle, paikkaa vaan riivaa usein huonohko näkyvyys. Nytkin noin kolmesta kympistä alkoi sellainen maitomainen usva, että näkyvyys supistui joihinkin kymmeniin sentteihin. Onneksi suurin osa hylystä oli kuitenkin näkyvyydeltään huomattavasti parempaa. Kiersimme komentosillan myötäpäivään ja suuntasimme oikeaa parrasta seuraillen kohti perää. Siellä kävimme katsomassa kannella ollutta varapotkuria. Est olisi tarjonnut mielenkiintoisia hetkiä enemmänkin, mutta pakko oli taas aloittaa nousu pohja-ajan tullessa täyteen.

Sunnuntaina meinasin jo skipata ensimmäisen sukelluksen hiukan lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen, mutta onneksi lähdin kuitenkin Samin ja Velin matkaan. Kohteena oli vanha, 1700-luvulla rakennettu hirvennahkalastissa ollut alus Juktenskobbenilla. Odottelimme hylyn löytymistä ja sukelsimme kompassisuunnalla kohteelle. Hylky on osin aika pahoin hajonnut, mutta lastina olevat nahkakääröt ovat vielä hyvässä kuosissa. Aluksessa on ollut lastina myös jotain talia tms vaaleaa mönjää, jota on edelleenkin nähtävissä. Näin hylyllä kaksi ankkuria, kolmatta en löytänyt, vaikka jossain siellä pitäisi senkin olla.

Reissun viimeinen hylky olikin sitten aivan Hesan edustalla oleva Folkkarihylky, joka on saanut nimensä kannella olevasta hippivolkkarista. Reissun hylyistä tämä jäi kaikkein epämääräisimmäksi, vaikka kaikenlaista detaljia Folkkarihylylläkin oli. Pinnalla näkyvyys oli todella surkea, mutta parani syvemmälle mentäessä. Folkkarihylky ei varsinaisesti päässyt suosikkikohteitteni joukkoon, mutta voi tuolla vielä jatkossakin joskus käydä.

Kaiken kaikkiaan viikonloppuna tuli siis sukellettua viidellä hylyllä, joista kolme oli minulle uusia kohteita. Ei pöllömpi aloitus lomalle!

Orbiitille mars

2011-05-27T11:11:00.000+03:00

No niin, nyt alkaa olla viikonloput kamat pakattuna kauden ensimmäistä Orbiitin reissua varten. Parit tuplat ja kolme stagepulloa, näillä pitäisi pärjätä viikonloppu. Isommissa tuplissa on sopivaa trimiksiä niin, että ensimmäisen dyykin jälkeen voi vipata puolet pienempiin tupliin ja topata sitten molemmat kannut paikkarilla ja lopputuloksena on helitroksit kahdelle sukellukselle.

Varmuuden vuoksi otan mukaan vähän "omiakin" koordinaatteja, jos laivalta löytyy porukkaa jota kiinnostaa sukeltaa vanhemmilla puuhylkykohteillakin. Ja tietty mukaan lähtevät printatut hylkykortitkin, joihin olen kerännyt vähän taustatietoa kohteista, harmi vaan etten voinut täydentää kansiota kun tulostin on rikki.

Helsinkiin lähdetään Velin kanssa hyvissä ajoin, heti kun olen päässyt hammaslääkärin piinapenkistä pois. Toivottavasti saa leegot sellaiseen kuntoon, että kestää sukeltaa. Duactiakin on vielä jonkin verran, joten näiltä osin voi lähteä melko luottavaisin mielin liikkeelle... :) Kaiholla muistelen aikoja, jolloin paineentasaus sujui ilman troppejakin. Medioxygenin lääkäri kyllä lupaili, että wanhat hyvät ajat voivat palatakin kunhan tuo nenän hoitoon tarkoitettu lääkekuuri on ohi. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...

Video Dornier DO-26:lta

2011-05-23T21:10:00.001+03:00

Tässä se nyt on, viimeisin tuotokseni (jos kuva ei näy, niin klikkaa tästä):

Dornier DO-26 from Ville Tuovinen on Vimeo.

Video on siis kuvattu Narvikissa, Norjassa ja kohteena on saksalainen Dornier DO-26 lentovene. Kyseinen lentovene on mallinsa ensimmäinen kappale, kaiken kaikkiaan näitä rakennettiin 6 kipaletta. Alkujaan tämä DO-26 Seeadler (seeadler = merikotka) lensi Lufthansan väreissä. Videolla pari ensimmäistä kuvaa onkin juuri siviiliajoilta, vaikka hakaristi pyrstöstä löytyykin.

Miehistöä koneessa oli 4 henkeä ja alunperin konetyypillä oli tarkoitus lentää postia Saksan ja USA:n välillä. DO-26:lla oli mittaa noin 24,5 metriä ja kärkiväli oli 30 metriä. Lentovene oli varustettu neljällä dieselmoottorilla, jotka olivat asennettu lokinsiipien yläpinnoille, jonossa kaksi per siipi. Siiven etupuolella olevat potkurit vetivät ja takapuolella olevat työnsivät. Takimmaisia moottoreita pystyttiin kallistamaan 10 astetta nousukiidon ajaksi.

Video on editoitu Openshot video editorilla ja musiikin on tehnyt Monaldo. Suurin osa videosta on Velin kuvaamaa, loput kuvasin itse. Tällä kohteella räpsin enemmän perinteisiä kuvia, mikä aiheutti selkeän materiaalin vähyyden omista otoksista.

Orbiittia ja videota

2011-05-22T22:48:00.000+03:00

Ensi perjantaina olisi tarkoitus lähteä Orbiitille, mutta sukelluskohteista ei ole oikein mitään varmaa. Todennäköisesti aika perinteisiä paikkoja kuitenkin mennään: Klaus Oldendorff, Est, Coolaroo... Olisihan se vaan kiva tietää järjestyskin, että millaiset kaasut sekoittelee ensimmäiselle sukellukselle. Nitrox-täytöt onnistuu laivalla ainoastaan happipuhtaisiin pulloihin, eli minun tapauksessani ainoastaan dekokannuun. Vähän kädetöntä touhua vetää syvempiä sukelluksia paikkarilla ja viiskymppisellä, parille sukelluksella on kyllä helikkaa mukana. Olihan tuolla listauksessa mainittu kyllä myös matalampia kohteitakin Coolaroon lisäksi, mm. linjatauluhulky. Pitänee ottaa oma listaus noista "mattolaitureistakin" mukaan, varmuuden vuoksi.

Dornierin video on viimeistelyä vaille valmis, ja tietysti valitsemani musiikin käyttöön on vielä saatava lupa. Olisi varmaan ensin kannattanut pyytää lupa ja sitten vasta tehdä editointi, kun yritin kuitenkin saada tuon musiikin rimmaamaan yhteen videon kanssa. Ehkä seuraavalle videolle voisi hoitaa tuon lupajutun toisin. Saapa muuten nähdä onko seuraava video vielä Narvikin reissulta vai joko videolla on siirrytty Suomenlahdelle tai peräti Saarenmaalle!

Videon muokkausta

2011-05-18T11:47:00.001+03:00

Norjan reissun toinen video on ollut mietinnässä jo pidemmän aikaa, eilen illalla sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja aloin koostamaan videota. Tällä kertaa ajattelin laittaa videoon hiukan historian siipien havinaa ja yrittää sovittaa kuvan ja äänen paremmin kuin viimeksi.

Aikaa editointiin menee ihan tuhottoman paljon, tosin osa kuluu ohjelman ominaisuuksien kokeiluun ja opetteluun. Illalla tuhrasin pari tuntia leikaten, feidaten ja sovittaen ja sainkin kuin sainkin reilut kaksi minuuttia valmiiksi! Eli melkein puoliväliin asti pääsin heti ensi istumalta... Paukkuja olisi ollut jatkaa pidemmällekin, mutta Openshot otti ja kaatui tallennettuani projektin, eikä enää saanut kyseistä projektia auki. Taisi siinä pari ärräpäätäkin tulla mutistuksi.

Ubuntun pakettienhallinta tarjoama versio oli vanha, joten tänään sitten päivitin editorin uusimman version ja lisäksi asensin siihen parit pluginit samalla kertaa. Homma kannatti, sillä nyt pääsin taas jatkamaan projektin parissa. Saa nähdä kuinka hyvin projekti etenee, videon lataan kuitenkin valmistuttuaan Vimeoon. Ja tietysti linkitän sen tänne blogiinkin...

Kyllä noista sukellusvideoista saa generoitua itselleen melkoisen poltteen päästä pinnan alle. Tänään olisi ollut mahdollista lähteä jonnekin, mutta loppuviikko viikonloppuineen menee taas töissä. No, tuleehan sieltä pyhätunteja ja sen semmoista, mutta mieluummin olisin näin avovesien aikaan vapaalla. Onneksi kohtapuoliin alkaa kesäloma!

Sukeltajan keväthuolto

2011-05-15T22:52:00.000+03:00

Loppukuusta lähden käymään Hesassa Medioxygenissä. Tarkoitus on, että korvalääkäri saa katsoa niin korvat kuin klyyvarinkin. Nenää ronkitaan ihan kuorsaamisen takia ja korvien tarkastamisellekin oli joku työperäinen syy, eli VR maksaa. Minun kannalta hyvä asia, että toimenpiteet tukevat myös harrastamista! Samalla reissulla pitää pyytää uutta reseptiä Duactille, kun tuntuu nenä olevan aika reippaasti tukossa ja Orbiitin reissu lähestyy. Sitä ennenkin olisi veteen vielä päästävä.

Alkuviikosta kävin röntgenissä kipuilevan oikean olkapään takia, jatkoa seuraa ultraäänikuvauksen merkeissä. Aika pessimistinen olen, että tuolle jotain voisi tehdä, mutta mieluummin varmistaa kuin olettaa väärin. Tässä asiassa olisi kiva olla väärässä.

Hammaslääkärissäkin pitäisi käydä, muistaisi vaan päiväsaikaankin nämä ajanvaraukset. On se vaan niin, että kun hampaaseen ei satu, niin tuollaiset tuppaa unohtumaan.

Ja pitäisihän sitä huoltaa varusteitakin välillä...

Kohde-esittely: Hautalammi

2011-05-10T13:40:00.000+03:00

Hautalammi sijaitsee Hämeenlinnasta noin 17 kilometrin päässä linnuntietä. Perille pääsee kun lähtee Hämeenlinnasta kohti pohjoista Kalvolantietä ja kääntyy vasemmalle Rimmiläntielle. Rimmiläntietä jatketaan noin 7-8 km. Auton voi jättää Rimmiläntien ja Suvirannantien risteyksessä olevalle parkkipaikalle.

Näytä suurempi kartta

Parkkipaikalta johtaa rantaan selkeä polku, jota pitkin pääsee suoraan veteenmenopaikalle. Rantatöyräs on paikoin kohtuu korkea, polulta lammelle päin katsottuna vasemmalla on kiinnitetty puuhun köysi helpottamaan vedestä nousua.

Itse lampi on pisimmillään puolisen kilometriä pitkä ja leveyttä on vajaat parisataa metriä, syvyyttä löytyy noin 12 metriä. Hautalammi on mukava ja konstailematon biokohde, jonka mutapohjaa peittää kesällä tasainen kasvillisuus. Vesi ei ole erityisen kirkasta, mutta tarjoaa kuitenkin kelvolliset näkkärit. Värimaailma on selkeästi vihreä, kuten alla olevista kuvistakin voi havaita.

Pohja on "sammalen" peitossa.
Rantoja kiertäessä saattaa törmätä haukiin ja isoihin ahveniin, syvemmällä nähtävät jäävät yleensä kasvillisuuteen. Lammen itärannalla, lähellä veteenmenopaikkaa, on jotain romua ja muita merkkejä ihmisasutuksen läheisyydestä. Paikallisena erikoisuutena vedessä kelluu välillä rantatörmältä irronneita sammalsaaria, onpa jollain kasvanut pieni koivukin.

Hauki Hautalammella kesällä 2009.
Sukelluskohteena Hautalammin huonoin puoli on ehdottomasti parkkipaikan ja rannan välinen korkeusero, toisin sanoen jyrkkä rinne. Sinkkupullon kanssa tuota vielä kävelee, mutta tupla-12:n kanssa rinne on ihan murhaa! Toisaalta lampi on sen verran pieni, ettei normaalikokoisten tuplien käytölle ole tarvetta...

Jut'n Feldtmann

2011-05-08T10:04:00.001+03:00

Käytiin tekemässä eilen reissu Jut'n Feldtmannille Helsingin edustalla. Keli on mitä parhain, aivan vähäistä aallokkoa ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mukana olivat Antti, Marko, Martti, Veli ja vierailevana tähtenä Räihän Marko Noususta. Ajoimme kohteelle koordinaattien mukaan ja etsimme tarkan paikan viistokaiulla. Poijuttaminen onnistui hyvin, sillä poijupainomme laskeutui suoraan hylyn kyljelle komentosillan viereen. Veneen ankkuroimme kauemmaksi, ettei ankkuri rikkoisi hylkyä.

Valiant ja kuuden sukeltajan kamat.
Kuva: Marko Räihä

Hylky makaa vasemmalla kyljellään ja on uponnut aika syvälle pohjaan. Aluksen pohjan puolella ei katseltavaa juuri ole potkurin ja ankkurin lisäksi. Pohjan tutkimiseen käytetty aika kannattaa kuluttaa ainakin ensimmäisillä kerroilla komentosillan ja keulan tutkimiseen. Keulassa on hyvin näkyvissä aluksen lastina olleita puupropseja. Viime vuonna Jut'n Feldtmannilta pumpattiin öljyä Rajavartiolaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen toimesta.

Kiersimme hylyn kertaalleen ympäri vastapäivään ja lopuksi kävimme vilkaisemassa vielä kerran perässä. Pohja-aikaa kertyi tasan 25 minuuttia, josta kohteella noin 20 min. Veden lämpö oli pohjalla nollan asteen tuntumassa.

Pinnalla Antti oli aivan jäässä ja Markon puku oli vuotanut. Veli ja toinen Marko kävivät tekemässä oman sukelluksensa, sillä välin kävimme Martin kanssa sukelluksen kulun läpi ja söimme (siis ne, joilla oli eväät mukana). Marko ja Antti päättivät skipata toisen sukelluksen, kun taas itse lähdin Martin kanssa tekemään toisen dyykin tarpeellisen pinta-ajan kuluttua. Tosin sukellus päättyi 8 minuuttia alkamisensa jälkeen, sillä vasempaan poskihampaaseen alkoi vihlomaan noin kymmenen metrin syvyydessä todella kovaa. Eli sen verran, että vesi silmistä valuen uin sokkona pari metriä ylöspäin, ennen kuin pystyi tekemään mitään muuta. Yritin tasailla painetta (korvat toimivat ihan hyvin), mutta kun hampaaseen vain sattui koko ajan, peukutin sukelluksen. Pinnalla hampaaseen sattui arviolta parin tunnin ajan, ennen kuin helpotti. Tarttee varmaan lähteä käymään hammaslääkärissä lähiaikoina.

Valmistautumassa sukellukselle hylyn päällä, vettä alla vajaat 50 metriä.
Kuva: Marko Räihä

Jut'n Feldtmann oli hieno ja tutustumisen arvoinen kohde. Kesäkuussa on tarkoitus lähteä käymään kohteella uudestaan. Toivottavasti silloin on yhtä hyvä keli ja kroppa sallii sukeltamisen.

Torstaitunnelmia

2011-05-05T19:06:00.001+03:00

Näin se vaan viikko on jo kallistunut lopuilleen. Eilen illalla kävin blendaamassa kaasuja lauantain sukelluksille. Ilta oli jo pitkällä kun lähdin kotiin. Onneksi kerkesin nukkua edes nelisen tuntia ennen pässivuoroon lähtöä. Itselleni sain kaasut tehtyä, Markolle pitää vielä käydä huomenna sekoittelemassa samanlaiset soosit.

Viime yön vähät unet näkyvät vielä, kun olo on ihan vetämätön. Kohta pitää lähteä iltalenkille, kun näyttää olevan niin hyvä ilmakin. Itämeriportaalin aaltoennuste lupailee hyvää keliä myös lauantaille.

Nenä on sen verran tukkoinen, että Duactin voimalla mennään. Toivottavasti tropit riittää!

Kirjaesittely: Kuninkaallinen merikartasto 1791-1796

2011-05-02T21:37:00.001+03:00

Atlasartin kustantama kovakantinen "Kuninkaallinen merikartasto 1791-1796 - C.N. af Klerckerin johtama kartoitustyö Suomenlahdella" -teos esittelee Suomenlahden rannikkoalueiden kartaston Kymijoelta Porkkalanniemelle. Rannikkoseutu kartoitettiin 1700-luvun loppupuolella itänaapurin pelossa idästä aina Ahvenanmaalle saakka. Kartasto tehtiin mittakaavaan 1:20.000 ja kirjassa esitellyt merikartat ovat alunperin yhdistyneet maa-alueita kuvanneisiin topografikarttoihin. Syvyystietoja on runsaasti, tosin käytetyt mittayksiköt ovat syli ja jalka. Käytetyt yksiköt on erotettu toisistaan eri väreillä (musta ja punainen). Hylkysukeltajan näkökulmasta mielenkiintoisinta ovat vanhat ankkuripaikat, jotka on luonnollisesti merkitty karttoihin.

Maan kohoamisen huomaa useista paikoista selvästi: ennen niemien kärjessä olleet karikot ovat monessa paikoissa muuttuneet osaksi rantaa ja kapeat salmet ovat saattaneet hävitä kokonaan. Eräänä yönä vietin pari, kolme tuntia vertaillen vanhoja karttalehtiä Googlen satelliittikuviin ja merkiten vanhojen ankkuripaikkojen summittaisia sijainteja. Jos ei muuta, niin onpahan ainakin sukelluskohteita huonon sään varallekin, ankkuripaikat kun olivat muodostuneet usein suojaisiin paikkoihin.

Ulkoasultaan ja toteutukseltaan kirja on siisti, mutta pelkkien ankkuripaikkojen sijaintien takia sitä ei kannata lähteä ostamaan. Jos taas historia kiinnostaa muutenkin, niin silloin Kuninkaallinen merikartasto sopii hyllyyn - varsinkin jos sille hankkii lähes tuplasti kalliimmaksi seuralaiseksi karttakirjan "Kuninkaan tiekartasto Suomessa 1790".

Kumiallergia

2011-05-01T22:13:00.002+03:00

Norjassa lutatessa alkoi niskaan tulla kutiavaa ihottumaa. Niskan lisäksi kutina levisi korvanlehtiin ja kaulalle, onneksi kaulalle ei tullut niin paljon näppylöitä. Ei se paljon lohduttanut kun heräsin joskus yöllä kun niskaa ja korvanlehtiä kutitti ihan tosissaan. Muistui siinä sitten mieleen, että Repallahan oli kanssa ongelmia kuivapuvun hupun kanssa ja syynä oli kai jonkin sortin neopreeniallergia.

Kotimaahan palattua ihottumakin alkoi häviämään, mutta perjantaina se palasi kuivapukukurssin jälkimainingeissa. Ei näytä kovin ruusuiselta kevään sukellusten osalta, jos tuommoista pukkaa joka dyykin jälkeen! Jos nahka saisi kunnolla palautua, niin ehkä tuo puhkeamiskynnys olisi silloin suurempi kuin yksi sukellus, mutta kun mieli tekisi pinnan alle...

Äskettäin googlailin tuolla neopreeniallergialla ja löytyihän sitä aiheesta jotain. Terveydenhuoltopuolelle ominaisella jargonilla saa sotkettua asian kuin asian, mutta näyttäisi vähän siltä, että minulla on kuivan ihon lisäksi jonkinlainen kumiallergiakin. Onneksi tästä selviää vaihtamalla hupuksi kotimaista tuotantoa olevan kuivahupun, ehkä.

Jostain pitäisi vain nyhjäistä aimo tukko rahaa ja ennen kaikkea aikaa tuohon vaihtotyöhön. Nyt olisi (ehkä) aikaa, mutta rahan kanssa on tiukempaa. Kesällä ei oikein olisi aikaakaan, tuskinpa oikein irtonaista rahaakaan, ei sen puoleen. Saas nähdä kuinka käy.

Kuivapuku on iloinen asia...

2011-04-29T17:55:00.002+03:00

Kohta suunta kohti Hämeenlinnan uimahallia ja kuivapukukurssin allasharjoitteita! Kurssi piti järjestää parille peruskurssilaiselle, jotka haluavat aloittaa sukeltamisen alusta lähtien kuivapuvuilla (viisas valinta muuten). Pitänee vetää allastreenit tuplakympeillä, kun isommissa on helikkaa sen verran ettei viitti ihan altaalla tuhlata...

7. päivä olisi tarkoitus suunnata Suomenlahdelle tekemään (toivottavasti) viimeiset kurssisukellukset, niin saa sitten taputeltua koko tech1-kokonaisuuden pakettiin. Toukokuussa ei sitten olekaan vielä muuta sovittua kuin Orbiitin reissu kuun lopussa, kesäkuussa jatketaan siitä sujuvasti Saarenmaalle. Ja kesäkuun 18. päivä olisi tarkoitus lähteä Jut', Feldtmann:lle, jonne yritin viimeksi viime syksynä: silloin aikeeni estettiin flunssan ja Merivartioston saumattomalla yhteistyöllä.

Hämeenlinnan sukeltajissa laskettiin heliumin hintaa, eipä haittaa ollenkaan. :) Nyt vaan pitäisi kahmia lisää kokemusta syvistä sukelluksista ja tietysti harjoitella lisää ihan perusjuttuja kuten poijun ampumista ja dekokannujen kanssa pelaamista. No, kai tässä jokusen dyykin vielä kerkeää tehdä ennen jäiden tuloa.

Video Wilhelm Heidkampilta

2011-04-27T14:44:00.004+03:00

No niin, tässä on ensimmäinen videon tekele Narvikin sukellusreissulta:

Norway, Narvik: Z21 Wilhelm Heidkamp from Ville Tuovinen on Vimeo.

Video on kuvattu ihan peruspokkarilla, Fujin F31fd:llä ilman erillisiä kuvausvaloja. Näkyvyys oli Narvikissa heikko, mikä tulee kyllä ilmi videoltakin. Editoinnin tein OpenShot Video Editorilla. Ensimmäiseksi tekemäkseni videoksi olen tähän ihan tyytyväinen, toki paljon on vielä opeteltavaakin.

Reissukertomus löytyy kokonaisuudessaan sukellusblogi Osapaineesta.

Wilhelm Heidkamp

2011-04-26T13:09:00.001+03:00

Ensimmäinen hylky jolle sukelsin Narvikissa oli Z21 Wilhelm Heidkamp. HMS Hardyn torpedoima alus upposi Narvikin satama-altaaseen, josta se siirrettiin 60-luvulla pois haittaamasta satamaliikennettä. Hylyn koko perä puuttuu, jäljellä on vain sekalainen rojukasa ja huomattavan paljon kiviä kannen päällä. Alus makaa kölillään, joten siitä saa selkeän kokonaiskuvan melko helposti.

Ensimmäisellä sukelluksella otin hylyltä videota, jota nyt olen editoinut. Käyttämäni OpenShot Video Editor kaatui eilen yllättäen ja hukkasi vähintäänkin vartin verran hierottua leikkaustyötä. Sen jälkeen olenkin tallennellut projektia vähän väliä. Laskeskelin viime yönä, että Wilhelm Heidkampilta valitsin käytettäväksi materiaaliksi noin vartin verran videota, josta valmiiseen versioon kelpuutin reilut 5 minuuttia. Nyt on ensimmäinen versio aika lailla valmis, vielä muutamia leikkausten siirtymäkohtia pitää viilata ja kokeilla laittaa vähän tekstiäkin. Muuten julkaisisinkin protoversion jo nyt, mutta täytyy pyytää lupaa ajattelemani taustamusiikin käyttöön.

Tämän jälkeen taidan alkaa nikkaroimaan videota sukelluksesta Dornierierille.

Narvik, kahdeksas päivä

2011-04-23T20:46:00.001+03:00

Viimeinen täysi vuorokausi Narvikissa ja maha alkoi möyrimään kolmen aikaan yöllä. Turkkilaisen burgerintekijän pääsiäiskepponen, ei muuten naurattanut. Aamulla selvisi, että Timollakin oli samanlaisia oireita. Onneksi ainakin minulla tauti meni suht' nopeasti ohi. No, olo oli kuitenkin niin flunssainen, ettei ollut hinku pinnan alle, taaskaan. Odoteltiin Markoa jo aamusta, mutta miestä ei kuulunut.

Käytiin pääsiäisajelulla Narvikin keskustassa, jossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Kierreltiin sataman uskomattoman epäsiistejä teitä ja saatiin poliisiauto peräämme. Sheriffeillä ei tuntunut kuitenkaan olevan mitään asiaa, kun eivät pysäyttäneet meitä. Jossain vaiheessa Markokin soitteli, oli vasta Torniossa tulossa. Markolla oli lipsahtanut yhdet pienet tirsat muutaman tunnin mittaisiksi ja matkaa oli vielä rutosti jäljellä. Yritin ehdottaa Markolle, ettei ole mitään järkeä tulla Narvikiin, koska me lähdetään seuraavana aamuna kotiin. No, iso mies saa tehdä niin kuin haluaa, ja Marko halusi tulla Narvikiin.

Harri perheineen lähti kotimatkalle ja meilläkin oli havaittavissa jo turnausväsymystä, kun vain puolet ryhmästä oli sukelluskuntoisia. Oltaisiin lähdetty kotimatkalle jo samantien, mutta kun se Marko oli tulossa... Aikaa tuhlattiin mökissä makoilemalla ja Markon saavuttua Jarkko lähti Markon pariksi Romanbylle Timon toimiessa venemiehenä. Illan lopuksi Marko ja Jarkko kävivät vielä Rombaksbotnin kalliorappusilla. Jarkko yritti surmata ison kampelan, mutta kampela onnistui pakenemaan puoli päätä irti leikattuna. Lisäksi Jarkko pelkäsi puhkovansa Loitokarin hansikkaan kampelan ”ammottavan suun hampaisiin”. Oli siitä joku videokin olemassa.

Narvikin reissukertomus on luettavissa kokonaisuudessaan sukellusblogissani.

Narvik, seitsemäs päivä

2011-04-23T20:42:00.000+03:00

Torstaina lähdimme sukeltamaan Rombaksbotnin vuonossa olevalle lentoveneelle, Dornier DO-26 Seeadlerille. Veimme veneen trailerille lähes perille asti, laskimme sen veteen läheltä jotain sähkölaitoista, jossa oli hiekkapohjainen ramppi Ranta oli vaan niin matala, että jouduimme odottamaan nousuvettä tunnin verran. Otin pikku torkut autossa, Weezle päällä oli kuin olisi makuupussissa ollut.

Dornier löytyi melko helposti, rannassa oli kaksi isompaa poijua ja yksi kirkas ½-litran pullo narun päässä. Viistokaiulla saatiin pullon kohdalta jonkinlaista kuvaa mahdollisesta kohteesta, joten ankkuroimme ribin siihen. Pullolta menikin naru suoraan koneelle, ja täällä olikin reissut parhaat näkkärit. Lentokone makaa hiekkapohjaisessa, melko jyrkässä rinteessä nokka alarinteeseen oikein päin, toinen siipi on taittunut ylösalaisin koneen päälle rungon suuntaisesti. Ttoinen siipi on muutaman metrin päässä koneen oikealla puolella, ponttooni pintaa kohden. Maksimisyvyys on noin 25 metriä. Rungon ja siipien kolosissa oli ihan mukavasti kaloja, turska oli aniut jonka tiesin nimeltä. Ohjaamo on sen verran avoin, että sen läpi oli helppo sukeltaa, ja rungon sisäpuolella oli paikka paikoin nähtävissä ohjausvaijereita tai vastaavia. Kaiken kaikkiaan kiva kohde.

Jarkko ja Harri sukelsivat toisen sukelluksen Rombaksbotnin seinämällä (-97 m), jossa Jarkko testasi GoPro-kameraa kiinnitettynä atraimen varteen. Kolmesta kympistä Jarkko piikitti yhden puna-ahvenen isosta parvesta, joka oli näkynyt kaikuluotaimellakin.

Narvik, kuudes päivä

2011-04-23T20:40:00.000+03:00

Keskiviikko (oli menneet päivätkin sekaisin tuossa aiemmin) meni jotensakin vaisusti, aamupäivä kului mökillä. Olo oli sen verran tukkoinen, etten lähtenyt ollenkaan veteen. Olin kuitenkin venemiehenä, kun muut kävivät Wilhelm Heidkampilla. Keli oli lähes tyyni ja aurinkokin pilkisteli, mutta merellä lisävillapaita oli tarpeen. Pystynäkyvyyttä oli reilusti, ankkuriliinaa näkyi metritolkulla. Kohteella näkyvyys oli kuitenkin ollut aika olematon, Norjan kohteeksi siis. Illalla menin aikaisin nukkumaan, taisi olla pikkuisen lämpöäkin.

Narvik, viides päivä

2011-04-20T11:14:00.000+03:00

Aamu oli siitä poikkeuksellinen, ettei ulkona tuullut tai satanut, vaan oli tyyntä ja aurinkoista. Aamukuvioihin tuli siis normaalien toimien lisäksi kierros camping-alueella ja valokuvaus. Maisemat olivat komeat, kun ne pääsi näkemään. Aiemmin näkyvyyden kun on vienyt joko sumu tai lumi-, vesi- tai räntäsade.

Tällä kertaa sukellusryhmämme jakaantui minun ja Velin lähtiessä tekemään sukellus hävittäjille ja Jarkon, Timon ja Harrin suunnatessa kohti Rombaksbotnia kalastussukellukselle. Päivi lähti mukaan veneeseen, niin saimme tehtyä sukelluksen sääntöjen mukaisesti vene miehitettynä.

Keli oli tyyni, joten matka taittui ripeästi Päivin ajaessa. Kohdekin löytyi helposti, olimme tallentaneet sijainnin plotterille ja laittamamme poijukin (½ litran kirkas muovipullo) löytyi laskuveden ansiosta. Ankkuroimme veneen poijun viereen ja laskeuduimme poijunarua seuraten Z21 Wilhelm Heidkampille. Ennalta sovitun mukaan Veli laittoi pikkureelin kiinni ja lähdimme etsimään oikealla puolella olevaa Z22 Anton Schmittiä. Huonon näkyvyyden ansiosta kela tuli todella tarpeeseen, mutta lopulta hylky löytyi. Anton Schmitt on kaatunut oikealle kyljelleen ja sen perä on täysin tuhoutunut.Sukelsimme pohjan tuntumassa kohti keulaa tutkien hylyn onkaloita lampuilla. Pohjassa oli yllättävän paljon harmaita kankaanriekaleita sekä muutamia kenkiä. Kannelta erottuivat selkeästi tykkitornin kehä sekä ankkuripeli ja -kettinki keulassa. Takaisinpäin uimme pinnemmassa, kannen vasenta laitaa seuraillen. Päästyämme takaisin Wilhelm Heidkampille Veli tiputti veneemme ankkurin pois hylyn kannelta, jonka jälkeen nousimme ankkurliinaa seuraten veneelle. Viiden metrin paikkeilla olin tyhjentänyt kaikki kaasut niin puvusta kuin liivistäkin, jolloin pysyin juuri ja juuri sopivassa syvyydessä. Tuplakymppien kanssa painoa saisi olla näköjään kilo tai kaksi enemmän Atlantilla sukellettaessa. Pinnalla treenattiin viistokaiun käyttöä, paikka paikoin tuli jopa oikein hienoja kuvia hylyistä. Viistokaiun käyttö vaatii kuitenkin vielä hiukkasen lisää harjoittelua, jotta sen ominaisuuksista pääsee paremmin kartalle.

Sukellusten välillä latasin kuvia Picasaan. Pinnan alta ei tällä reissulla juuri kuvia lödy, sillä olen kuavnnut enemmän videota. Saa nähdä milloin saan tehtyä niistä jotain julkaisukelpoista.

Päivän toisen sukelluksen teimme illalla Rombaksbotnin vuonossa, jo tutuksi tulleella paikalla. Tällä kertaa kävimme hiukan kauempana, koska Jarkko ja Timo kertoivat löytäneensä sieltä kalliorappuset. Löysimmekin portaittain laskeutuvat kallioseinämät ja kävimme katsomassa ne neljään kymppiin asti. Sieltä löytyikin pohjalta uninen kampela, jota Veli patisteli liikkeelle. Koska kampelaa kummempia nähtävyyksiä ei tuolta löytynyt, lähdimme hissukseen nousemaan takaisin päin. Seurailimme rappusia enemmän vuonon suuta kohti, jossa ne jatkuivatkin paljon korkeammalle kohti pintaa. Keräsin kotiinviemisiksi simpukankuoria mukana olleeseen keräilykassiin. Kuoria olikin koko ranta täynnä, niitä oli aivan uskomattoman paljon. Pinnan tuntumassa, viiden kuuden metrin paikkeilla sain taas tehdä puvustani vakuumipakkauksen pysyäkseni pohjalla. Annoimme vuorovesivirran viedä meitä hiljalleen kohti vuonon perukoita samalla dekoillen. Pintautumisen jälkeen totesimme, että samaan suuntaan olisi voinut mennä vieläkin, nyt jouduimme uimaan pinnalla jonkin matkaa. Rannalla huomasin keruukassini puuttuvan, joten ei muuta kuin takaisin etsimään. Olin melko varma paikasta jossa se oli irronnut ja siellähän se kassi liehui pohjassa kiveen takertuneena. Kiinnitysnarun merimiessolmu oli auennut, koska en ollut polttanut narun päitä. Onneksi ei ollut tuon isompi asia kyseessä, koska irtoaminen johtui ihan omasta viitseliäisyyden puuttesta, tiesinhän että noin voi käydä.

Illalla katsoimme loppuun edellisenä iltana kesken jääneen Kauhean kankkusen, jonka jälkeen painuimme nukkumaan.

Narvik, neljäs päivä

2011-04-20T11:09:00.000+03:00

Neljäs päivä Narvikissa, eli tiistai. Aamunpuuron jälkeen lähdettiin melko nopeasti sukeltamaan, kohteeksi oltiin jo edellisenä iltana valittu Neuenfels. Tuuli oli taas vastainen ja räntää tuli taivaan täydeltä. Onneksi satama-altaassa oli hyvä keli, kohde oli sopivan suojaisassa paikassa ja virtaustakaan ei ollut.

Neuenfels on suurin satama-altaassa olevista hylyistä, pituutta on 143 metriä ja leveyttä 18 m. Kiinnityimme poijuun, joka johti perään. Lähdimme sukeltamaan vastapäivään kohti keulaa pysytellen kannen tasalla. Sukelsimme jonkinlaisen pienen verstaan läpi konehuoneeseen, jonka katto on romahtanut. Verstaassa oli nähtävillä pieni työpöytä ja ruuvipenkki, sekä tiloissa majaillut rapu. Konehuoneessa kiertelimme massiivista pääkonetta ensin päältäpäin ja sen jälkeen kerrosta alempana. Konehuoneen perän puoleisella seinällä oli näkyvillä erilaisia kytkin- ja sulaketauluja, tosin kaikki irtonainen oli niistä viety. Veli ajoi ison parven pikkukaloja nurkkaan, josta niitä oli kohtuullisen hyvä kuvata, jonkinlaista videota niistä sainkin. Konehuoneesta jatkoimme taas kohti keulaa, matkalla kävimme sukeltamassa ruumatiloissa, joissa ensimmäisessä kerroksessa näkyvyys oli kohtuullinen, mutta toisessa kerroksessa leijui niin sankka ruostesumu, ettei näkyvyyttä ollut nimeksikään. Keulassa sukelsimme vielä hyttitilojen läpi ja kävimme katsomassa keulan muotoja pohjalta käsin. Keulasta uimme perään, jolloin aluksen pituus todella selveni. Nousimme poijuköyttä suoraan veneelle ja totesimme toisen porukan vielä olevan sukeltamassa. Hetken aikaa veneessä oltuamme toinenkin ryhmä nousi ylös, tosin hylyn keulalta, ja ilman pintapoijua. Kävimme hakemassa ryhmän kyytiin ja lähdimme kohti satamaa.

Sukellusten välillä päätimme lähteä tutustumaan sotamuseoon. Ajelimme keskustaan ja Veli kävi kyselemässä visaisia satamatoimistossa. Sieltä kurvailimme sotamuseon lähelle parkkiin ja kävelimme museolle, joka olikin vielä avoinna kokonaisen vartin verran. Emme siis lähteneet poistamaan kulttuurin nälkää, vaan lähdimme etsimään ruokakauppaa. Marketin parkkipaikalla autosta kuului pihinää ja syylliseksi paljastui vuotava rengas; lasinsiru törrötti kumissa vielä pystyssä. Päätimme käydä ruokaostoksilla ensin ja lähteä etsimään rengaspajaa sen jälkeen. Kyseinen etsintäreissu kiersikin Narvikin rantoja ja päättyi lopulta lähes ruokakaupan vierssä olleen huoltamon pihaan, jossa jouduimme vaihtamaan renkaan itse – liike kun oli suljettu klo 15.30.

Päivän toinen sukellus suunnaattiin jälleen Neuenfelsille, joka kestää kyllä useammankin sukelluksen alkamatta tuntumaan liian tutulta. Aloitimme sukelluksen käymällä katsomassa massiivisia potkureita sekä peräsintä. Sieltä nousimme kannelle ja tiputimme Velin kanssa takaisin aluksen sisälle ensimmäisestä ruumasta etsimään varapotkuria, joka pitäisi löytyä sieltä. Varapotkuria ei löytynyt, mutta pohjalla möllötti iso turska, jota kuvasimme antaumuksella. Turska juroi kolossaan eikä lähtenyt mihinkään, mikä luonnollisesti auttoi tehtävässä. Sukelsimme ruumaa pitkin poikin ja jatkoimme jo tutumpaan konehuoneeseen. Tällä kertaa nuohosimme hiukan alempana ja kävimme kurkkimassa pidemmälle huoltokäytävillä. Leviävä ruostepilvi pakotti kuitenkin jatkamaan matkaa parempiin näkyvyyksiin. Kannella oli melkoinen vuorovesivirtaus, joka oli alkanut sukelluksen aikana. Aloitimme paluumatkan kohti perää sukeltaen matkalla jo tutuksi tulleen käytävän läpi, muuten pysyimme kannella. Nousuköysi löytyi pitkältä tuntuneen uintimatkan jälkeen ja nousu sujuikin ilman erityisempiä mainintoja. Sukellukselta sain tuotua hienon merisiilin kuoren, tällä kertaa ehjänä, edellinen yritys päättyi kuoren murskaantumiseen nousun alussa.

Mökillä laitoimme varusteet kuivumaan ja katselimme missä sitä oli tullut sukellettua. Illan päätteeksi katsoimme vielä leffaa (Kauhea kankkunen), mutta uni vei voiton ennen kuin elokuva oli loppunut.

Narvik, kolmas päivä

2011-04-18T18:32:00.001+03:00

Päivä alkoi sunnuntaille sopivan rauhallisesti, heräsin hiljaisessa mökissä ja makoilin punkassa hetken aikaa suomatta varsinaisesti ajatustakaan ylös nousemiselle. Laitettiin aamupalaa (puuroa hillolla + ruisleipää) ja alettiin miettimään päivän sukelluskuvioita: uusi sukellus Stråssalle, koska 5-henkisestä ryhmästä vain kaksi teki eilen siellä kunnon sukelluksen.

Mökillä rakenneltiin kompressorille katos valkeasta kevytpeitteestä, entisen telttakatoksen rippeistä ja laininarusta. Uuden kevytkatoksen alla pulloja oli huomattavasti mukavampaa täyttää kuin sankassa räntäsateessa, mutta ikävä tulee ihan oikeaa telttakatosta.

Ai niin, Uwatecin bottomtimer oli flodannut(!) eilen, ihmettelin kun se näytti aamulla ihan omia lukemiaan ja näytön segmentit olivat välillä pimeinä ja välillä ei. Tarkempi tutkimus osoitti, että näytön kohdalla, kotelon sisäpuolella liikkui selkeitä kuplia. Haraldin kirous lepää yllämme vahvana, ei meinaan ollut ensimmäinen takaisku tällä reissulla. Eilen dekokannun regu alkoi puhaltamaan kuivilla, Veli paikallisti vian nopeasti liian korkeaan välipaineeseen. Huoltosarjakin oli mukana, mutta milläs teet happipuhtaan huollon norjalaisen lomakylän mökissä.

Venematka Stråssalle sujui nopeasti lähes tyynessä kelissä. Kohteella olimme nousuveden aikaan ja virtausta ei ollut käytännössä ollenkaan. Menimme poijuköyttä alas ja lähdimme kohti perää. Sukelsimme muutaman myrskykäytävän läpi, kävimme kurkistelemassa vähän ruuman puolella ja jonkinlaisessa konehuoneessa perän lähellä. Ymmärryksen mukaan kyseessä oli jotain apukoneita, pääkone lienee alempana. Konehuoneelta tultuamme kävimme katsomassa potkuriakseleita ja peräsintä. Nousimme hylyn vasenta kylkeä ylös, jollon perässä oli havaittavissa jo selkeä virtaus keulaan päin. Aivan pohjalla virtausta ei tuntunut. Sukelsimme taas myrskykäytävien läpi ja kävimme keulapiikissä katsomassa ankkuripeliä. Siitä olikin sitten jo aika nousta ylös.

Illalla elämä mökillä oli melko väsähtänyttä, täyteltiin pulloja ja lastattiin auto valmiiksi, syötiin, nukuttiin parin tunnin tirsat ja katsottiin illalla Sanctum (aika syvältä muuten). Ja kuten perinteistä, uni otti omakseen melkein saman tien kun pää osui tyynyyn.

Narvik, toinen päivä

2011-04-17T10:08:00.001+03:00

Aamu alkoi ripeällä liikuntapainotteisella suorituksella, kun myrskytuuli paiskasi pihalla olleen telttakatoksen rinnettä alas. Katoksen mukana menivät sinne kuivumaan ripustetut kuivapuvut, liivit ja muut tykötarpeet. Onni onnettomuudessa, ettei telttakatos rikkonut alempana olleen mökin ikkunaa. Kalustotappioita ei tullut katoksen lisäksi muita, mutta säilytysratkaisut piti miettiä uudelleen.

Myrskytuuli vähän vesitti sukellushalukkuutta, joten mökillä säätäessä meni tuhottoman kauan. Lopulta lähdettiin katsomaan autolla miltä keli näyttää satamavuonon suojanpuolella ja kuinka kaukana poijutetut hylyt ovat rannasta. Poijuja oli runsaasti, mutta ne olivat niin kaukana rannasta, että kohteet olivat selvästi sukellettavissa vain veneestä. Hylkykartta oli taas jäänyt mökille, joten päätettiin vielä käydä mökillä hakemassa kartta ja katsoa jotain kalastuskohdetta. Lähdettiin ajelemaan toista vuonoa, josta pitäisi löytyä mm. Dornier 26.

Rantakohde, jossa kamojen kantomatkakin oli lyhyt, löytyi sitkeällä etsinnällä. Ei muuta kuin kamat päälle ja tekemään rantadyykki. Hiekkapohjalla oli reilusti simpukan kuoria, pari rapuakin nähtiin. Virtaus vei hiljalleen vuonon suulle päin, joten fyysisesti sukellus oli helppo. Jarkko ja Timo toivat omalta sukellukseltaan kolme kampelaa.

Pinta-aikaa vietettiin mökillä reilusti, laitettiin ruokaa jne. Seuraavalle sukellukselle lähdettiin vasta illalla, kohteeksi valikoitui Stråssa. Menomatka oli melko kostea miehekkäästä vasta-aallokosta ja raesateesta johtuen. Satama-altaassa Viistokaiku toimi jälleen hienosti ja varmisti, että poijun alla todellakin on hylky. Pari poijua käytiin katsomassa, mutta niiden alla oli ainoastaan tasaista pohjaa. Sukellusvarusteet päälle ja Velin kanssa poijuköyttä alas. Hylky löytyi noin 13,5 metrin syvyydestä, mutta painemittarin o-rengas korkkasi muutaman minuutin sukelluksen jälkeen. Paluu pinnalle, minä veneeseen ja Veli pääsi jatkamaan vielä Jarkon kanssa sukelluksen loppuun. Paluumatka oli huomattavasti vähemmän kuoppaista kuin mennessä.

Taaskaan ei ollut nukahtamisvaikeuksia, kun punkkaan lopulta pääsi.

Narvik, ensimmäinen päivä

2011-04-16T18:57:00.003+03:00

Reilun 1200 kilometrin matka meni loppujen lopuksi paremmin mitä kuvittelinkaan. Osan matkaa sain jopa nukutuksi, vaikka selkähän siinä kipeytyi. Takapenkillä oli sen verran kylmä, että Weezle päällä oli hyvä olla. Ruotsin rajalta Norjan puolelle tultaessa oli melkoisia lumikinoksia tien varrella. Muutaman tielle näkyvän mökin vieressä lumikinokset ylsivät räystäisiin asti. Narvikissa lunta ei kuitenkaan ollut ja rinteeltä aukeni upeat näkymät.

Narvikissa kurvasimme ensimmäiseksi Narvik Campingin pihaan ja totesimme, ettei henkilökuntaa ole paikalla. Siispä kohti turisti-infoa (ei auki) ja satamatoimistoa (ei sopivaa henkilöä paikalla). Tässä vaiheessa Jarkon kahvintuska oli niin kova, että kävimme nauttimassa hiukan aamupalaa Statoililla. Sieltä suuntasimme taas satamatoimistoon sukellusluvan hakuun. Ennen kuin lupa oli voimassa, piti Timon käydä maksamassa 100 NOK, eikä sekään onnistunut kuin vasta kolmannessa pankissa. Sukellusluvan saannin jälkeen oli vuorossa turisti-info, josta suuntasimme vihdoinkin majoitukseen. Tyhjensimme autosta tavaroita mökille, jonka jälkeen veimme veneen vesille ja kävimme tekemässä ensimmäisen sukelluksen (Wilhelm Heidkamp ja Anton Schmitt).

Näkyvyys oli huonompi kuin olin odottanut, mutta ihan ok kuitenkin. Viime keväänä Parkilla oli suurin piirtein samaa luokkaa. Sukelsimme Velin kanssa ankkuriköyttä alas ja vedimme lainin hylylle, joka häämötti vähän matkan päässä tummana möhkäleenä. Lähdimme kiertämään hylkyä vastapäivään ja kurkistelimme repeämistä ja ikkunaventtileistä sisälle hylkyyn. Otin videota vajaan tunnin sukelluksen aikana reilut parikymmentä minuuttia, saa nähdä milloin saan editoitua siitä julkaisukelpoista pätkää. Kävimme kääntymässä perässä, jonka jälkeen jatkoimme hylyn oikeaa kylkeä takaisin keulaa kohti. Näin pari rapua (yhden aika ison ja yhden ihan pienen), sekä toisen hylyn (Anton Schmidt). Z22:n ankkurikettinki oli heivattu komentosillan yli, josta se painui komentosillan laitaa alas. Aika paksua ketjua olivat sakemannit käyttäneet... Keula oli komea, vaikka en sitä alhaalta kerennytkään kuvaamaan. Ensi kerralla sitten. Hylyn peräosa on aivan räjähtänyt, siellä ei tulevaisuudessa aikaa kannata tuhlata. Timo ja Jarkko sukelsivat toisella hylyllä, koska ankkuri ei ollut pitänyt kunnolla ja oli tarttunut loppujen lopuksi ko. hylkyyn. Velin kanssa harjoittelimme sen aikaa viistokaiun käyttöä.

Majoituksessa siirsimme sukellusvarusteet pihalle pystyttämäämme telttakatokseen, joka oli erinomainen varuste. Saimme kuivapuvut, kompurat ja muut varusteet näppärästi suojaan sateelta, ja kamatkin oli helppo laittaa järjestykseen katoksen alla.

Illalla ei unta tarvinnut paljoa houkutella, vaikka mökissä oli jopa tukalan kuuma ja suihkusta ei tullut kuin jääkylmää vettä. Kaiken kaikkiaan tämä oli erinomainen tapa viettää ensimmäinen päivä Norjassa!

Karisalmella

2011-04-13T09:47:00.000+03:00

Viime hetken viilauksia, joopa joo... Sukelluskamat on taas ihan levällään, maanantaina kävin peruskurssin allasharjoituksissa ja eilen illalla Markon kanssa Karisalmella. Nyt on kamat kuivumassa mikä missäkin, sekä ylä- että alakerrassa. Onneksi on vielä päivä aikaa pakata kaikki uudelleen.

Lähdettiin eilen Karisalmelle tekemään iltasukellus, kun ei näitä avovesiä juuri lähempääkään vielä löydy. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi komeasti ja keli oli niin keväinen kuin vain toivoa saattaa. Karisalmella laitettiin varusteet kasaan (Markolla oli pulloina hillittömät 2x20) ja hypättiin veteen. Tehtiin s-drill ja ylimalkainen suunnitelma reitistä, otettiin kompassisuunnat ja lähdettiin sukeltamaan.

Näkyvyys oli hyvä, mutta pimeäähän siellä oli, niin kuin aina. Kahdeksan metriä on aika tarkka raja, sen jälkeen lamppu on lähes välttämätön. Edettiin rauhallista tahtia ja löydettiin ihan sattumalta pohjalla oleva laini, jota sitten lähdettiin seuraamaan. Jotain kynttilän- ja joulukuusenjalkaa siellä näytti olevan, samaten kuin jonkinlainen alien-nukkekin. Joulukuusenjalan lähellä pohjalla köllötteli yksi made, joka ei onneksi pahoittanut mieltään kirkkaista valoista. Jotain mutuja tai muita pikkukaloja oli liikkeellä muutamia.

Noin yhdestätoista metristä ammuin poijun harjoituksen vuoksi ja kyllähän tuo talven jälkeen oli ihan paikallaankin, harjoittelu nimittäin. Poijun yläpää ei meinannut kiertyä auki, kun oli muutaman kuukauden saanut olla rullattuna. Ei siinä nyt isompia ongelmia ollut, oli vain sellainen räpeltelyn tuntu itsellä. Pintautumisen jälkeen todettiin, että kyllä vesi voikin olla kylmää jäidenlähdön aikaan! Mikähän siinä on, että ihan ensimmäisillä avovesikerroilla vesi tuntuu paljon kylmemmältä kuin talvella, jäiden alla?

Viimeiset viilaukset

2011-04-10T18:21:00.000+03:00

Huomenna on töihin liittyvän määräaikaistarkastuksen lekurivaihe. Ajattelin pyytää lääkäriltä Duact-reseptiä, ihan varmuuden vuoksi. Ennen en ole moista troppia kokeillut, mutta nykyään on ollut vähän sellaista tukkoisuutta havaittavissa sukelluksillakin, joten kokeillaan tokenisiko tuolla.

Päiväsaikaan ajattelin pistäytyä Hämeenlinnassa seuran tallilla ja vilkaista happipullojen tilan. Jos siellä vielä on tyhjä pullo, niin kierittelen sen autoon ja käyn hakemassa täyden lekan tilalle. Joka tapauksessa tavoitteena on, että saan laitettua riittävästi puhdasta happea dekokannuun, niin voi sitten topata sen ihan paineilmalla. Viime kerrallahan happea ei ollut tarpeeksi, ja olisi pitänyt topata 40-prosenttisella nitroksilla - eikä ollut edes filtteriä. Jätin sitten hommat vähän kesken.

Muutamat villasukat ja parit alushanskat vielä sukellusvarustekassiin, niin alkaa olla Norjan reissun sukelluskamat reilassa. Kaikki muu onkin sitten ihan levällään... Tänään tultiin vanhempien luota, mutta onneksi on muutama päivä aikaa raapia vähän vällyjä mukaan.

Matkakuumetta pukkaa

2011-04-07T18:40:00.002+03:00

Norjan reissun lähtijämäärä sitten puolittui. Kiva päätös näin lähellä matkan alkua... Tietysti tuskinpa kukaan ilosta kiljuen peruuttaa omaa reissuaankaan! Eipä tuo silti oikeastaan vaikuta muuhun kuin veneen polttoainekulujen jakaantumiseen, kun nyt on vähemmän maksajia. Toinen mökki jää tyhjilleen, joten se varmaan luovutetaan pois. Silloin ei kuluja tulisi majoituksenkaan suhteen juuri laskettua enempää. Positiivisia puolia reissaajamäärän puoliintumisessa ovat ainakin 100% hapen parempi riittävyys ja väljemmät olosuhteet veneessä.

Sukellusroippeet on nyt huollettu ja niiltä osin valmiina matkaan. Taidan ottaa mukaan sinkkusetinkin, niin voi käydä tekemässä pikkusukelluksia kevyellä varustuksella. Ja tuleehan siinä samalla mukaan varajärjestelmä, jos sattuu joku isompi laiterikko tai muu vastaava.

Sukellustietokoneen paristonvaihto sujui kuin tanssi ja ainakin ämpärissä suoritetun kuplatarkastuksen perusteella taisi jäädä tiiviiksikin. Todella nopeasti tuo vanha paristo lopulta kyykkäsi, sillä ensimmäiselle sukellukselle se näytti yhden palkin vajetta maksimivarauksesta ja seuraavalle sitten jo paristohälytystä. Viileähköllä lämpötilalla oli tietysti osuutta asiaan. Ennen paristonvaihtoa tein ihan huvikseni alkutestauksen, niin varaustilaksi näytti silloin täyttä (lämpimässä).

Kun nyt vaan menisi aika nopeasti, niin pääsisi jo sinne "hylkysukeltajien Norjan Eldoradoon", kuten X-Ray Magazinessa (5/2005) paikkaa nimitettiin!

Sentin venytystä ja webcamia

2011-04-06T14:53:00.001+03:00

Vaihteeksi jotain halpaakin, nimittäin o-renkaat ja paristot. Kävin muistilapun kanssa Konepaja Mankisella ja ostin pari o-rengasta Apeksin annostimien matalapaineletkuihin ja yhden Vytec DS:ään. Kokonaiskulut kipusivat o-renkailla kolmeen euroon. Vytecin paristo olikin jo kalliimpi hankinta, koska Itellakin työnsi ahneet näppinsä mukaan: toimituskulujen kanssa paristo maksoi 3,4 euroa, hankintapaikkana Digitarvike.fi. Vertailun vuoksi mainittakoon Varuste.netin Suunto paristonvaihtosarja (o-rengas ja paristo), joka toimituskulujen kanssa olisi kustantanut 15,8 euroa - katteet kohdillaan! Suuressa säästöhuumassa pariston olisi voinut tietysti tilata Dealextremestä, näytti olevan vajaa puolitoista dollaria. Toimitusaika on kyllä turhan pitkä kun sukellustietokone herjaa pariston olevan finaalissa...

Taas on se aika vuodesta jolloin tulee katseltua webcam-kuvaa Hangosta. Kohta on Itäsatama vapaa ja saa laskettua sieltä kumpparin vesille! Tänä vuonna taitaa mennä tosin Suomenlahden avovesiin pääsy toukokuun puolelle, tai ainakin ihan tämän kuun loppuun. Ensi viikonloppuna en pääse sukeltamaan muiden menojen takia ja sen jälkeen lähdetäänkin sinne Norjaan. No, hyvää kannattaa odottaa, eikä Norjan kohteetkaan saa suuta mutruun. :) Toivottavasti ensi työjaksolle sattuu hyvin viikonloppuvapaita, arkena kun on niin vaikeaa saada reissukaveria.

Kadonnut kamera

2011-04-04T20:36:00.002+03:00

Viikko sitten Kaatialan reissulla katosi kamera. Oli varmaan tippunut ABC:n penkille ruokailun aikana. Onneksi kuvat olivat jo siirretty tietsikalle ja korttikin oli irti kamerasta. Eli nyt on laturi, VA-kotelo ja XD-kortti, mutta ei kameraa. Eikä noita vanhoja Fujin F31fd-malleja enää mistään saa...

Katselin jo uutta kameraa sukellustouhuihin, tarjontaa on vähän turhankin paljon. Onneksi olen perehtynyt aiheeseen jo hiukan, sillä olen vajaan vuoden ajan haikaillut Olympuksen E-PL1 -pikkujärkkäriä. VA-kotelon (PT-EP03) kanssa paketin saa noin tuhannella eurolla. Kai se on halpa järkkäriksi, mutta iso kasa rahaa se on silti. Voisi tuolla rahalla vaikka käydä CCR-kurssin, tai käyttää johonkin muuhun hyödylliseen. Tuolla kameralla saisi kuitenkin ymmärtääkseni ihan kelpo videokuvaakin, joka on kuitenkin aika mukava ominaisuus pinnan alla. Jos en muutakaan keksi, niin varmaan tuon ostan kun on mahdollista. Näillä näkymin realistinen aikataulu lienee jossain heinäkuun paikkeilla lomarahojen turvin.

Pikaisesti googlettelin suosittuja kameroita, Canonin EOS500D olisi suht' edullinen vajaan viidensadan euron hinnallaan, mutta Ikeliten kotelosta saa pulittaa jo lähes kolme kertaa saman summan. Niin paljoa en kameraa kaipaa mukaan sukellusreissulle, ainakaan tässä vaiheessa. Eihän sitä tiedä, jos jostain saisi rahaa yli omien tarpeiden.

Katkera paikka menettää VA-kamera käytännössä juuri ennen Norjan reissua! Samaten taidan olla ihan pintakuvauksen varassa toukokuun Orbiitin hylkyristeilyllä sekä kesäkuun alun Saarenmaan reissulla. Yhteinen nimittäjä näille reissuille on, että jokaisella on tarkoitus mennä sukeltamaan hylyille, kuvattavaa siis riittäisi. Saarenmaalla lisäksi olisi kenties mahdollista kuvata hylkeitäkin, siis niiden joilla on kamera.

Ykslampi

2011-04-03T21:58:00.000+03:00

Tänään kävin vilkaisemassa Ryttylän Ykslammen rannassa jäätilannetta ja siellähän oli sukeltajien tekemä avanto. Ainakin se näytti ihan sellaiselta, oli hyvät ohjauslinjat ja kaikki jaksettu lapioida. Vasta avannon nähtyäni muistin, että Juha kysyikin viimeksi hallilla, olinko ollut Ykslammella tekemässä avantoa. Harmi kun en sattunut ajamaan ohi kun olivat olleet avantohommissa, olisin käynyt jututtamassa... Ei tällä kylällä niin paljon sukeltajia ole, että päät yhtään kolkkaisi. Olishan se kiva jos olis sukellusseuraa tästä ihan läheltäkin.

Näytä suurempi kartta

Huhujen mukaan Ykslammessa on joku kuplavolkkarikin. Ainahan niitä tarinoita on mitä on milloinkin veden alle vajonnut, mutta paikkana tuo on juuri sellainen johon voisi vanha jääauton romu "unohtua" keväällä. Mielessä kävi jo, että pitäisi pyytää kunnalta lupa ja käydä kaiuttamassa lampi seuran kumpparilla. Olisihan se vähän suuruudenhullua touhua viedä iso Valiant sinne, lammella kun ei mittaa ole juuri sataa metriä enempää. Pari vetoa kun ajaisi edestakaisin, niin tietäisi ainakin pohjanmuodot sen jälkeen. Sukelluksellisesti en tuosta Yksäristä jaksa niin innostua, voisihan sieltä käydä jotain katsomassakin. Olisi ainakin lähikohde, matkaa tulee kotoa varmaan kilometrin verran.

Varustehuoltoa

2011-04-02T13:05:00.000+03:00

Pitkästä aikaa on vapaa viikonloppu, jolloin ei ole tarkoitus sukeltaa tai kouluttaa. Nyt on hyvää aikaa laittaa kuivapukuun mansettirenkaat kunnolla paikoilleen, järjestellä releet hyllyyn ja tehdä käyttöhuoltoa (vetskareiden vahaus, mansettien talkitseminen yms). Illemmalla voisi käydä lurauttamassa pulloihin kaasua, että on valmis seuraavaan "koitokseen", mikä se sitten onkaan.

Ostin viime syksynä Scubastoresta Apeksin regusetin, kun halvalla sai: DS4, ATX40 ja ATX50, hintaa oli jotain 250 euroa. Käytännössähän tuo tuli hallikäyttöä varten, samaten mahdollisille etelän sukelluksille. Syksyn kouluttajakurssilla otin ensimmäisen kerran regusetin käyttöön ja vara-annostajan juuresta tuli kuplaa ihan solkenaan. Hallioloissa siitä kun ei niin haittaa ole, en jaksanut / muistanut asiaan paneutua. Nyt jaksoin aktivoitua tutkailemaan asiaa ja päätin tarkistaa letkun o-renkaan. Ei muuta kuin letku irti ja tsekkaamaan o-rengas: löytyi sieltä noin viiden millin pätkä siitä renkaasta, ihmekös kun vuoti. Välittömästi tarvittavien ostoslistalla on nyt Apeksin II-vaiheen varaosasarja ja Vytec DS:n paristo.

Päivän linkkivinkkinä olkoon Frogkick.de, sieltä löytyy melko kattava valikoima manuaaleja näihin hommiin. Ja linkkivinkin jälkeen vielä varoituksen sana: älä tee jos et osaa, nämä ovat elämää ylläpitäviä laitteita! Itse olen opetellut happihuoltamaan omat Apeksini NAUI:n Mixed Gas Blender and O2 Service Tech -kurssilla.

Kevään merkkejä

2011-03-31T21:11:00.000+03:00

Keväiset kelit houkuttelevat sukeltamaan - löytyisi vaan aikaa siihen. Huomenna aamulla reissu Kouvolaan ja takaisin, illalla sitten kouluttajana junnuintrolle. Peruskurssi pyörii parhaillaan, sinnekään en ole kerennyt osallistua niin kuin olisi ollut haluja.

Nyt alkaa jo tuntumaan, että loma alkaa sittenkin! Vielä viikon jaksaa rimpuilla töissä, sitten on vähän rennompi tahti. Narvikin reissu sattuu tälle lomalle, seuraava loman pätkä on hyvä aloittaa Orbiitin hylkyristeilyllä toukokuun lopussa, siitä sitten sujuvasti Saarenmaalle kesäkuun alussa. Heinäkuullekin on ainakin yksi viikonloppu Suomenlahdella tukeutuen Orbiitiin.

Kaatialan kuulumiset

2011-03-29T14:19:00.000+03:00

Kävimme viime sunnuntaina päiväreissulla Kaatialassa. Louhoksen syvä pää oli sulana isolta alueelta, tosin kun aloitimme oli siinä ohut, muutaman millin paksuinen jääpeite, joka kuitenkin suli päivän aikana kokonaan pois. Näkyvyys oli aivan mahtava, ensimmäistä kertaa näin yhdestä paikasta niin leikkilentokoneen, sukelluskellon kuin autonromunkin. Valoa riitti pohjalla niin paljon, etteivät valomerkitkään tahtoneet erottua jos ei katsonut merkin antajan suuntaan.

Tunneleissa oli myös hyvä näkyvyys, vaikkakin jälkimmäisellä sukelluksella silttiä oli jo enemmän. Tähän vaikutti se, että porukkaa oli montulla kymmenkunta. Osa oli vielä silttaavaa sorttia...

Vinkkinä harrastelijanäpsijöille, että onnistuneen videon kuvaaminen on huomattavasti helpompaa hämärissä olosuhteissa kuin onnistuneen kuvan saaminen. Ulkoinen salama tietysti muuttaa tilannetta.

Päiväreissulle Viroon?

2011-03-28T16:00:00.001+03:00

Jo pidemmän aikaa on mielessä kummitellut ajatus tutustumiskäynnistä Rummun louhokseen Virossa. Matkaa tuolle louhokselle on Tallinnasta noin 45 km, eli periaatteessa ihan päiväreissun paikka: aamulla lautalla Suomenlahden yli ja omalla autolla reipas pyrähdys kohteelle ja illaksi takaisin Suomen puolelle. Tietysti tuohon voisi liittää päivän plutaukset esim. Tallinnan hylkykohteilla... Rummun louhos on suosittu uimapaikkana, joten reissu olisi sopiva myös ei-sukeltaville perheenjäsenille. Huonommallakin kelillä Tallinnasta löytyisi mielekästä puuhasteltavaa koko päiväksi.

Näytä Rummun louhoksen sijainti suuremmalla kartalla

Tuolla on joitain kuvia Rummun louhokselta.

905 exp pinnan alla

2011-03-27T22:27:00.000+03:00

No niin, tänään tuli testattua pukua sitten siinä ympäristössä johon se on tarkoitettu. Tehtiin 2 sukellusta Kaatialassa, kestoiltaan tunnin molemmin puolin. Vedenlämpö oli noin parin kolmen asteen tietämillä, maksimisyvyys 38,8 m. Aluspukuna Weezle Extreme+, pukukaasuna paineilma terästettynä rippusella argonia, sukat ja villasukat ja villasormikkaat.

Täysin ongelmitta sukellus ei mennyt, sillä sukelluksen aluksi huomasin mansettirenkaiden kiinnitysten olevan hiukan liian väljät. Hirmuisilla ponnistuksilla saimme renkaat pitämään ja sukellus voitiin siis suorittaa. Vedessä puku ei tuntunut ominaisuuksiltaan ratkaisevasti erilaiselta verrattuna Heavylightiin. Täyttöventtiili oli erilainen, samoin saappaat tuntuivat hiukan notkeammilta ja niiden varsi ole pidempi (huomasi pukiessa). Huppu toimi hyvin ja leuka pysyi lämpöisenä koko sukelluksen. Hiukan vettä pukuun vuoti, ainakin osasyyllisenä oli kaulamansetti. Kuvatessa tuli kuroteltua kaulaa sen verran, että välillä tuntui kun pieni vesinoro lirui kaulaa pitkin. Eiköhän Loitokarin kuivahuppu korjaa tuon viimeisenkin epäkohdan...

Kokonaisarvio: erinomainen.